Kuulkaa nyt kaikki!
Nyt on kesä takana ja Move Networksin työntekijät ovat palanneet ansaituilta kesälomilta, joten nyt alkaa taas tapahtumaan Move rintamalla!
Tulossa on paljon uusia asioita, Tiettävästi jo syksyn aikana, tai tulevan talven aikana saamme käyttöön sirukortit joka avaa aivan uudet mahdollisuudet.
S2E järjestelmää uusitaan, ja toiminta tulee laajenemaan myös normaaleihin kivijalkakauppoihin.
Tulossa on mm. bensajakeluketjuja, Pikaruokaloita, hotelleita ym. joiden palveluja ei pysty toteuttaa netin kautta. Ostopaikkoja myös S2E sivustoilla tullaan lisämään ja siellä painopiste alkaa olla yhä enemmän elämiseen liittyvää, urheiluvälineitä, sisustustarvikkeita, kalusteita ym ym.
Vaate liikkeitäkin on tulossa mukaan.
Jatkossa S2E kanta-asiakaskortti tulee käymään yhä useammissa paikoissa. Esim Tallinnassa voit kerryttää credit saldoa. Ja tuo mahdollisuus tulee myös muihin maihin. Paraikaa yhteistyöneuvotteluja käydään. Syystalvella viimeistään on jo sellainen järjestelmä, että se hakee vertaistaan!
Mutta emme jää sittenkään laakereille lepäämään, vaan hiomme kokoajan toimintaamme paremmaksi ja paremmaksi. Liikkeitäkin avataan jatkossa yhä enemmän S2E:hen.
Uusia edustajia olemme taas ruvenneet ottamaan vastaan ja koulutuksia tullaan lisäämään. Luvassa on edustajien kesken mukavia yhteistilaisuuksia.
Ja palkkiojärjestelmääkin tulemme muuttamaan niin, että se kannustaa edustajia tekemään parempaa tulosta.
Kampanjapakettiin on tulossa muutoksia, mutta niistä kuulemme tuonnempana.
Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei taida laajentua ku korkeintaan thaimaahan....
No asiaa tiedustelleena, etenkin tuon hauskan "bensaketjujutun" kohdalla, totuus taitaa inasen olla erilainen.
Samaa muuten hehkuttivat aikanaan T5PC ja liki samoilla sanoilla joten onko tuo repästy ihan suoraan sieltä ja nimien muutosten jälkeen pastettu tänne?
Päivän parhaat naurut ainakin tämä sai aikaan joten kiitos siitä.
Melkein yhtä hauska kun wolffen mainostama bensapilleri..:D
P.S. Miksette muuten lyö hynttyitänne yhteen wolffen bensapillerien kanssa? Molemmista sais credittejä ja toiminta on samanlaisesti epäeettistä joten sopisi hyvin kuvioihin..:)
Miten te saitte ne työntekijät palaamaan kesälomilta sorvin ääreen. Eikö niiden olisi kannattanut alkaa itsenäisiksi move-edustajiksi ja rakentaa oma verkosto. Onko ne vähän hitaita?
Jos saatte pimppatalojen kanssa tehtyä sopimuksen, josta nyt esim. sais sen 25 %:n edestä creditejä, vois sirukortti alkaa meneen eri tahtiin kaupaksi.
Olishan se mukava, kun turkista muokkais Tallinnassa ja sais crediteillä täällä laittaa sen paljonpuhutun häräntaljan.