Sdp:lle

Mitä sdp aikoo tehdä Suomen ruotsalaisongelman ratkaisemiseksi, eli kaksikielisyyden, pakkoruotsin ja ruotsalaisten etuoikeuksien lopettamiseksi?
11321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksi punikit varsinkin Lipposkan suulla ovat ryhtynyt lanseeraamaan naisia taistelemaan paikasta johtoportaassa vaikka pitäisi taistella paikasta pienen lapsensa päivittäisessä elämässä. Onhan miehetkin huippujohtajiksi yltäessään jo parhaimmat päivänsä hedelmöitysrintamalla ohittaineita, miksi naisten pitäisi synnytysiässä ryhtyä firmoja johtamaan. Ihan käypästi nainen ehtii johtajaksi kun lapset ovat kouluiässä. Firman tappiohan se on, jos ei siellä hoksata todellisia kykyjä. Selkokielellä vielä kysymys erikseen demareille; Miksi katsotte, että naisten pitää juuri silloin ryhtyä johtajiksi kun heillä on pienet lapset? Miksi haluatte aiheuttaa johtajakysymyksessä vastakkainasettelun lasten ja firmojen välille? Miksi haluatte miehet hoitamaan imeväisikäisiä kotiin vaikkei miehet imetä (vieläkään, vaikka tätä miesten imeväishoitoa on tavoiteltu jo vuosikymmenen ajan demareiden siinä onnistumatta). Miksi hakkaatte päätänne seinää, punikit?

Äänestä
  • Tän päivän Hesarissa taloustoimittajan suulla joku Anna ihailee riskinottajina noita valtion virastossa ja Suomen Pankissa vuosikausia köllötelleitä uraputkinaisia. Suorastaan makaaberia puhua riskintottajista niiden yhteydessä, kun kaikki on pedattu ja turvattu valmiiksi, liittotasolla hoidettu palkkaneuvottelutkin virkamiesputken aikana ilman että on tarvinnu pikkurilliäkään nostaa ja turvana vanhuuden varalle karttuu eläke eläkevirassa. Sitten kun tämmönen lähtee eläkeviran jo kartuttamien etujensa turvin kokeilemaan siipiään elinkeinoelämän vähintäänkin yhtä turvallisessa etujärjestössä niin Hesari hehkuttaa rikinottajana. Kyllä kuule Anna, ne vuosikausia ilman mitään tulevaisuudenturvaa tietoisesti riskeeranneet kotiäidit sosiaalidemokraattisessa Suomessa on niitä todellisia riskinottajia. Yrityksen tappio tietenkin on, jos ei ne todellisia timantteja tunnista.

    Ja mitä tulee sitten Suvi-Annen ja sen toisen "uraputkinaisen" käsitykseen päiväkotihoidon paremmuudesta oman äidin hoitoon verrattona, niin todellisuus puhuu toista. Uraputkessa pyörineiden suurten ikäluokkien äitejen lapset eivät ole sisäistäneet vanhemmuutta ja perheen ja lapsensa arvoa vaan nyt nuorina vanhempina nämä päiväkotien kasvatit kuulemma juopottelevat niin, että tilastojen mukaan 14.700 lasta on pitänyt huostaanottaa ja sijoittaa kodin ulkopuolelle hoidettavaksi ja tänä kesänä äitejen juopottelu on vaan lisääntynyt. Päiväkodissa he eivät kaikesta päätelleen ole oppineet huolehtijoiksi ja vastuunkantajiksi kun mallia ei ole ollut.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Tän päivän Hesarissa taloustoimittajan suulla joku Anna ihailee riskinottajina noita valtion virastossa ja Suomen Pankissa vuosikausia köllötelleitä uraputkinaisia. Suorastaan makaaberia puhua riskintottajista niiden yhteydessä, kun kaikki on pedattu ja turvattu valmiiksi, liittotasolla hoidettu palkkaneuvottelutkin virkamiesputken aikana ilman että on tarvinnu pikkurilliäkään nostaa ja turvana vanhuuden varalle karttuu eläke eläkevirassa. Sitten kun tämmönen lähtee eläkeviran jo kartuttamien etujensa turvin kokeilemaan siipiään elinkeinoelämän vähintäänkin yhtä turvallisessa etujärjestössä niin Hesari hehkuttaa rikinottajana. Kyllä kuule Anna, ne vuosikausia ilman mitään tulevaisuudenturvaa tietoisesti riskeeranneet kotiäidit sosiaalidemokraattisessa Suomessa on niitä todellisia riskinottajia. Yrityksen tappio tietenkin on, jos ei ne todellisia timantteja tunnista.

    Tasapäistävässä päiväkodissako nää suuret ajattelijat Sirkka Hämäläistä myöten kuvittelevat niitä villikkotyttöjä kasvatettavan. Älä Sirkka unta nää? Siellä tulee tuotantohenkilökuntaa, valtion tarpeisiin vähä niinku robotteja, villikot saa sen ADSL diagnoosin.

    Ei sellutkaan ADSL-diagnoosi vaan tämä mistä puhutaan tällä palstalla:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000381&subcat=1041

    Siinä villikkotyttöjen ja -poikien todellisuutta nykypäivän Suomessa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Tän päivän Hesarissa taloustoimittajan suulla joku Anna ihailee riskinottajina noita valtion virastossa ja Suomen Pankissa vuosikausia köllötelleitä uraputkinaisia. Suorastaan makaaberia puhua riskintottajista niiden yhteydessä, kun kaikki on pedattu ja turvattu valmiiksi, liittotasolla hoidettu palkkaneuvottelutkin virkamiesputken aikana ilman että on tarvinnu pikkurilliäkään nostaa ja turvana vanhuuden varalle karttuu eläke eläkevirassa. Sitten kun tämmönen lähtee eläkeviran jo kartuttamien etujensa turvin kokeilemaan siipiään elinkeinoelämän vähintäänkin yhtä turvallisessa etujärjestössä niin Hesari hehkuttaa rikinottajana. Kyllä kuule Anna, ne vuosikausia ilman mitään tulevaisuudenturvaa tietoisesti riskeeranneet kotiäidit sosiaalidemokraattisessa Suomessa on niitä todellisia riskinottajia. Yrityksen tappio tietenkin on, jos ei ne todellisia timantteja tunnista.

    Ja mitä tulee sitten Suvi-Annen ja sen toisen "uraputkinaisen" käsitykseen päiväkotihoidon paremmuudesta oman äidin hoitoon verrattona, niin todellisuus puhuu toista. Uraputkessa pyörineiden suurten ikäluokkien äitejen lapset eivät ole sisäistäneet vanhemmuutta ja perheen ja lapsensa arvoa vaan nyt nuorina vanhempina nämä päiväkotien kasvatit kuulemma juopottelevat niin, että tilastojen mukaan 14.700 lasta on pitänyt huostaanottaa ja sijoittaa kodin ulkopuolelle hoidettavaksi ja tänä kesänä äitejen juopottelu on vaan lisääntynyt. Päiväkodissa he eivät kaikesta päätelleen ole oppineet huolehtijoiksi ja vastuunkantajiksi kun mallia ei ole ollut.

    Taas oli taloustoimittajarintamalla naisasiaa Hesarissa. Nyt puhui taloustoimittajien naispomo, mutta mitä, se jäi epäselväksi. Viesti oli kaiketi, että riskinottajanaisten sijasta firmojen hallitukseen tarvitaan holhoajia-tyyppejä vahtimaan villikkovuorineuvoksia. Nyt pitäs hesarin taloustoimituksessa jo pikkuhiljaa päättää, että minkälaatuisia tyttöjä siellä päiväkodissa tulis kasvattaa.

    Äänestä

  • ei tuollaisia voi olla, kuin korkeintaan kepun vanhoillisilla körteillä

    Äänestä

  • pomo* kirjoitti:

    ei tuollaisia voi olla, kuin korkeintaan kepun vanhoillisilla körteillä

    Eikö niinku voi olla äitejä vai? Mahojako kaipaat?

    Äänestä

  • pakkoruotsittaja:

    Kirjoittanut: heikki_tala 23.8.2006 klo 14.14

    Kauhea hätä näyttää suomenruotsalaisilla nyt olevan puoluekannasta riippumatta. SDP:n suomenruotsalainen puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta on runnaamassa suomenruotsalaisten kokousta 14.9. käsittelemään yo-pakkoruotsia ja muita kysymyksiä. Paikalle yritetään saada ihmisiä kaikista puolueista. Se on vastaveto ministeri Pär Stenbäckin "salaiselle" laivaseminaarille.

    Feldt-Ranta oli opetusministeri Tuula Haataisen erityisavustaja vuonna 2004, kun ylioppilastutkinnon uudistus pantiin vihdoinkin toimeen. Kuvaavaa on se, että lakiesitystä ei voitu antaa ennen kuin Feldt-Ranta oli siirretty muihin tehtäviin.

    Kielilakia säädettäessä hallituksen esityksen yleiset perustelut kirjoitettiin eri tavalla suomeksi ja ruotsiksi. Se taas johtuu siitä, että suomenruotsalaiset käyttävät ruotsiksi kahta erilaista sanaa "suomalainen".
    Niinpä suomenruotsalainen on suomalainen, mutta hän ei ole suomalainen, vaan hän on ruotsinkielinen suomalainen eli niin sanottu suomenruotsalainen!

    Tuo pakkoruotsin poistaminen ylioppilastutkinnosta on aiheuttanut pysyvän ja syvän vamman suomenruotsalaisten sieluun. Ymmärtäähän sen, sillä se johtaa Suomen muuttumiseen myös virallisesti yksikieliseksi - käytännössähän maamme on jo pitkään ollut yksikielisesti suomenkielinen. Vain lainsäädäntö laahaa perässä.

    Äänestä

  • muihin puolueisiin, nyt kun rkp itse on menossa kovaa vauhtia pohjamutia kohden. Ja rotat hyppivät pois uppoavasta laivasta hyvissä ajoin. Feldt-Ranta on juuriu näitä rkp-syöpäläisiä. Vastaavia etäpesäkkeitä on muissakin puoluejohdoissa.

    Äänestä

  • etäpesäkkeitään kirjoitti:

    muihin puolueisiin, nyt kun rkp itse on menossa kovaa vauhtia pohjamutia kohden. Ja rotat hyppivät pois uppoavasta laivasta hyvissä ajoin. Feldt-Ranta on juuriu näitä rkp-syöpäläisiä. Vastaavia etäpesäkkeitä on muissakin puoluejohdoissa.

    Field-Ranta yrittää liehakoinnillaan saada RKP:stä populaa siirtymään hiipuvaan SDP:hen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

peruskysymys kirjoitti:

Mitä sdp aikoo tehdä Suomen ruotsalaisongelman ratkaisemiseksi, eli kaksikielisyyden, pakkoruotsin ja ruotsalaisten etuoikeuksien lopettamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu