PS.

On todella hupaisaa, kuinka parin prosentin kannatusta nauttiva PS on onnistunut omimaan tuollaisen nimen puolueelleen.

Perussuomalainen.
Pari ihmistä sadasta on näiden rasististen ja omissa pienissä ympyröissään kinaavien ja jatkuvasti teoistaan käräjillä olevien tyyppien kannalla.

Ja nämä keskenäänkin riitelevät henkilöt sanovat puolueensa nimessä edustavansa perussuomalaisuutta.

Koko puolue pelkkää valhetta ja kansankosintaa nimestään alkaen.
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Halmeilmiön mentyä painuu koko PöhötySpuolueen kannatus siihen, että keskimäärin yksi sadasta vastaantulijasta on PössiSpuolueen kanattaja.

Äänestä

puolueohjelmassa sanotaan ettei puolueessa noudateta ryhmäkuria ja yksilöiden ajtuksia kunnioitetaan, mutta näin ei ole jos et täytä tiettyjä krittereitä.

Sinun pitää tunnustaa isän, pojan, ja sirkka vennamon nimeen. Sinun pitää puhua vain mitä yhteisesti on hyväksytty sanottavaksi. Sinun ei pidä ajatella itsenäisesti eikä missään nimessä ainakaan niin, että kurjallistoa noilla ajatuksilla painostettaisiin itsensä ylös nostamiseen.

Jos olet maakunnasta sinun ei pidä tuntea sympatiaa kaupunkien, ja varsinkaan hesan persuja ja heidän ajatuksia kohtaan, sillä silloin nuo isäntä miehet voi "kantaa" sinut ulos kokouksista.

Jos haluat olla aito persu, niin ole hiljaa ja puhu vain mitä sinun toivotaan puhuvan. Unohda yksilölliset tavoitteesi, sillä sinähän haluat olla persu. Aito persu.

Äänestä

Miksi kiinnostuin PS:stä? Yksi syy oli Perussuomalaisten jatkuva haukkuminen ja nimittely. Välillä media käytti suorastaan törkeää kieltä ja eri kolumnistit lehdissä nimittelivät perussuomalaisia tosi häijysti.

Elämänkokemuksesta tiedän, että ei savua ilman tulta... Seurasin mitä PS oikein ajattelee ja touhuaa? Ja huomasin, että PS:ää pelätään puolueena, koska se sanoo asiat juuri niinkuin ne ovat. Kuinka moni äänestäjä äänestää vallassa olevia vain siksi, koska "isä" käski tai se on ollut perheessä tapana? PS:n äänestäjä uskaltaa ajatella itse.

Muistelkaa Tuure Junnilaa, Veikko Vennamoa tai Georg C. Ehrnroothia. Mitä he sanoivat Neuvostoliitosta? Heitä naurettiin, pilkattiin ja ivattiin mennen lähes henkilökohtaisuuksiin. Ja tänään...? Kaikki se mitä edellämainitut sanoivat Neuvostoliitosta piti paikkaansa. Se oli totuus, jota ei saanut silloin sanoa.

Sama tilanne on PS:n kanssa tänään. Se sanoo totuuden, jota vallassa olevat eivät uskalla myöntää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuino Väismä kirjoitti:

On todella hupaisaa, kuinka parin prosentin kannatusta nauttiva PS on onnistunut omimaan tuollaisen nimen puolueelleen.

Perussuomalainen.
Pari ihmistä sadasta on näiden rasististen ja omissa pienissä ympyröissään kinaavien ja jatkuvasti teoistaan käräjillä olevien tyyppien kannalla.

Ja nämä keskenäänkin riitelevät henkilöt sanovat puolueensa nimessä edustavansa perussuomalaisuutta.

Koko puolue pelkkää valhetta ja kansankosintaa nimestään alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu