Esim. Hassi avoimempi, tässä mm. 2006 Päiväkirjastaan:
>>Olimme illalla Tullikamarilla katsomassa "Kenen joukoissa seisot"-elokuvan ensi-illan. Leffa 70-luvun vasemmistolaisen nuorison laululiikkeestä on tehty hauskalla lempeän humoristisella otteella. Yleisö herähti nauramaan aika monta kertaa, muun muassa, kun soitinrakentaja Jyrki Pölkki kertoi, että siitä oli silloin aikoinaan vaikea keskustella, voisiko se meidän haluamamme vallankumous olla aseellinen. Se, joka ei ole kokenut 70-luvun "taistolaisliikettä", ei ehkä ymmärrä, miksi tämä nauratti. No siksi, että me teoretisoimme kyllä kovasti siitä, että vallankumous voi olla vaikka aseellinenkin. Mutta oikeasti kenellekään meistä ei tullut mieleenkään tehdä mitään sinne päinkään, oikeasti meidän toimintamuotomme olivat täysin kesyjä: opintopiirejä, lentolehtisiä, seinälehtiä, mielenosoituksia, vaalityötä, toimintaa järjestöissä, julkilausumien laatimista, ohjelmien kirjoittamista ja sen sellaista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.