perintöveron

Ote Turun Sanomista ("Perintöveron uudistus on tarpeen"):

"Avoparien rinnastaminen aviopareihin olisi vasemmistoliiton mielestä arjen ja kohtuuden tuomista perintöasioihin."

Mikä merkitys perintöverolla on silloin, kun kyseessä on kimpassa asuva seurusteleva pari??

Tarkoitetaanko avo- ja avioparien rinnastamisella sitä tilannetta, kun avopari on tehnyt testamentin toistensa hyväksi? Eikö avioliitto ilman avioehtoa ajaisi samaa asiaa? Voihan avioliiton solmia maistraatissakin, jos se on uskonnosta kiinni.

Mikä rooli valtiolla on määritellä "kohtuus" perinnön jakamisessa, kun se ei perustu sukulaisuuteen tai viralliseen sopimukseen eli avioliittoon? Olisiko kohtuullista sukulaisille, että perintöä menisikin heilalle oikein lain mukaan? (Toisaalta, se pistäisi ihmiset miettimään tarkemmin kenen kanssa haluavat tosissaan asua.)
12685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kihloissa olevat parit voisi rinnastaa aviopareihin. Vaikka onhan kihlautuminenkin vain suullinen sopimus, jota voisi olla vaikea todistaa(?) Mutta lupaus kuitenkin avioutumisesta, koeaikaa, ja ilmoitus ympäristölle että häät ovat tulossa. Eli siinä mielessä seurusteleva pari kuuluu jo "samaan perheeseen", ja onnettomuuden sattuessa olisi kohtuullista ottaa tämä huomioon.

Äänestä

Koko perintöverokeskustelu osoittaa, miten sairas tämä suomalainen yhteiskunta on.

Poliitikot väittelevät siitä, mikä on kohtuus ruumiinryöstössä. Pitääkö ottaa puolet omaisuudesta vai "vain" kuudesosa. Useimmat poliitikot pitävät puolta omaisuudesta parempana, jos "iloinen perhetapahtuma" sattuu.

Kannattaa myös huomata, että missään naapurimaassa (ehkä Norjaa lukuunottamatta) perintöveroa ei tunneta.

Äänestä
  • Vain suomalaiset ovat riittävän nöyriä urpoja maksaakseen nykyisiä perintöveroprosentteja! Taatusti koko planeetalla! Ulkomailla sitä ei uskota edes todeksi, että suomalaiset sallivat moisen, täysin käsittämätöntä heille.

    Ja suomalaiset sallivat myös keskustelun siitä, kuinka paljon perintöverotusta uskaltaisi keventää - sen sijaan että ottaisivat selkeän linjan, eli kannattaisivat sen poistoa kertaheitolla! Vasemmistoliittokin esittää perintöverotukseen "vain maltillisia uudistuksia". Tulee mieleen Asterix ja Obelix, jossa orjat vaativat radikaalia parannusta oloihinsa: että piiskaamisen määrää pitäisi ehdottomasti puolittaa...

    Äänestä

  • mutta ei vaadita kirjoitti:

    Vain suomalaiset ovat riittävän nöyriä urpoja maksaakseen nykyisiä perintöveroprosentteja! Taatusti koko planeetalla! Ulkomailla sitä ei uskota edes todeksi, että suomalaiset sallivat moisen, täysin käsittämätöntä heille.

    Ja suomalaiset sallivat myös keskustelun siitä, kuinka paljon perintöverotusta uskaltaisi keventää - sen sijaan että ottaisivat selkeän linjan, eli kannattaisivat sen poistoa kertaheitolla! Vasemmistoliittokin esittää perintöverotukseen "vain maltillisia uudistuksia". Tulee mieleen Asterix ja Obelix, jossa orjat vaativat radikaalia parannusta oloihinsa: että piiskaamisen määrää pitäisi ehdottomasti puolittaa...

    Ja koko veron tuotto on pienehkö, noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Ja se aiheuttaa kaikenlaista tehottomuutta, esimerkiksi moni pikkufirma pistetään kiinni kun yhtäkkiä pitää maksaa iso osa sen arvosta veroina.

    Vertailun vuoksi: Eduskunta päätti kaksinkertaistaa tunnetusti tehottoman kehitysavun. Asia meni läpi ilman keskustelua, kustannukset 600 miljoonaa euroa vuodessa.

    Äänestä

  • ...se että sinä esiinnyt jonkinlaisena mukamas moralistina täällä, ja syötät kuvaruudun täydeltä valhetta ja sontaa muille keskustelijoille. Esimerkiksi ulkomaisesta pankkisalaisuudesta olet valehdellut niin että oksettaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ...se että sinä esiinnyt jonkinlaisena mukamas moralistina täällä, ja syötät kuvaruudun täydeltä valhetta ja sontaa muille keskustelijoille. Esimerkiksi ulkomaisesta pankkisalaisuudesta olet valehdellut niin että oksettaa.

    Aika groteskia, että tyyppi koittaa vielä halveksia yhteiskuntaa, joka hänenkin elatuksensa luultavimmin maksaa.

    Äänestä

  • Hantta vaan kirjoitti:

    Miksi niitä ei saisi halveksia?

    Ja uskoisin tehneeni suomalaisen yhteiskunnan hyväksi ainakin sata kertaa enemmän kuin sinä ja ketjussa edellä ollut yhteensä. Sossuvarkaita ja ruumiinryöstäjiä, mädätkää helvetissä (ystävällinen toivotus). :-)

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Ja koko veron tuotto on pienehkö, noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Ja se aiheuttaa kaikenlaista tehottomuutta, esimerkiksi moni pikkufirma pistetään kiinni kun yhtäkkiä pitää maksaa iso osa sen arvosta veroina.

    Vertailun vuoksi: Eduskunta päätti kaksinkertaistaa tunnetusti tehottoman kehitysavun. Asia meni läpi ilman keskustelua, kustannukset 600 miljoonaa euroa vuodessa.

    400 miljoonaa on ihan kohtuullinen summa ja nyt ei ole mitään järkeä lähteä valtion tuloja pientämään.

    Perintövero on ihan kohtuullinen, koska se on saajalleen täysin ilman omaa ansiota saatua.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    400 miljoonaa on ihan kohtuullinen summa ja nyt ei ole mitään järkeä lähteä valtion tuloja pientämään.

    Perintövero on ihan kohtuullinen, koska se on saajalleen täysin ilman omaa ansiota saatua.

    Sinulla ei ole lapsia eikä omaisuutta.
    Näin olkoon jatkossakin. (pahin kirous minkä kukaan voi keksiä). :-)

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Miksi niitä ei saisi halveksia?

    Ja uskoisin tehneeni suomalaisen yhteiskunnan hyväksi ainakin sata kertaa enemmän kuin sinä ja ketjussa edellä ollut yhteensä. Sossuvarkaita ja ruumiinryöstäjiä, mädätkää helvetissä (ystävällinen toivotus). :-)

    Ensinnäkin, minä en ainakaan edes usko että olet koskaan ollutkaan työelämässä, tai yhteiskunnalle mitenkään muuten hyödyksi, vaan olet luultavasti elänyt erilaisilla yhteiskunnan tuilla koko elämäsi. Oikaise toki, jos olen väärässä. Hyviä naurunhetkiä olet kyllä tuottanut lukijoille, siitä kiitos. Sitä valehtelemista voisit kyllä vähentää, joku voi vielä saada vääriä käsityksiä asioista! Valehtelemisesi, jos joku, on todella halveksittavaa!

    Sinähän väitit aikanaan täällä olevasi kykenevä KHT-tilintarkastajaksi, muttet osannut vastata edes alkeellisiin laskentatoimen kysymyksiin :) Samaten verotuksen peruskäsitteet, kuten esimerkiksi tulolähdejako ja kiinteän toimipaikan säädökset ja verovelvollisuus olivat sinulle hieman hämäriä, ellen väärin muista. Muistaakseni nahistelit toistuvasti jonkun verotyypin kanssa. Aina kun jäit alakynteen tai joku esitti sinun kirjoituksesi virheelliseksi, ilmaantui näitä muita solvaavia kirjoituksia, usein uusien nimimerkkien toimesta, tai sitten yksinkertaisesti katosit, ilmestyen pian muihin ketjuihin provokatiivisten kirjoitustesi kanssa. Muistaakseni kaikkea tuollaista meidän hyväksemme tehnyt. Mutta oikaise toki jos olen väärässä.

    Henkilöassassinaatio on aina ollut vasemmiston likaisimpia mutta härskiydessään toimivimpia julkisen debatin muotoja.

    Äänestä

  • Allas Pathene kirjoitti:

    Henkilöassassinaatio on aina ollut vasemmiston likaisimpia mutta härskiydessään toimivimpia julkisen debatin muotoja.

    Mennään siis itse asiaan, kysehän oli avoparien perinnöistä. Ei avopareja voi rinnastaa aviopareihin, he voivat tehdä testamentin avopuolisolleen, niin halutessaan, mutta veroprosentti on ihan kohtuuton, yli 40%, tähän pitäisi tulla ehdottomasti muutos, ei perintövero voi olla syy mennä naimisiin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudistus kirjoitti:

Ote Turun Sanomista ("Perintöveron uudistus on tarpeen"):

"Avoparien rinnastaminen aviopareihin olisi vasemmistoliiton mielestä arjen ja kohtuuden tuomista perintöasioihin."

Mikä merkitys perintöverolla on silloin, kun kyseessä on kimpassa asuva seurusteleva pari??

Tarkoitetaanko avo- ja avioparien rinnastamisella sitä tilannetta, kun avopari on tehnyt testamentin toistensa hyväksi? Eikö avioliitto ilman avioehtoa ajaisi samaa asiaa? Voihan avioliiton solmia maistraatissakin, jos se on uskonnosta kiinni.

Mikä rooli valtiolla on määritellä "kohtuus" perinnön jakamisessa, kun se ei perustu sukulaisuuteen tai viralliseen sopimukseen eli avioliittoon? Olisiko kohtuullista sukulaisille, että perintöä menisikin heilalle oikein lain mukaan? (Toisaalta, se pistäisi ihmiset miettimään tarkemmin kenen kanssa haluavat tosissaan asua.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu