Näin silloin kun ruotsikot on vallassa.
http://www.uusimaa.fi ->arkisto 12.12.02
"Enää ei ole kyseessä vain kielipoliittinen kiista, vaan jopa perustuslaillinen kysymys, Ikonen tuomitsee rahan jakamisen pelkän äidinkielen perusteella.
Suomenkielisiä lapsia opiskelee kouluissa 3 805 ja ruotsinkielisiä 1 995. Silti kaikissa kieliperusteisissa jakaumissa käytetään Ikosen mukaan yhä edelleen mystistä 60-40-jakoperustetta.
- Mistä tuokin lukema on oikein temmattu, ihmettelee Ikonen.
Kummajainen toistuu lähes kaikissa koulutukseen liittyvissä toiminnoissa, oli sitten kyseessä atk-laitteiden osto, kesäsiirtolatoiminta tai kirjahankinnat.
- Toki ruotsinkieliset kirjat maksavat muutaman euron enemmän kuin suomenkieliset, mutta näillä selittyy vain marginaalinen osuus luvuista.
Outo jako alkaa jo talousarvion perusteiden kokoamisessa: ruotsinkielisten määrä näyttää aina olevan kasvussa, suomenkielisten laskussa. Toteumissa käy aina päinvastoin.
- Samat virhe-ennusteet toistuvat jatkuvasti. Budjetoinnin pitäisi kuitenkin perustua reaalitilanteeseen eikä toiveisiin, Ikonen vaatii.
Ikonen huomauttaa, että erityisen syyn vuoksi myös tasapuolisuuden periaatteesta voidaan poiketa erillistapauksissa. Näitä syitä ei kuitenkaan Porvoossa ole esitetty määrärahojen perusteluiksi. "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.