Etanat perkele

Mua vituttaa nämä saamarin ihmiset jotka eivät aja rajoitusten mukaan. Eilen Lahden motarilla piti ajaa 80-90km/h 20 km koska joku ei uskaltanut/viittinyt/osannut ajaa muun liikenteen mukana. Sitten 80km/h rajoituksella yksi valkoinen bemari "kansanjohtaja" ratissa ajoi 60-70km/h. Jonoa oli varmaan kilometri. edessä oli 6 muuta autoa. Vastaantulijoita hyvin vähän. Lähtikö kukaan ohittamaan? No ei mun piti ohittaa 6 autoa ja ohituksen lopussa oli 170km/h mittarissa. Miksi minun täytyy tehdä näin jotta saisin ajaa rajoitusten mukaisesti? Miksi ihmiset eivät ohita? Miksi bemarikuski ei antanut tietä? Helvetti jos ei uskalla ajaa niin käyttäköön bussia. Yksi tuttava nainen pelkää ajaa talvella mutta ajaa kuitenkin. Naisille pitäisi järjestää oma ajokoe. Sellainen missä ne joutuisi ajaa kitkan äärirajoilla ja liukkaalla. Oppisivat miten auto käyttäytyy jotta osaisivat käsitellä autoa oikein. Nyt pelko on vaarralista. Ne menee paniikkiin niin helposti ja sitten rysähtää.
5514836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Oletko nukkunut logiikan tunnilla? Se pyöreä taulu tien vieressä kertoo SUURIMMAN SALLITUN nopeuden. Jos ihminen ajaa rajoituksen mukaisesti, hän ajaa alle tuo rajoituksen. Jos taas hän ajaa ylinopeutta, hän ei aja rajoituksen mukaisesti.

Eli kaikki ne kuskit, joista valitit, ajoivat rajoituksen mukaisesti. Suosittelen sinua pysymään pois auton ratista, jos ajatuksesi ei juokse.

Äänestä
  • Mitä helvetin logiikkaa tuo on ??? Jos ihminen ajaa alle tuon rajoituksen niin hän tekee liikenteen helvetin vaaralliseksi syyllistymällä jonojen yms. syntymiseen .. eli jos ei aja rajoitusten mukaisti niin kulkekoon bussilla perkele .. jos kaikki ajais suurimman sallitun mukaisesti niin homma toimis mut sitä se todellakaan joiden älypäiden vuoksi tee !!!

    Äänestä

  • arska49 kirjoitti:

    Mitä helvetin logiikkaa tuo on ??? Jos ihminen ajaa alle tuon rajoituksen niin hän tekee liikenteen helvetin vaaralliseksi syyllistymällä jonojen yms. syntymiseen .. eli jos ei aja rajoitusten mukaisti niin kulkekoon bussilla perkele .. jos kaikki ajais suurimman sallitun mukaisesti niin homma toimis mut sitä se todellakaan joiden älypäiden vuoksi tee !!!

    No voi herrajee sun kanssas. Sitähän tässä juuri selitin, että rajoituksen mukaan ajaminen tarkoittaa sitä, että ajetaan niin kuin rajoitus kertoo. Eli ajetaan korkeintaan suurinta sallittua nopeutta.

    Siis vielä kerran: Oletetaan, että rajoitus on 100 km/h. Vaikka ihminen ajaisi 10 km/h, hän ajaa rajoituksen mukaisesti. Jos hän ajaa 90 km/h, hän ajaa rajoituksen mukaisesti. Jos hän ajaa 100 km/h, hän ajaa rajoituksen mukaisesti. Jos hän ajaa 101 km/h, hän ei aja rajoituksen mukaisesti.

    Jo-ko nyt ym-mär-tää?

    Äänestä

  • AM kirjoitti:

    eikös sellanenkin oo sakotettava/rangaistava teko jos ajaa liian hiljaa. Käsittääkseni sekin on liikenteen vaarantamista.

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaan pyöreällä taululla nopeusrajoitusta ilmaisevaa liikennemerkkiä. Se ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus.
    Esim. jos ajan satasen alueella sataaviittä, niin kirjoittaako poliisi siitä sakon, jos sattuu olemaan paikalla. Ei kirjoita, eli eikö silloin esim. 105km/h ole sallittu nopeus????
    Nopeusrajoitus ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus, jos suinkin ymmärrän suomen kieltä.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    eikös sellanenkin oo sakotettava/rangaistava teko jos ajaa liian hiljaa. Käsittääkseni sekin on liikenteen vaarantamista.

    Onhan se totta kun minäkin olen nähnyt että joku ajaa 40kmh nopeudella moottoritielle jossa kaikki ajavat yli sataa! ja ohitus kaistalla menevät yli 120kmh! Siinä voi jo kysyä että onko sopiva enää ajamaan ainakaan kaikkina vuorokauden aikoina?

    Liikenteen vaarantamista on monen laista ja tämä ylempänä oleva on alle prosentti siitä!

    Vaarantamista on ihan näin esimerkkinä:
    -Ei osaa käyttää suunta vilkkua, liian möyhään liian vähän ja tai ei tajua sen merkitystä ollenkaan.

    -Käyttää turhaan ohituskaistaa! Se on turhaa jos ohitat toista 5kmh kovemalla nopeudella! Aikaa sillä ei ainakaan voita ja vaarantamista siinä on se että taakse saa aina niitä roikkujia yms. Moottori tiet, kehä I, II, III ! Ruuhakt on asia erikseen jolloin liikennettä jaetaan kahdelle kaistalle.

    -Ajaa ilman valoja, myös päivällä. Perustella ei varmaan tarvii:D lukea voi tuolta alempaa nimimerkillä ARI ja siihen vastauksia.

    -Väärän laiset ryhmittymiset, eli älä jätä sinne oikealle tilaa jos paikka on liian ahdas kun käännyt vasemmalle. Perään ajo riski kun joku sieltä tunkee ohi!

    -Kääntyessä vasemmalle pysähdyt ja käännät pyörät valmiiksi aiottuun ja vastaan tulee autoja. Jos joku ajaa perään niin lennät sinne vastaan tulevien eteen! Tätä valmiiksi pyörien kääntämistä näkee joka paikassa ja autoa vielä tunketaan niin pitkälle kuin saa, talvella sitten voi tulla niitä mitä lehdissä lukee RAJUJA nokkakolareita!

    -Mutkissa oikominen, en tätä enää jaksa kirjotaa lukekaa tästä linkistä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=531&posting=20500000000256661
    JA toisen hemmon kirjotus:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=531&posting=20500000000343247

    Tässä oli jotain liikenteen vaarantamisesta:D
    Eipä kai niitä juuri tarvitse enää kirjottaa kaikki on jo täällä kirjotettu moneen kertaan.

    Äänestä

  • -V- kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan pyöreällä taululla nopeusrajoitusta ilmaisevaa liikennemerkkiä. Se ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus.
    Esim. jos ajan satasen alueella sataaviittä, niin kirjoittaako poliisi siitä sakon, jos sattuu olemaan paikalla. Ei kirjoita, eli eikö silloin esim. 105km/h ole sallittu nopeus????
    Nopeusrajoitus ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus, jos suinkin ymmärrän suomen kieltä.

    Ajat ilman turvavyötä mutta poliisi ei siitäkään sakota vaikka huomaa sen ihan selvästi. Onko se sallittua?

    Autoilijat ajaa päin punasia vaikka poliisi pitää tutkaa vieressä mutta ei silti pysäytä heitä. Onko se salittua?

    Ja jne. Ja jne.

    "Nopeusrajoitus ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus, jos suinkin ymmärrän suomen kieltä."

    Aivan oikein eihän se ole, lähes mitä vaan voi tehdä liikenteessä kunhan ei jää kiinni ja jos jää niin selvii sakoilla lähes kaikesta ja ehtoollisella. Harvat joutuu istumaan mistään.

    "Nopeusrajoitus ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus"

    Suurin sallittu voi vaikeissa olosuhteissa olla nopeusrajoitusta alhaisempi. Muista tilannenopeus. Poliisi voi pysäyttää nopeudesta johtuen vaikka et ylittäisikään nopeusrajoitusta. (Syynä liian suuresta tilannenopeudesta johtuva liikenteen vaarantaminen.)

    Poliisi voi monesta syystä jättää pienet nopeusrajoitusten ylitykset huomioimatta. Yksi syy on mittausvirheen hajonnan huomioon ottaminen. Nopeusrajoituksen rikkomisesta ei voi sakottaa ellei siitä ole selvää näyttöä.

    Äänestä

  • ... haluan kilon jauhelihaa. Ei 800g eikä 700g vaan juuri 1000g. Jos tämä kilo jauhelihaa maksaa 5 euroa ja annan kymmenen euroa haluan 5 euroa takaisin. Kyllähän kymppi kattaa maksun mutta jos pääsen 5 eurolla niin en halua maksaa kymmenen!!!!!Jos haluan ja saan ajaa 80km/h niin HALUAN ajaa 80km/h en 60km/h. Jos jollain ei ole kiirettä ja aiheuttaa jonoa niin antakoon jumaliste tietä sitten muille. Jonossa epätasaisesti ajaminen on vaarallisempaa kun se että ajaa 85km/h!!!

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    Onhan se totta kun minäkin olen nähnyt että joku ajaa 40kmh nopeudella moottoritielle jossa kaikki ajavat yli sataa! ja ohitus kaistalla menevät yli 120kmh! Siinä voi jo kysyä että onko sopiva enää ajamaan ainakaan kaikkina vuorokauden aikoina?

    Liikenteen vaarantamista on monen laista ja tämä ylempänä oleva on alle prosentti siitä!

    Vaarantamista on ihan näin esimerkkinä:
    -Ei osaa käyttää suunta vilkkua, liian möyhään liian vähän ja tai ei tajua sen merkitystä ollenkaan.

    -Käyttää turhaan ohituskaistaa! Se on turhaa jos ohitat toista 5kmh kovemalla nopeudella! Aikaa sillä ei ainakaan voita ja vaarantamista siinä on se että taakse saa aina niitä roikkujia yms. Moottori tiet, kehä I, II, III ! Ruuhakt on asia erikseen jolloin liikennettä jaetaan kahdelle kaistalle.

    -Ajaa ilman valoja, myös päivällä. Perustella ei varmaan tarvii:D lukea voi tuolta alempaa nimimerkillä ARI ja siihen vastauksia.

    -Väärän laiset ryhmittymiset, eli älä jätä sinne oikealle tilaa jos paikka on liian ahdas kun käännyt vasemmalle. Perään ajo riski kun joku sieltä tunkee ohi!

    -Kääntyessä vasemmalle pysähdyt ja käännät pyörät valmiiksi aiottuun ja vastaan tulee autoja. Jos joku ajaa perään niin lennät sinne vastaan tulevien eteen! Tätä valmiiksi pyörien kääntämistä näkee joka paikassa ja autoa vielä tunketaan niin pitkälle kuin saa, talvella sitten voi tulla niitä mitä lehdissä lukee RAJUJA nokkakolareita!

    -Mutkissa oikominen, en tätä enää jaksa kirjotaa lukekaa tästä linkistä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=531&posting=20500000000256661
    JA toisen hemmon kirjotus:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=531&posting=20500000000343247

    Tässä oli jotain liikenteen vaarantamisesta:D
    Eipä kai niitä juuri tarvitse enää kirjottaa kaikki on jo täällä kirjotettu moneen kertaan.

    Ei ohittaminen ohituskaistaa hyödyntäen ole liikenteen vaarantamista vaikka nopeusero olisikin vain 5 km/t, olettaen että ohittaja ajaa suurinta sallittua. Sillä nopeuserolla ohittaa yhden auton aika nopeasti. Tyhmää ja turhaa se saattaa olla, mutta nopeusero on hyvinkin saattanut pienentyä ohituksen aikana ohitettavan toimesta. Jos ohitettava ei pidä tasaista nopeutta on ohituksesta ajallistakin hyötyä vaikka nopeusero ohitustilanteessa onkin pieni. Perässä roikkuja, jos sellainen ilmaantuu, on mahdollisen vaaratilanteen aiheuttaja ja liikenteen vaarantaja. Ohitukseen lähdettäessä on aina (omasta ja ohitettavan nopeuksista riippumatta) tarikistettava ettei ohituksellaan häiritse toisen ohitusta ja siten aiheuta vaaratilannetta.

    Virheellinen ryhmittyminen on kääntymistarkoituksessa keskelle kaistaa pysähtyminen, tai oikean laidan kautta koukkaaminen vasemmalle käännyttäessä. Oikeaoppinen ryhmittyminen tehdään aina keskiviivan tuntumaan vasemmalle käännyttäessä, ja kaistan oikeaan laitaan oikealle käännyttäessä. Oikealta ei saa samaa kaistaa hyödyntäen ohittaa ellei ohitettava ole pysähtynyt.

    Äänestä

  • Väsynyt ajaja kirjoitti:

    ... haluan kilon jauhelihaa. Ei 800g eikä 700g vaan juuri 1000g. Jos tämä kilo jauhelihaa maksaa 5 euroa ja annan kymmenen euroa haluan 5 euroa takaisin. Kyllähän kymppi kattaa maksun mutta jos pääsen 5 eurolla niin en halua maksaa kymmenen!!!!!Jos haluan ja saan ajaa 80km/h niin HALUAN ajaa 80km/h en 60km/h. Jos jollain ei ole kiirettä ja aiheuttaa jonoa niin antakoon jumaliste tietä sitten muille. Jonossa epätasaisesti ajaminen on vaarallisempaa kun se että ajaa 85km/h!!!

    ja pakkauksessa sanotaan rasvaprosentiksi korkeintaan 1, voi se olla maksimissaan yksi, mutta myös selvästi alle. Hinta on kuitenkin sama koska valmistaja ei takaa että rasvaprosentti olisi tarkalleen yksi.

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    Ajat ilman turvavyötä mutta poliisi ei siitäkään sakota vaikka huomaa sen ihan selvästi. Onko se sallittua?

    Autoilijat ajaa päin punasia vaikka poliisi pitää tutkaa vieressä mutta ei silti pysäytä heitä. Onko se salittua?

    Ja jne. Ja jne.

    "Nopeusrajoitus ei ole sama kuin suurin sallittu nopeus, jos suinkin ymmärrän suomen kieltä."

    Aivan oikein eihän se ole, lähes mitä vaan voi tehdä liikenteessä kunhan ei jää kiinni ja jos jää niin selvii sakoilla lähes kaikesta ja ehtoollisella. Harvat joutuu istumaan mistään.

    "Käytännössä poliisi puuttuu nopeuksiin, jotka ylittävät rajoituksen taajamissa 5 km/t ja muualla 10 %:lla. "

    Eli moottoritiellä missä on nopeusrajoitus 120km/h ajat 130km/h tutkaan ja et saa sakkoja ylinopeudesta, niin mielestäni se on sillon sallittua. Vai?

    Äänestä

  • ...© kirjoitti:

    ja pakkauksessa sanotaan rasvaprosentiksi korkeintaan 1, voi se olla maksimissaan yksi, mutta myös selvästi alle. Hinta on kuitenkin sama koska valmistaja ei takaa että rasvaprosentti olisi tarkalleen yksi.

    Eli sallitaan 1% rasvaa. Ei pakoteta 1% maitoa muuttumaan 0.8%:ksi maidoksi koska toisessa litrassa voi olla 0,8% rasvaa. Eli jos haluan ajaa 80km/h 80km/h alueella niin miksi en saa ajaa. Miksi minun täytyy mukautua etanoiden vauhtiin. Jos nopeus/keli hirvittää niin antakaa tietä tai käyttäkää bussia.

    Ei kuitenkaan taata 1%, eikä 0,8%:a nosteta yhteen prosenttiin. Jos kannat kaupasta kotiin tölkin jonka todellinen rasvaprosentti on 0,8% on sinun siihen tyytyminen. Valittaminen ei auta, eikä tölkkiä vaihdeta toiseen. Saat haluamalla haluta että tölkissäsi olisi 1% rasvaa 0,8%:n sijaan, mutta se ei siitä miksikään muutu. Toisella kerralla saat ehkä tölkin jonka sisällön rasvaprosentti on 1%, mutta tätä et tiedä ennakkoon. Jos kuitenkin käy niin, että useimmiten saat 0,8% 1%:n sijaan kannattaa ehkä ostaa toisen meijerin tuotteita.

    Sama liikenteessä:

    Sallitaan korkeintaan 80km/t, mutta esim. 60km/t on myös hyväksytyissä rajoissa. Eli ei taata että aina pääsee 80km/t. Jos nopeus on 60 ei sitä pakoteta 80:een. Jos satut ajamaan tiellä jonka rajoitus on 80 mutta liikenne kulkee 60km/t on sinun tyydyttävä tilanteeseen, tai etsittävä toisia reittejä.

    Pastöroidussa maidossa ei rasvaprosentti mainittavasti vaihtele samassa pakkauksessa olevassa maidossa.

    Samaten ei liikenteessä pitäisi olla kovin suuria nopeuseroja.

    Yksi desi rasvatonta maitoa laskee koko litran rasvaprosenttia siihen sekoittuessaan... mieti itse mitä tämä tarkoittaa liikenteessä...

    Äänestä

  • ...© kirjoitti:

    Ei kuitenkaan taata 1%, eikä 0,8%:a nosteta yhteen prosenttiin. Jos kannat kaupasta kotiin tölkin jonka todellinen rasvaprosentti on 0,8% on sinun siihen tyytyminen. Valittaminen ei auta, eikä tölkkiä vaihdeta toiseen. Saat haluamalla haluta että tölkissäsi olisi 1% rasvaa 0,8%:n sijaan, mutta se ei siitä miksikään muutu. Toisella kerralla saat ehkä tölkin jonka sisällön rasvaprosentti on 1%, mutta tätä et tiedä ennakkoon. Jos kuitenkin käy niin, että useimmiten saat 0,8% 1%:n sijaan kannattaa ehkä ostaa toisen meijerin tuotteita.

    Sama liikenteessä:

    Sallitaan korkeintaan 80km/t, mutta esim. 60km/t on myös hyväksytyissä rajoissa. Eli ei taata että aina pääsee 80km/t. Jos nopeus on 60 ei sitä pakoteta 80:een. Jos satut ajamaan tiellä jonka rajoitus on 80 mutta liikenne kulkee 60km/t on sinun tyydyttävä tilanteeseen, tai etsittävä toisia reittejä.

    Vaikka itse keskustelun aloitin niin huomaan nyt että maailma on täynnä hassuja ihmisiä. Maidolla ei ole kauheasti yhtenäistä liikenteen sujuvuudesta. Kerro mulle miksi ei 20km/h "alinopeutta" ajaava anna sitten tietä? Miksi hän pakottaa 99% normaalisti 80km/h ajavia ajamaan hänen nopeutensa mukaan???? En minä puske häntä kovempaan vauhtiin. Se että ajaa nykivästi 60-70km/h on epätaloudellista. Siitä syntyvä haitariliike aiheuttaa peräänajoja jne. Eli lopeta turhat puolustelut.

    Äänestä

  • Väsynyt................. kirjoitti:

    jauhelihallahan on huomattavasti enemmän yhtenäistä liikenteen sujuvuuden kanssa :) (Sitähän syntyy kun liikenne ei suju ja rysäytetään kunnolla yhteen...)

    En tiedä miksi "alinopeutta" ajava ei anna tietä, sen tiedän että mikään ei häntä siihen velvoita.

    Olen sitä mieltä että henkilön, joka ei 20km:n matkalla pääse yhdestä 20km/t "alinopeutta" ajavasta ohi, onkin aina parasta ajella hissuksiin jos ollenkaan. Näinollen ei yksi hidastelija muodosta estettä, vaan useampi hidastelija jotka ajavat liian lähellä toisiaan. "Alinopeutta" ajaminen ei ole rike, turvavälittä ajaminen on. Eli "hän" onkin "he". "Hän" yksin ei pakota ketään ajamaan nopeutensa mukaan.

    Monet ovat huomanneet että hidastelijoita voi puskea kovempaan vauhtiin ajamalla aivan hidastelijan takapuskurissa kiinni... moni hidastelija hermostuu hiillostajasta sen verran että nostaa hieman nopeutta samalla vaikeuttaen ohitusta. Eli hidastelijasta pääseekin helpommin ohi jos kyttää ohituspaikkaa hieman kauempaa.

    Pitämällä turvavälit riittävinä voi kukin rauhassa ajaa haluamaansa nopeutta ja ohitukset sujuvat. Tietysti on plussaa jos liikennevirtaa alhaisempaa nopeutta pitävät antavat toisille tietä. Kaikki liikennevirrasta poikkeava (suuntaan tai toiseen) on turvallisuusriski, mutta useimmiten vaaratilanteita aiheuttavat liikennevirtaa "väkisin" lujempaa ajavat.

    Liian pienet turvavälit ja ohittelut aiheuttavat haitariliikettä, suuret turvavälit vaimentavat liikettä ohittelijoista huolimatta.

    Eli en lähtisi syyllistämään niitä jotka ajavat "alinopeutta", vaan niitä jotka ajavat liian lähellä edellä ajavaa. Haitariliike itsessään ei aiheuta peräänajoja...

    Itse ajan lähes aina lievää ylinopeutta jos siihen on tilaisuus ja "alinopeutta" ajavat yksilöt ohitan aina tilanteen tullen ellei liikennevirta kulje "alinopeutta". Henkilöauton ohittaminen ei aiheuta ongelmaa jos se malttaa pysyä omalla kaistallaan ja köröttelee tasaista nopeutta. Eniten häiritsee kuskit jotka uskaltavat ajaa vain suorilla (ohituspaikoissa) mutta hidastavat mutkissa.

    Kyllä selvästi hitaamman suositellaan antamaan tietä jos se aiheuttaa liikenteessä häiriötä. Miksi luulet että on nopeusrajoituksia? Onks ne vaan keksitty kaahajia varten? Tiesitkö muuten että moottoritiellä ei saa ajaa alle 60km/h? Tavallisiilla teillä ei voida esim trakotoreiden ja muiden hitaampien ajoneuvojen takia laittaa alinopeus. Liikenteen sujuvuuden kannalta on tärkeätä että pyritään ajaman mahdollisimman tasaista vauhtia. Jos yli 95% ajaa 80km/h niin se on selvä enemmistö eikö vaan.

    samaa mieltä yhdessä asiassa, turvavälistä. Jos ei ole aikomusta lähteä ohittamaan niin miksi roikkua puskurissa kiinni. Luit ehkä vähän huonosti mun alkuperäistä tekstiä. Pääsin ohi mutta oli pakko ajaa ylinopeutta. Lisäksi motarilla kun ei saa ohittaa kaistojen ulkopuolelta. kesällä lähti yksi HKL bussi ohittamaan kehä kolmosen liittymän kohdalla kun ajetaan Lahteen päin. Siinä missä 120km/h alkaa. Ymmärtääkseni ne saa ajjaa 80km/h. Oikea kaista kulki 80km/h mutta kuljettajan oli mentävä ohi melkein samalla vauhdilla ehkä 86km/h. Tuli vielä ilman vilkkua suoraan eteen niin että minä jouduin jarruttamaan kovaa. Peileistä näin kun savu nousi kun ihmiset joutuivat takaa paniikkijarruttamaan. Ilmiö jatkui aika kauan kun ihmiset jotka tulivat 120km/h joutuivat äkkilisesti jarruttamaan. Tämä runkku bussikuski ajoi vasentakaistaa aina korson liittymään asti josta hän kääntyi pois. Hän pääsi 5 rekasta ja muutamasta pakkettiautosta ohi tällä matkalla. Siinä ajassa olisin jo kerinnyt ajamaan 4 km pidemälle. Ruuhkaa ei olisi syntynyt eikä niitä vaaratilanteita kun ihmiset pyrkii moottoritielle ramppia pitkin. Ajattele nyt kun kiihdytät 120km/h ja aiot motarille ja sun on pakko hidastaa 80km/h eikä tilaa löydy kun molemmat kaistat ovat tukossa yhden jästipään takia. Onneksi sentään työautolla ihmiset yleensä ymmärtävät antaa tilaa. Ehkä ne sinivilkut ja sireeni auttaa. Mutta silloinkin tahvoja on liikenteessä.

    Äänestä

  • Väsynyt ..... kirjoitti:

    (Kommentti siitä, ettei yhdestä autosta pääse 20km:n matkalla ohi ei ollut sinuun kohdistettu.)

    Noita rekkojen ja bussien suorittamia ohituksia näkee aina välillä, ja tietysti potuttaa. Ongelmahan syntyy siitä että ohittaja ei seuraa takaa tulevaa liikennettä, eikä ohita käyttäen suurinta sallittua nopeutta.

    Ruuhka voi aiheutua monesta syystä, eikä rampilla ole pakko kiihdyttää 120km/t jos liikenne moottoritiellä matelee. Ja ketjukolareita syntyy juuri silloin kun turvavälit ovat liian pieniä ja tuijotetaan vain edellä ajavaa. Sinullehan bussi tuli yllättäen eteen etkä voinut muuta kuin jarruttaa voimakkaasti, mutta sinun takana tulleet olisivat voineet reagoida bussin toilailuun eikä vasta edellä ajavan paniikkijarrutukseen. Näin ainoastaan sinun olisi tarvinnut tehojarruttaa, ja takana tulleiden äkkijarrutuksen tarve olisi auto autolta pienentynyt kasvamisen sijaan. Näin ihannemaailmassa jossa emme elä.

    Äänestä

  • Tri kirjoitti:

    En tiedä miksi "alinopeutta" ajava ei anna tietä, sen tiedän että mikään ei häntä siihen velvoita.

    Kyllä selvästi hitaamman suositellaan antamaan tietä jos se aiheuttaa liikenteessä häiriötä. Miksi luulet että on nopeusrajoituksia? Onks ne vaan keksitty kaahajia varten? Tiesitkö muuten että moottoritiellä ei saa ajaa alle 60km/h? Tavallisiilla teillä ei voida esim trakotoreiden ja muiden hitaampien ajoneuvojen takia laittaa alinopeus. Liikenteen sujuvuuden kannalta on tärkeätä että pyritään ajaman mahdollisimman tasaista vauhtia. Jos yli 95% ajaa 80km/h niin se on selvä enemmistö eikö vaan.

    "Kyllä selvästi hitaamman suositellaan antamaan tietä jos se aiheuttaa liikenteessä häiriötä."

    Suositellaan, ei velvoiteta. Pientareelle saa väistää, mutta siellä ajaminen on kielletty. Kuten niin monessa muussa yhteydessä on todettu, riittää tässä maassa niitä jotka ajavat oman pään mukaan suosituksista piittaamatta. Kun järkeviä suosituksia ei noudateta tehdään niistä lakeja, joita hieman useampi noudattaa rangaistuksen pelossa.

    Nopeusrajoituksia on kaikkialla, paikoitellen on lisäksi suositusnopeuksia (poikkeuksetta selvästi alle rajoituksen).

    Reilusti alle nopeusrajoituksen mukaan ajamista voidaan pitää liikenteen vaarantamisena, mutta rajoitus -20 ei vielä sitä ole.

    Moottoritielläkin saa ajaa alle 60km/t jos olosuhteet niin vaativat. Hyvissä olosuhteissa moottoritiellä 120km/t alueella viittäkymppiä köröttelevä varmastikin vaarantaa liikennettä, mutta sankassa lumipyryssä auraamattomalla moottoritiellä 80km/t rajoitusalueella viittäkymppiä ajava ei sitä tee.

    Joku 20km/t alle rajoituksen ajaminen ei millään rajoituksella ole liikenteen vaarantamista, mutta moni (minäkin joskus) hikeentyy sellaiseen joka ajaa 10 alle rajoituksen. Silloin ei kuitenkaan liikenteen vaarantaminen argumenttina hidastelijaa vastaan oikein pure.

    Äänestä

  • Annetaan niiden etanoiden vaan ajaa kaikessa rauhassa, mutta toivotaan, että ensi kerralla katsovat peiliin ja uskaltavat antaa tietä takaa tulevalle. Itse esim väistin lähes penkkaan, koska vastaantulija ei antanut tietä vilkut päällä ajavalle ambulanssille. Huom kaikissa autoissa on sääntöjen mukaan kaksi ulkopeiliä. Käytetään niitä eikä törmäillä liian lujaa ohi.
    Hyvää Joulua kaille kirjoittajille

    Äänestä

  • arska49 kirjoitti:

    Mitä helvetin logiikkaa tuo on ??? Jos ihminen ajaa alle tuon rajoituksen niin hän tekee liikenteen helvetin vaaralliseksi syyllistymällä jonojen yms. syntymiseen .. eli jos ei aja rajoitusten mukaisti niin kulkekoon bussilla perkele .. jos kaikki ajais suurimman sallitun mukaisesti niin homma toimis mut sitä se todellakaan joiden älypäiden vuoksi tee !!!

    uudestaan.
    Tuo on nopeuden yläraja, joka pitääkin alittaa
    huonoissa olosuhteissa, esim. liukkaalla, sateella, sumussa.

    Ari X.

    Äänestä

  • ei opeteta logiikkaa.

    Äänestä

  • AM kirjoitti:

    No voi herrajee sun kanssas. Sitähän tässä juuri selitin, että rajoituksen mukaan ajaminen tarkoittaa sitä, että ajetaan niin kuin rajoitus kertoo. Eli ajetaan korkeintaan suurinta sallittua nopeutta.

    Siis vielä kerran: Oletetaan, että rajoitus on 100 km/h. Vaikka ihminen ajaisi 10 km/h, hän ajaa rajoituksen mukaisesti. Jos hän ajaa 90 km/h, hän ajaa rajoituksen mukaisesti. Jos hän ajaa 100 km/h, hän ajaa rajoituksen mukaisesti. Jos hän ajaa 101 km/h, hän ei aja rajoituksen mukaisesti.

    Jo-ko nyt ym-mär-tää?

    Yksi tuttu sai n. kk sitten sakot kun ajoi alinopeutta joku 20-30km/h. Poliisi sakotti kait jostain liikenteen vaarantamisesta tms.. Kyllä se niin on, että alinopeus pitäisi pystyä kytkemään pois siinä missä ylinopeuskin.

    Äänestä

  • Barrier14 kirjoitti:

    ei opeteta logiikkaa.

    Miten tulet oikein pärjäämään tässä karussa maailmassa jos sulle ei ole opetettu logiikkaa

    Äänestä

  • Ari X. kirjoitti:

    uudestaan.
    Tuo on nopeuden yläraja, joka pitääkin alittaa
    huonoissa olosuhteissa, esim. liukkaalla, sateella, sumussa.

    Ari X.

    autokoulussa opetetaan että jos ajat ALINOPEUTTA ja taaksesi kertyy jonoa niin SE PITÄÄ PÄÄSTÄÄ OHI!

    Äänestä

"Kissalan pojillakaan" ei ole sopivia "instrumentteja" käytössään tämän etanaongelman poistamiseksi.

Lainsäädännössämme ei valitettavasti ole kriminalisoitu toisten tienkäyttäjien matkanteon hidastamista. Poliisisedät tietävät asian ja kiroavat sitä (tuttavapiiriini kuuluu eräs LP :n konsta).

Eräs ajatus: jonoa ei "tee" se ensimmäinen alle rajoituksen ajava auto, vaan ne pari seuraavaa jotka eivät osaa ohittaa. Kun letka pitenee siitä onkin jo hankalamnpi päästä ohi.

Ettei vaan ne "pari seuraavaa autoa" ole niitä kaupunkikuskeja jotka harvoin käyvät "landella" (= kehäkolmosen ulkopuolella). Kun pysyisivät stadissa viikonloppuisinkin...

Äänestä
  • Liikenteessä on määrätty korkein sallittu nopeus, ei hitain. Säännöissä sanotaan myös, että tulee ajaa nopeutta, jonka tietää turvalliseksi. turvattomuutta luovat ne, jotka luulevat olevansa muita tärkeämpiä ja oikeutetumpia jopa rikkomaan nopeusrajoituksia. Nopeuden nosto muute, ei juurikaan nopeuta perillesaapumista. Kova vauhti on vain hölmö asenne.
    Antakaa järkevimpien ajaa sääntöjen mukaan tai hiljempaakin. Kaikki eivät ole juoksupoikia.

    Äänestä

  • ajatteleva kirjoitti:

    Liikenteessä on määrätty korkein sallittu nopeus, ei hitain. Säännöissä sanotaan myös, että tulee ajaa nopeutta, jonka tietää turvalliseksi. turvattomuutta luovat ne, jotka luulevat olevansa muita tärkeämpiä ja oikeutetumpia jopa rikkomaan nopeusrajoituksia. Nopeuden nosto muute, ei juurikaan nopeuta perillesaapumista. Kova vauhti on vain hölmö asenne.

    Kyllä nopeus kuvastaa suoraan siihen kuinka nopeasti saapuu perille. Vai oletko sitä mieltä, että esim. kovaa ajavat ambulanssikuskit ovat vain hölmöasenteisia?

    Äänestä

  • ajatteleva kirjoitti:

    Liikenteessä on määrätty korkein sallittu nopeus, ei hitain. Säännöissä sanotaan myös, että tulee ajaa nopeutta, jonka tietää turvalliseksi. turvattomuutta luovat ne, jotka luulevat olevansa muita tärkeämpiä ja oikeutetumpia jopa rikkomaan nopeusrajoituksia. Nopeuden nosto muute, ei juurikaan nopeuta perillesaapumista. Kova vauhti on vain hölmö asenne.
    Antakaa järkevimpien ajaa sääntöjen mukaan tai hiljempaakin. Kaikki eivät ole juoksupoikia.

    en halua ajaa alle 80km/h enkä halua ajaa ylinopeutta. Haluan ajaa 80km/h mutta kun en voi kun joku ei anna tietä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

No voi hyvänen aika mikä ongelma. Meitä vähemmän kehittyneitä on liikenteessä aina ollut ja tulee aina olemaan. Aivan kuten kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa. Ota tämä pikkuseikka jo lähtökohdaksesi, niin osaat sopeutua, voit hyväksyä ja pärjäät vähemmillä verenpaineilla.

Äänestä

Nopeusrajoitukset tehtiin aikoinaan sen takia Suomen teille, että saataisiin autot edes jollakin lailla autot kulkemaan samalla nopeudella. Se vähentäisi ohituksia, ja nehän tunnetustu aihuttaa vaaratilanteita.
Teitä, jotka ette ole vielä sisäistäneet tätä asiaa löytyy, mutta iän mukana sekin asia muuttuu, mikäli sitä onnistuu kertymään riittävästi.

Äänestä
  • Tuo perustelu nopeusrajoitusten syistä on kyllä ihan Sinun oma keksintösi

    Äänestä

Olipa sulla pitkä matka! Kuinka äitisi antoi sinun lähteä niin kauas?

Äänestä
  • Katos työmatkaa on 43km. Julkisilla en pääse kun on niin hassut työvuorot. Teen komivuorotyötä ja haluan viettää aikaa myös perheeni kanssa. En halua viettää turhaa aikaa autossa. Normaalisti jos saan ajaa rajoitusten mukaan niin aikaa menee 25-30min. Mutta kun on näitä etanoita niin aikaa menee 45min-1h!!!!! Se merkitsee vuodessa aika monta päivää enemmän yhdessä perheenikanssa Leikkitädit voivat minun mielestä käyttää bussia jos eivät uskalla ajaa muun liikenteen mukana.

    Äänestä

  • Väsynyt ajaja kirjoitti:

    Katos työmatkaa on 43km. Julkisilla en pääse kun on niin hassut työvuorot. Teen komivuorotyötä ja haluan viettää aikaa myös perheeni kanssa. En halua viettää turhaa aikaa autossa. Normaalisti jos saan ajaa rajoitusten mukaan niin aikaa menee 25-30min. Mutta kun on näitä etanoita niin aikaa menee 45min-1h!!!!! Se merkitsee vuodessa aika monta päivää enemmän yhdessä perheenikanssa Leikkitädit voivat minun mielestä käyttää bussia jos eivät uskalla ajaa muun liikenteen mukana.

    Jos nopeus määritetään sen mukaan kuinka kukin viihtyy omassa kulkupelissään, niin sehän vasta lisääkin nopeuseroja!

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    mutta autossani ei ole mitään vikaa. Viihdyn kun saan ajaa rauhassa rajoitusten mukaisesti. En viihdy jonossa joka liikkuu nykivästi ja reippaalla "alinopeudella". En luota sinuun Pekka. Pekasta ei koskaan tiedä kääntyykö hän ilman vilkkua, vai saako Pekka sydärin koska hän kuuluu riskiryhmään tai että Pekka ei saa autoaan pysähdettyä koska hän "roikkuu puskurissa kiinni". Lue vielä vähän tarkemmin ennenkuin kommentoit. Kirjoitin että haluan kotiin perheeni luo. Se että et ite viihdy akkas kanssa ei kuulu mulle mutta jos se aiheuttaa sen että hidastelet tiellä niin silloin siitä tulee mun asia.

    Äänestä

  • Väsynyt ajaja kirjoitti:

    Katos työmatkaa on 43km. Julkisilla en pääse kun on niin hassut työvuorot. Teen komivuorotyötä ja haluan viettää aikaa myös perheeni kanssa. En halua viettää turhaa aikaa autossa. Normaalisti jos saan ajaa rajoitusten mukaan niin aikaa menee 25-30min. Mutta kun on näitä etanoita niin aikaa menee 45min-1h!!!!! Se merkitsee vuodessa aika monta päivää enemmän yhdessä perheenikanssa Leikkitädit voivat minun mielestä käyttää bussia jos eivät uskalla ajaa muun liikenteen mukana.

    Kerropa nyt meille, mihin käytän sen 10min, jonka päivässä voitat olallaksesi enemmän perheesi kanssa? Taitaapi mennä tänne liikennepalstalle kirjoitteluun!! Uskon, että perheellesi on enemmän iloa rennosta isästä, kuin isästä joka tulee myrskyn merkkinä sisälle raivoten liikennettä. Toisekseen vihaisena ja väsyneenä ajo on vaarallista, joten jos jatkat samaan tapaan, ajat pian kolarin. Ja minkä mallin annatkaan lapsillesi raivotessasi ratin takana.

    Äänestä

Sopeudu tai sut poistetaan!

Eikö se nyt ole vähä HELVETIN vaikea ajaa juuri sitä SUURINTA salittua??????????????????

YLI NOPEUTTA EI SAA AJAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eikä nyt ole stressaavaa tuijottaa koko ajan mittaria onko se nyt varmasti siinä suurimmassa sallitussa?
Etten nyt vaan aja ALINOPEUTTA:D

Nainen ajaa 80kmh rajoituksella 120kmh! kaksi kilometriä jonoa takanani? Mitä hänen pitäisi tehdä? Mennä ajokoulutukseen? Mennä julkisilla?
Vai painaa kaasu pohjaan ja ajaa 300kmh?

On se saamatonta jos ei pääse myöskään ohi!
No tätä kaveri pääsi.

Yksi syy tietysti on että ei pääse ohi on että edellä ajavat ajavat niin lähellä toisiaan että sinne väleihin ei mahdu! ja pitää ajaa koko letkan ohi, se on tietysti huono homma jonka takia ne lähellä ajavat voisivat mennä koulutukseen.

Äänestä
  • Jos on vakionopeussäädin autossa ei tarvitse tujoittaa nopeusmittaria. Eikä se ilman sitäkään vaikeata ole. Kaupunkilaiselle ehkä mutta paljon ajavalle niin ei tuota vaikeuksia pitää nopeus tasaisena.

    Äänestä

pitäisi pysyä pois liikenteestä,koska väsymys on verrattavissa päihteisiin.

Äänestä
  • valvomisen takia väsynyt. Olen väsynyt siihen että A: "Etanat" eivät anna tietä vaikka huomaavat että takana on kilmoetrin jono eikä ohituspaikkoja löydy. B: siihen että vaikka ohituspaikkoja löytyy jäädään roikkumaan takapuskurissa eikä ohiteta. C: siihen että ihmiset eivät harjoittele auton hallintaa eri tilanteissa. Jotta pääset mukaan sinfoniaorkesteriin sinun pitää harjoitella. Liikenne vaatii samantyyppistä yhteispeliä. Eli ihmiset harjoitelkaa, älkää menkö pelokkaina liikenteeseeeeeeeen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Väsynyt kirjoitti:

    valvomisen takia väsynyt. Olen väsynyt siihen että A: "Etanat" eivät anna tietä vaikka huomaavat että takana on kilmoetrin jono eikä ohituspaikkoja löydy. B: siihen että vaikka ohituspaikkoja löytyy jäädään roikkumaan takapuskurissa eikä ohiteta. C: siihen että ihmiset eivät harjoittele auton hallintaa eri tilanteissa. Jotta pääset mukaan sinfoniaorkesteriin sinun pitää harjoitella. Liikenne vaatii samantyyppistä yhteispeliä. Eli ihmiset harjoitelkaa, älkää menkö pelokkaina liikenteeseeeeeeeen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Jos olisit soittajana sinfoniaorkesterissa, hoitaisi oman osuutesi jo heti harjoitusten jälkeen tuplanopudella, niin pääsisit nopeammin takaisin perheen pariin. Nämä etanat ovat verratavissa orkesterin kapellimestariin, ja heidän nopeutta pitää noudattaa.

    Se taisi olla sinä joka ajoit sitä valkoista BMW:tä. Liikennemerkit ja liikennelaki toimivat kappellimestarina. Niitten mukaan ajetaan. Jos on sallittua ajaa 80km/h keli on HYVÄ niin sitä 80km/h enemmistö ajaakin. Yhtä hyvin voidaan laskea nopeusrajoitukset 40km/h kun traktorit ajaa sitä. Sitten sinun ei tarvitsisi pelätä eikä sinun tarvitsisi ohittaa kun se on niin vaikeata sinulle.

    Äänestä

Oli muutes aika hurja keli sielläpäin, jotta olisikohan syy siinä. Et voi sanoa kuka saa tiellä liikkua ja jos nopeus oli 170, niin kuinkahan kovaa edelläkulkijat mahtoivatkaan ajaa

Äänestä

Käykääpä pojat katsomassa vaikka Italiassa tai Saksassa miten liikenne sujuu. Ei takuulla kukaan alita rajoitusta, vaan aina ajetaan jouduttavaa 2-30% ylinopeutta. Jos jostain syystä auto ei kulje rajoituksen mukaan, niin nämä harvinaiset hitaat liikkujat kyllä väistävät vaikka ojaan jos ja kun takaa tullaan kovaa. Ohitukset tehdään silloin kun ne sattuvat kohdalle tulemaan vastaantulevasta liikenteestä ja näkyvyydestä huolimatta. Siellä tosiaan poliisi on ystävä ja heidän päätehtävänään on ohjata satunnaiset alle rajoituksen tupsuttelijat kantatien liittymän kautta pikkuteille.

Ja tämä on oikein! Ei siellä liikennekuolemia ole liikeenteen määrään suhteutettuna yhtään enempää kuin DDR-Suomessakaan, pikemminkin vähemmän.

En kehtaa ruveta puimaan syitä miksi meillä liikenne on niin takkuista ja hidasta, annan vain ratkaisun joka toimii:

1) Kaikille 3-, 2-, ja 1-numeroisille kantateille asetetaan kelistä riippumaton miniminopeus

2) Nopeusrajoitusten ja miniminopeuksien määritys annetaan rattimiehille joilla on ainakin 20v. ammattimaista ajokokemusta eikä ajokortittomille poliitikoille ja virkamiehille, saatana

3) Suoritetaan kaikille ajokortillisille miehille nk.kelpoisuuskoe: ajetaan nk.liukkaan kelin ratakierros joka on selvitettävä tiettyyn aikaan (myös 0,5 promillen maistissa), sekä tutkitaan miehen asenne nk.joustavaan ja ripeään liikenteeseen sopivaksi. Mikäli tätä koetta ei läpäise, saapi ajaa ainoastaan 4-numeroisella tunnuksella merkittyjä pikkuteitä. Sama koskee naisia automaattisesti ilman ajokoetta lisäyksellä, että lauantaina naiset eivät saa tunnekuohujen vuoksi ajaa lainkaan.

4) Kohdan kolme läpäisseille miehille annetaan nimellistä 2000 ecun vuosikorvausta vastaan hologrammitarra joka antaa mahdollisuuden käyttää 1,2, ja 3-numeroisia teitä vapaasti.

Eiköhän näillä toimilla saada köyhät ja muuten vain kykenemättömät pois tukkimasta valtateitä! Mutta voi voi, eihän tämä Suomessa tietenkään käy, tämähän on tasapäistämisen luvattu maa...

Äänestä
  • "Asiantuntijan" kommentti taisi olla ihan jonkun periamiksen kirjoittama. Aivan naurettavia ehdotuksia ratkaisuksi nykyongelmiin. Miniminopeus, ajokieltoja naisille, liukkaankelin ratakierros kellottaen, ajotaidon vaatiminen 0.5 promillen humalassa (0.2 rangaistavaa)...

    Onneksi ei vakavamielissään yrittänyt tällaisia ehdottaa, olisi voinut tyhmempään mennä täydestä.

    Äänestä

  • whiic kirjoitti:

    "Asiantuntijan" kommentti taisi olla ihan jonkun periamiksen kirjoittama. Aivan naurettavia ehdotuksia ratkaisuksi nykyongelmiin. Miniminopeus, ajokieltoja naisille, liukkaankelin ratakierros kellottaen, ajotaidon vaatiminen 0.5 promillen humalassa (0.2 rangaistavaa)...

    Onneksi ei vakavamielissään yrittänyt tällaisia ehdottaa, olisi voinut tyhmempään mennä täydestä.

    minusta ne oli ihan asiallisia ehdotuksia, perkl!

    Joo, paitsi että naisten pitäisi kyllä saada ajaa, kun aina ei itse ole kuitenkaan ajokunnossa.

    Ja ehdottomasti kaipaan viestejä malliin 'Ei se ollut tosissaan' tai 'ootko vähän tyhmä, ei tuommoisia voi toteuttaa'

    Tosikoista saa aina parhaimmat naurut

    Äänestä

alle rajoituksien ajava jonoa muodosta vaan toinen ja kolmas jne.toisena ajava jos ei ymmärrä ei tohdi ohittaa jos vaikka ohitustilanteessa lipsahtas ylinopeuden puolelle ja jos tulee samallaisia muutama tämän alle rajoituksien ajavan perään niin jono on valmis.Ajaahan traktorit,pakettiautot,kuorma ja erikoisajoneuvot satasenrajotuksella "alinopeutta"autossa on vilkku vasemmalle ja kaasupoljin ja pienempiä vaihteita ohitusta varten,näyttääkin siltä,että maksiminopeutta ajavat pystyvätkin ajamaan vain jos tie on tyhjä taidot ei riitäkkään enään ohittamiseen tuli vaan mieleen kun kuuntelee tätä etanoista purnaamista.

Äänestä
  • huolimattomasti. Lahden motarilla siis molemmat kaistat olivat tukossa koska jonkun oli pakko ohittaa 5km/h hitaampia ajavia. Tämä aiheutti sen että enemmistö joka olisi ajannut 100km/h ei päässyt ohi. Suma oli valmis. Yleensä viisaat traktorikuskit antavatkin tietä jos tie on kapea ja ohituspaikkoja on vähän. Nämä "etanat" taas ei anna. Jos joku teistä on ajannut Loviisaan päin ennen uutta motaria niin teidätte että siellä oli leveäkaistainentie. Sen tarkoitus oli helpottaa ohittamista. Käytäntö oli että "etanat" ajoivat keskiviivan tuntumassa jättäen valkoviivaan noin 1,5m. Laissa sanotaan että pitää käyttää tien oikeata laitaa, ei vasenta. Näin ne estivät ohittajia. Sitä minäkin olen ihmetellyt miksi ihmiset eivät ohita jos ne muuten ajavat 80km/h ja sitten jäävät hitaamman jälkeen ja tekevät jonoa?? Mua vain vitutte se että jouduin ohittamaan 6 autoa kerralla koska en olisi päässyt takaisin omalle kaistalle. Onneksi autossa riittää potkua (170hv) tehdä näitä ohituksia

    Äänestä

  • Käsittääkseni junaa vetää veturi eikä ensimmäinen tai toinen vaunu!!

    Äänestä

Mulla tulee joskus sama ongelma vastaa ja se kyllä vi**ttaa. Semmoiset jotka ei uskalla ajaa muun liikenteen mukana niin uudestaa auto kouluun oppimaan nämä taidot ja vähän lisääkin esim. auton käsittely taitoa sillä usein näiltä kuskeilta se puuttuu.

Äänestä

..edes hiukkasen silloin kun radiokin huutaa tauotta varoituksia huonosta kelistä. Liikenteessä riittää näitä pelottomia (=hulluja), joiden pakko päästä edelle jopa tietyöalueella (50km/h nopeusrajoitus) vaikka lunta tulee niin sankasti, että näkyvyys on nolla.

Toiseksi linja-autokin voi joutua onnettomuuteen, vaikka kuski on taatusti ammattitaitoinen.

Äänestä

Missä olet juoksupoikana.
Noin kiire ei voi olla kellään muulla. Otapa yhteyttä, olisin juoksupojan tarpeessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väsynyt ajaja kirjoitti:

Mua vituttaa nämä saamarin ihmiset jotka eivät aja rajoitusten mukaan. Eilen Lahden motarilla piti ajaa 80-90km/h 20 km koska joku ei uskaltanut/viittinyt/osannut ajaa muun liikenteen mukana. Sitten 80km/h rajoituksella yksi valkoinen bemari "kansanjohtaja" ratissa ajoi 60-70km/h. Jonoa oli varmaan kilometri. edessä oli 6 muuta autoa. Vastaantulijoita hyvin vähän. Lähtikö kukaan ohittamaan? No ei mun piti ohittaa 6 autoa ja ohituksen lopussa oli 170km/h mittarissa. Miksi minun täytyy tehdä näin jotta saisin ajaa rajoitusten mukaisesti? Miksi ihmiset eivät ohita? Miksi bemarikuski ei antanut tietä? Helvetti jos ei uskalla ajaa niin käyttäköön bussia. Yksi tuttava nainen pelkää ajaa talvella mutta ajaa kuitenkin. Naisille pitäisi järjestää oma ajokoe. Sellainen missä ne joutuisi ajaa kitkan äärirajoilla ja liukkaalla. Oppisivat miten auto käyttäytyy jotta osaisivat käsitellä autoa oikein. Nyt pelko on vaarralista. Ne menee paniikkiin niin helposti ja sitten rysähtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu