virhetikki

Aikoinaan demarien ja kepulaisten protestimahdollisuutena oli smp. Nykyään vihreät kalastavat nuo protestiäänet.
Kyllähän ne isot tuppaavat aina meitin jyräämään. Smp:nousu loppui siihen, kun se sai niin suuren kannatuksen ja isot pojat pistivät sen hallitukseen. Meni vissiin vaalilupaukset vähän överiksi, kun Pekkapoika Vennamo lupasi puolittaa työttömyyden puolessa vuodessa. Lahjonta uhkailu ja kiristys lienee tekivät tehtävänsä ja smp tärkeänä kritiikkiä esittävänä vaihtoehtona hävittämällä pystyttiin hävittämään.
Nyt jos koskaan tällaiset puolueet olisivat tarpeen. Demokratia ja äänioikeus ovat arvokas asia, mutta Kolmen "suuren kumileimasinpuolueen" aikana käynyt toimimattomaksi. Nyt olisi todellinen tilaus suomalaiselle ajattelulle. Tarvittaisiin rauhaa ja samanaikaisesti positiivitä radikalismia. Ei meitä välisuomessa asuvia ihmisiä yhtään auta, että vaaleissa äänestämme sitä kumileimasinta, joka on pienin paha. Eli Oikeistolainen oikeistolaista tai vasemmistolainen vasemmistolaista puolueensa suun tukkimaa lauma-alamaista. Eu muka määrää täällä kaiken. Se on pitkä vale ja vastuun pakoilua jos kansalaisten annetaan tuo pajunköysi syödä. Karhut repivät ihmisiä ja niitä eläitarhoista tänne rahdattiin jo paljon ennen eu-jäsenyyttä. Paskapuheita, että kaiken vastuuttomuuden ja sisäisen sensuurin voisi todellisuudessa liittää eu-hun. Paljon soopaa sieltä on tullut, mutta laiskat suomalaispolitiikot pääsevät helpommalla, kun vain nostattavat palkkojansa ja hymisevät tyhjää. Sekin typerä temppu asettaa mukamas ulkopuolinen taho omien palkkojen nostoa varten on lähinnä sitä vastuuttomuuden ilmentymää, mikä on ollut ilmeistä aina ja aina pöhlömpiä muotoja näyttää saavan.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nyt maaseudunpuoluetta kirjoitti:

Aikoinaan demarien ja kepulaisten protestimahdollisuutena oli smp. Nykyään vihreät kalastavat nuo protestiäänet.
Kyllähän ne isot tuppaavat aina meitin jyräämään. Smp:nousu loppui siihen, kun se sai niin suuren kannatuksen ja isot pojat pistivät sen hallitukseen. Meni vissiin vaalilupaukset vähän överiksi, kun Pekkapoika Vennamo lupasi puolittaa työttömyyden puolessa vuodessa. Lahjonta uhkailu ja kiristys lienee tekivät tehtävänsä ja smp tärkeänä kritiikkiä esittävänä vaihtoehtona hävittämällä pystyttiin hävittämään.
Nyt jos koskaan tällaiset puolueet olisivat tarpeen. Demokratia ja äänioikeus ovat arvokas asia, mutta Kolmen "suuren kumileimasinpuolueen" aikana käynyt toimimattomaksi. Nyt olisi todellinen tilaus suomalaiselle ajattelulle. Tarvittaisiin rauhaa ja samanaikaisesti positiivitä radikalismia. Ei meitä välisuomessa asuvia ihmisiä yhtään auta, että vaaleissa äänestämme sitä kumileimasinta, joka on pienin paha. Eli Oikeistolainen oikeistolaista tai vasemmistolainen vasemmistolaista puolueensa suun tukkimaa lauma-alamaista. Eu muka määrää täällä kaiken. Se on pitkä vale ja vastuun pakoilua jos kansalaisten annetaan tuo pajunköysi syödä. Karhut repivät ihmisiä ja niitä eläitarhoista tänne rahdattiin jo paljon ennen eu-jäsenyyttä. Paskapuheita, että kaiken vastuuttomuuden ja sisäisen sensuurin voisi todellisuudessa liittää eu-hun. Paljon soopaa sieltä on tullut, mutta laiskat suomalaispolitiikot pääsevät helpommalla, kun vain nostattavat palkkojansa ja hymisevät tyhjää. Sekin typerä temppu asettaa mukamas ulkopuolinen taho omien palkkojen nostoa varten on lähinnä sitä vastuuttomuuden ilmentymää, mikä on ollut ilmeistä aina ja aina pöhlömpiä muotoja näyttää saavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu