UNITED 93...................................

..HIRVITTÄVÄN HYVÄ ELOKUVA, WTC ISKUISTA.

Islamistien käsittämätön teko usa:ta kohtaan, oli erinomaisesti filmattu. Harvoja elokuvia ,joka järkyttää niin paljon, että elokuvan loppuessa on pidäteltävä itkun tuherrusta!!!

Miksi he sen tekivät?

USA:n puolella oleminen on selviö , qantanamon vankileirit ovat tarpeellisia ,sodassa mieletöntä uskonnollista fanatismia vastaan. Britannian yhdysvaltojen tukimieheksi asettuminen oli osoitus siitä, ketkä tässä maailmassa kantavat vastuun länsimaisesta kulttuurista.

En henkilökohtaisesti osta islaminuskoiselta koskaan mitään, en kunnioita heitä ihmisinä, pidän Islamia sairaaloisena asiana, ei edes uskontona.

Yhdysvaltojen presidentti oli koulussa, tutustumassa arjen asioihin yhdysvalloissa, kun arabi iski. Isku oli raukkamainen, yllättävän nerokas, iskun tekijät saaneet hyvät lähtökohdat iskun tekemiselle, rahaa, islamilaista aivopesua-mikä ensiksi kuulostaa vitsiltä, mutta jospa sitäkin oli mukana terroriteossa. Vuosikausien pohdiskelua.
Kuvitelkaa, että Iranissa kootaan laumat rukoilemaan perjantaisin,( muistaakseni naisia, jotta olisi oikein halveksittavaa,)mm. amerikkalaisen kuolemaa.

Varmaa on, että Islamistit ja arabit hakevat siitä suurta temppua. Nyt paljastuneet lentokone pommit englannissa on vain esinäytöstä.
Jos Iranin sallitaan saada ydinase on selvää, että sitä käytetään!

Itse muistan nuorena poikana köydessäni saudi-arabiassa, jouduin yön valvomaan yhtä arabi sotilasta joka konepistoolein oli vahtimassa minua, ehdotin häiskälle, että pelaisimmeko risti nollaa, torvi hävisi aina, lisäksi pelasimme tammea, ääliö hävisi siinäkin.
En malttanut olla kysymättä mitä mieltä hän on Israelista; konepistoolin kokoinen Allahin solttu ponnkaisi ylös ja karjui; vaahtoa suusta valuen;.."menemme Israeliin jonain päivänä ja tapamme siellä lapset ja naiset miekoillamme ja miehet tapetaan myös.".......

Siinä on yksi suuti este: ISRAELIN ARMEIJA! he ovat miehiä tosipaikassa, eivätkä piiloudu lasten ja naisten seläntaakse...

Israelille kaikki tuki kaikessa. Valitettavaa oli suomalaisen vahinko murhaaminen, mutta Israelilla on vastassaan fanaattiset terroristit, he ovat arabien asiantuntijoita, Israel tietää miten arabi kunnioittaa.....
43729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Mutta sehän on tiedetty jo aikaisemmistakin sodista.
Halosen ympärillä kusi haisee. Päästä se taitaa kuitenkin olla lähtöisin.

Äänestä

Koko juttusi on mielisairaan juutalaisen painajaisista.

Äänestä
  • Täysin jäsentymätön vuodatus, jonka älytön tunneperäisyys oli sitä luokkaa, että siitä voi hyvinkin käyttää nimitystä "avautuminen".

    Tuollaista se "terrorismipropaganda" teettää!

    Vähän analyyttisempi, perustellumpi ja fiksumpi käsitys tapauksesta 9/11 on saatavissa täältä:

    http://www.11syyskuu.org

    Äänestä

elokuva on tehtykin.
Totuus siitä lennosta on toki jotain aivan muuta.

Äänestä

lopullisesti kun totuus paljastuu.

Risteilyohjuksia WTC-koneissa?
Kirjoittanut: alaosa 19.8.2006 klo 18.30

http://letsroll911.org/phpwebsite/index.php?module=anno unce&ANN_user_op=view&ANN_id=14&d266db1b98285b4760bc199 131880bda=b12e4fa3aee81c5a61ba314b62f15df4&d266db1b9828 5b4760bc199131880bda=00335af3cb3c0512c2bc9350203c3418

Äänestä
  • että kielitaitoiset ja ehkä oppiarvoja omaavat viitsivät jauhaa tuollaista PASKAA.

    Äänestä

  • etkä jauha kirjoitti:

    paskaa, vai?
    Löytyy kyllä suomalaisiakin 'paskanjauhajia'

    http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=6546

    että suomalaiset sentään olisivat niin tervejärkisiä, että eivät olisi lähteneet tällaiseen paskan jauhamiseen mukaan - vaan näkyy olevan hurahtaneita mukana.

    Olen ollut muutamissa WTC-keskuteluketjussa mukana, niissä on väitetty, että tornit oli panostettu. Jotkut hörhöt väittivät, että CIA tiesi, että terroristit aikovat törmätä koneilla niihin ja tiesivät milloin se tapahtuu ja samalla hetkellä räjäyttivät asetetut panokset ja niihin asetetut VETYPOMMIT!!!

    Toisten HÖRHÖJEN mukaan torneihin törmäsivät miehittämättömät sotilaskoneet.

    Erään "sotilas asinntuntijan" mukaan tarvittiin tuhansia tarkoin asetettuja räjähteitä tornia kohden ja VETYPOMMIN. Ne tarkoin asetetut panokset eivä varmasti olisi olleet 1 eikä 2 kilon paukkuja joten tornia kohden olisi tarvittu kymmeniin tonneihin asti räjähteitä.

    Tällaiseen räjäytyksen valmisteluun olisi tarvittu aikaa ja paljon ihmisiä. Tällaisen salaliiton valmisteluvaiheessa olisi pitänyt olla satoja henkilöitä ja aikaa. Jos yksikin olisi "laulanut" valmisteluvaiheessa niin salaliitto olisi paljastunut. Ei varmasti kukaan tällaisen salaliiton valmistelija olisi uskaltanut ottaa satoja salaliittolaisia tällaiseen mukaan. Riski paljastua valmisteluvaiheessa olisi liian suuri.

    Hiukan maalaisjärkeä niin sen kyllä ymmärtää, ellei ole maalaisjärkeä niin kuulemma sitä saa apteekeistä psykiatrin kirjoittamalla reseptillä.

    Äänestä

  • uskoisi kirjoitti:

    koska ne muuten ovat olleet totta?
    ainahan jälkikäteen paljastuu asioiden todellinen laita
    virallisella vallalla on aina tarve valehdella ja kertoa asiat omalla tavallaan
    kyllä sinäkin sen jonain päivänä huomaat
    Mitä Venäjä kertoi Mainilan laukauksista omille kansalaisilleen?
    Entä natsit ennen Sudettialueen miehitystä? Että oli muka 'tsekkiläinen' iskuryhmä käynyt tuhoamassa radioseman ja sitten heti hyökättiin...
    esiemrkkejä näistä riittää... pearl harbor kin..
    Hyväuskoisuutta sinulle jatkossakin!

    Äänestä

  • satuihin... kirjoitti:

    "Mitä Venäjä kertoi Mainilan laukauksista omille kansalaisilleen?

    Hyväuskoisuutta sinulle jatkossakin!"

    Tässä on hyvä esimerkki, mitä nämä jälkeenjääneet alkaa jauhamaan, kun argumentit loppuu. Kokeile sinä lähteä värväämään räjähdysaineammattilaisten ryhmää Nokian pääkonttorin panostamista varten. Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, millä etukäteen varmistat, että nämä kaikki panostajat ovat totaaliseen vaitioloon kykeneviä?
    Ei niin mielipuolista teoriaa ilmeisesti voisi ollakaan, ettei nämä vähälahjaiset siihen uskoisi.

    kun on äidinmaidosta aatteen imenyt.

    Kun teitä on kaksi uskonlahkoa, toinen uskoo, että torneihin törmäsi sotilaskone ja toinen lahko uskoo, että tornit oli panostettu siltä varalta, että kaapparit törmäisivät matkustaja koneella ja oltiin valmiina räjäytykseen.

    Kumpaan lahkoon sinä kuulut?

    Noita voidaan pitää jonkinlaisina päälahkoina, mutta sitten on vielä tornien räjäytystapaan liittyvia lahkoja useampia. Tuon "panostuslahkon" lisäksi on vielä "termiittiräjähdelahko", "miniydinpommilahko" ja "minivetypommilahko"

    Myös tornien sortumistapa jakaa salaliittoteoreetikot lahkoihin. Toisten mielestä roju lentää aivan liian laajalle alueelle, jotta kyseessä voisi olla painovoimainen sortuma. Toisten mielestä tornit taas sortuvat "siististi omaan jalanjälkeensä", joka on taas todiste hallitusta purkamisesta räjäyttäen.

    Myös United 93 elokuva on saanut salaliittoniilot taas vauhtiin. Kirjoitin aiheesta tänään salaliittopalstalla

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018805565

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    ..."Virallinen" lahko, joka uskoo seuraavaan salaliittoteoriaan:

    Al Qaida -niminen salaliitto teki 9/11 -iskut.

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    "Mitä Venäjä kertoi Mainilan laukauksista omille kansalaisilleen?
    Entä natsit ennen Sudettialueen miehitystä? Että oli muka 'tsekkiläinen' iskuryhmä käynyt tuhoamassa radioseman ja sitten heti hyökättiin...
    esiemrkkejä näistä riittää... pearl harbor kin..
    Hyväuskoisuutta sinulle jatkossakin!"

    Tässä on hyvä esimerkki, mitä nämä jälkeenjääneet alkaa jauhamaan, kun argumentit loppuu. Kokeile sinä lähteä värväämään räjähdysaineammattilaisten ryhmää Nokian pääkonttorin panostamista varten. Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, millä etukäteen varmistat, että nämä kaikki panostajat ovat totaaliseen vaitioloon kykeneviä?
    Ei niin mielipuolista teoriaa ilmeisesti voisi ollakaan, ettei nämä vähälahjaiset siihen uskoisi.

    hoitavat homman

    http://www.controlled-demolition.com/

    Äänestä

  • uskoisi kirjoitti:

    kun on äidinmaidosta aatteen imenyt.

    Kun teitä on kaksi uskonlahkoa, toinen uskoo, että torneihin törmäsi sotilaskone ja toinen lahko uskoo, että tornit oli panostettu siltä varalta, että kaapparit törmäisivät matkustaja koneella ja oltiin valmiina räjäytykseen.

    Kumpaan lahkoon sinä kuulut?

    http://911research.wtc7.net/

    kaikkia yksityiskohtiahan on mahdotonta selittää koska todisteiden tuhoamistyö on ollut niin systemaattista

    Äänestä

  • että tällainen filmi tehdään tarkoituksellisesti vahvistamaan huijausta ja lisämään ihmisten (katsojien) tajunnan hämärrystä ja pois ohjaamista virallisen hallinnon hankkeesta, jolla terrorismin vastainen sota saatiin käyntiin ja siirrettyä usan taloudellista romahdusta joillakin vuosilla
    Tässä filmissä syyttömiä uhreja käytetään meidän oman mielemme manipulointiin. Halpamaista, todella halpamaista.

    Äänestä

  • uhreja kohtaan kirjoitti:

    että tällainen filmi tehdään tarkoituksellisesti vahvistamaan huijausta ja lisämään ihmisten (katsojien) tajunnan hämärrystä ja pois ohjaamista virallisen hallinnon hankkeesta, jolla terrorismin vastainen sota saatiin käyntiin ja siirrettyä usan taloudellista romahdusta joillakin vuosilla
    Tässä filmissä syyttömiä uhreja käytetään meidän oman mielemme manipulointiin. Halpamaista, todella halpamaista.

    ...pitänyt jättää Suomessa tekemättä.

    Äänestä

  • Sotilas olisi... kirjoitti:

    ...pitänyt jättää Suomessa tekemättä.

    ajatus
    ei näillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa
    tosin jatkosota oli meidän mokamme, siihen ei olisi pitänyt läheteä ja se saattoi maksaa meille Krjalan...
    Mutta että oman maan kansalaisia (lentomatkustajia) uhrataan pienen eliitin suuruudenhulluuden takia tuhansittain jotta päästäisiin sotiman Irakiin niin se on jo enemmän kuin hulluutta - en löydä sanoja sitä kuvaamaan
    tietenkin jos ajattelet että totuus wtc asiasta ja täsätä lennosta on kuten se on virallisesti esitetty niin silooin emme ole samaalla viivalla ja puhumme eri asiasta.

    Äänestä

  • järjetön.. kirjoitti:

    ehkä olin epätarkka.

    "Mutta että oman maan kansalaisia (lentomatkustajia) uhrataan pienen eliitin suuruudenhulluuden takia tuhansittain jotta päästäisiin sotiman Irakiin niin se on jo enemmän kuin hulluutta - en löydä sanoja sitä kuvaamaan"

    Minkähän takia sinne Irakiin hyökättiin vasta puolitoista vuotta iskujen jälkeen ja aivan eri perustein (joukkotuhoaseet)

    "tietenkin jos ajattelet että totuus wtc asiasta ja täsätä lennosta on kuten se on virallisesti esitetty niin silooin emme ole samaalla viivalla ja puhumme eri asiasta."

    Niin. Teikäläisten totuuden mukaanhan nuo tornit räjäytettiin. Olen yrittänyt saada jo ainakin parin vuoden ajan vastausta kysymykseen, että miksi noista sortumisen käynnistäneistä räjähdyksistä ei näy päälle päin minkäänlaista merkkiä missään?
    Taidamme tosiaan puhua eri asiasta.

    mutta pikku hiljaa järki alkaa voittaa kun kriittinen tutkimus tuo uutta tietoa ja kansa uskaltaa avata silmänsä mikä on tällaisissa tapauksissa aina aikaa vievä prosessi koska kansan on vaikea tajuta että sen itse valitsemat johtajat vosivatkin olla huijareita - siitäkin huolimatta että siitä tulee koko ajan kovaa näyttöä
    ihmienen on syynnynnäisesti juuri tuollainen sinisilmä kuin sinäkin

    ...salaliitosta puhuvat ovat tietysti oikeassa. Rahat tullivat saudiarabiasta, joltain työttömältä prinssiltä, jolla parisataa vaimoa ja Öljy rahaa niin paljon, että ei tajua mitä sillä tekisi.
    Toisaalta Kadaf on muistettava myös potentiaalisena murhaajana.
    Harmittavaa oli se, että yhdysvallat ragoivat liian hitaasti. Ensimmäiset tuhat risteilyohjusta olisi pitänyt lähteä heti, saudiarabiaan, egyptiin, palestiinaan. Juuri niihin osoitteisiin josta terroristit tulivat. Ihan kylmästi vain. Ja sitten Irakin hoitaminen ja vähän venäläisten tyyliin, armoton peli.

    Amerikkalaiset ryhtyvät tapansa mukaan pelleilemään ja lyyhistelevät itsensä nyt johonkin kauheaan terriritekoon, joka täytyy nyt ennalta ehkäistä. Arbi raukka uskoo vain kauheta voiman käyttöä....Seuraavaa iskua varten otettava kaikista arabimaista valmiiksi kohteet, jotka ilmoitetaan ks. maihin ennalta..Muslimin päähän on nyt paukutettava järkeä, hyvällä sitä ei sinne mene, he ovat apinoita.....

    Äänestä

  • demarien vihollinen no1 kirjoitti:

    naruttamiin uhreihin
    herkkäuskoinen ja sinisilmäinen poika jota toinen samanlainen taluttaa kun itse ei osaa ajatella
    teitä kun lukee niin huomaa, että kyllä joukossa tyhmyys todella tiivistyy
    ei muuta kuin USAn rinnalle mukaan terroristijahtiin!!!!
    Hyvää matkaa ja urheaa mieltä!

    p.s. näillä kriittisen teorian edustajilla on sentään faktat joista he tekevät johtopäätöksensä kuten lääkärillä on solunäyte tai rtg-kuva josta diagnoosi tehdään
    te operoitte vain 'musta tuntuu' - tiedon varassa... hupaisaa porukkaa

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018550484

    Kyvyttömyys kriittiseen ajatteluun on useimmiten enemmän naiviutta kuin tiedon puutetta - mitä se toki myös voi olla ...

    Äänestä

  • *kansalaisen* kirjoitti:

    ...että uskooko nämä taaperot aivan oikeasti näihin sepustuksiin. Eikö edes näiden sepustusten keskinäinen ristiriita saa hälytyskelloja kilkahtelemaan?

    Täällä teille toinen linkki

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018751849

    Äänestä

  • missile out kirjoitti:

    ..vastaavan laisia kuvia, joista tuli uhkean näköinen "vihainen ALLAH!!!"(ristiriidassa pilakuvien kanssa, Allahilla on kuva arabi mulkun päässä...vasuri näkee siellä suuren ohjus mulkun pistävän esiiin...niin se on, sanoi pässi kun sitä peffaan...nojoo taas...

    Äänestä

  • pimein.. kirjoitti:

    mutta pikku hiljaa järki alkaa voittaa kun kriittinen tutkimus tuo uutta tietoa ja kansa uskaltaa avata silmänsä mikä on tällaisissa tapauksissa aina aikaa vievä prosessi koska kansan on vaikea tajuta että sen itse valitsemat johtajat vosivatkin olla huijareita - siitäkin huolimatta että siitä tulee koko ajan kovaa näyttöä
    ihmienen on syynnynnäisesti juuri tuollainen sinisilmä kuin sinäkin

    se on päätoiminen totuudenvääristelijä, valehtelija ja propagandisti.

    Äänestä

  • demarien vihollinen no1 kirjoitti:

    ..vastaavan laisia kuvia, joista tuli uhkean näköinen "vihainen ALLAH!!!"(ristiriidassa pilakuvien kanssa, Allahilla on kuva arabi mulkun päässä...vasuri näkee siellä suuren ohjus mulkun pistävän esiiin...niin se on, sanoi pässi kun sitä peffaan...nojoo taas...

    voisivat auttaa ja avartaa
    helpottaisi ahdistus niin alkaisi nähdä realiteetin paremmin
    ystävällisesti... keijo

    Äänestä

  • Tuntematon potilas kirjoitti:

    se on päätoiminen totuudenvääristelijä, valehtelija ja propagandisti.

    harhauttamaan.... virallista totuutta tai sionismia puolustamaan....
    niitäkin on tällä jotka systemaattisesti kirjoittavat jonkun (tässä tapauksessa ehkä rappariryhmän) tukemana
    sellainen jaskari...

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    ...että uskooko nämä taaperot aivan oikeasti näihin sepustuksiin. Eikö edes näiden sepustusten keskinäinen ristiriita saa hälytyskelloja kilkahtelemaan?

    Täällä teille toinen linkki

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018751849

    merkitsee rikkaille etujen heikkenemistä
    kun taala heikkenee niin pörssi romahtaa ja monelta häviää suuria summia taivaan tuuliin
    - mutta ei se asia ole kansalaisen varassa hän kaikkensa täällä tekeekin ja itsensä aika perusteellisesti jo mokannut
    epätoivoinen mies tuo känsäläinen

    Äänestä

  • koska se kirjoitti:

    Täytyy sitte varmaan lopettaa

    http://www.debunking911.com/index.html

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    Täytyy sitte varmaan lopettaa

    http://www.debunking911.com/index.html

    kova tarve mitätöidä nämä kriittiset ihmiset jotka eivät usko satuihin
    heillähän on 'oma lehmä ojassa'
    sellaisessa epätoivoisessatilanteessa juttu luista kuten känsäläiselläkin jolla siis täytyy olla jotain intressejä asian suhteen tai sitten hän on joku aikaansa täällä tappava häirikkö joka saa nautintoa tällaisella perversillä tavalla...
    jokaisella joka sivuuttaa kriittisen tutkimuksen känsäläisen tavoin on jokin sokea pilkku mikä estää katsomasta asioita kuin yhdestä näkökulmasta
    he ovat eräänlaisia uskovaisia omalla tavallaan ja kuten tiedämme niin uskovaistahan ei mikään horjuta...

    Äänestä

  • ehkä lääkkeet kirjoitti:

    voisivat auttaa ja avartaa
    helpottaisi ahdistus niin alkaisi nähdä realiteetin paremmin
    ystävällisesti... keijo

    ..oletko käynyt katsomassa tämän merkittävän elokuvan, miten hiidessä voit päättyä määräämään minulle lääkkeitä?..eikö päässä liiku muuta, vai miksi olet vihainen? Et kait tosissasi usko noihin yo-paskiaisten juttuihin? he ovat mielenvikaisia, oikeesti....tai , he ovat suomalsita perus-halosen kansaa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

demarien vihollinen no1 kirjoitti:

..HIRVITTÄVÄN HYVÄ ELOKUVA, WTC ISKUISTA.

Islamistien käsittämätön teko usa:ta kohtaan, oli erinomaisesti filmattu. Harvoja elokuvia ,joka järkyttää niin paljon, että elokuvan loppuessa on pidäteltävä itkun tuherrusta!!!

Miksi he sen tekivät?

USA:n puolella oleminen on selviö , qantanamon vankileirit ovat tarpeellisia ,sodassa mieletöntä uskonnollista fanatismia vastaan. Britannian yhdysvaltojen tukimieheksi asettuminen oli osoitus siitä, ketkä tässä maailmassa kantavat vastuun länsimaisesta kulttuurista.

En henkilökohtaisesti osta islaminuskoiselta koskaan mitään, en kunnioita heitä ihmisinä, pidän Islamia sairaaloisena asiana, ei edes uskontona.

Yhdysvaltojen presidentti oli koulussa, tutustumassa arjen asioihin yhdysvalloissa, kun arabi iski. Isku oli raukkamainen, yllättävän nerokas, iskun tekijät saaneet hyvät lähtökohdat iskun tekemiselle, rahaa, islamilaista aivopesua-mikä ensiksi kuulostaa vitsiltä, mutta jospa sitäkin oli mukana terroriteossa. Vuosikausien pohdiskelua.
Kuvitelkaa, että Iranissa kootaan laumat rukoilemaan perjantaisin,( muistaakseni naisia, jotta olisi oikein halveksittavaa,)mm. amerikkalaisen kuolemaa.

Varmaa on, että Islamistit ja arabit hakevat siitä suurta temppua. Nyt paljastuneet lentokone pommit englannissa on vain esinäytöstä.
Jos Iranin sallitaan saada ydinase on selvää, että sitä käytetään!

Itse muistan nuorena poikana köydessäni saudi-arabiassa, jouduin yön valvomaan yhtä arabi sotilasta joka konepistoolein oli vahtimassa minua, ehdotin häiskälle, että pelaisimmeko risti nollaa, torvi hävisi aina, lisäksi pelasimme tammea, ääliö hävisi siinäkin.
En malttanut olla kysymättä mitä mieltä hän on Israelista; konepistoolin kokoinen Allahin solttu ponnkaisi ylös ja karjui; vaahtoa suusta valuen;.."menemme Israeliin jonain päivänä ja tapamme siellä lapset ja naiset miekoillamme ja miehet tapetaan myös.".......

Siinä on yksi suuti este: ISRAELIN ARMEIJA! he ovat miehiä tosipaikassa, eivätkä piiloudu lasten ja naisten seläntaakse...

Israelille kaikki tuki kaikessa. Valitettavaa oli suomalaisen vahinko murhaaminen, mutta Israelilla on vastassaan fanaattiset terroristit, he ovat arabien asiantuntijoita, Israel tietää miten arabi kunnioittaa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu