voimat on loppunut

Hei!
Kuulostaa tutulta,sillä mulle on käynyt samalla tavalla, joskin siitä on nyt jo aikaa 4 vuotta kun meillä oli vaikea uhma ja itse olin väsynyt.En tiedä lohduttaako sinua,mutta se menee ohi ja huomaat,että parempiakin päiviä voi koittaa. Jonkinlainen tuki olisi sinulle nyt tarpeen,esimerkiksi lapsen isä,mutta mieluummin joku muukin.Vaikka,että saisit puhua ja jakaa jotenkin väsymystäsi,tai että saisit lapsen hoitoon hetkeksi.Sekin auttaa,vaikkei heti sitä huomaa. On kuitenkin tärkeää,että pidät myös itsestäsi huolta ja yrität olla johdonmukainen lapsellesi,edes joskus.Aina ei ainakaan tarvitse antaa lapselle periksi ja joutuu toistamaan samoja asioita useita kertoja,kuten ettei saa lyödä,repiä tms.Lapsesi on tietysti vielä niin pieni,ettei kaikkia sääntöjä ymmärrä,mutta vähitellen voi häneltäkin käytöstapoja vaatia.Voimia sinulle ja toivottavasti saat vastauksista jotakin apua omaan tilanteesi.

Otapa ihan uusi kanta tähän uhmaikään. Ajattele asia niin, että uhmaikä on hyvä ja positiivinen juttu ja tämän kautta lapsi kehittyy ja kasvaa. Se vaikuttaa kaikista eniten miten omalla suhtautumisella tästä uhmaiästä selvitään. (Siis sehän ei ole pysyvä olotila, vaikka uusia uhmaikiä on vielä tulossa.) Kun lapsi huutaa ja hakkaa tms. otappa hänet tiukkaan otteeseen syliisi, joskus voi jopa joutua pitämään todella lujaakin kiinni ettei lapsi pääse vahingoittamaan sinua tai ketään muutakaan. Pysy aina rauhallisena vaikka se olisi tolkuttoman vaikeaa. Puhu tavallista hitaammin, "ylirauhallisesti"; ei mitään hätää, rauhoitu, ei hätää, äiti on tässä, jne. Eihän hän vain saa loppujen lopuksi sillä huudolla ja itkulla tahtoaan läpi?
Muistatko antaa tarpeeksi huomiota silloin kun lapsi on normaalitilassa, kehutko ja kiitätkö; ai miten hienosti osasit, olipa hienosti tehty, käyttäydyitpä tosi hienosti... jne. Monesti unohtuu se positiivisen palautteen antaminen ja tulee vain se negatiivinen sanottua. Ajattele niin että toisille ottaa tuo uhmaikäkin kovemmalle ja toiset pääsee helpommalla. Ajattele se positiivisesti, että on hyvä elämää yleensä ajatellen, että omaa tahtoa löytyy!
Ei kannata pienistä masentua ja väsyä, se menee ohi ja on paljon uusia ihania asioita mitä lapsen kanssa eteen tulee. Ensimmäisen kanssahan ne kaikki on uutta ja vierasta ja voi tuntua kymmenkertaisesti raskaammalta mitä vaikka seuraavan lapsen kanssa. Se on välivaihe josta kyllä selviää, mutta paljon vaikuttaa todellakin se oma asenne miten siitä selvitään.

Minulla on kohta 4v tyttö ja 1v poika.
Tyttö on aina ollut TODELLA vaativa,aivan hirveä uhma ikä,mustasukkainen vauvasta yms.
Elämäni on ollut todella raskasta,koska olen ollut niin paljon yksin lasteni kanssa,mieheni on viikot pois kotoa,en ole saanut keneltäkään tukea jota todella tarvitsen.Emme ole olleet mieheni kanssa kahdestaan nyt neljään vuoteen-ei ole ketään joka haluaisi ottaa lapset yöksi hoitoon.Kyllä elämä voi olla raskasta...