Tulinpa taas huomanneeksi miten me "valtaväestö" ollaan epäreiluja mustalaisia kohtaan. Kyllä ihmiset on idiootteja jos niin ajattelee että mustalaiset on tehnyt sitä ja tätä mutta niinku me valkolaiset ei oltaisi tehty mitään, että meillä kaikilla olisi sitten varaa puhua muista kun emme pysty varmasti itseämme takaamaan siitä että emme kukaan koskaan olisi tehnyt mitään pahaa. Mua ottaa niin suuresti päähän että te jatkuvasti juttelette mustalaisista kun ne on tehny jotain mutta saatteko sitä turpaanne sillon auki jos meistä valkolaisista joku tekee saman jutun? Uskonpa vaan että ette saa. Mä ainakin haluan olla rehellinen ja sanoa että oon itsekkiin joskus syyllistyny vääriin tekoihin mutta en häpeä sitä myöntää koska niin on pari- kolme miljoonaa muutakin valkolaista tehnyt joskus jotakin vääryyttä. Ja viitaten edelliseen keskusteluun niin tosi kyllä on että en ole koskaan kuullut että mustalaiset olisi tappanut omia lapsiaan ja syönyt niitä tai tosiaan jättäny lapsia roskiksiin. Mutta en myöskään sano että mustalaiset eivät koskaan tee mitään, vaan on niitäkin sellasia jotka tekee, mutta tekevät kyllä samoja asioita kun me itsekkin. Eli ei syytellä ketään sellasista asioista mihin itsekkin syyllistymme päivittäin! Ja antakaamme kaikille rauha ja vapaus olla mitä olemme!
Vastaukset 4
- Valkolainen
Täysi-ikäisistä mustalaisista yli seitsemänkymmentä prosenttia omaa merkinnän rikosrekisterissä. Revi siitä huumoria sitten. Sefu poistaa tämän pian, mutta kannattaa tarkistaa, tosi mikä tosi. eli onko vika suomen lainsäädännössa? kuka on syönyt lapsiaan, näin ohimennen kysyttynä?
"Täysi-ikäisistä mustalaisista yli seitsemänkymmentä prosenttia omaa merkinnän rikosrekisterissä. - - mutta kannattaa tarkistaa, tosi mikä tosi."
Mielelläni tarkistaisin, mutta mistä?
- --------
Olet osittain oikeassa, mutta väkilukuun suhteutettuna rikollisuus on eri kansalaisuuksien ja etnisyyksien välillä kovin eri luvuissa, myönnät kai sen? Tuon voit todeta jo valtion virastojen tilastoista, ja sitähän se yleinen suhtautuminenkin mukailee. Yksilöt pitää toki "tuomita" yksilöinä ja taustoja ei pitäisi siinä vaiheessa ottaa ennakkoluuloisesti huomioon. Tilanteen pitäisi tietysti olla aivan toisenlainen oleskelulupaa ja kansalaisuutta myöntäessä.
- realissimus
Jos me valkolaiset olisimme samanlaisia, kuin mustalaiset, niin kuinkahan yhteiskunnan rattaat pyörisivät. Pari prosenttia meistä kävisi töissä ja loput olisivat eläkeläisiä ja rötöstelijöitä.
Mistähän johtuu, että missään muuallakaan maailmalla ei mustalaisista tykätä?
Eräs Kosovon turkkilainen mies sanoi minulle, että "minä ei ymmärrä mustalaisia. Kaksi veljestäkin on erilaiset, mutta mustalaiset...joka maassa samanlaiset. Varastaa ja petkuttaa."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61441
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671058Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261886- 69789
- 63768
- 73708
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22666Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136641Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran68616Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32578- 40576
- 54543
- 55528
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101507Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42504- 38499
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20468Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20463