Onko ADHD totta

vai onko

kyseessä vain epäonnistuneen ja taitamattoman kasvatuksen tulos, jota vanhemmat peittelevät?

20

2985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivät

      yksin syypäänä. Suurin syyllinen mielestäni koulu, jossa opetetaan istumaan hiljaa ja kauniisti nurkassa.

      Nyt ruumiillinen rangaistus muuttanut vain muotoaan: ennen kouluissa lyötiin sormille, lapset kärsivät ja niin kärsivät nytkin elimistössään noista lääkkeistä meinaan. Lapsi on heikompana aina kohde, joka kärsii.

      • vaikeuksia niin on helppo

        toisia syytellä ja kivitellä.

        Kyllä tuo ADHD tai ADD on ihan aikuisillakin olemassa. Joillakin siihen liittyy esim. aspergeria.

        Itse olen kärsinyt ADD:n kanssa kohta 40 vuotta. Kinka monesti töissä ihmiset pyörittelee silmiään kun unohtelen asioita? Inhottavaa. Aina minua pidettiin lapsena omituisena ja erilaisena. Ajatusmaailmakin kun on jollain tapaa " erilainen". Verrattuna mihin??? Toisaalta olen kuulemma värikäs ja yllättävä hauska ja hullutteleva ja joskus pamauttelen totuuksia päin naamaa vaikka kuinka jälkeenpäin hävettää.

        Tuttavallani on erittäin paha ADHD tic oireita runsaasti mutta vanhemmat eivät sitä käsittäneet. Vasta aikuisena tämä ihminen on saanut työkaluja käsittääkseen omaa käytöstään ja huom. yrittääkseen niitä lieventää muutoin kuin ryyppäämällä ja huumeita vetämällä.


    • muuta kaikki

      neurobiologiset sairaudet johtuvat geeniperimästä (poikkeavuudet aivojen rakenteissa) eikä syynä ole kasvatus.
      Paljon on erilaisia sairausgeenejä saatu tutkimuksilla selville ja saadaan adhd:t ym.
      Tottakai neuroperäisetkin oireyhtymät/sairaudet lisivät, koska ihmisinä jakaudumme/monistumme kuin "ketjukirjeet"...

    • satua

      Jep jep!!Tarua koko juttu!!Kuule otappa asioista selvää ennenku tuut tälle palstalle viljelee tollasia idioottimaisuuksia!!!Hakeudu hoitoon!!!

      • Anonyymi

        Onhan se nyt jos, missään ei voi asioista puhua. Tämäkin aihe on sellainen, että monet vain joutuvat hautumaan päissäinsä kun aina löytyy sinun lainen idiootti joka haluaa estää sivistyneen keskustelun.


    • ope

      Olen nähnyt hyvin läheltä 3 adhd-tapauksen elämää, 2 lapsen ja yhden aikuisen. Jokainen on ollut selkeästi "poikkeava" tapaus muihin verrattuna. Ongelmia on ollut, mutta adhd-diagnoosista on tosiaan ollut apua, kun on tiedetty millaisiin asioihin aletaan kiinnittää huomiota. Myös lääkitys on auttanut.

      Uskon kyllä että tiukalla ja johdonmukaisella kasvatuksella voidaan lieventää adhd:n mukanaan tuomia ongelmia, mutta täytyy myös muistaa, että adhd-lapset ovat usein niin vaativia, että vanhemmat saattavat olla hyvinkin väsyneitä ja neuvottomia näiden lasten kanssa. Kun he eivät jaksa (ymmärrän täysin!) pitää aina kiinni rajoista ja komennoista, lapsesta tulee vielä vaativampi ja kierre on valmis.

      Koulua ei voi tästä syyttää, mutta sielläkin suhtautuminen on varmasti parempaa jos diagnoosi tehdään.

      Useista ihmisistä löytyy adhd-piirteitä, ja joidenkin kohdalla voi olla kysymys kasvatuksen "löysyydestä". Mutta kyllä nämä adhd-tapaukset erottuvat joukosta vaikka kuinka olisi kasvatus kohdallaan. Ainakin useimmiten.

    • peittelyä?

      Olen huomannut, että diagnoosin hankkiminen ADHD -lapselle vaatii vanhemmilta kanttia. Se tarkoittaa sitä, että ilmoitat päiväkotiin, kouluun, kippi -kerhoon ym. että lapsella on ADHD, miten se ilmenee jne. Se on kaikkea muuta kuin asian peittelyä.

      Lapsellemme on diagnoosin kautta saatu kuntoutusta ja lääkitys. Niistä on ollut suuri apu.

      Eniten ärsyttää ne vanhemmat jotka eivät kehtaa sitä diagnoosia aivan selvälle tapaukselle hakea. Pilaavat lapsensa tulevaisuuden kun eivät hae apua. Ja niitä lapsia ja vanhempia on paljon!

      Suomi elää kivikautista aikaa suhtautumisessa ADHD:hen. Muistan kun veljeni oli pieni ja sairastui diabetekseen. Hän ei päässyt enää naapuriin leikkimään, ettei tartuta sitä heidän lapseensa. Myös äitiäni syyllistettiin siitä että hän on hoitanut lapsen huonosti ja diabetes johtuu siitä...

      Nyt näyttää ADHD olevan joillekkin vaikea pala niellä. Kirjoitellaan ADHD -palstalla vertaistukea hakeville vanhemmille siitä, että ADHD johtuu epäonnistuneista vanhemmista. Mitähän sinun mielessäsi oikein liikkuu? Ovatko vanhempasi epäonnistuneet kasvatuksessasi?

    • ADHDäiti ADHDpojalle

      suorastaan idiotismis tuollaiset kommentit, jos olisit itse joutunut elämään tätä ADHDelämää niin olisit hiljaa , voisin vaihtaa montakin päivää elämästäni terveeseen elämään. ja poikani elämästä varmaan useampiakin päiviä.kamalaa katsoa vierestä ku lapsi selvästikkin kärsii omasta käytöksestään ja tuskastuttavastaolosta muttei mahda aivojensa toiminnalle mitään, eikä siihen auta kasvatuskaan aivot vaan pelittävät "väärin" antavat virheviestejä.

      • Laitosruoka surkeeta

    • 5lasta

      Mulla on 5 lasta, joista yhdella adhd, eli olen mielestäsi yhden kasvattanut huonosti ja muut hyvin =)kun niillä ei olekkaan tuota diagnoosia ????

    • vanhassa varaa

      Teette vahinkoa lapsille kun syötätte niille samoja piristeitä joita amerikkalaiset käyttävät sodassa.
      Paras lääke ADHD- lapselle on nahkavyö paljaalle pyllylle.

      • omaan!

        ja sinulle paras lääke niskalaukaus.


      • mainostaa
        omaan! kirjoitti:

        ja sinulle paras lääke niskalaukaus.

        kuritusta, joka on Suomen laissa kiellettyä. Se on rangaistava rikos, ollut jo pitkään.


      • cheetah.grrr

        Vaikka en todellakaan hyväksy ruumiillista kuritusta, niin voin vain todeta, että tavallinen neurologisesti terve lapsi voi EHKÄ uskoa remmin jälkeen jonkun asian. Hän voi siis kerrasta oppia, että jotain asiaa ei saa tehdä. Jos tätä keinoa sitten käytettäisiin ADHD lapseen, saisi remmiä käyttää moninkertaisesti ja silti ei viesti menisi perille. Että kyllä suositeltavampaa on käyttää sitkeästi kuntoutusmenetelmiä, palkintojärjestelmiä ja lääkkeitä kuin antaa remmiä monta kertaa päivässä.


    • cheetah.grrr

      Onko AIDS totta vai tarua?

      No joo, on myös totta, että esim. vailla selviä rajoja kasvanut lapsi tai liian vähällä unella elävä lapsi voi oirehtia ADHD lapsen tavoin. Mutta, MUTTA he eivät saakaan diagnoosiksi ADHD, vaan jotain muuta. Ei tarkkaavaisuushäiriö ole kasvatuksen tulos. Ja kyllä aika moni vanhempi saa kokea tuollaisia epäilyjä lähipiiristä. Se onkin varsin mieltä ylentävää. Onneksi on niitäkin ihmisiä, jotka ymmärtävät. Ja riittää, että hoitava taho jaksaa tukea ja rohkaista! Kiitos siitä heille.

      Kaikille epäilijöille vaan haaste siitä, että voisitte joskus tukea lähipiirissänne olevia erityislasten vanhempia, eikä kyseenalaistaa lastenneurologien tai lastenpsykiatrien diagnooseja. On tarpeaksi rankkaa elää sitä arkea. Ei siinä enää kaipaa epäilijöitä. Ystäväni sanoi, että ennen kuin seurasi meidän perheen arkea usean päivän ajan, hän ei ymmärtänyt ja uskonut. Aikaisemmin hänellä kävi usein mielessä kun näki samanlaisia lapsia kaupassa, että eikö noikaan osaa lapsiaan kasvattaa.

      • puhutaan,

        aikuisille lastensa hakkaajille remmiä ja vankilatuomio, lasten piiskaaminen rangaistava ja kanneltava teko tämän päivän Suomessa


      • cheetah
        puhutaan, kirjoitti:

        aikuisille lastensa hakkaajille remmiä ja vankilatuomio, lasten piiskaaminen rangaistava ja kanneltava teko tämän päivän Suomessa

        Juu, en yhtään puolustellut remmin käyttöä, jos satuit huomaamaan. Nimittäin neurologisesti terve lapsi varmasti uskoo muillakin sallituilla keinoilla kasvattajaa. Tietenkin minulla ei ole äitinä kokemusta tavallisista lapsista vaan ainoastaan kahdesta erityislapsesta, mutta jos näidenkin kanssa selvitään kunnialla, niin ei luulisi nt-lapsenkaan kanssa olevan mahdotonta. Ja onneksi laki on yksiselitteinen. On pakko keksiä muita keinoja. Ja voihan joku väittää tätä lässynlässyn kasvatukseksi, mutta jospa sitten menisi muualle väittelemään, koska täällä keskustellaan tarkkaavaisuushäiriöisistä! Ja heidän kasvatus on siitä kaukana...


    • aaaaaa

      mistä sa diagnoosi?
      Kuka autta?

    • Anonyymi

      Ei ole ADHD:ta, on vain älykkyyttä ja ruumiillista herkkyyttä. Häiriintymistä ärsykkeistä voi lieventää harjoittelemalla keskittymiskykyä, ruumiillista kuntoa ja itsekuria. Kasvatuksella on varmasti tosi iso osa. Harmittaa ajatella vanhempia, ketkä antaa lapsensa omaksua ADHD:n tai muun elämää rajoittavan roolin, joka ohjaa heidän käsityksiään siitä, mikä heille on mahdollista ja mihin he kykenevät.

      • Anonyymi

        Ravinnolla ja tietoisuustaitojen kehittämisellä on myös tosi iso rooli "ADHD"-oireiden hävittämisessä ja lieventämisessä. Kyse on kokonaisvaltaisesta maailmankuvasta, joka rajoittaa ihmisen elämää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe