Nam!

Tanakka maila liukuu vääjäämättä, mutta hellästi, kohti maalia. Muutamat harhautukset - ylös ja alas - ja maila saapuu maaliin kiekko mukanaan. Jarrutus saa jäähiutaleet lentelemään ilmassa ja pienen hetken kaikki on täydellistä.

Kello alkaa kuitenkin käymdä uudestaan ja SaPKon pelaajat tietävät, että kamppailu ei ole vielä ohi. Taistelusta muodostuu armoton. Erien välillä vaihtuvat roolit ja vierasjoukkue siirtyy päälle. SaPKo käyttäytyy passiivisemmin ja on ottavana osapuolena, mutta odottaa kiihkeästi omaa vuoroaan.

Hikiset pelaajat katsovat toisiaan. Kosketuksia ei haluta välttää ja vaikka ne ovat ajoittain rajuja, on peli puhdasta. Mailat suhahtelevat vastustajan maaleihin ja välillä vasten toisiaan. Ilma on sakeanaan hikeä, valkoista jäätä ja miesten voihkaisuja.

Yleisö mylvii. Tätä he ovat tulleet hakemaan! Tervetuloa Talvisaloon!
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

SaPKo tarvitsee juuri nyt uutta verta. Vanhat vetelät raakit voivat pysyä mukana, mutta tiukassa kunnossa olevat nuoret pojat ovat tulevaisuuden toivo ja nopean palautumisensa takia he ehtivät tuottamaan iloa monille.

Äänestä

Sefu kävi. Kun kirjoitin "huumaavista- aineista" Tämän avauksen on laittanut aivan selvästi homo. "Sapkopoika nam"

Äänestä
  • alottajan viesti on selkeesti piilovittuilua!
    Taitaa olla sln-sivun häirikkö asialla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sapkopoika kirjoitti:

Tanakka maila liukuu vääjäämättä, mutta hellästi, kohti maalia. Muutamat harhautukset - ylös ja alas - ja maila saapuu maaliin kiekko mukanaan. Jarrutus saa jäähiutaleet lentelemään ilmassa ja pienen hetken kaikki on täydellistä.

Kello alkaa kuitenkin käymdä uudestaan ja SaPKon pelaajat tietävät, että kamppailu ei ole vielä ohi. Taistelusta muodostuu armoton. Erien välillä vaihtuvat roolit ja vierasjoukkue siirtyy päälle. SaPKo käyttäytyy passiivisemmin ja on ottavana osapuolena, mutta odottaa kiihkeästi omaa vuoroaan.

Hikiset pelaajat katsovat toisiaan. Kosketuksia ei haluta välttää ja vaikka ne ovat ajoittain rajuja, on peli puhdasta. Mailat suhahtelevat vastustajan maaleihin ja välillä vasten toisiaan. Ilma on sakeanaan hikeä, valkoista jäätä ja miesten voihkaisuja.

Yleisö mylvii. Tätä he ovat tulleet hakemaan! Tervetuloa Talvisaloon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu