Haluaisiko joku jutella ??

Moi. Minäkään en pysty puhumaan ystävien kanssa. Tai minä pystyn, mutta he eivät ole ilmeisesti siihen valmiita, sillä jos alan puhua mitä tahansa ongelmaani liittyvää, he muuttuvat hiljaiksi ja katselevat muualle. Ainut "tukiverkostoni" on perheeni. Juttelen kaikesta äidin kanssa ja hän ymmärtää ja lohduttaa ja jaksaa kuunnella, vaikka paasaisin samasta asiasta kerta toisensa jälkeen.

Yksin on rankkaa, sen tiedän. Yritin osaston jälkeen (kovalla motivaatiolla tietysti) hoitaa itse kaikki syömiseni ja onnistuinkin pari kolme kuukautta. Paino nousi vähän (ei ainakaan laskenut) ja söin tarpeeksi. Mutta sitten romahdin. Olin jankuttanut koko ajan, ettei vanhempien tarvitse puuttua syömisiini, kun osaan ne hoitaa, mutta yhtäkkiä en enää jaksanutkaan. Se oli liian rankkaa yrittää miettiä ja toteuttaa kaikki itse. Minusta tuntui, että vaikka jättäisin syömättä, niin kukaan ei huomaisi (joka ei tietenkään ollut totta). Masennuin. Onneksi äiti auttoi minut ylös pohjalta. Hän lupasi hoitaa syömiseni, ettei minun tarvitsisi niistä huolehtia ja olo keveni heti, kun ei tarvinnut enää stressata. Nyt olen lihonnut kolme kiloa ja suunta yhä ylöspäin. :)

minä. tarvitsen itsekkin jonkun joka ymmärtää. olen lopen uupunut.. anna mailisi? :)

Juup.. Itselläni on parhaillaan menossa paranemiskausi.. Mielelläni jakaisin ajatuksia kanssas, ku ei tätä touhua oikein kukaan "normaali" ystävä jaksa ymmärtää..

puhua, koska oon itse myös ent. anorektikko. Maili [email protected]

itse olen alkanu parantumaan rukoilemisen jälkeen ja alkanu näkeen todellisen itseni!:) kyllä mä ainaki voin sun kanssa alkaa juttelmaan