En oikein osaa sanoa että miten suhtautua näihin kirjoituksiin mitä täällä on. Sattumalta eksyin ja muutaman luettuani tulin ihan vietävän pahalle päälle ja suorastaan raivostuin. En suinkaan näiden äidien vaan lähinnä heidän jälkikasvunsa takia. Miten voi joku kirjoittaa että vanhemmuus on elinkautinen, puhutaan kuin rangaistuksesta ja sanotaan että olisi jättänyt lapset tekemättä jos voisi valita uudelleen, lapsia neljä! Ja verrataan lapsia syöpäkasvaimeen jotka imee ajan, elinvoiman, rahat, toivon ja uskon! Haloo, oiskohan pikkuisen parannettavaa omissa asenteissa ja suhtautumisessa?
Joku toinen on niin väsynyt että jättää 2v lapsen heitteille ja itse lukkojen taakse nukkumaan ja nukkuu klo 11 asti! Saamarin luuserit sanon minä! Jättäkää ne lapset sitten tekemättä tai antakaan adoptoitavaksi. Tiedän niin paljon huolehtivia ja tervejärkisiä ihmisiä jotka antaisivat vaikka mitä että saisivat lapsen jota rakastaa, josta huolehtia ja hoitaa. Tottakai jokainen on joskus väsynyt ja masentunut, sehän on ihan luonnollista ja kuuluu elämään. Onhan ne lapset ja arkirutiinit silti hoidettava. Tälläistä lukiessa tulee mieleen että miten helpolla ihmiset aina luovuttavat ja jäävät rypemään sinne itsekeskeisyyden suohon. "Nyyh, minua ei rakasteta ja kukaan ei kysy miten jaksan, nyyh..." Katsopa peiliin ja mieti että kysytkö sinä itse muilta miten he jaksavat? Jotkut taitavat olla itse aika hellyydenkipeitä, keskenkasvuisia reppanoita jotka eivät ymmärrä mitä se vanhemmaksi kasvaminen tarkoittaa. Se on juuri sitä että jaksetaan hoitaa ja huolehtia vaikka joskus vähän väsyttäisikin, toisinaan jopa vähän enempikin kuin vähän! Ei ole ihme miten huonosti lapset voi jos tälläisiä kotioloja joutuvat lapsiraukat kestämään. Tärkeämpäähän on juuri se millaisen henkisen kodin lapset saa eikä se mitä kaikkea roinaa ja krääsää nurkkiin ostetaan. Mutta ehkä moni korvaa sen rakkauden ja välittämisen vain tavaralla ja rahalla.
Miten ihminen joka täällä valittaa ja surkuttelee omaa kohtaloaan pystyy huolehtimaan ja rakastamaan lastaan / lapsiaan ja tarjoamaan heille onnellisen, turvallisen ja hyvän lähtökohdan elämälle?
Joku toinen on niin väsynyt että jättää 2v lapsen heitteille ja itse lukkojen taakse nukkumaan ja nukkuu klo 11 asti! Saamarin luuserit sanon minä! Jättäkää ne lapset sitten tekemättä tai antakaan adoptoitavaksi. Tiedän niin paljon huolehtivia ja tervejärkisiä ihmisiä jotka antaisivat vaikka mitä että saisivat lapsen jota rakastaa, josta huolehtia ja hoitaa. Tottakai jokainen on joskus väsynyt ja masentunut, sehän on ihan luonnollista ja kuuluu elämään. Onhan ne lapset ja arkirutiinit silti hoidettava. Tälläistä lukiessa tulee mieleen että miten helpolla ihmiset aina luovuttavat ja jäävät rypemään sinne itsekeskeisyyden suohon. "Nyyh, minua ei rakasteta ja kukaan ei kysy miten jaksan, nyyh..." Katsopa peiliin ja mieti että kysytkö sinä itse muilta miten he jaksavat? Jotkut taitavat olla itse aika hellyydenkipeitä, keskenkasvuisia reppanoita jotka eivät ymmärrä mitä se vanhemmaksi kasvaminen tarkoittaa. Se on juuri sitä että jaksetaan hoitaa ja huolehtia vaikka joskus vähän väsyttäisikin, toisinaan jopa vähän enempikin kuin vähän! Ei ole ihme miten huonosti lapset voi jos tälläisiä kotioloja joutuvat lapsiraukat kestämään. Tärkeämpäähän on juuri se millaisen henkisen kodin lapset saa eikä se mitä kaikkea roinaa ja krääsää nurkkiin ostetaan. Mutta ehkä moni korvaa sen rakkauden ja välittämisen vain tavaralla ja rahalla.
Miten ihminen joka täällä valittaa ja surkuttelee omaa kohtaloaan pystyy huolehtimaan ja rakastamaan lastaan / lapsiaan ja tarjoamaan heille onnellisen, turvallisen ja hyvän lähtökohdan elämälle?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus, on tämä palsta sen verran karmeaa ja raivostuttavaa luettavaa! Kyllähän valittaakin saa, jos on väsy ym. mutta LAPSI on tärkein! Monet tosiaankin jäävät sinne itsekeskeisyyteen rypemään "kun on niin väsynyt olo, en jaksa..." jne. eivätkä huolehdi lapsen tarpeista (taisi olla yksi heitteillejättökin täällä). Surullista. Mitä sitten, jos väsyttää masentaa ei jaksa/halua? Velvollisuudet on silloinkin hoidettava. Törkeetä puolustella esim. heitteillejättöä sillä, että "olen väsynyt". HAKEKAA APUA, AJATELKAA LAPSENNE PARASTA!!!!! Jos väsyttää, apu löytyy neuvolaan/terveyskeskukseen soittamalla.
Itse olen ymmärtänyt tämän palstan olemassaolon niin että täällä voi jakaa sekä purkaa sitä pahaa oloaan ja ahdistustaan, jota ei kotioloissansa voi juuri näiden mainitsemiesi velvollisuuksien takia näyttää tai tuoda ilmi.Sellaisilla äideillä ja ihmisillä yleensä joille asioista puhuminen tai suoran avun pyytäminen syystä tai toisesta on vaikeaa saavat uskoakseni paljon tukea pelkästään siitä että -niin karmeaa ja raivostuttavaa kuin se sinusta onkin- huomaavat etteivät ole ajatuksissaan totaalisen yksin.Ja tätä kautta näkevät itsensä ja oman tilanteensa ikäänkuin ulkopuolisen silmiin saadakseen voimia ja uskoa itseensä muuttaa tilannettaan parempaan.Ihmisillä on kuitenkin perimässään tuo voimia tuova yhteenkuulumisen tarve oli sitä sitten sen hetkisessä elämässään kuinka yksinäinen tahansa.
Ihmetyttää suuresti miksi sinä luet tätä palstaa?
Enkä uskokkaaan että pelkän väsymyksen verukkeella yksikään äiti lapsiaan heitteille jättää, eiköhän tällaisissa tapauksissa olla jo sen verran lamaantuneita omaan olotilaansa ja synkkiin ajatuksiinsa että kyse alkaa olla jo huomattavasti vakavimmista ongelmista omien ajatustensa sisällä kuin siitä että puhtaasti haluaisi vain nukkua väsymyksensä pois.Ja tällaisiin elämäntilanteisiin tuskin auttavat pelkät komennot ryhdistäytyä tai soittaa terveyskeskukseen.Tuskin kukaan HALUAA valittaa,masentua,ahdistua tai olla voimaton.Nämä asiat kun vaan kuuluvat suuren joukon elämään - halusi tai ei.Itse uskon aikaan ja hiljalleen opittuun asennemuutokseen niin itseään kuin muutakin maailmaa kohtaan.Kyllä se masentunut ihminen jaksaa itseään piiskata ihan itsekkin ja potee suunnattomia omantunnontuskia ilman että siihen tarvitsee ulkopuolisen samaan rinkiin asettua.Asiat eivät tässä maailmassa kaikille ole niin mustavalkoisia ja yksiselitteisiä.
Jaksamista ja kaikkea hyvää syksyyn jokaiselle erikseen!
No kyllä se vaan niin on että paljon on näitä suoraan sanoen turhan ruikuttajiakin! Ei olla koskaan totuttu tekemään mitään, ei kantamaan mistään vastuuta, eikä edes ottamaan sitä vastuuta. Kaikkea kyllä halutaan ja hankitaan, mutta hupsis, en mä ny oikein jaksaiskaan. Suhde mieheen muuttuu ja nyt ei oo omaa aikaa... voi voi sentään. Ei osata kasvaa aikuiseksi ja ennen kaikkea vanhemmaksi, vastuulliseksi sellaiseksi. Eiköhän tämä nykypäivän eläminen ja oleminen ole sentään aika paljon helpompaa kuin ennen, on kaikki koneet ja laitteet ja muut "systeemit" jo pelkästään arkipäivää helpottamassa. Ehkä se siinä onkin, ennen se aika meni tehokkaaseen työntekoon ja kodinhoitoon kaikki se hereillä olo aika, ei ollut aikaa edes murehtia mitä nykypäivän ihmiset, nyt pitäisi ehtiä harrastaa ja pitäisi ehtiä seuraamaan suosikkisarjaa telkkarista ja pitäisi ehtiä kavereiden kanssa baariin, yms. yms. On paljon asioita joissa pääsee niin paljon hempommalla kuin ennen ja silti vanhemmat voivat niin huonosti, mistähän johtuu!! Kyllä minä tiedän ainakin monta tapausta jotka tarvitsisivat suoraan sanoen vain sen potkun persuksiin että lopettaisivat sen itsekyydessään rypemisen. Toivoisin että olisi aikakone jolla kaikki valittajat voisi laittaa sinne menneeseen aikaan elämään ja pesemään pyykki käsipelillä, laittamaan ruokaa kun ensin on kannettu puut hellaan ja vedet kaivolta ja muuta vastaavaan. Kauppaan lähdet pyörällä useiden kilometrien päähän ja jääkaappiahan tai pakastinta ei edes ole. Joskus voisi ajatella vähän muutakin kuin vain sitä omaa napaansa!
nykypäivää ja entisaikoja ja kysyit, miksi nykyvanhempi, jolla on arkipäivää helpottavat systeemit, voi huonosti. Mielestäni tämä on aivan selvää miksi; laitteet ja koneet eivät korvaa entisaikojen sosiaalista verkostoa ja nykyistä tiiviimpää yhteyttä luontoon. Ennen omat ja appivanhemmat (ja muu suku) asuivat usein hyvin lähellä - hiukan kauemmas kun ajassa mennään, niin usein samassa taloudessa. Nykyinen irtolaisuus ja yksinäisyys, ihmisten kasvava itsekkyys ja materian tavoittelu, vieraantuminen luonnosta, ovat takuulla merkittävämpi seikka hyvinvoinnille kuin se onko sinulla mikroaaltouuni tai kännykkä.
"Tiedän niin paljon huolehtivia ja tervejärkisiä ihmisiä jotka antaisivat vaikka mitä että saisivat lapsen jota rakastaa, josta huolehtia ja hoitaa."
Jas mistähän tiedät, etteivät nämä ihmiset itse väsyisi ihan samalla tavalla? olet aika naiivi!
Eli kuten sanoin että väsyyhän sitä jokainen, vaan siitä huolimatta ne lapset hoidetaan - tälläisiä ihmisiä tarkoitin!
Itsekin useamman lapsen äitinä olen tuhannesti kokenut väsymystä, niin paljon että on meinannut seisaalleen nukahtaa, silti en IKINÄ olisi voinut edes kuvitella sulkevani 2v eri huoneeseen. Eiköhän sen ikäisen paikka ole ennemmin vaikka äidin kainalossa!
Koska et todellakaan tiedä kuinka uupunut ko. äiti on! Onko tullut mieleen, että oma uupumuksesi (joka sinusta tuntuu kovalta) voi olla vain murto-osa siitä, mitä toisella!
Et voi väittää noin, kun et näytä ymmärtävän, että ihmiset kokevat asiat eri tavalla. Voitko oikeasti väittää, että joku lapseton ei mahdollisesti uupuisi vähintäänki yhtä paljon! Et näytä ymmärtävän, kuinka vakavaa uupuminen/ masentuminen voi olla. Eikä se tee kenestäkään huonoa äitiä. Jos on TODELLA uupunut ja jos siihen liittyy vielä masennusta, ei kaikkia asioita kykene edes tajuamaan. Ja ko. tapauksessa vikaa oli myös isässä. Kohta enemmänkin kuin äidissä!
Väsymyksiä kun on yhtä monenlaisia kuin on väsyneitäkin! kyllä, itsekin ajattelen samalla tavalla, etten IKINÄ olisi jättänyt 2 vuotiastani lukkojen taakse, mutta olen sen verran realistinen että ymmärrän, ettei minun "kova väsymiseni" välttämättä ollutkaan niin kovaa kuin kuvittelin!
Olisi vain kiva tietää, että mistä päättelet, ettei joku lapseton olisi väsynyt ihan samalla tavalla? Siitäkö, että hän on sanonut niin?
Olen utelias tietämään mikä tarve teillä on puolustella ihmistä, joka on jättänyt esim. 2v lapsen "heitteille"? (Ja se oli tässä nyt vain esimerkkinä, en tiedä kyseistä ihmistä enkä tunne. Muita esimerkkejä löytyisi varmaan pilvin pimein.) Ja nyt on tartuttu liikaa tuohon epäolennaiseen lauseeseeni, kun mainitsin tietäväni monta lapsetonta jotka hoitaisivat "paremmin". Unohtakaa se kun en osannut muotoilla asiaa muotoon jossa ymmärrettäisiin mitä ajan takaa. Ja on turha puhua mistään "kuka eniten kokee väsymystä" -kilpailusta. Ihan kuin haluttaisiin pyhimyksen kehää pään päälle loistamaan tekstein; "Tämä henkilö on kokenut eniten väsymystä ja masennusta". Toistan taas, että ei kai se masennus kehenkään iske kuin salama kirkkaalta taivaalta? Ja toistan jälleen tämänkin, että minun arvomaailmassa MIKÄÄN ei oikeuta eikä mistään löydy perusteluja lapsen huonoon hoitoon tai suoranaiseen heitteillejättöön. Puolustelisitko samalla tavalla jos alkoholisti jättää lapsensa ruokkimatta, ulkoiluttamatta, leikkimättä, yms. Onhan se alkoholismikin sairaus, vai? Vai onko tässä tapauksessa masennus pahempi / parempi sallitumpi, suvaitumpi sairaus jonka varjolla lapsen "huono" hoito sallitaan?
Kukaan ei puolustele tekoa, vaan ihmisiä ja tilanteita on ymmärrettävä. Jos itse ei ole kokenut vastaavaa, ei voi tietää millaista se on. Ei ole kyse siitä, että kuka on uupunut eniten vaan siitä, että ihmiset tekevät inhimillisiä "virheitä"! Masennuksesta kärsivää ja alkoholistia ei voi verrata vaikka kumpikin tavallaan ovat sairauksia.
puheestasi saa sen käsityksen, että ko. esimerkkitapaus olisi jotenkin huono äiti. tiedän, ettei masennus tule ihan ykskaks. Ilmeisesti mielestäsi on jokaisen "omaa tyhmyytä" jos "antaa" masennuksen/ uupumuksen päästä liian pitkälle?
En ole sanonut missään vaiheessa että olisi omaa tyhmyyttä antaa masennuksen / uupumuksen päästä liian pitkälle, kirjoitin näin josta suora kopio tässä:
"Edelleenkin peräänkuulutan sitä vastuunottoa, vastuun kantamista, vanhemmaksi kasvamista, siihen kuuluu myös ajoissa hoitoon hakeutuminen ja avun hakeminen jos ei tunne jaksavansa. Ei kai se masennus kenelläkään iske kuin salama kirkkaalta taivaalta, että hups, yht´äkkiä olet niin maissa ettet mihinkään kykene!"
itse ymmärrä mitä kirjoitat! ts. jos päästää masennuksen liian pitkälle, on vastuuntunnoton? Ei se niin mene!
Väitätkö sinä että joku HALUAA sairastua? Jos vastaat että et, niin silloin koko tuossa sun jutussa ei ole perää! Älä hoilota tuosta "vastuuntunnosta" kun et tiedä mistä puhut! Yritä jo ymmärtää, ettei masentunut itse välttämättä tajua että jokin on pielessä! Ei masentunut välttämättä osaa ajatella asioita niin kuin "terve" !
Sun puheesta kyllä näkee, ettet itse ole kokenut niin pahaa masennusta ja uupumusta että sulla ois "oikeus" mennä väittään tuollaista! Ota asioista selvää!
Niin, en voi kuin anteeksi pyytää sitä, että olet niin tämän kirjoituksen "ottanut itseesi"?
(Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa, vai?)
Meillä jokaisella saa olla omat mielipiteet ja oman kokemuksen perusteella väitän kyllä, että moni masentunut ei olisi niin masentunut jos tekisi itse asian eteen jotain. HUOM; MONI, EI KAIKKI!
Ja tässähän on nyt liiaksi nostettu se pelkkä masennus pääaiheeksi, vaikkei se alunalkaen ollut tarkoitus. Lopetetaan puhuminen masennuksesta ja vaihdetaan se väsymykseksi, niin ei tule sekaannuksia!
Ja olen jo kyllästymiseen lukenut sinun kommenttisi; "kun ei tiedä asioista mitään" yms. En minäkään arvostele mitä sinä tiedät ja mitä et. Sinä myös puhut vain ja ainoastaan sieltä omalta kantiltasi asiasta, joten miksi sinäkin yleistät, kuten tässä nyt nämä masentuneet?
iskisikin kuin salama taivaalta, niin eikö silloin juuri olisikin helpompi hakea sitä apua? Kun huomaa selkeän muutoksen. Mutta usein masennus hiipii pikkuhiljaa, salakavalasti. Silloin on paljon vaikeampi hakea apua. Ja jos apua hakeva sattuu vielä kuvittelemaan, että apua tarjoava asiantuntijakin suhtautuu häneen tuolla tyylillä, että "kanna vastuusi ja kasva vanhemmaksi!", niin.. kuinka moni haluaa mennä haukuttavaksi? Onneksi psykologit osaavat asiansa ja tietävät mitä masennus on.
Itse en ole masennusta kokenut, joten en millään tavoin pysty täysin tietämään ja kokemaan sairauden oireita. Voin vaan perustaa mielipiteeni asiantuntijoiden laatimiin teksteihin.
mutta kirjoitustesi perusteella vaikutat olevan avun tarpeessa.. Miksi olet niin hyökkäävä ja ilkeä? Mistä paha olosi juontaa?
mitään?
Lucky you-
sinun ei tarvitse osata suhtautua näihin teksteihin mitenkään...jos et ole koskaan ollut OIKEASTI masentunut niin et voi todellakaan tietää mitä ihmisen päässä liikkuu!!! on hyvä, että on tälläisiä palstoja, joille äidit voivat anonyymisti purkaa tuntojaan...
itse olen masentuneenakin aina hoitanut lapseni ja muilta vielä kuullut, että hyvin sen teen...kuitenkin masennus ei anna minun uskoa sitä...olen mielestäni maailman huonoin äiti, joka ei osaa mitään. väsymys on kovaa...koko päivän voisin vain nukkua...pakolla on itsensä raahattava pystyyn aamuisin...näistä ja monista muista syistä olen hakenut apua: äidilläkin on oikeus onneen...toivon vain, että oma elämäni helpottuu pian...rakastan lastani ja haluan olla hänelle se iloinen ja rakastava äiti, joka olin vielä jokin aika sitten!!
ei ole sinun asiasi arvostella ihmisten kirjoituksia...tämä paikka on tunteiden purkua varten!!
Toistan taas jälleen, että kyllä kai sitä jokainen, huom. JOKAINEN äiti on kokenut jossain vaiheessa väsymystä ja masennusta, mutta kannattaako jääkö siihen rypemään vai hoitaa itsensä kuntoon?
"itse olen masentuneenakin aina hoitanut lapseni ja muilta vielä kuullut, että hyvin sen teen..." Eli sinä tuskin olet jättänyt 2v lastasi yksin eri huoneeseen? Mikään, ei MIKÄÄN ole riittävä perustelu minulle lapsen huonosta hoidosta, olkoon sitten miten väsynyt tai masentunut tahansa! (Jos on niin pirun väsynyt ja masentunut, miten ihmeessä sitä on aikaa ja voimia tänne kirjoitella?) Tuntuu olevan tuo masennus vähän eräänlainen trendisairaus nykyään, ei millään pahalla eikä kannata ottaa tästä kenenkään itseensä. Nämähän on minun mielipiteitä asiasta. Edelleenkin peräänkuulutan sitä vastuunottoa, vastuun kantamista, vanhemmaksi kasvamista, siihen kuuluu myös ajoissa hoitoon hakeutuminen ja avun hakeminen jos ei tunne jaksavansa. Ei kai se masennus kenelläkään iske kuin salama kirkkaalta taivaalta, että hups, yht´äkkiä olet niin maissa ettet mihinkään kykene! Ja en minä itse ole mikään yli-ihminen joka ei olisi koskaan kokenut väsymystä!
Mielestäni on tietämättömyytä väittää että "minä en IKINÄ tekisi lapselleni noin"!
Sitten tippuu ja korkealta jos oikeasti sairastuu vakavasti esim. masennukseen! Välillä tuntuu että sellaiset äidit haluavat vain "päteä"!
Et näytä tietävän asiasta mitään! Itsekin olen kärsinyt masennuksesta ja uupumuksesta, joka mielestäni oli "vakavaa". silti tiedän sen verran, että "jääkö siihen rypemään vai hoitaa itsensä kuntoon?"-ei se välttämättä ole niin helppoa! Jos OIKEASTI on todella masentunut, niin ei sille itse voi mitään. Olen sivsta seurannut tällaisen äidin elämää.
Masennus on sairaus jolle ei itse voi mitään?? Ei se ihan noinkaan ole. Jos sinulla on syöpä tai katkaiset luusi, ne on asioita joille voit aika vähän, mutta masennus ja muut psyyken asiat on niitä joille kyllä voi - ja aika paljonkin.
Valitettavaa että länsimaisessa kulttuurissa on valloillaan tämä resepti käteen ja purkki kouraan mentaliteetti. Toivottavasti lääketiede sillä saralla ottaa piakkoin uudet näkökulmat ja hoitomenetelmät avuksi. On valitettavaa miten yhä enempi kokee masennusta ja yhä enempi käytetään psyyken lääkkeitä. Jotain on hiukka pielessä.
Kyllä masennukselle voi itse aika paljonkin, jos vain haluaa.
Hoitoalalla itsekin. mielestäni on typerää alkaa sellaisten ihmisten jotka eivät asiasta tiedä oikeasti mitään, jankkaamaan tuollaista. Moni masentunut ei välttämättä edes tiedä että on masentunut, ennnekuin asiat menee liian pitkälle. Ja syitä siihen, miksi ei "kykene"/osaa hakeutua hoitoon, on lukuisia.. yhtä monia kuin on masentuneitakin.
Aivan, hoitoa tulisi lähteä katsomaan jostain aivan muualta kuin sieltä pilleri-purkista. Mutta asiat kun eivät ole niin yksinkertaisia!
Enkä tarkoittanut asiaani noin, ettei asialle voi mitään.. vaan että itse ei siinä tilanteessa välttämättä osaa tehdä mitään. Aika moni ei tajua että jotain on oikesti pieles. Heikkoutta ehkä, mutta huonompaa ihmistä se ei tee!
"Toistan taas jälleen, että kyllä kai sitä jokainen, huom. JOKAINEN äiti on kokenut jossain vaiheessa väsymystä ja masennusta, mutta kannattaako jääkö siihen rypemään vai hoitaa itsensä kuntoon?"
masennusta on hyvin monen asteista...elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja surun tunteet, näillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä oikean masennuksen kanssa...monestikaan äiti ei edes tajua "rypevänsä" masennuksessa...näin ainakin minulla...tarvittiin mieheni sanomaan, että nyt kaikki ei ole hyvin...itse en edes ymmärtänyt olevani masentunut. minullakin lapsi on pian kaksi vuotias, joten mistään ns.synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ei ole kyse...rankimmat vauva vaiheet ovat jo takana ja kuitenkin nyt "vasta" masennus on nostanut päätään.
en tiedä miksi jaksan tännekin vastata, mutta jotenkin vain tuntuu, että sinulla on tuo ikuinen asenne: "nyt itseä niskasta kiinni ja suu suppuun...ei masennus ole todellista"...kirjoituksistasi huokuu empatian puute ja tietämättömyys sairauden todellisesta luonteesta...minäkään en tosin hyväksy lapsen hoitamatta jättämistä, mutta siinä tapauksessa ei voida syyttää pelkästään äitiä...entä lapsen isä, isovanhemmat, neuvola...tilanteeseen tulisi puuttua ja pyrkiä auttamaan äitiä toipumaan ja näin ollen hoitamaan lapsiaan paremmin...nämä asiat ovat usein läheistenkin silmin nähtävissä...
ja toki nykyään on vallalla ns.masennus trendisairautena, mutta useimmiten nämä tapaukset ovat nuorison keskuudessa...ja kyllähän sekin kertoo jotain yhteiskuntamme tilasta...nuoret voivat huonosti!! on vain hyvä, että asioista nykyään puhutaan niiden oikeilla nimillä...ja juuri siksi taas painotan näiden keskustelupalstojen tärkeyttä...ne ovat monelle todellinen henkireikä...terapian lisäksi...vertaistuki on masentuneelle elintärkeää...ja vielä: itsekin luulin ennen todellista masennusta tietäväni mitä väsymys on, mutta näin ei todellakaan ollut!!! väsymys kuuluu pienten lasten äitien elämään...masennus EI!!!
vihdoin joku selitti asian paremmin kuin minä! Ja menen myös väittämään, ettei sellainen, joka ei ole itse asiaa kokenut tiedä mistä puhuu, jos väittää muuta.
Mitehän masentuneita ja psyykkisesti sairaita näistä nykyhetkellä masentuneiden vanhempien lapsista tulee??
ei sen masentuneempia kuin nyky sukupolvestakaan. masennusta on ollut kautta historian, ainut ero menneeseen on se, että nykyään asioista puhutaan vaikenemisen sijaan...
puhetta nuoruuden aikaisen ystävän kanssa siitä miksi nykyajan äidit uupuvat. Kuka sen tietäisi?
Emme löytäneet vastausta mekään.
Molemmat olemme jo mummoja ja molemmilla oli 60-70 luvun taitteissa 4 lasta. Työssä kävimme, ehdimme marjastaa, leipoa tehdä käsitöitä ym ja hoitaa lapset. Sen ajan miehet eivät varsinkaan paljoa puuttuneet kotitöihin, eikä lastenhoitoon.
Varmasti tunsimme väsymystä välillä, vaikka ei niitä enää muista. Emme silti tunteneet itseämme "burn out"-äideiksi. Ennen vanhaan lapset tottelivat ja olivat helpompia hoidettavia. Nykyajan lapsilla on paljon ylivilkkautta ym häiriöitä. Mistähän johtunee?
tai olen vieläkin aika maassa,mieheni kuoli 10.7 ja veljeni 26.7 että aika rankka oli viime kuu,nyt tyttö 1.2 vuotias ja toinen lapsi syntyy lokakuussa en ole mielestäni jättänyt lastani heitteille vaan ihan hyvin on mennyt vastoinkäymisistä huolimatta.kämppä on kyllä sekaisin koska ei kiinnosta tehdä mitään,olen hakenut apua kriisiryhmista ym....että kyllä se masennus todellakin voi tulla aivan yllättäinkin.....et silleen!!!!
Nostan hattua ja kunnioitan todella paljon juuri ikäpolvesi äitejä ja naisia, jotka ovat varmasti myös kokeneet sitä väsymystä mutta on silti jaksettu. Ja vielä tästä vanhempiakin sukupolvia.
Kyllä se vika siellä asenteissa ja arvomaailmassa on sanon minä! Lapset on "herran lahja", vaikken uskovainen olekaan, ja jokainen päivä pitäisi ottaa ainutkertaisena ja nauttia siitä, eikä valittaa turhia! (Oikein hykertelen että miten tästäkin jo joku taas ottaa itseensä!)
Tuohon vilkkaus-asiaan sanoisin, että liikaa videoita, liikaa pleikkapelejä, liikaa tietsikkapelejä, vähän liikaa sitä ja tätä ja liian vähän vanhempien aikaa!
Moni hankkii sen masennuksen itselleen yrittämällä olla jotain muuta mitä on, vaatimalla itseltään liikaa johon ei sitten pystykään!
Kaikki on totuttu saamaan liian helpolla.
Minkään eteen ei ole tarvinnut tehdä todella työtä ja ponnistella.
Sitten iskeekin karu todellisuus kun perustetaan perhe ja huomataan ettei se elämä olekaan sitä että joku tulisi tekemään valmiiksi kaikki eteen ja siloittelemaan elämän tieltä kaikki kivet ja karikot pois.
Uuvutaankin kun huomaa että herranjestas, eihän tässä pelkillä ruusuilla tanssitakkaan! Minä minä minä ja vali vali vali...
Olet tilanteessa jossa todellakin toivon sinulle paljon paljon voimia ja jaksamista!
Lapsethan vie niitä voimia, mutta onneksi myös tuovat. Ja toivon että saat lasten kautta paljon sitä lohtua nyt mitä tarvitset. Elämä jatkuu aina vastoinkäymisistä huolimatta ja sinulla on kaksi hyvää syytä jatkaa elämää näin kovasta kriisistä huolimatta.
Se että kämppä on sekaisin, on niitä pienimpiä maailman murheita, tärkeintähän on se että pitää itsestään ja lapsistaan huolta!
Toivottavasti sinulla on läheisiä jotka auttavat ihan käytännön asioissa ja hyviä ystäviä joilta saat apua.
Olisin utelias tietämään että oletko itse sairastanut masennusta?
Milloin ja miten "tauti" alkoi?
Miten hoidettiin, kauanko kesti, jne. Kiitos jos vastaat.
Nykyaikana lähes kaikki valittaa jotain masennusta tai uupumusta ihan yhden tai kahden kakaran kanssa, joka on jotain ihan muuta kuin sitä itseään. Uusavuttomat ihmiset jotka ovat tottuneet kaiken saamaan kultalusikalla helpolla. Minkään eteen ei ole tarvinnut ponnistella ja taistella eikä edes viitsitä muuta kuin valittaa jotain muotitautia kuten masennusta ja uupumusta. Joku rikkiviisas on keksinyt tällaiset "sairaudet" ja nyt kaikki siis luulee omaavansa nämä "sairaudet" heti kun kakaran kasvattaminen ja hoitaminen alkaa tympimään ja kotona oleminen.
On niin tympeetä puuhaa nykyään niin vanhanaikainen harrastus kuin lastenteko ja kotona niiden hoitaminen että johan siinä heti pukkaa "masennus & uupumus" josta mielenterveys oikein järkkyy. Kummaa kun lapsi teetää todella paljon töitä ja tekemistä niin siltikin ehtii masennus pukkaan päälle? Luulisi että toimettomuus ennemmin aiheuttaa masennusta ja elämän tarkoituksettomuus sillä ainahan lapsen tekijät toitottaa kuinka lapsi saa eheäksi ja tuntemaan naisen kokonaiseksi.
Masennus ja uupumus on tekosyitä sille että hetken mielijohteesta tehtyjä ratkaisuja kadutaan rankasti kun se "unelma" ei vastannutkaan sitä raakaa todellisuutta. Haetaan väkisin sitten jokin sairaus jolla selitetään virheratkaisujaan. Niin tekisin itsekkin jos niin tyhmä olisin että tekisin typeriä hetken mielijohteesta tehtyjä vikatikkejä joita ei voi enään perua.
Pullamössö veltto sukupolvi on entistäkin "masentuneimpia" kun ei niistä ole kantamaan tekojensa seurauksista vastuuta. Vastuu on helppo sysätä yhteiskunnan ja läheisten niskoille muka masennuksen ja uupumuksen nimissä ottamatta itseensä niskasta kiinni ja kantamaan itse vastuunsa tekemisistä.
Tajuatkohan itsekkään kuinka onnellinen voitkaan olla kun et varmasti käsitä kuinka lähestulkoon hymyilyttävää on -ei niinkään pelkästään lukea läpi kirjoituksesi- vaan sen jälkeen lukea nimimerkkisi.Onnellista loppuelämää seesteiseen maailmaasi jonka kaltaista olotilaa en vaikka sitten laiskuuttani edes viitsi tavoitella.En myöskään vastuuttomudessani haluaisi olla kuten sinä- onellisuudessasi- ainoastaan siksi että niinä odotettuina päivinä kun huomaan nauttivani edes puolta minuuttia pidempään aamuisista heräämisen hetkistä kuin vielä nyt-tiedän tekeväni sen onnellisempana ja vahvempana kuin sinä koskaan.Ihan ilman että edes yritän.Se tosiseikka jo erottaa sinut nin vahvasti minusta ja varmasti monesta muustakin tämän palstan käyttäjästä että en osaa keksiä syytä sille miksi haluat jakaa ajatuksiasi täällä?Tai mikä niiden tarkoituksena juuri tällä kyseisellä palstalla on? Tuskin ainakaan lähimmäisenrakkaus tai avunanto. Oletko löytänyt vielä terveys linkin alta löytyviä keskusteluja, sielläkin on varmasti paljon niiden rikkiviisaiden keksimiä sairauksia joita ihmiset luulevat sairastavansa.He varmaan ilahtuisivat kannustavasta ja opastavasta asenteestasi yhtä suuresti kuin tämänkin palstan kirjoittajat. Kaikkea hyvää sinun täydellisesti suoritettuun elämääsi.
Mitä elämää sinäkin olet nähnyt?onko varaa arvostella ihmisiä ja sanoa laiskaksi kun et edes tiedä heidän elämän tilanteesta mitään?joskus ihminen voi kyllä masentua jopa ihan oikesti tuskin tuollaisia ketään keksiikään,onneksi olen itse saanut apua vaikeaan elämän tilanteeseeni,ottaa päähän tuollaiset ihmiset kuin sinä olet,helppo arvostella muita kun on kaikki saanut helpolla...mutta elämä ei aina kuitenkaan ole sitä mitä itse haluaisi,vaan kohtalo päättääkin sen toisin.
Tosta sun kirjotuksesta on kyllä äärimmäisen vaikea saada mitään tolkkua! Kellonajasta voisi päätellä että onkohan pari promillea veressä? Niin sekavalta ja epämääräiseltä tuo kuulostaa vaikka monta kertaa luen ja luen niin ei ole päätä tai häntää. Vai onko tullut käytyä vähän pilleripurkilla?
kuka on käyny purkilla?
Ymmärrän kyllä hyvin että et kirjoituksestani saa tolkkua jos minua kirjoituksellasi tarkoitit.Enpä oikeastaan odottanutkaan sitä tolkun saantia asiasta keneltäkään muulta kuin niiltä joita varten tämä palsta on perustettu.
Itse olen 5. kuulla raskaana enkä raskausaikana harmiksesi käytä alkoholia, muitakaan päihteitä tai lääkkeitäkään.Jos omasta elämänrytmistäsi poikkeava kirjoitusajankohtani sinua jollain tapaa vaivaa niin on varmaan turha olettaa että voisit hyväksyvästi näyttösi äärellä nyökkäillä jos kerron että depressioon sairautena liittyvät mm.univaikeudet ja unettomuus yleensä.
Jos omassa elämässäsi asiat ovat niin hyvin kuin voisi kirjoituksestasi olettaa tai vaihtoehtoisesti tiedät kuinka itse saat omasta elämästäsi sellaisen että voit olla tavastasi sitä elää ylpeä ja tyytyväinen- iloineen ja suruineen , minkä ihmeen takia roikut äitien ja isien masennus & väsymys palstalla? Tämä on oikeastaan kysymys kaikille teille jotka täällä palstalla annatte ohjeitanne ja elämän perusarvoja vastaavalla asenteella mitä tämä palsta nyt on jo puolillaan.Kenelle kommenttinne on tarkoitettu ja mikä niiden tarkoitus täällä on?Saako siitä jonkinlaista mielihyvää kun pääsee mainostamaan omaa vankkoihin perusarvoihin nojaavaa elämää jossa ei turhista itketä- tällä nimenomaisella palstalla.Pisteeksi iin päälle pohtia mitäköhän näidenkin lapsista tulee kun tuollaisia ovat.Pastalla jossa ihmiset jo valmiiksi itsessään ovat äärimmäisen huolissaan ja peloissaan omista valmiuksistaan äideiksi, turvan antajiksi ja takaajiksi.Aivan käsittämätöntä ajattelemattomuutta. Itse ainakin aion lopettaa koko keskustelun seuraamisen siinä vaiheessa kun oma elämäni kääntää valoisamman puolensa eteeni, en näe silloin enää mitään syytä tarkoituksellisesti palauttaa mieleeni monesti vahvojakin pahanolon tunteita joita ihmiset täällä keskenään jakavat.Enhän nytkään seuraa ihan vain vaikka esimerkkinä ketään loukkaamatta esimerkiksi leukemiaa sairastavien keskustelua koska en onnekseni siitä kärsi, en tiedä miten ihmiset sen kokevat ja mitä oireita siihen kuuluu, kuinka se vaikuttaa heidän kokonaisvaltaiseen elämäänsä, heidän läheisiinsä ystäviinsä jne.Minulla ei ole muunmuassa heidän kanssaan kerrassaan mitään jaettavaa kuin korkeintaan tuntea yleistä myötätuntoa ja empatiaa heitä ja läheisiään kohtaan.Maailmassa tosiaan on monta ihmeellistä asiaa.Joskus nekin kaipaisivat vaan hieman enemmän perusteluja ja taustaa ollakseen paremmin ymmärrettävissä.
Miksi teillä kaikilla on se asenne, ettei saa yhtään kritisoida tai arvostella väsynyttä tai masentunutta, pitäisikö kaikkien taputtaa päähän ja voivotella, että "voi voi kun tämä elämä on kurjaa ja tavattoman vaikeaa"... ja sitten vaivuttaisiin yhdessä sinne depression "suohon".
Ikävä kyllä nämä masentuneiden kirjoitukset vain enemmän alkavat näyttää siltä, että "säälikää minua, minulla on vaikeaa, on niin kovaa", no elämä on!!
Sanot olevasti 5.kuulla raskaana. Mikä sinut on saanut depressioon? Mikä on perhetilanteesi? Mitä teet? Mitä harrastat? Paljonko päivästä käytät aikaa sairautesi ja ongelmiesi kanssa pähkäilemiseen? Minkä osan päivästä teet työtä ja muuta jossa ajatukset on pakosta muussa kuin oman surkeuden ja tilanteen vatvomisessa?
Monet ihmiset vain todellakin kaipaavat pientä "herättelyä" jotta osaavat nähdä asiat vähän muultakin kantilta, toivottavasti sieltä valoisammalta kantilta!
Lainaus tekstistäsi: "jossa ihmiset jo valmiiksi itsessään ovat äärimmäisen huolissaan ja peloissaan omista valmiuksistaan äideiksi, turvan antajiksi ja takaajiksi." Elämä on elämistä, eikä pelkäämistä varten. Se joka murehtii tälläistä, voisi katsoa itseään peilistä ja sanoa, että "olen vahva, rohkea ja kestän ja selviydyn tästä elämästä" ja vähän tsempata itseään. On paljon asioita, etenkin tälläisiä negatiivisia, jotka voi kääntää positiiviseksi omalla ajattelutavalla ja asenteiden muutoksella.
Väsynyttä ja masentunutta pitääkin potkia perseeseen jotta edes ärsytyksen kautta ihminen saisi sisua ja puhtia itseensä. Ei auta lässyn lässyn lässytykset, että voi kun sinä olet niin sairas jne. Luulotautautisia ovat suurin osa masentuneista kun se nyt on muotia olla masentunut ja kaikki muutkin ovat niin saampahan vähän minäkin sympatiaa kun tekeydyn masentuneeksi ja uupuneeksi vaihteeksi. Sillä saadaan huomioo ja paapomista jos muut keinot eivät auta. Erittäin laiska ja toisia hyväksikäyttävä ihminen tekeytyy tahallaan masentuneeksi. Ei kiinnosta tavalliset arkiset rutiinit ja kantaa vastuu tekemisistään vaan tällä tavoin voidaan lastenkin kasvatus sysätä muiden tehtäväksi.
Sieltä mennään mistä rima on alin yrittämättäkään ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa vastuu tekemisistään, elämästään. Jokainenhan voi jäädä sinne sängynpohjalle valittaan ja kieriskeleen itsesäälissä jos kehtaa.
Minua saa ainakin ihan vapaasti arvostella tai kritisoida suuntaan tai toiseen oletan vain että parhaiten sen voi tehdä omalla kohdallani henkilö jolla on omakohtaista kokemusta samankaltaisista kokemuksista kuin minulla itselläni elämästä on, että se vaikuttaisi positiivisella tavalla omiin ajatuksiini ja käyttäytymiseen ja suhtautumiseen elämässä yleensä. Jos tällä arvostelulla ja kritisoinnilla sitä tosiaan halutaan hakea. Masentuneen mielen tunnetilaa on pelkin sanoin niin vaikeata jakaa sellaisen ihmisen kanssa jolla sitä kokemusta ei omasta takaa ole että se tekee asioista keskustelun "samassa hengessä" lähes mahdottomaksi. Eikä sen avun tarjoajan tosiaankaan ääripäänä tarvitse lähteä vatvomaan tai lietsomaan masentuneen ihmisen ajatuksia siihen samaan suohon surkuttelemaan, kyllä se elämänsä hukannut ihminen niin kuin aikaisemminkin totesin tekee sitä itsensä kanssa riittämiin. Vaan realistisesti mutta samalla hienovaraisesti pikkuhiljaa lähestyä ihmistä, hänen arvomaailmaansa, haaveita ja pelkojaan. Empatian ja toisen ihmisen tunnetilaan samaistumiskyvystä on valtavasti apua.
Vaikka se ns terveen ihmisen ajattelumaailmaan kuulostaakin täysin loogiselta tuo kaikenlainen "kannustus" tyyliin "voisi katsoa itseään peilistä ja sanoa, että "olen vahva, rohkea ja kestän ja selviydyn tästä elämästä" ja vähän tsempata itseään" se ei vain enää toimi eikä ole noin yksinkertaista eikä mustavalkoista kun tilanne on mennyt niin pitkälle että tuollaiset kehotukset kaikuvat kuuroille korville. Pahimmissa tapauksissa juuri tuon kaltainen suhtautuminen vaikka siinä olisikin sanojalla pelkkä hyväntahtoisuus taustalla saattaa jopa pahentaa tilannetta kun masentunut ihminen ei sittenkään omasta yrityksestään huolimatta saisi tilannettaan yhtään parempaan suuntaan. Vaikka depressio oirehtiikin erityisesti pitkään jatkuneena ja hoitamattomana myös vahvoin fyysisin oirein on masennus monien muiden sairauksien ohella tosiaankin mielen sairaus, jossa ajatukset eivät enää tottele sitä ”tervettä järkeä” jossa tahto, rohkeus ja kaikki muut ns ihmistä eteenpäin vievät toiminnot asustavat. Sen takia on niin julmaa kritisoida ihmistä jonka tahto ei enää ”toimi” halustansa riippumatta- huomionhakuiseksi hyvänkäyttäjäksi, joka kaikella toiminnallaan kerää itselleen vain oikeutusta olla omaksi huvikseen hankala.
Itse en ole koskaan kaivannut osakseni sääliä missään elämäni vaiheessa, eikä omilla kirjoituksillani ole tarkoitus sitä hakea nytkään. Voimakasta surua ja häpeää omasta heikkoudestani tunnen päivittäin enkä omaa olotilaani ole pahemmin mainostanut niille muutamalle harvalle vielä kanssani aikaa viettävälle ihmiselle, joiden päivää en ole halunnut apatiallani pilata. Erilaisilla työpaikoilla olen viettänyt aikaani kohta 13 vuoden ajan, monen mielestä liikaakin.
Omia depressioon johtaneita syitä, joista kaikista en ole edes itse täysin tietoinen en halua käydä tässä vatvomaan, ne ovat liian henkilökohtaisia enkä edes ymmärrä miksi kysyt syitä niihin. Onko olemassa joitakin erityisiä tapahtumia tai asiayhteyksiä joilla joko olen tai en ole esim sinun silmissäsi oikeutettu sairastamaan masennusta? Sen kuvan kysymystulvastasi saa.
Kyse on oikeastaan samasta asiasta jota on käyty ohimennen läpi myös tuolla äidiksi kasvamisenkin keskusteluissa, kuinka jokainen ihminen ja persoona asiat kokee henkilökohtaisella tasolla. Eiköhän niitä tasoja ole yhtä monta kuin on ihmistäkin. Kuinka vahvoilla eväillä tähän maailmaan on
kasvettu? kuinka paljon elämän kokemukset ovat kasvattaneet ja opettaneet? Kuinka paljon sietää kipua? Onko tuo kaiken yhtälö todellakin pelkästään ihmisen omaa vikaa jos mieli murtuu liian painavasta lastista? Mikä on kellekkin liikaa? Siihen ei voi vastata kukaan muu kuin jokainen itse omalla kohdallaan. Tähän hätään keksittynä esimerkkinä: Jos sinulta sahataan vaikka jalkaa poikki koetko että minulla on oikeus päättää missä vaiheessa sinun on oikeutettua tuntea kipua hyväksytysti?
Et vastannut yhteenkään kysymykseeni. Miksi?
Ihminenhän on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen olento. (Tämän tietävät ainakin kaikki hoitoalaa lukeneet ja opiskelleet jota jankataan ihan kyllästymiseen asti.)
Jos ei pidä huolta fyysisestä kunnostaan alkaa se psyykkinen puoli krempata ihan yhtä lailla kuin toisinpäinkin. Samoin sosiaaliset suhteet ovat toisille tärkeämpiä, joillekin tosi tärkeitä ja ongelmat siellä vaikuttavat psyykeen.
Ihan yhtä lailla kuin voi kasvattaa sosiaalista puoltaan ja fyysisesti pystyy harjoittelemaan; kasvattamaan lihaksia, voimaa, nopeutta, ketteryyttä, yms., niin yhtä hyvin sitä psyykkistä puoltaankin voi kasvattaa, kehittää ja vahvistaa!
Miten itse voisit ryhtyä kasvattamaan ja kehittämään psyykkistä puoltasi?
Pitääkö olla rakentanut laiva jotta voit keskustella laivanrakennuksesta jonkun kanssa?
Miten sinä olet hoitanut fyysistä puolta ennen sairastumista, sairastumisen aikana, sen jälkeen? Mikä on ruokavaliosi? Mikä on "rytmisi"?
Jos et niitä tässä voi sanoa niin toivottavasti mietit niitä mielessäsi. Et voi sanoa kun ajattelet mielessäsi näin mitä tähän kopsaan tekstistäsi:
"Onko olemassa joitakin erityisiä tapahtumia tai asiayhteyksiä joilla joko olen tai en ole esim sinun silmissäsi oikeutettu sairastamaan masennusta?" Ajatteletko itse näin ettet olisi oikeutettu?
Mitä väliä sillä on mitä oletat muiden luulevan?
hyvä, että joillakin menee hyvin...en vain ymmärrä miksi koette tarvetta julistaa mielipiteitänne täällä palstalla. jos masentuneiden kirjoitukset ja heikkoudet niin ärsyttävät niin miksi vaivaudutte niitä lukemaan?? aivan käsittämätöntä!!!
ja mikä sitten oikeuttaa mielestänne masentumiseen??? kehoitatte vain vahvistamaan mieltä...hyvähän se on sanoa...mutta tuskin tekään sieltä ruudun toiselta puolelta olet kykeneviä arvioimaan muiden elämää!! ette tiedä mitä kaikkea ihminen on voinut joutua kokemaan...joskus asiat haudataan syvälle mielen sopukoihin, joissa ne uinuvat, kunnes jokin laukaisee muistot!! masennukseen on varmasti yhtä paljon syitä kuin on masentuneitakin. ja jokaisella ihmisellä on rajansa...aivan kaikkea ei jaksa mielikään kestää ilman särkymistä!!
en voi puhua muiden puolesta kuin itseni...minun elämäni ei ainakaan ole ollut kovin helppo (moniin muihin verrattuna)...olen kokenut monia niin henkisiä kuin fyysisiäkin "traumoja", mm.raiskaus, pommi-isku muutaman vuoden takaa, vanhemman menetys lapsuudessa...en kuitenkaan hae kenenkään sääliä...tälläisillä palstoilla saan vertaistukea...eikä kirjoituksiani ole tarkoitettu hyvävointisten silmille, sillä mitä he loppujen lopuksi tilanteestani ymmärtäisivät!! ehkä sitten vain olen heikko kun en ole pystynyt yksin käsittelemään niitä monia tuskia, joita olen kokenut..mutta eikö ihminen saa olla heikko?? itselleni olen vihdoin antanut sen vapauden: tarvitsen apua ja olen sitä hankkinut!!
Lainaus sinulta: "jos masentuneiden kirjoitukset ja heikkoudet niin ärsyttävät niin miksi vaivaudutte niitä lukemaan??"
Missä vaiheessa olen sanonut että ärsyttävät? Taas jälleen asia käännetty oman pään sisällä, siis tämähän on sinun mielipiteesi, ei minun!
Kuka on sanonut ettei saa olla heikko. Jos sanoo että psyykeään pystyy vahvistamaan se ei tarkoita ettei saisi olla heikko!
Ja sinun tapauksessa on kyseessä aika ääripää, aika harva masentunut varmasti on tuollaiset kokemukset elänyt kuin sinä. Olen pahoillani puolestasi ja toivon että kaikesta huolimatta selviydyt ja pääset eteenpäin elämässäsi!
Olenko jossain vaiheessa sanonut, että masennus olisi kielletty asia jota ei saisi kokea? Opetelkaapa taas lukemaan ajatuksella ja älkää koko ajan omassa päässä muokatko sitä tekstiä mahdollisimman negatiiviseksi. (Niin mites se negatiivisuus vaikuttikaan...)
Totesin kyllä kirjoituksessani miksi en vastannut valtaosaan kysymyksistäsi.Todellakin se että haluat tietää masennukselleni syitä kertoo jo siitä ettet täysin ymmärrä kuinka omakohtaisia ja henkilökohtaisia sekä syyt ja kokemukset ovat, itse ainakin saan kysymyksistä käsityksen että sinun käsityksessäsi esim.masennuksen sairastamisesta tulee olla olemassa joitain erityisen painavia ja raskauttavia tekijöitä ennenkuin voit hyväksyä, että todellakin- toisen ihmisen masennus on totaalista totta myös sinulle eikä vain pelkkää luulotautisuutta. Samoin kuin ne ihmiset tällä palstalla jotka tuota vastuunottoa ja "luuserielämää" mantranaan toistavat tarkoituksenaan joko provosoida, satuttaa tai erittäin toimimattomalla tavalla yrittää "auttaa" ihmisiä henkisesti vahvempina eteenpäin eivät myöskään ymmärrä mistä masennuksesta on kyse.Varsinkin vaikeasti masentunut ihminen voi olla henkisesti niin valmis päästämään irti kaikista tämän maailman normeista ja velvollisuuksista että mm. tuo vastuunotto asioista on jo sanana monelle ylivoimainen ja tavoittamaton.
Eniten itseäni myöskin inhottaa sekä tässä että monen monessa muussakin keskustelun aiheessa juuri ne ihmiset jotka pitävät itseään OMIEN elämänkokemustensa perusteella tuomareina muille ja julistavat että mm. masennus on ihmisen itse rakentama sairaus, (jonkun mielestä luulotautikin, mene ja tiedä kuinka tosissaan ollut kun tuon sanoi) ja joka kulmalta katsottuna ihmisen oma vika.Asia josta pitäisi syyttää vain itseään. Josta taas saa kuvan että ihminen olisi tieten tahtoen halunnut itselleen tilan jossa on.
Joku sanoi että itsekkin pistäisi jos viitsisi mm omat virhevalintansa elämässä "masennuksen" piikkiin,jotta asiasta pääsisi yli- jotenkin helpommalla vai? Uskomatonta.
Nämä kaikki tosiaan ovat vain omia kannanottojani omien kokemusteni perusteella, joten en tiedä kuinka tällaiset asiat joku toinen masennusta, ahdistusta tai jotain muuta mieltä ja toimintoja lamaannuttavaa sairautta poteva kokee.
"Pitääkö olla rakentanut laiva jotta voit keskustella laivanrakennuksesta jonkun kanssa? "
Saadakseen keskustelusta hedelmällisen molempien osapuolten kannalta,oma vastaukseni:
Jos kumpikaan sitä ei ole rakentanut-ei.
Jos jompikumpi on- kyllä.
Mielen sairaudet jotka pohjautuvat tunteisiin, kokemuksiin ja unelmiin jokaisen henkilökohtaisessa elämässä, eivät ole verrattavissa yhteiskunnallisiin normeihin ja odotuksiin, joissa olisi selkeitä syy ja seuraus suhteita vaan ne ovat kaikki sekä sidoksiisa että riippuvaisia toisistaan. Tottakai myös mainitsemillasi sosiaalisilla ja fyysisillä tekijöillä on vaikutuksensa, omasta mielestäni vai enemmänkin ehkäisevässä työssä kuin itse sairauden puhjettua.Mitä pidemmälle masennus etenee, sitä enenmmän sosiaalisia suhteita on jo katkennut yleensä ihmisen oman eristäytyneisyytensä vuoksi taikka juuri tällä palstallakin havaittavien suhtautumistapojen takia. Myös fyysinen liikkeellelähtö ja toimintakyky on valtavasti heikentynyt, tila jossa tuntee itsensä jatkuvasti sairaaksi ja uupuneeksi ei kannusta fyysisiin suorituksiin vaikka teoriassa tietäisikin mm.liikunnan positiivisesta vaikutuksesta.Kun on tilassa jossa ei enää jaksa välittää. Kaikki mainitsemasi seikat rytmeistä ja ruokavalioistakin merkitsevät mutta edelleen siinä tasapainoa ylläpitävässä vaiheessa, eivät niinkään vahvasti enää sairastumisen jälkeen koska psyykkinen puoli on jo ottanut "ylivallan" tuosta symbioosista.
Kysyessäsi asiaa- En itse asiassa välitä mitä muut olettavat tai luulevat minusta, masennuksesta tai elämästäni ylipäätään.Minä itse tunnen itseni, oman masennukseni ja oman elämäni paremmin kuin kukaan muu. Toivoisin vain vahvasti niin kuin joku muukin mainitsi tuolla ihan erikseen aloitetulla palstalla että ihmiset huomaisivat katsella tätä maailmaa ihmisineen hieman avoimemmin silmin, kuvitella itsensä toisen ihmisen asemaan ja nöyryyttä ymmärtää että asioissa on aina monta puolta, joita ei kaikkia vielä välttämättä ole nähnyt voidakseen toimia kokonaisvaltaisena neuvojana asioissa.
Itsekkään kun en vaikka siitä laivanrakennuksesta voisi puhua kuin matkustajan kantilta. Se on aika vähän se.
On sitä kuule eletty vaikka miten ja millä tavalla tahansa.Ei siis aina ruusuisesti. Ja tasan tiedän miten paljon lapset antaa...osaan siis hyvä vanha rouva ottaa senkin puolen huomioon ja en ikinä satuttaisi lastani, hän on se elämäni suola aina!!!!!!
En voinut lukea kirjoitustasi loppuun kun tuli sellanen olo että mitä ihmettä. Anna ihmisten kirjoitella, jotenkin sitä oloonsa on purettava!!! Ja kun en jaksa uskoa että olet itse täydellinen, totaalisen vahva ja itsenäinen. Kuitenkin, EN katkeroituneena toivon sulle onnea ja menstystä elämässäsi!!!! Joskus se elämä potkaisee ohimoon niitäkin jotka tottuneet elämään niin helvetin täydellistä elämää. Kunpa vaan tietäisit mitä jotkut oikeasti kokevat....ja en nyt tarkoita pelkästään minua vaan puolustan niitä joita katsot alaspäin ja pidät huonompina!!!! Vielä me sulle näytetään, VAI MITÄ?????????
...Tollainen tekopyhyys on sairasta, jokaisella omat huolensa, niistä kirjoittaminen on täysin laillista ja suotavaa, silloinhan ihminen on tajunnut oman tilanteensa...oli se sitten masennus tai joku muu huoli. Sellainen joka ei ymmärrä, väistyköön!!! Ja itse ainakaan en ole materialisti, rakkaus ja hyvinvointi paljon tärkeämpää kuin raha ja muu esineellisyys.
Joten totean siis lyhyesti ja ytimekkäästi, sellaiset jotka eivät avaa silmiään maailman pahalle, pysykööt tietokoneet ja telkkarit suljettuina.
Josko kannattaisi opetella lukemaan ajatuksen kanssa niin voisi ymmärtääkin jotain mitä kirjoitin.
Elän aivan tavallista huolehtivan vanhemman ja puolison elämää. Ei ole oma elämäni mitenkään täydellistä, mistähän olet sellaista saanut päähäsi? Siis kyse oli siitä, että LAPSIA EI SAA JÄTTÄÄ HEITTEILLE, EI MISSÄÄN TILANTEESSA!! Kuulostaa aika keskenkasvuisen ja riidanhaluisen ihmisen kirjoitukselta tuo kommenttisi.
Lainaus: "en ikinä satuttaisi lastani, hän on se elämäni suola aina" Eli mitä sitten vaahtoat?
Asian ydin oli se, että mielestäni mikään EI oikeuta lapsen huonoon hoitoon tai suoranaiseen heitteillejättöön, toistettakoon se tässä vielä varmuuden vuoksi.
Tarkoitinkin omassa pointissani sitä että voi olla vaikeaa vaikka rakastaisikin lapsiaan yli kaiken. Monenlaiset vastoinkäymiset voivat todellakin hankaloittaa elämää ja silloin kaikki asiat voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä.
Lastenheitteillejättöä en ymmärrä, en haluakaan, se on jo niin sairasta. Mutta mitä täällä on kirjoiteltu elämän vaikeuksista, ne valitettavasti monen ihmisen kohdalla pitävät paikkaansa.
Joten, sovitaanko niin että ihmiset luvallisia kirjoituksiinsa, yritetään vaan auttaa ja olla empaattisia!!!