Kirjoitan kuiteskin, vaikkei tää ongelma loppuisikaan vastauksiinne. En enää viiltele vain silloin kun ahdistaa kamalasti, oikeastaan ahdistaa aina - sisäisesti. En edes välitä mitä teen itselleni, mutta itsaria en voi (tai mistä tietää, joskus yritän taas). Viiltelystä saan jonkinlaista hyvänolon tunnetta, ehkä musta on tullut sadomakisti. En edes haluaisi syödä mitään, syöminenkin tuntuu liian raskaalta, etenkin mitä syö. Enhän mä harrastakaan enää paljon yhtään liikuntaa, lihoaisin ja masentuisin vielä lisää (parisen kiloa pitäis kyllä saada takas..) Varmaan annokseni nousee pian siihen 300 mg:aan (Efexor). Jaa...Drugs don´t work? on me.
viiltele ei lopu
välinpitämätön
5332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin viiltelin, silloin kun viiltelin, myös ilman erityistä syytä. Syytä oli riittämiin vain pelkässä olemassa olossani. Myös itse viiltelyn jälkeen viillot helpottivat oloa. rupien tunnustelu ja niiden auki repiminen tuotti samallaista helpotusta. Lopulta olin liian väsynyt edes viiltelemään.
Nyt et ole enää niin pohjalla, enkä olekaan pitkiin aikoihin viiltänyt (viime kesänä viimeksi). Yhä pahimpina hetkinä haluaisin satuttaa itseäni, mutta en halua enää arpia. Vanhat arpeni ovat parantuneet hyvin, eivätkä ne enää kunnolla katsomatta erotu.
Kymmenen vuotta viiltelyä takana, nyt tosin ystävänpäivästä asti ilman. Kun ei olisikaan näkyviä arpia, pitkään luulin etteivät ihmiset näe niitä mutta uusi tuttavuus todisti toisin. Ihmiset eivät vain "näe".
Itekki heitin sauhujurrissa kotona kuumalla puukolla tekstin hauiksen kohdalle.
nauratti kun kipu ei tuntunut miltään, jotenki tajus vaan että on olemassa
Jatkuvasti ne vain menee syvemmälle. Kukaan ei ole estämässä enkä soitakaan apua. Verenvuodatus tuntuu lohdulliselta.
Paria haavaa olen sörkkinyt yhä uudelleen ja pikkuisen punaisilta näyttävät. Don´t care, siitä vain. Hoitopaikan väki on nähneet nää ainakin jossain kunnossa, mutt eipä vielä ole puuttuneet sen kummemmin puuhaani. Äitii stressaa, sorry, en voi vain lopettaa.