Tarjan tukijoukot ovat kertoneet, että Niinistön tullessa valituksi eriarvoisuus lisääntyisi, tuloerot kasvaisivat ja kansankoti rapistuisi. Ehkä, mutta mitkä ovat Halosen omat näytöt näillä sektoreilla?
Onko suomalaisilla nyt keskimäärin parempi olla kuin kuusi vuotta sitten? Ovatko tuloerot pienentyneet tai pysyneet ennallaan? Ottamatta kantaa siihen, pitääkö tuloerojen kasvua vastustaa, huomautan, että ne ovat räjähtäneet juuri Tarja Halosen presidenttikaudella.
Tarja Halosen presidenttikaudella yritysjohtajat ovat käärineet käsittämättömiä optioitaan. Hänen presidenttikaudellaan suuryritykset ovat kilvan potkineet työntekijöitään kortistoon ja siirtäneet toimintansa Kiinaan.
Tarja kannattaa ihmisoikeuksia. Sanoista ja teoista on jäänyt mieleen ainakin se, että Halonen kertoi ihmisoikeustilanteen kehittyneen Kiinassa ilahduttavasti. Lausunto hermostutti jopa Amnestyn, jonka raporttien mukaan sananvapauden ja muiden ihmisoikeuksien tila on Kiinassa huonontunut joka vuosi. Myös Venäjä on Tarjan mukaan vakaasti matkalla kohti demokratiaa
Tasa-arvona ei nähdä sitä, että Suomessa naisella on mahdollisuus olla ehdokkaana ja tulla valituksi samoin perustein kuin mieskin. Tasa-arvoa on vasta se, että nainen tulee valituksi.
On ankeaa, että tällaista ajattelua ei edes hävetä, ja että jopa Halonen härskisti käyttää sitä kampanjassaan hyväkseen. Jossakin puheessaan, jota Hesari tällä viikolla siteerasi, Tarja kertoi pelkäävänsä, että ihmiset kuvittelisivat tasa-arvon nyt toteutuneen, kun nainen on istunut yhden kauden presidenttinä.
Naiset eivät kuitenkaan muodosta mitään kollektiivista eturyhmää sen enempää kuin miehetkään. Ikävä kyllä suuri osa naisista on sumutettu kuvittelemaan näin. Porvarisrouva luulee tekevänsä sukupuolelleen (ja itselleen) palveluksen äänestämällä Halosta, koska tämä on nainen, mutta ainoa edunsaaja on Tarja itse. Häviäjiä ovat niin kokoomusrouva kuin kokoomusherrakin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"eriarvoisuus lisääntyisi, tuloerot kasvaisivat ja kansankoti rapistuisi" - Noh; eriarvoisuus on voimakkaasti lisääntynyt varsinkin kaupungeissa sekä köyhemmissä maaseutukunnissa. Tuloerotkin ovat kasvaneet rajusti, missä ei vähin syypää liene se että sosdem - ajatteluun ei mahdu ajatus yrittäjyydestä (muutoin kuin suuryrityksien muodossa..). Kansakoti ..... hmmm .....siihen en ota kantaa, koska se on ruotsalaislähtöinen termi, mutta ehkä sikäli että "suomalaisuuskin" määritellään nykykonsensuksessa enempi tai vähempi sellaiseksi "demarit kulkevat tasajalkaa" - marssiksi. Individualismia ei sallita paitsi jos niistä syntyy uusia "nokioita" ......
Pääkaupunkiseudun leipäjonot pidentyneet
Julkaistu: 18.5.2006 22:00
MARKUS JOKELA / HS
Jono on pitkä Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö -yhdistyksen ruuanjakopaikalla.
Ruoka-apua tarvitsevien ihmisten määrä on pääkaupunkiseudulla viime vuosina selvästi kasvanut, kerrotaan vähävaraisten avustustyötä tekevistä järjestöistä ja seurakunnista.
Vaikka taloudessa eletään nousukautta, on esimerkiksi Heikki Hurstin yhdistyksen arvion mukaan ruokakassien hakijoiden määrä jopa kaksinkertaistunut viime vuodesta.
Entistä enemmän ruuanhakijoita ovat saaneet myös Pelastusarmeija ja Espoossa toimiva Manna-apu ry.
Myllypurossa seurakunnan ruoka-avulla oli viime vuonna 63 000 hakijaa, kun edellisvuonna heitä oli 53 000. Huhtikuun loppuun mennessä lasketut kävijämäärät ennakoivat taas uusia ennätyksiä tälle vuodelle.
Hakijat ovat nuorentuneet, ja jonoihin on työttömien ja eläkeläisten jatkoksi tullut pätkätyöläisiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja maahanmuuttajataustaisia.
Avustustyöntekijät ja vapaaehtoiset kiistävät jyrkästi, että apua haettaisiin nyt entistä helpommin säästöjen toivossa tai ahneudesta. Heidän mukaansa tarve on todellinen: korvauksia ja etuuksia on supistettu samalla kun elinkustannukset pääkaupunkiseudulla ovat nousseet.
”Pitää olla todella vahva itsetunto, että pystyisi seisomaan ruokajonossa, kun se kuitenkin leimaa ihmistä”, Manna-avun Liisa Aalto sanoo.
Keskustele aiheesta Tulosta juttu Lähetä linkki
kasvaneet Halosen aikana, tässäkin vain totuus on se että leipäjonoihin vaikuttavista asioista päättää oikeistolaisen Vanhasen hallitus ja oikeistoenemmistöinen eduskunta, joten älkäämme syyttäkö Halosta muiden tekemistä päätöksistä.
Halosella ei ole mitään arvovaltaa ei velvollisuuksia eikä vaikutusmahdollisuuksia,
mikään ei kuulu hänen valtaoikeuksiinsa, työnkuvaansa, tehtäviinsä eikä arvojohtajuuteensa.
Presidentti ei voi mennä minnekään koska Jari Sarasvuo voi olla siellä,
Mikään ei enää kuulu presidentin valtaoikeuksiin, työnkuvaan, tehtäviin eikä velvollisuuksiin
Hänellä ei ole mitään halua puuttua mihinkään epäkohtaan. hän ei viitsi eikä osaa mitään!
Halonenhan ilmoitti hetki sitten jatkavansa ahtisaari-lipposen ulkopoliittista linjaa.
Sikäli kuin käsitän niin kys. linjahan on globalisaatiota vastaava; BKT:ta pyritään maksimoiden nostamaan kaiken muun kustannuksella ja yritysjohtajia kierrätetään kabinettimatkoilla ulkomailla. Väliin höpistään jotakin sopivaa humanismia kansan tyytyväisenä pitämiseksi ......