Osaako joku kertoa miksi lestadiolaisille jonkun läheisen luopuminen lestadiolaisuudesta, tuntuu heistä kuin joku läheinen olisi kuollut?
Lestadiolaisuudesta luopuminen
vastaa kuolemaa?
312863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ihan hyvä kysymys. Ja sekin että miten lestadiolaiset riviuskovaiset ja jopa saarnamiehetkin voivat niin varmana julistaa jonkun ei-lestadiolaisen vainajan osalta että "se X meni joutui kadotukseen synnillisen elämänsä vuoksi".
uskomaan. Oletko todella kuullut, jonkun saarnaajan noin sanovan. Se on kamala synti, sillä ei saarnaajalla kummemmin, kuin riviuskovaisellakaan ole mitään valtaa tuomita ja Sana sanoo, että millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan.
En tiedä minkä ikäinen olet. Mutta jos olet aikuisuuden kynnyksellä tai jo ikääntyneempi olet kaiketi kuullut muiden uskovaisten pilkan riviuskovaisilta tai saarnamiehiltä useamminkin. Ainakin jos olet elänyt lestadiolaisuutta lähellä.
Minun kotonani (samoin kuin meidän lestadiolaisessa suvussa) oli yleistä tuomita muut uskovaiset, niin elävät kuin kuolleetkin.
Jos joku oli jotenkin erkoinen ihminen, hänestä sanottiin ivaamalla että "sekin juoppo" tai sitten "mikä ihmeen helluntalainen". Siis muiden usko oli pilkan ja ivan kohde. Päivttäin. meillä ja meidän suvun lestadiolaisilla. Ja suku on suuri.
Totta tämä on. Valittettavasti.
Tuo tuomitseminen saarnapuheessa hautajaisissa, samoin kuin ei-lestadiolaisten tuomitseminen hääpuheissa ja syntymäpäiväjuhlilla on ihan tavallista vanhoillislestadiolaisuudessa. Tunnen tämän omakohtaisesti. Sitä tehdään ihan sumeilematta... :-(
Sisareni (ei-vl) kutsui syntymäpäivilleen hiljattain koko suvun, jossa on suuri joukko myös vl-uskovaisia. Yksi julisti onnittelupuheessaan hänelle, että "vaikka oletkin saavuttanut hienoja asioita elämässäsi, eivät ne merkitse mitään sen rinnalla että et ole oikealla tavalla uskomassa ja siten olet kadotukseen menossa".
Pitääkö vl:n olla luonteeltaan ilkeä vai riittääkö tavallinen tyhmyys?
VL-sukuni totesi, että "ole tyytyväinen, että sait edes tuollaisen", (olin jo irtaantunut uskosta). Tämä "tuollainen" on tällä hetkellä jo yli 20 vuotta ja olen maailman onnellisin äiti. Rakastan lastani todellakin koko sydämestäni. En voi kuvitellakaan, että Jumala on antanut sen minulle rangaistukseksi, vaan lahjaksi. Näitä rakkaita pikkuenkeleitä annetaan ihmisille, jotka jaksavat rakastaa heitä. Näin itse uskon.
"Tuollainen" on ilkeä sana tuossa asiayhteydessä.
Kerronpa oman kokemuksen. Olin teininä juonut 2 kaljaa ja eräs vl-tuttu sattui näkemään ja meni juoruamaan siitä sitten eteenpäin ja sana kiersi, koska pitäjä oli täynnä vl:iä... Minut tuomittiin, ettei minusta JUOPOSTA voi KOSKAAN tulla yhtään mitään. En välittänyt ivasta ja pilkasta ja haukuista ja selän takana pahaa puhumisesta. Tiesin, että vaikka tein teininä tyhmyyksiä, Jumala on minunkin kanssani. VL:t kun eivät Jumalaa yksin omista.
Mitäkö minusta tuli aikuisena? Absolutisti ensinnäkin, eli nuo teinikokeilukaljat jäivät vain kokeiluun ja toiseksi olen pärjännyt elämässä erittäin hyvin, kiitos Jumalan. Olen onnellisesti aviossa ja elän runsaudessa ja vauraudessa, olen hankkinut pari akateemista ammattia ja olen hyvässä asemassa. Niin että terveisiä vaan teille haukkujille tältä "JUOPOLTA", josta ei pitänyt koskaan teidän mielestä tulla yhtään mitään.
http://perheklubi.net/index.php?showtopic=61367
Näyttää siltä että monet haluaisivat luopua lestadiolaisuudesta, mutteivät uskalla.
He joutuvat usein sukunsa hylkäämäksi ja turvautvatkin Uskontojen uhrit ry:n http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ apuun.
että mistä tuo "He joutuvat usein..." tulee? En väitä, etteikö niin tapahtuisi. Ihmisiä mekin olemme.
Tiedän suvussani olevia uskonsa kieltäneitä, ja mm. oma veli on kieltänyt uskonsa. Myös kaveripiiristä löytyy. En kuitenkaan ole havainnut sellaista, että ketään heistä olisi hyljätty tai suljettu ulos suvusta. Isä sanoi veljelleni, kun hän arkaillen tuli kotiin, että "Kotiin saat aina tulla, olet aina tervetullut"
Toisaalta voi olla niinkin, että siinä suvussa ja lähipiirissä elämä menee edelleen vanhoja ratoja, eletään sitä uskovaisten elämää ja siihen liittyviä asioita. Siinä saattaa uskonsa kieltänyt alkaa tuntea itseään ulkopuoliseksi.
En kuitenkaan halua puolustella hylkäämistä ja "suvusta erottamista" millään tavalla. Miten minä voisin oman lapseni hylätä?
Sitä minäkin ihmettelin kun kuulin lestadiolaisvanhempien sanovan (lapsensa kuullen) että lapsen (16-v) luopuminen lestadiolaisuudesta, on heille niin suuri suru että se on kuin lapsi olisi kuollut ja siksi he suhtautuvat asiaan niin järkyttyneesti.
Eikö vanhemmille riitä että heidän lapsensa on oikeasti elossa ja he saisivat vielä monia vuosia nauttia lapsensa elämän seuraamisesta elleivät itse sulje häntä pois?
"Ystävälläni oli sen verran raskasta erotessaan uskonnosta ja siinä ympäristössä pyörivien ihmisten hylätessä hänet että hän turvautui Uskontojen uhrit ry:n apuun."
"Äiti sitten sai siitä aikanaan tarpeekseen ja me lapsetkin ruvettiin pikkuhiljaa pääsemään siitä irti. Kyllähän sielä kaikkea moskaa kuulemma tuli niskaan ja tuli jo sillon kun porukkaan kuuluttiin. Äiti oli susi lampaitten vaatteissa koska oli suruttomasta kodista (ei lestadiolaisia) ym"
"Hän on joutunut käymään TODELLA KOVAA taistoa sen vuoksi että halusi erota joukosta. Jopa omat vanhemmat ikäänkuin hylkäsi hänet"
"VOIMIA, kokemuksesta tiedän, ettei ole helppoa. Minulla suku hylkäsi kokonaan."
"Minulla tai oikeastaan eräällä sukulaisellani on kokemuksia lestadiolaisuudesta ja siitä luopumisesta, ja se ei ole ollut helppoa"
"Mua ainakin helpotti uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistapaamiset. Siellä on paljon entisiä lestadiolaisiakin"
"Kaverille kävi kanssa niin että suku hylkäsi..
eikö nyt tuollainen vihaaminenkin jotenkin puhu uskoa ja oppeja vastaan..Ei vaan ymmärrä tuollaista kiihkoilua ja jos välität jostain ihmisestä miten yhtäkkiä se onkin vain kuin ilmaa, tosi lähimmäisen rakastamista"
jne...
Mielisairaaloissa on paljon lestadiolaisuudesta eronneita, jopa itsemurhiin on ajauduttu sen takia :/
Kuka tietää, miten heille olisi käynyt, jos olisivat olleet vaikkapa ateistiperheestä?
tietää, ettei kukaan joudu helvettiin kärsimään. Siksi ateistilta puuttuu kokonaan ne sairaat pelkotilat, joita uskovilla esiintyy joko omasta tai läheistensä puolesta.
sitten mieleltään terveitä? Tarkoitan, että eikö ateistien keskuudessa esiinny mielenterveysongelmia?
kuten muitakin sairauksia. Mutta ei helvetinpelkoon liittyviä. Ateisti ei myöskään anna uskonnollisten johtajien alistaa itseään, eikä määräillä lapsilukuansa, olipa mies tai nainen.
Näin minullekin sanottiin 16 vuotiaana (olen 14. lapsi), että olen tuomittu helvetin tuleen ja minut ajettiin kotoa pois, koska häpeä oli niin suuri siitä että en enää käynyt seuroissa. Vanhempani (kaikki kunnia heille, koska ovat kuolleet) sanoivat, että heidän on pakko laittaa minut pois kotoa, koska heille on tullut huomautuksia. Läksin siis pois juuri täytettyäni 17 ja sillä tiellä olen. Surullista mutta totta. Elämä on ihan hyvin. Itkettää vain tämä kamala kohtelu. Tämä tapahtui 70-luvun loppupuolella.
alkoholisti perheestä!
Minulla oli mukava naapurintäti, jolla oli samanlainen kohtalo 60-luvulla kuin sinulla kymmentä vuotta myöhemmin.
Hän kertoi niitä juttuja joskus ankarasta äidistään ja vähemmän ankarasta isästään. Hänetkin ajettiin kotoa pois ja äiti oli sanonut hänelle, että minulle sinua ei ole enää olemassa, että olet minulle nyt kuollut. Naapurintäti oli silloin 16 ikäinen ja on sen jälkeen yksin taaplannut elämää eteenpäin, mennyt naimisiin ja on onnellinen. Kuulemma nyt vanha äiti on alkanut ottaa yhteyksiä, kun tarvisi apua kun muut sisarukset eivät isoilta perheiltään enää voi vanhaa äitiä auttaa joka asuu siellä kaukana eri paikkakunnalla... Niin että nyt apu kelpais. Naapurintäti sanoi vanhalle äidilleen, että onko hän jotenkin kummasti "herännyt eloon" vai mikä on kun minulle soittelet, että soita niille sinun hengissä oleville lapsillesi... Ne eivät auttaneet , joten sitten tämä naapurintäti lopulta auttoi sitä ilkeää vanhaa äitiään, kun ei kehdannut olla auttamattakaan, vaikka tiesi, että hänet oli ilkeästi alaikäisenä ajettu pois kotoa.
vaan USKOO/AJATTELEE/LUULEE, ettei kukaan joudu helvettiin kärsimään. Mistä hän voisi varmuudella TIETÄÄ mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
Olipa uskossa tai ei, ei voi tietää varmuudella yhtään muuta kuin sen että kaikki ihmiset kuolee joskus maallisesta elämästä pois. Et voi sättiä ateistia, koska tiedät yhtä vähän kuin hän kuoleman jälkeisestä tapahtumasta. Yhtä lailla uskovaiset voivat olla väärässä. Kukaan ei ole palannut kertomaan, mitä kuoleman jälkeen on. Ei yksikään tavallinen ihminen.
Vastasin vain hänelle tuohon "ateisti tietää" ja jätin itselleni selvän ajatuksen (ei myöskään uskovainen tiedä) pois tuosta. En ainakaan itse ole niin vahva uskovainen, että uskoisin tietäväni varmuudella mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Olen etsimässä totuutta, löytänenkö sitä sitten...?
..on lähes sama kuin kuolema (hengellinen kuolema).
Lapsen luopuminen uskosta on todella suuri järkytys, jos vanhemmat todella uskovat niinkuin vanhoillislestadioaisuudessa opetetaan. Lapsihan on siirtynyt syntisten joukkoon. Opin mukaan on vain kaksi joukkoa: armahdetut ja syntiset, toisin sanoen VL:llät ja muut.
Pahinta jos lapsi ei tee parannusta kuoleman jälkeen odottaa ikuinen vaiva. Kukapa haluaisi lapsensa joutuvan ikuiseen vaivaan?
Kun irrottauduin vl-liikkeestä, lakkasin olemasta olemassa eräille sukulaisilleni jotka ovat vanhoillislestadiolaisia. Olen siis heille sama kuin kuollut.
En ole myöskään samanarvoinen perheenjäsen omille vanhemmilleni kuin muut heidän lapsensa, jotka ovat vl:iä. Tämä näkyy karusti siinä, mitä käytännöllisiä ratkaisuja vanhemmat ovat tehneet esim. omaisuutensa jakamisessa lapsilleen. Se joka ei ole vl, jätetään ilman. Tämä on tyly totuus.
siksi että ao. henkilöllä on kuolleittein meno ja suruttomuus.
Kävelevät he mahdollisesti kyllä, mutta eivät kestä valon paistetta, sillä he ovat alasti.
Minä ainakin synnyin tänne maailmaan alasti. Oliko sinulla gollegehaalarit päällä tai potkupuku, kun äitisi kohdusta ulos vedettiin?
Alastomuus on luonnolista. Jumala loi ihmisen alastomaksi, ei vaatteet päällä.
Ystäväni erosi lestadiolaisuudesta, mutta hän EI kieltänyt uskoaan Jumalaan. Hän siis edelleen uskoo Jumalaan ja käy kirkossa, mutta ei käy enää seuroissa eikä ole enää lestadiolainen, vaan ihan luterilainen vain.
Eroaminen lestadiolaisuudesta ei siis automaattisesti tarkoita Jumalan hylkäämistä, vaikka jotkut lestadiolaiset näin väittävätkin.
Ystäväni vanhemmat lakkasivat pitämästä yhteyttä ystävääni lestadiolaisuudesta eroamisen jälkeen. Hän muutti eri paikkakunnalle. Vanhemmat eivät tulleet häihinkään kolmea vuotta myöhemminkään. Ei ollut helppoa hänellä ainakaan, mutta oloa helpotti, että rinnalla on ihana aviopuoliso ja ystäviä, jotka jaksoivat tukea pahimman yli. Isovanhempia ei kiinnostanut edes tietää, että heistä oli sellaisia juuri tullut. "Uskottomien" ristiäisiinkään ei kelvannut tulla. Ystäväni aloitti eri paikkakunnalla uuden elämän eikä pidä enää mitään yhteyttä vanhempiinsa. Suunnilleen puolet hänen sisaruksistaan on lähtenyt pois lestadiolaisuudesta ja toinen puoli jäänyt liikkeeseen. Yllättävää kyllä ystäväni pitää kuitenkin yhteyttä lähes kaikkiin sisaruksiinsa.
Oman perheemme kokemus on, että vl:n jättäminen aiheuttaa surua vanhemmissa ja sisaruksissa, muttei missään tapauksessa hylkäämistä tai välien katkaisemista. Meillä rakastetaan kyllä kaikkia perheenjäseniä uskonratkaisuista riippumatta.
Meillä on perheessä katkaistu yhteydenpito tällaiseen joka ei usko enää samalla tavalla eikä käy seuroissa.
Eivät he ole yhtään kertaa olleet edes kiinnostuneita siitä millä tavoin minä uskon. Mitään keksusteluja ei ole mahdollista käydä. Minulle eivät siskot ja veljet kerro edes iloisia perhetapahtumiaan. Vastasyntyneistä omien lasteni uusista serkuista saan kuulla vain satunnaisesti muilta tutuilta.
Monesti katselen työkavereiden ja ystävien sukujen elämää kadehtien: noilal ei-lestadiolaisilla on keskenään paljon yhteistä, he tapaavat toisiaan, juhlivat syntymäpäiviään ja nimmareitaan, he istuvat iltaa ja pitävät kesäjuhlia keskenään.
Minulla ei ole ympärilläni sukua vaikka olen syntynyt 12-lapsiseen pereheeseen.
Ehkä kannattaa unohtaa se suvusta murehtiminen, vaikkei se alkuun helppoa olekaan, mutta hanki ystäviä, ota heitä kummeiksi lapsillesi ja tapaa heitä. Saat siitä kyllä itselle uuden sosiaalisen ympäristön, tapaa ihmisiä harrastuksissa, ja muualla, missä kuljetkin. Saat uusia ystäviä ja voit viettää iloisia aikoja heidän kanssaan, kutsua syntymäpäiville ja viettää sosiaalista elämää. Ei siihen kannata hyytyä, jos kotiväki hylkää, sillä maailmassa on niitäkin ihmisiä, jotka oikeasti välittävät sinusta ihmisenä, vaikka aatteesi olisi mikä tahansa ja vaikka uskoisit hammasharjan muoviosiin! Minulla on ystävänä pari ex-vl:sta ja heidän suvut ei pidä heihin enää yhteyttä. Me törmättiin toisiimme eräässä harrasteporukassa ja siitä lähtien ollaan yhdessä istuttu iltoja pelaamassa lautapelejä tai käyty lenkillä tai mitä nyt arjessa yleensä tehdäänkään.
Toivottavasti saat rakennettua itsellesi uuden sosiaalisen verkoston. Kuten jotkut jo mainitsi aiemmissa viesteissä, niin Uskontojen uhrien tuen kautta voi tavata saman kokeneita, esim. vl:sta eronneita, jotka suku on sen jälkeen hylännyt.
valaista asiaa omasta näkökulmastani? Minun veljiä ja siskoja on monia,jotka eivät halua olla uskomassa samalla tavalla kuin minä. Kun kuulen tällaisen viestin,minua surettaa. Se johtuu siitä,että uskon taivaaseen pääsyyn kuoleman jälkeen. Käsitykseni mukaan synnit anteeksi uskova ihminen pääsee taivaaseen. Kun joku läheiseni ei näin usko eli ns. luopuu uskosta,se tuntuu kuolemalta. Sen koen hengelliseksi kuolemaksi. Kuitenkin tämä rakas sisarus on minulle rakas. Entistä rakkaampi. Sille ei voi mitään, että se tuntuu pahalta. Minä ainakin itkeä tihrustan, kun tulee ko. viestiä. Itselle uskomisen lahja on suurinta, mitä saattaa ajatellakaan. Ja kun toinen luopuu uskon lahjasta,se surettaa. Kun haluaisi nähdä tuon rakkaan veljen ja siskon taivaan ilossa.