Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kolotusta ja kuumotusta

En tiedä kuuluuko tänne, mutta kun vaiva on tuolla alapäässä, niin ajattelin kysäistä, oisko jollekin tuttu juttu.
Eli muutaman päivän ollut nivusissa ja samalla kohdalla (lähinnä vasemmalla puolella) ja myös karvoitusalueella kummallista tunnetta. Iho on jotenkin hyvin kosketuaarka, ei varsinaisesti kirvele eikä kutita, mutta aivan kuin olisi hiertynyt (hyvin vaikee kuvailla). Välillä tuossa karvoitusalueella aivan kuin jonkinlaista kipuilua, mutta ei kovaa.

Mitään ulkoisia merkkejä ei näy, ei ole näppylöitä, rakkuloita eikä muutakaan näkyvää.
Aluksi luulinkin, että joku karva on jäänyt johonkin housun väliin tms., mutta ei siitä nyt ole kyse.

Toisena vaihtoehtona pidin näitä helteitä, että olisi jotenkin hautunut kuumassa ja kun vielä on istumatyö.

Olen ollut vakisuhteessa n. 15 vuotta, eikä syrjähyppyjuttuja ole tapoinamme ollut tehdä.

Kertokaa ihmeessä, jos ymmärrätte, mistä voisi olla kyse!!
9835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En halua mitenkään pelästyttää,mutta itsellä oli samanlaisia vaivoja,kävin lääkärissä,laittoivat klamydiatestiin ja tulos oli positiivinen.Koskaan en olisi sitä voinut uskoa.Olemme olleet yhdessä 10 vuotta,syrjähyppyjä emme ole varmasti tehneet.Minulle mieheni on ensimmäinen seksikumppani,muuta mahdollisuutta ei ole ,kuin että olen saanut jo 10 vuotta bakteerin mieheltäni.

Äänestä
  • että molemmilla olisi ollut klamydia 10 vuotta ilman oireita? Onko teillä lapsia? Luulisi että tuollaisen ajan jälkeen ei lapsia tulisi kun tauti on tehnyt tuhojaan. Ja jos on synnytyksiä on oltut tuona aikana niin.. huhhuh. Mitähän lapsiin mahtaa vaikuttaa?

    Äänestä

  • tosissasi kirjoitti:

    että molemmilla olisi ollut klamydia 10 vuotta ilman oireita? Onko teillä lapsia? Luulisi että tuollaisen ajan jälkeen ei lapsia tulisi kun tauti on tehnyt tuhojaan. Ja jos on synnytyksiä on oltut tuona aikana niin.. huhhuh. Mitähän lapsiin mahtaa vaikuttaa?

    No ei oo kyllä sitten kun vielä se toinen mahdollisuus,että mies on käynyt vieraissa,mutta kun en kyllä sitäkään usko.On meillä lapsi.En kyllä usko että se hänessä on.Kysyn sitä nyt oikein lääkäriltä kun menen käymään.Aika uskomatonta että tälläinen tuli ilmi.Se bakteeri on pakko olla tulla jo alkuaikoina kun aloimme seurustella.

    Äänestä

  • En oikein jaksa uskoa tuohon klamydia hommaan.
    Tämä kipuili (vai mitä sanaa siitä käyttäisi) jotenkin säteilee tuonne kankun puolellekin ja vasempaan reiteen.

    Olen jo lähempänä viittäkymmentä ja ainoastaan nuorempana ollut pari hiivatulehdusta, muuten aina paikat ollu hyvässä kunnossa.
    Allergioita on kyllä monenmoisia, mutta kun tässä ei päälle päin näy mitään.
    Hupsulta tuntuisi tuollaisten vaivojen takia lähteä jhkin testeihin. Vasta neljä kuukautta sitten leikattiin tuolta ”samalta seudulta” luomi, johon laitettiin tikit, ja parani nopeasti.

    Ota tästä nyt sit selvää!

    Äänestä

  • neiti X kirjoitti:

    En oikein jaksa uskoa tuohon klamydia hommaan.

    Se on useimmiten toispuoleista (mulla aina oikean puolen) nivusissa "painon tunnetta" ja häpyhuulessa kipua ja välillä säteilee oikean puoleiseen kankkuun. Nykyään ei tuu rakkuloita, mutta noista oireista tiedän että virusta erittyy taas. Näin käy usean päivän ajan, n 2 kertaa kuussa..

    Äänestä

  • oireilee just noin kirjoitti:

    Se on useimmiten toispuoleista (mulla aina oikean puolen) nivusissa "painon tunnetta" ja häpyhuulessa kipua ja välillä säteilee oikean puoleiseen kankkuun. Nykyään ei tuu rakkuloita, mutta noista oireista tiedän että virusta erittyy taas. Näin käy usean päivän ajan, n 2 kertaa kuussa..

    Mulla ei kyllä ole koskaan ollut herpestäkään, ei edes huuliherpestä. Mistähän minä nyt sen ykskaks oisin saanu? Jos noin olisi, niin kyllähän varmaan miehelläkin jotain oireita luulisi olevan.
    Mitenkäs sinä sitten hoidat sitä herpestä, vai onko siihen mitään hoitoa?

    Tää mun vaiva ei oo muuttunu mikskään, välillä vaivaa, välillä ei. Riippuu jonkinverran, millaisia alushousuja käyttää, onko pitkikset vai hame...jne.

    oireettomalta kumppanilta.Eli hänkään ei tiennyt sitä olevan.

    Mutta jos sulla on sieltä luomi just poistettu niin ehkä siitä johtuu? Herkkä paikka kuitenkin?

    Äänestä

että vika on korvien välissä. Tai oikeammin alan epäillä alusvaatteita tai jotain allergiaa.
Olen nimittäin vasta nyt kesällä alkanut käyttä stringejä ja nyt olen kiinnittänyt muutenkin huomiota, että kun tekokuituisia alushousuja käytän, tuota tunnetta on enemmän, mutta puuvillaisissa taas ei...
Ota tästä sitten selvää...

Äänestä
  • katoa elimistöstä, remissiossa tauti voi olla pitkiäkin aikoja muttei koskaan parane.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

neiti X kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tänne, mutta kun vaiva on tuolla alapäässä, niin ajattelin kysäistä, oisko jollekin tuttu juttu.
Eli muutaman päivän ollut nivusissa ja samalla kohdalla (lähinnä vasemmalla puolella) ja myös karvoitusalueella kummallista tunnetta. Iho on jotenkin hyvin kosketuaarka, ei varsinaisesti kirvele eikä kutita, mutta aivan kuin olisi hiertynyt (hyvin vaikee kuvailla). Välillä tuossa karvoitusalueella aivan kuin jonkinlaista kipuilua, mutta ei kovaa.

Mitään ulkoisia merkkejä ei näy, ei ole näppylöitä, rakkuloita eikä muutakaan näkyvää.
Aluksi luulinkin, että joku karva on jäänyt johonkin housun väliin tms., mutta ei siitä nyt ole kyse.

Toisena vaihtoehtona pidin näitä helteitä, että olisi jotenkin hautunut kuumassa ja kun vielä on istumatyö.

Olen ollut vakisuhteessa n. 15 vuotta, eikä syrjähyppyjuttuja ole tapoinamme ollut tehdä.

Kertokaa ihmeessä, jos ymmärrätte, mistä voisi olla kyse!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu