Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

miten saada

Kimppaan. olemme 20 vuotias pari uudeltamaalta ja olemme muutaman kerran pienessä nousu humalassa miettineet kuinka saisi tutun/tuntemattoman pyydettyä mukaan, ja mistä voisi lähteä liikkeelle ?
1826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olin kaverini kanssa kahdestaa alottelemassa ennen baariin menoa. Siinä pienessä humalassa juteltiin sitten kaikenlaista, myös siitä että molemmat tykkäämme katsella ja suudella myös naisia. Päädyimme suutelemaan keskenämme. Baarissa tapasimme sattumalta kaverini poikaystävän. Ensin suutelimme kaverini knassa miehen edessä, sitten kaverini suuteli poikaystäväänsä ja sanoi sitten olevan minun ja miehen vuoro. Suutelimme illan mittaan kaikki toisiamme. Jossain vaiheessa kaverini käski mun kysyä mieheltään, että sopisko tänä yönä kolmistaa. Multa ei edes kysytty että haluanko minä, mutta kai se näkyi sitten päällepäin etten vastustanut ajatusta.. ;)
Että jos on joku naispuolinen ehdokas tiedossa, niin tyttöjen saunailtana vähän (tai tapauksesta riippuen vähän enemmän...) viiniä ja sitten vaan tekemään tunnustuksia ja utelemaan toisen mieltymyksiä ja fantasioita ym... Jälkeenpäin voi sitten syyttää humalaa, jos tulee outoja tilanteita... ;) Varovasti kun etenee ja kyselee niin eiköhän toisen suhtautumisesta huomaa, olisko henkilö ollenkaan kiinnostunut asiasta.
Tai laittakaa nettiin ilmoitus. Kai sitäkin kautta voi sopivan löytää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen mukaan kirjoitti:

Kimppaan. olemme 20 vuotias pari uudeltamaalta ja olemme muutaman kerran pienessä nousu humalassa miettineet kuinka saisi tutun/tuntemattoman pyydettyä mukaan, ja mistä voisi lähteä liikkeelle ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu