Uutisten mukaan pienikokoinen nallekarhu joutui oliko se eilen vai toissapäivänä suurten valkoisten metsästäjien uhriksi kun tietämättään marjanpoimintarekellä eksyi näiden metsästysmaille. Pienoinen nalle olisi kuitenkin varmaan pärjännyt tasaväkisessä ottelussa mutta sitä heikensi se kun ensimmäinen sen kohdannut suuri valkoinen metsästäjä umpimähkään ampui sitä muttei kuitenkaan kuolettavasti, metsästyskortti pois sellaiselta tohelolta.
Onneksi apuun saatiin muistaakseni poliisi ja armeija jotta suuret valkoiset metsästäjät uskaltautuivat oikein lähteä jahtaamaan nallea, silti nalle ehti käydä viskaamassa yhtä urhoa ennen kuin koira, ihmisen paras ystävä ehti hätiin ja nalle päätti fiksuna perääntyä. Tämä urhea metsästäjä ei tainnut osua nalleen ollenkaan, kortti pois tältäkin tunarilta.
Vihdoin jahti tuotti tuotti tulosta kun tuo epäilemättä selkäpuolelta ammuttu laukaus oli heikentänyt nallepienokaista niin että urheat metsästäjät saivat sen motitettua ja yhteislaukauksella kukistettua.
Taisi olla toinenkin uutinen jossa epäilemättä yhtä urhea metsästäjä oli oikein kaatoluvan kanssa saanut haavoitettua jotain nallea joka oli sitten joutunut pakenemaan venäjän puolelle. Sinne eivät urheat metsämiehemme kuitenkaan uskaltautuneet seuraamaan, olisi saattanut olla karhu vastassa.
Jos siis harrastat marjastusta muista pysyä metsästä poissa, siellä saattaa olla urheiden valkoisten metsästäjien haavoittamia nalleja tai sitten noita urhoollisia metsämiehiä joiden ampumataidoissa ei juuri ole hurraamista eikä taida aistitkaan oikein pelata.
Nallekarhun marjamatka
päättyi ikävästi
0
279
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673