mutta niin se näyttää olevan myös muslimeilla:
"Muista, että naiset, joilla on kuukautiset tai synnytyksen jälkeistä verenvuotoa, eivät rukoile. Jos jompikumpi näistä on juuri loppunut, tai olet seksuaalisen kanssakäymisen jäljiltä janaba-tilassa, tulee sinun ottaa ghusl ennen rukoilua. Ghusl tarkoittaa, että A. peset molemmat kätesi kolme kertaa, B. peset alapääsi, C. teet wudun (jos olet kylpyammeessa, älä pese jalkoja kuin vasta viimeiseksi), D. hiero vettä hiuksiisi kolme kertaa, niin että vesi yltää hiusten juuriin, E. sitten kaada vettä koko kehon ylle alkaen oikealta puolelta, sitten vasemmalle, pesten kainaloiden alta, korvien sisältä, navan sisältä ja varpaiden välistä ja mikä ikinä vain on helposti tavoitettavissa.
Perustuu seuraavaan hadithiin, jonka on kertonut Aishah (RAA): "Kun profeetta (SAWS) kävi kylvyssä seksuaaliyhdynnän jälkeen, hän aloitti pesemällä kätensä. Sitten hän (SAWS) kaatoi vettä oikeasta kädestään vasempaan käteensä ja pesi alapäänsä, teki wudun, otti vettä (käsiinsä) ja haroi sormensa hiusten juuriin siinä määrin, että hän näkee, että iho on märkä, sitten kaatoi vettä päänsä ylle kolme kertaa ja sitten muun kehonsa ylle."
(Saheeh Al-Bukhari & Muslim)
Jos kuitenkin olet muuten puhdas rukoiluun, tarvitset vain wudun, olisi silti hyvä käydä wc:ssä. Astu WC:seen sanoen mielessäsi:
(Bismillaahi) Allaahumma inni a'uudhu bika minal khubthi wal khabaa'ith.
WC:ssä tulee alapääkin puhdistaa. Tämä voidaan tehdä tilanteen mukaan vedellä, kolmella kivellä tai vaikkapa kolmella vessapaperinpalalla. (Fatwa tästä asiasta) Veden käyttö on kuitenkin Sunnah ja sitä olisi hyvä seurata.
WC:stä poistuessa sano mielessäsi:
Ghufraanaka"

Vastaukset 7
Vanhimmat
kun sanotaan, että islam on kokoajan läsnä ihmisen elämässä?
Vessaankaan ei voi mennä ilman, että muistaa kunnioittaa Jumalaa.
On muuten aika monimutkainen toimitus, mahtavatko kaikki tehdä noita juttuja...
mitä tuo "ghufraanaka" tarkoittaa, vai onko se oikea sana ollenkaan?
Minä sovin äsken Taiteiden yössä puolivahingossa treffit ja söin semmoisen letun josta tuli maha kipeäksi.
"Q: Children are taught in Madrasah that when leaving the Toilet, the Du’aa, ‘Ghufraanaka...’ (Oh Allah, forgive us) should be read. They often ask, what sin have we committed that we need to seek forgiveness just by simply answering the call of nature?
A: In the Arabic language, the word, ‘Ghufraanaka ...’ is also used to express gratitude. (Ma’arifus sunan vol.1 pg.84; HM Saeed) When one relieves him/herself, he/she expresses gratitude to Allah for the removal of the waste matter from the body."
Siis muslimi kiittää Allahia, kun WC:ssä käynti helpotti jätteiden poistuttua ruumiista!
Mutta näyttäähän sana myös merkitsevän syntien anteeksi anelua Allahilta. Tuota onkin jo vaikeampi ymmärtää minkä synnin ihminen tekee hyyskässä käytyään, siinähän ihminen vain vastaa luonnon kutsuun. Ihmeellinen on islamilainen maailma.
herttaista kiittää Jumalaa vessassa käytyään!
kolmen kiven konstia alapään puhdistuksessa WC:ssä käydesänne?
Kolmen kiven kokemus on valitettavasti jäänyt väliin - enkä ole myöskään joutunut kyykkimään katolla tarpeillani.