En tiedä mikä minua vaivaa. En saa revittyä itseäni tekemään yhtään mitään, en jaksaisi pitää yhteyttä muutamiin jäljellä oleviin kavereihinkaan. En ole käynyt edes ulkona muuten kuin pakollisilla kauppareissulla, vaikka tekisi mielikin mennä ulos lenkille tms.
Tosin muutama viikko sitten kyllä olin mukana muutamalla pienellä päiväretkellä, eikä reissuun lähteminen tuntunut ollenkaan vaikealta ja olin koko ajan erittäin hyvällä tuulella.
Mitä ihmettä tämä oikein on? Voinko olla masentunut, vaikka mieliala on yleensä ihan hyvä (en koe olevani ainakaan "perinteisellä tavalla" masentunut), välillä tulee ahdistuskohtauksia, mutta olen melko varma että ne johtuvat vain että olen vihainen itselleni oman saamattomuuteni takia. Miten ihmeessä minusta, melko tunnollisesta suorittajasta, on tullut näin ponneton ja lannistunut?
Ehkä vielä inhottavampaa on tämä jatkuva henkinen tyhjyys. Kaipaisin jotain mielekästä puuhastelua, harrastuksen, mutta tunnen olevani täysin voimaton ja aloitekyvytön. Kaiken lisäksi minulla on sen verran sosiaalisia pelkoja, ettei ihan uuden asian aloittaminen vieraiden ihmisten kanssa tunnu helpolta.
Sosiaaliset pelot ovat onneksi sentään melko lieviä: olen hiljainen, todella ujo ja syrjäänvetäytyvä erokkatyyppi. Ongelmia kuitenkin aiheuttaa uusien ihmisten kohtaaminen, joten esim. työhaastattelut (työpaikkojen kyselemisestä puhumattakaan) tuntuvat erittäin vaikeilta ja jopa mahdottomilta. En koe esim. kaupassa käydessä avun pyytämistä ollenkaan vaikeana, ja olenkin pähkäillyt, että jos tämä minun pelkoni liittyisikin huomion keskipisteenä olemiseen, ja olisi ikään kuin esiintymiskammoa.
Pää hajoaa. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän sekavan tilityksen. Ja toivottavasti joku osaisi antaa nimen tälle voimattomuuden, ponnettomuuden ja tyhjyyden yhdistelmälle, helpottaisi kai jo sekin. Niin ja kohtalotovereista olisi kiva kuulla, miten olette päässeet tästä eteenpäin jne.
Tosin muutama viikko sitten kyllä olin mukana muutamalla pienellä päiväretkellä, eikä reissuun lähteminen tuntunut ollenkaan vaikealta ja olin koko ajan erittäin hyvällä tuulella.
Mitä ihmettä tämä oikein on? Voinko olla masentunut, vaikka mieliala on yleensä ihan hyvä (en koe olevani ainakaan "perinteisellä tavalla" masentunut), välillä tulee ahdistuskohtauksia, mutta olen melko varma että ne johtuvat vain että olen vihainen itselleni oman saamattomuuteni takia. Miten ihmeessä minusta, melko tunnollisesta suorittajasta, on tullut näin ponneton ja lannistunut?
Ehkä vielä inhottavampaa on tämä jatkuva henkinen tyhjyys. Kaipaisin jotain mielekästä puuhastelua, harrastuksen, mutta tunnen olevani täysin voimaton ja aloitekyvytön. Kaiken lisäksi minulla on sen verran sosiaalisia pelkoja, ettei ihan uuden asian aloittaminen vieraiden ihmisten kanssa tunnu helpolta.
Sosiaaliset pelot ovat onneksi sentään melko lieviä: olen hiljainen, todella ujo ja syrjäänvetäytyvä erokkatyyppi. Ongelmia kuitenkin aiheuttaa uusien ihmisten kohtaaminen, joten esim. työhaastattelut (työpaikkojen kyselemisestä puhumattakaan) tuntuvat erittäin vaikeilta ja jopa mahdottomilta. En koe esim. kaupassa käydessä avun pyytämistä ollenkaan vaikeana, ja olenkin pähkäillyt, että jos tämä minun pelkoni liittyisikin huomion keskipisteenä olemiseen, ja olisi ikään kuin esiintymiskammoa.
Pää hajoaa. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän sekavan tilityksen. Ja toivottavasti joku osaisi antaa nimen tälle voimattomuuden, ponnettomuuden ja tyhjyyden yhdistelmälle, helpottaisi kai jo sekin. Niin ja kohtalotovereista olisi kiva kuulla, miten olette päässeet tästä eteenpäin jne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Masennusta on monenlaista, on lievää keskivaikeaa ja vaikeaa. Olen kärsinyt vähän joka sorttia. Masennus on juuri henkistä ja fyysistä jaksamattomuutta, itsensä huonommuuden kokemista, yleistä alakuloa, pahimmillaan itsetuhoisia ajatuksia, päättämättömyyttä, ahdistusta, väsymystä, eristäytymistä, keskittymiskyvyttömyyttä, eli oireita on monenlaisia. Itse kärsin masennuksesta tällä hetkellä, se on kait jotain keskivaikean huitteilla. Aika pitkään tätä on jo ollut. Mulla on kanssa sellainen tyhjä olo, vähän niin kuin sisältö puuttuu ja on enää kuoret jäljellä. Valitettavasti en osaa sanoa tietä tästä pois. Voin vaan suositella lääkärin puheille menoa, mahdollisesti terapiaa ja lääkitystä jos olo menee huonoksi. Masennus missään muodossa ei ole helppoa. Sen vuoksi jos hiukankin tuntuu, että alakulo ja "tyhjyys" jatkuu niin kannattaa hakea apua. Ei kannata sinnitellä väkisin eteenpäin. Se on varmaan ainoa asia mikä mun kaaliini on alkanut pikkuhiljaa menemään. Tsemppiä sulle!
minäkin elämääni kuvaisin. Minulla on tiedossa se, että mulla on elämänpituista, kroonista, välillä pahahkoakin masennusta ja minulla menee 'se' serotoniinijuttuihin vaikuttava lääkitys, ollut jo 8 vuotta.
Minusta tuntuu, että joskus saan aikaan jotakin "suurta" siksi, kun on erittäin pakko, riittävä paine selvitä jostakin. Ns. ohjelmat päivissä eivät aina yhtään huvita, tekee mieli aina peruuttaa se, mitä oli suunnitellut ja jäädä vaan makaamaan. Säätilakaan ei merkise mitään. Olen kuit. huomannut, että jos ketä ja miten vain ihmisiä tapaan suunnilleen joka päivä ja jos noin joka toinen päivä on jokin pakko; tehtävä, asianhoito, tapaaminen, kokoontuminen, niin se kuitenkin myöhemmin virvoittaa henkisesti. Täytyy tunnustaa, että myös em. pakko auttaa siinä, että peseydyn kunnolla ja pesen hampaat. Siis, kamalaa, laiminlyön noita ja myös kotitöitä. Näillä masennan itse itseäni. Voihan kierre!! Minulla kyllä on ystäviä.
Ihan kuin minulta kertakaikkiaan oikeasti puuttuisi sisältöä, läheiset ihmiset, riittävä tekeminen ja/tai työ. Tätä on ollut vaikea myöntää, mutta olen alkanut katsoa sitä silmiin ja pähkäilen (todella!) ratkaisuja oikeaan suuntaan. Ei tässä ole paljon vaihtoehtoja. Kohta pelkään, että alan dementoitua, virikkeiden puutteista sekä aivoja tarttis käyttää, sanovat. Mut ku... Bööö!