Olen pahoillani jos tästä asiasta on keskusteltu jo ennenkin, mutta itse en oikein aiheeseen liittyvää viestiä löytänyt.
Eli olen nyt 16-vuotias tyttö, sosiaalialan 1. luokalla, aloitin vasta tänä syksynä.
Olen seurustellut vasta 9kk samanikäisen pojan kanssa, mutta suhde on yllättävänkin vakava, olemme puhuneet pojan vanhempien kanssa yhteenmuutosta, joka on heidän mielestään hyvä ratkaisu, koska äitini on narsisti-alkoholisti, ja asun hänen kanssaan kahdestaan, olen ollut taakan kantajana viimeiset 8 vuotta.
Sitten olemme suunnitelleet, että jos luoja suo, että olemme yhdessä vielä kahden vuoden päästä, alamme yrittämään lasta. Olen kumminkin saanut kohtalaisen paljon negatiivista palautetta, koska puhutaan ettei rahamme riittäisi. Ja itse en haluaisi elämään sossupummilla, vaikka sinnekin luukulle täytyy joskus tulla kolkuttelemaan. Että miten taattu on 19-vuotiaan pariskunnan eläminen lapsen kanssa? Huonosti. Mutta poikaystäväni kävisi töissä ja minä aloittaisin työt heti kun on mahdollista.
Sitten miten äitini kanssa? Hänen mielestään olen vielä lapsi, joka ei osaa mitään, joka on välikappaleena hänen asioissaan, hänen tukenansa kun hänellä on vaikeaa ja minulla ei voi olla suruja, ja jos on niin niille käännetään selkänsä, sekä alkoholinvaikutuksena olen usein joutunut kadulle, kun äitini on heittänyt minut ulos, syyttäen minua siitä että olen syntynyt. Narsistien tyylin tuntien ei ole mitään uutta. Tiedän etten saa mitään tukea häneltä.
Entäs miten sitten kasvatukseni? Olenko saanut liikaa esimerkkiä äidiltäni? Tulenko itsekin ryyppäämään, jättämään lapsen yksin kotiin kun lähtisin baariin, vanhemmalla iällä sulkeuttaen hänen maailmansa omani ympärille? Minulle on tullut pelkotiloja, mutta minulla on halu saada lapsi nuorena, tietää että minustakin voisi tulla hyvä, rakastava äiti, joka olisi erilainen kuin omani. Mutta äiti on aina painostanut ettei minusta äitiä voisi tulla.
Pystynkö näistä pelkotiloista huolimatta kasvattamaan onnellisen lapsen?
Äitini antamasta mallista minulla ei ole huomattu muutakuin voimakas tahto - jos minä sanon, niin asiat menevät niin.
Eli olen nyt 16-vuotias tyttö, sosiaalialan 1. luokalla, aloitin vasta tänä syksynä.
Olen seurustellut vasta 9kk samanikäisen pojan kanssa, mutta suhde on yllättävänkin vakava, olemme puhuneet pojan vanhempien kanssa yhteenmuutosta, joka on heidän mielestään hyvä ratkaisu, koska äitini on narsisti-alkoholisti, ja asun hänen kanssaan kahdestaan, olen ollut taakan kantajana viimeiset 8 vuotta.
Sitten olemme suunnitelleet, että jos luoja suo, että olemme yhdessä vielä kahden vuoden päästä, alamme yrittämään lasta. Olen kumminkin saanut kohtalaisen paljon negatiivista palautetta, koska puhutaan ettei rahamme riittäisi. Ja itse en haluaisi elämään sossupummilla, vaikka sinnekin luukulle täytyy joskus tulla kolkuttelemaan. Että miten taattu on 19-vuotiaan pariskunnan eläminen lapsen kanssa? Huonosti. Mutta poikaystäväni kävisi töissä ja minä aloittaisin työt heti kun on mahdollista.
Sitten miten äitini kanssa? Hänen mielestään olen vielä lapsi, joka ei osaa mitään, joka on välikappaleena hänen asioissaan, hänen tukenansa kun hänellä on vaikeaa ja minulla ei voi olla suruja, ja jos on niin niille käännetään selkänsä, sekä alkoholinvaikutuksena olen usein joutunut kadulle, kun äitini on heittänyt minut ulos, syyttäen minua siitä että olen syntynyt. Narsistien tyylin tuntien ei ole mitään uutta. Tiedän etten saa mitään tukea häneltä.
Entäs miten sitten kasvatukseni? Olenko saanut liikaa esimerkkiä äidiltäni? Tulenko itsekin ryyppäämään, jättämään lapsen yksin kotiin kun lähtisin baariin, vanhemmalla iällä sulkeuttaen hänen maailmansa omani ympärille? Minulle on tullut pelkotiloja, mutta minulla on halu saada lapsi nuorena, tietää että minustakin voisi tulla hyvä, rakastava äiti, joka olisi erilainen kuin omani. Mutta äiti on aina painostanut ettei minusta äitiä voisi tulla.
Pystynkö näistä pelkotiloista huolimatta kasvattamaan onnellisen lapsen?
Äitini antamasta mallista minulla ei ole huomattu muutakuin voimakas tahto - jos minä sanon, niin asiat menevät niin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ihan näin ekaks olen 22 ja vauvakuumeen kourissa.. Joskus eksyn kuitesnkin tännekin palstalle, vaikken kohderyhmään kuulukkaan.
Minua vähän mietityttää sanasi: "Ja itse en haluaisi elämään sossupummilla, vaikka sinnekin luukulle täytyy joskus tulla kolkuttelemaan."
Miksi täytyy?? Jos taloudellinen tilanteenne parin vuoden kuluttua on niin huono, että joutuu sossusta rahat hakea elämiseen, kannattaa miettiä kaksi kertaa lapsen hankkimista. Vahinko on aina vahinko, mutta itelleni ei juolahtaisi mieleenkään hankkia lasta, jos taloudellinen tilanne ei sitä sallisi. Ja ihan näin vinkkinä voin sanoa, että olen helvetin ylpeä siitä, että sossusta en ole itse joutunu ikinä rahaa vielä hakemaa, enkä myöskään vanhemmiltani. Itse olemme miehen kanssa pärjänneet, työtä tekemällä.
Olet kuitenkin vielä aika nuori miettimään lapsen hankkimista, olet itsekin vielä "lapsi".
Äitisi käyttäytyminen ei tee sinusta huonoa äitä (välttämättä). Jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla.
Pääpointtini on se, että pienellä rahallakin pärjää, mutta jos oikeesti on niin tiukkaa ett rahat täytyy hakea sossusta, ni hei haloo!! Sitt sen lapsen hankkimisen kanssa järki käteen!! Onko lapsen terveellistä syödä pelkkää makaroonia?!
Oli kyllä törkeä vastaus. Luuletko tietäväsi kaikesta kaikki? Elämä on yllätyksiä täynnä, ehkäpä jonain päivänä sinäkin joudut sossusta rahaa hakemaan. Mitä sitten? Oletko sitten lapseton loppuelämäsi? Jos sinulla asiat menee hyvin ja sinulla on aivan ihana perhe, niin olen onnellinen puolestasi, mutta asiat ei vältämättä mene aivan nappiin, ainakin monilla. Rakkaudella lapsi kasvatetaan...
olet itsekin vielä "lapsi".
Ei sinulla ole mitään oikeutta tuomita ihmisiä, joita et edes tunne.
Mutta olen sitä mieltä, pidit tai et, niin lapsen aion nuorena saada, ettei käy niin että opiskelen, käyn töissä, kerään pesämunan, ostan talon ja alan sitten miettiä lasta ja hupsista - ikäähän löytyy jo 30vuotta. Mielestäni.
"Jos taloudellinen tilanteenne parin vuoden kuluttua on niin huono, että joutuu sossusta rahat hakea elämiseen, kannattaa miettiä kaksi kertaa lapsen hankkimista."
Nykymaailmassa asunnot ovat hintavia, kaikki on hintavaa. Ja itse opiskelen ammattiin, missä ei miljoonia pyöritellä. Ehkä en elämässä ikinä tule sellaiseen tilanteeseen, että rahaa olisi liikaa. Sitä ei ikinä tiedä. Joten jos jättäisin lapsen hankkimisen sitten kokonaan? En. Siskoni sai ensimmäiset lapsensa 30-vuotiaana ja harmitteli sitä, ettei aikaisemmin tullut yritettyä, koska tajusi, ettei se baareissa ramppaaminen ollutkaan niin hienoa, ja ystäväverkosto siltikin on säilynyt.
"Onko lapsen terveellistä syödä pelkkää makaroonia?!" Jos tilanne tuohon menee, niin veikkaan että kyllä joltain läheiseltä tulee auttamista, mutta itse olen sellainen luonne, etten lähde roikkumaan muiden rahoilla. En pidä ns. "siivellä elämisestä" ollenkaan.
Olen samaa mieltä kanssasi. Ja niin kuin aikaisemmin ilmoitin, ei kuulu kenellekkään. Ei saa tuomita ihmisiä.
Joten onnea yritykseen ´ja lapsia kannattaa tehdä nuorena!
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut tuomita ketään, enhän todellakaan tunne ketään. Ja olen itse samaa mieltä, että lapset kannattaa tehä ennemmin nuorena kuin vanhana.
Vakaalla taloudellisessa tilanteella en tarkoittanut miljoona lukaalia, vaan tavanomaista toimeentuloa, ilman sossun apua.
Mielipiteeni vain on, että sossun rahoilla ei kannata lähteä perhettä perustamaan.
Eihän siitä ikinä voi olla varma, mutta toivottavasti ei tulisi ongelmia rahatilanteen kanssa.
Mutta tosiaan se mietityttää, kun sanoin poikaystäväni äidille siellä oltuani ensimmäisiä kertoja, etten voisi uskoa että jollain on tämmöistä (onnellinen avioliitto 30vuoden ajan, perhe koolla, poismuuttaneet lapset käy joka päivä, kaikki on niin hyvin kun olla ja voi), ja kerroin että mielestäni on epänormaalia, ettei äiti juo alkoholia, koska olen tottunut jokapäiväiseen pämppäämiseen koko lapsuuteni ajan. Poikaystäväni äiti on minulle tärkein tuki, mutta hänkään ei voi ihmeitä tehdä.
"ettei käy niin että opiskelen, käyn töissä, kerään pesämunan, ostan talon ja alan sitten miettiä lasta ja hupsista - ikäähän löytyy jo 30vuotta."
Siis hirveää. Että ihan 30 vuotta. Eihän siinä enää elämästä ole jäljellä kuin muutama vuosi.
Sori, toi oli vaan niin huvittava kohta. Asiaan.
Minusta lapsia kannattaa hankkia vasta kun koulut on käyty, ja etkös juuri niin aikonutkin tehdä. Itse opiskelen ammattiin, johon valmistun aikaisintaan kaksvitosena, sitten vielä vuosien erikoistuminen päälle. Ja harmittaa, että missähän vaiheessa ne mukulat tekisi, kun lapsia kuitenkin rakastan. Kaikkea hyvää sinulle, malta käydä koulusi loppuun ja ala vasta sitten jakaantua. Kun sinulla on ammatti, mies ja jonkinlainen taloudellinen vakaus, on minusta ihan hyvä hetki ajatella vauvoja.
Sä tuomitset kaikki perheelliset ketkä hakee sossusta rahaa. Musta meidän perheellä oli täysi oikeus hakea sossusta rahaa silloin kun ei työttömyysraha ja kodinhoidontuki ei riittänyt 4 henkisen perheen välttämättömiin menoihin. nyt 4 vuotta myöhemmin ollaan kumpainenkin vakinaisessa työsuhteessa ja ollaan mielestäni maksettu veroilla sossusta saamamme rahat vatiolle takaisin. Silloin kun 4.5 v sitten lapsemme saatiin, niin tehtiin kumpikin sijaisuuksia, välillä töissä ja välillä työttömänä. Sinun ajattelu mallin mukaan lapseni ei olis pitänyt silloin syntyä. Mieheni on ollut vakinainen viikon, ja tähn päivään asti olis vauvakuumetta pitänyt potea? Nyt vasta on turvattu toimeentulo.
Mitenkähän sen nyt sanoisin että te oikeesti ymmärätisitte mitä mä ajoin takaa.
Siis tottakai tukea täytyy hakea jos tilanne niin pahaksi äityy, mutta pointtini on, että jos jo lapsen suunnitteluvaiheessa on "taloudellinen ahdinko" niin silloin voi hiukan ottaa lisäaikaa ja laittaa asiat kuntoon ja sit vasta ne lapset.
En todellakaan tuomitse perheitä jotka apua hakevat, heillehän se apu kuuluu. Olisi kiva jos yrittäisitte ymmärtää mitä ajoin takaa ennen kuin alatte haukkumaan värää puuta.
"Kun sinulla on ... jonkinlainen taloudellinen vakaus, on minusta ihan hyvä hetki ajatella vauvoja." Tää oli mun ajatus alusta lähtien, harmi vaan ku kaikki ei voi ymmärtää.
Ja sulla "lapseton teini" on oikee ajattelutapa, sitä itsekin kannatan.
"ettei käy niin että opiskelen, käyn töissä, kerään pesämunan, ostan talon ja alan sitten miettiä lasta ja hupsista - ikäähän löytyy jo 30vuotta"
Itse olen 22, opiskellut, vakityössä (hyvässä sellaisessa), ostamassa asuntoa heti kun mieleinen löytyy. Kyllä sitä saa elämän kasaan ennen sitä kolmeakymppiäkin jos haluaa... Lapsi meille on tulossa, jos meille sellainen suodaan, parin vuoden sisään.
Oma siskoni sai lapsen 17-vuotiaana, ei ollut suunniteltu juttu, mutta aborttia ei halunnut edes harkita. Noh, lapsen isä jätti siskoni hänen ollessaan raskauden puolivälissä, eivät ole sen koommin tavanneet.
Siskoni asui vielä kotona lapsen synnyttyäkin hetken aikaa, mutta halusi sitten muuttaa omaan asuntoon pois muiden vaivoista. Kämppä järjestyi: sossu maksaa hänelle vuokran, osti huonekalut, hän sai myös vauvanvaatteita sossusta... vielä sitten sossun kuukausittainen avustus.
Ei hän todellakaan ollut suunnitellut elättävänsä lasta sossun rahoilla... mutta asiat vain menivät miten menivät. Tärkeintä on silti rakkaus lapseen, lapsi on onnellinen jos sitä rakastetaan. Ei se raha onnea tuo, ihan hyvin siskoni on saanut muksulle ja itselleen leivän pöytään pelkillä sossun rahoilla. Elää voi niukemminkin ja vähemmällä rahalla, mutta silti monipuolisesti.
Itse olen palkkatyössä (tosin harjoittelijana) ja tienaan vähemmän kuin mitä siskoni saa kuussa sossusta rahaa! Että että... Jos ei saisi ikinä työpaikkaa, niin eikö saisi hankkia lapsiakaan??
että 19v. ja 22v. välillä on 3v... Pentu.
vai tapahtuu kolmessa vuodessa jokin mieletön harppaus? 19v. on lapsi, mutta 22v. aikuinen?
HAH!
Nii, nyt kyllä olikin kyse tästä 16 vee tyttösestä eikä kenestäkään 19 vee olevasta? Mitä lienetkin viestilläsi sitten tarkoittavan..........................
Eli se että pohdit asiaa noinkin tarkoin kertoo siitä että olet ymmärtänyt etteivät rankat kokemukset automaattisesti tee sinusta aikuista. Tässä on jo aikuismaista otetta! Todellakin käy rauhassa läpi suhdettasi omaan äitiisi ja opiskele ja suunnittelle elämääsi. Sinulla on vielä aikaa.
hyvää pohdintaa!! kiva että oot miettinyt asioita kunnolla. erityisesti arvosta kommenttia "että jos olemme yhdessä vielä kahden vuoden päästä, alamme yrittämään lasta". koska tuntuu että moni nuori haluaa lapsen nyt ja heti. eli keskity opiskeluu ja töihin sekä parisuhteeseen muutaman vuoden ajan ja sen jälkeen mietit lapsia. olet vielä kuitenkin niin nuori! tsemppiä elämään!
annan sinulle vanhemman oikeudella (viisaamman? ... tiedä sitä sitten :)) neuvon, että käsittele kaikessa rauhassa ensin kokemasi asiat ja selvitä ne itsellesi perin juurin, ennenkuin ryhdyt itse äidiksi. Sinusta tulee varmasti hyvä ja rakastava äiti, kun on sen aika ... takaan sen! Olet joutunut kokemaan ja näkemään ikäiseksesi asioita ja ottamaan vastuuta asioista, joita sinun osallesi ei olisi tarvinnut tulla. Sinun olisi pitänyt saada olla lapsi, ei aikuinen. Se on iso haaste lapselle, joka on vielä kykenemätön astumaan aikuisen saappaisiin. Niin, kerroit olevasi sosiaalialalla. Alan opiskelusta saat varmasti pohjaa tutkiskella myös omaa taustaasi ja elämääsi, itseäsi ... sinulla on myös omakohtaisia näkemyksiä ja perspektiiviä asioihin, joita siellä käsittelette. Asioilla on kuitenkin myös muita perspektiivejä, joita toivon mukaan opit myös huomaamaan ja erottelemaan.
Onnea opiskeluissasi ja elämässäsi eteenpäin!
kannattaakohan miettiä sen verran lisää että kun nuo sosiaalialan opinnot keskimäärin kestää kolme vuotta jotkut neljä niin opiskelet ne loppuun ja sitten alat perhettä pykäämään?
Millähän te nyt meinaatte sen vuokran maksaa?
Sitä vuokraa itse mietinkin. Tukia saa, mutta se on hyvinkin vähäistä, itse en sen varaan luottaisi. Tosiaan, äidiltäni en rahaa saisi. Olemme miettineet että poikaystäväni (saa töitä heti kun vain tahtoo, perhesuhteita.) alkaisi käydä töissä, ja minäkin jos töitä saan koulujen loputtua. Ja ainahan lapsi ei napsahda ensimmäisellä kerralla. Voi mennä vuosiakin, tai en itse tule välttämättä ikinä saamaan lasta, mutta kumminkin alamme yrittämään. Ei se takaa lapsen tuloa.
Ja siitä 30. En tarkoittanut sitä ikäloppuna, en todellakaan. Mutta nykyään täytyisi niiden, jotka lapsia kykenevät saamaan, tehdä vähintään 3 lasta, jotta lapsilukumäärä ei kasvaisi. Ja jos itse haluan myöhemmälläkin iällä enemmän lapsia, ja ensimmäisen saisin reilun 30 ikävuoden jälkeen, niin mielestäni myöhempien lapsien saanti ei välttämättä ole lapsille hyväksi, koska sukulaiseni teki toisen lapsensa kun oli 40 ja lapsella on ongelmia kehityksessä koska äidillä oli liian korkea ikä synnytyksessä. Mutta sekin on henkilökohtaista.
Mutta tahtoisin saada täältä voimaa jo näin ensialkuun luottamaan tulevaisuuteen, koska äitini on saanut sen näyttämään niin toivottomalta, että pelkään että ei minulla ole onnellista tulevaisuutta.
"Mutta nykyään täytyisi niiden, jotka lapsia kykenevät saamaan, tehdä vähintään 3 lasta, jotta lapsilukumäärä ei kasvaisi."
Siis jotta lapsilukumäärä ei laskisi, koska tilastot ovat kovasti laskuun päin menossa.
Me ollaan oltu poikaystävän kans jo jokun aikaa yhessä ja joulukuussa ollaan menossa kihloihin.. molemmat ollaan 16-v.
mulla on kamala vauvakuume mutta kun ollaan nyt asiasta puhuttu niin kannattaa munkin käydä koulu loppuun ja valmistua ammattiin... saa paljon enemmän rahaakin kotiin kun on ammatti.. jos vertaa siihen jos sitä ei olisi... et me ollaan ainaki laskettu et jos sitte saatais vauva heti melkein kun koulu on loppu... vähän aikaa kun vielä jaksaisi....
mä uskon et me tullaan ainakin pärjään lapsen kans kyllä.... se voi aika raskasta tietty tulla oleen pienen lapsen kans kun on aina viikot yksin sitte kun mies lähtee armeijaan.,.. mutta kaikesta selvitään.. asioilla on tapana järjestyä..
mä haluan ainaki lapseni nuorena... 30wee jälkeen en edes harkitse lapsia enää....
Elämä opettaa ja näyttää vielä sinullekin oman polkusi. Ylimielisyys ja naivius nitistetään sinusta ulos. Toivottavasti et saa lasta.
Jospa ihan rauhassa katselisit vaikka kestääkö se suhteesi ja hankkisit kunnon tulot ja kävisit koulut loppuun. Olet selvästi itsekin hyvin hyvin epävarma tulevaisuudestasi, joten ei missään tapauksessa saa hätiköidä. Katsot, mitä tulevaisuus tuo. Lapsi ei tee sinua onnelliseksi eikä korjaa risaista lapsuuttasi. Sen sijaan huono äitisuhde ei välttämättä vaikuta omiin kasvattajantaitoihisi, mutta jos hankkiudut raskaaksi liian nuorena, tulet varmasti kärsimään. Oikean ajankohdan valitseminen ja harkitseminen on myös rakkautta tulevaa lasta kohtaan. Muista, että maltti on valttia ja ajattele järjellä.