Meillä on miehen kanssa ollut vauvakuumetta havaittavissa jo yli vuoden ajan ja vauva ehdottomasti haluttais,mutta mun synnytyspelko estää koko homman. Mulla on niin kauhea lääkäripelko ja matala kipukynnys, että en oikeasti uskalla raskautua sen takia. :( Mitä tälle voi tehdä?
Miten yli pelosta?
jonsku..
5972
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Empä tiedä onko tästä mitään iloa, mutta kirjoittelenpa kuitenkin jokusen sanan.
Minä en taatusti olisi ikinä uskaltanut hankkiutua raskaaksi niin, että olisi yrittämällä yritetty. Kun jätimme asteittain ehkäisyn pois, kieltäydyin ajattelemasta, että olisi mahdollista tulla raskaaksi. Minulle olisi ollut kamalaa ajatella, että touhu johtaisi raskauteen ja väistämättä ainakin jonkinlaiseen synnytykseen. Alku siis oli hankalin.
Kun sitten olin raskaana, ei pakotietä enää ollut, vaan oli pakko vain porskuttaa eteenpäin. Tosin en halunnut ajatella synnytystä raskaana ollessanikaan. Poistin vain asian mielestäni. Siis toki hankin jotain tietoa synnytyksestä, mutta en kuvitellut sitä omalle kohdalleni. Jos olisin etukäteen yrittänyt kuvitella itseni synnyttämään, niin paniikkihan siitä olisi tullut.
No, sitten vain yhtenä päivänä huomasin olevani synnyttämässä. Kaikki meni ok, eikä siitä, etten ollut miettinyt etukäteen, ollut ainakaan suurempaa haittaa. Minua ei harmittanut yhtään, etten ollut lukenut mitään kauhusynnytystarinoita. Kätilöt kyllä kertoivat missä mennään, neuvoivat mitä tehdä, ehdottivat sopivia kivunlievityksiä jne. Seuraavalla kerralla jo ehkä uskallan ajatellakin synnytystä etukäteen ja nyt kun tiedän, mistä on kyse, niin ainakin opettelen rentoutumaan...
Usein sanotaan, että synnytyskipu on "positiivista". En aikaisemmin ymmärtänyt, miten se voi olla positiivista, mutta nyt ehkä vähäsen paremmin. Kun ei tiedä, mistä kipu johtuu, pelkää aina pahinta. Kipuhan kertoo normaalisti jostain ikävästä asiasta. Epätietoisuus ja pelko kivun syystä summautuu kipuun niin, että se tuntuu todellista pahempana. Synnytyksessä taas tietää, mistä kipu johtuu. Se johtuu ihanasta asiasta. Niinpä tuo ihanuus lievittää kipua. Eli periaatteessa kova synnytyskipu ja sairaudesta tms. johtuva ei-niin-kova kipu koetaan samanvertaisina.
Vielä tuosta pelon voittamisesta, että tietysti aina voi käydä jo etukäteenkin keskustelemassa pelostaan jonkun ammattilaisen kanssa tai saada vertaistukea, mutta näistä minulla ei ole kokemusta. Enkä tiedä, olisiko niistä ollut apuakaan. Ihmiset kun ovat niin erilaisia, että yksi keino sopii yhdelle ja toinen toiselle. Toivottavasti sinä löydät itsellesi sopivan keinon selviytyä pelosta ja voitte toteuttaa vauvahaaveenne. :)
Itsekin olen miettinyt, että onnistuisikohan homma just tuollai, että ei vaan ajattelis koko synnytystä. Mua pelottaa just se, että kun on raskaana, niin siitä ei sitten ole enää mtn pakotietä. Mutta ihanaa, että sulla synnytys meni sit kuitenkin hyvin. :)
Mulla on kavereita, tuttuja ja sukulaisia, jotka on parin viime vuoden aikana saaneet lapsia. Näiden naisten synnytyskertomuksista puolet oli tosi inhottavia. Oli kiva kuunnella kertomuksia siitä, miten epiduraalin antaminen oli mennyt pieleen ja äiti ei voinut sit viiteen päivään kävellä oikeastaan ollenkaan. Yksi joutui kuukauden ajan synnytyksen jälkeen katetroimaan itse, kun ei voinut pissata normaalisti. Yhdellä oli jäänyt istukan palasia kohtuun ja niitä sitten kaivettiin sieltä pois vielä kaksi viikkoa synnyttämisen jälkeen. Tietenkään tuo ei tarkoita sitä, että minulle kävisi jotain ikävää, mutta mikään ei myöskään takaa sitä, että kaikki menisi hyvin.
Pitää miettiä tuota neuvolassa käymistä. Mä olen niin lapsirakas ihminen ja olen pienestä asti haaveillut isosta lapsiperheestä, mutta eipä kovin lupaavalta näytä. :/
tai perhesuunnitelukeskukseen ja puhu siellä asiasta ne voivat myös ohjata sinut synnytyssairaalaan pelkopolille juttelemaan jne.
pelkoa niskasta kiinni. Kyllä kai se pelkopoli auttaa jota kuinkin asiaan, mutta omassa päässä se rohkeus asiaan on tultava. Olen käynyt kerran pelkopolilla juttelee ja ihan rohkaisevaa se oli. Voi olla, että jään silti lapsettomaksi tämän synnytyspelon takia, kun ei todella uskalla edes yrittää lasta. Pyydä neuvolasta lähete pelkopolille ja siitä se lähtee...
Minä mietiskelin synnytystä jo pari vuotta ennen kuin uskalsin jättää ehkäisyn pois. Olin kuullut paljon, sekä hyvää että hieman negatiivista. Niitä sitten pureskelin mielessäni ja pelotti kyllä ajatella synnytystä. Ehkä kipu oli se kovin kynnys. Gynekologiset tutkimuksetkin on aina tehny kipeetä. Muuten en lääkäreitä pelkää, mutta kovakouraista kohtelua.
Tulin raskaaksi parin yrittämisen jälkeen. Olin kyllä hyvin kiitollinen. Päätin, etten ala rypeä peloissani. Sanoin heti neuvolassa ensikäynnillä, että haluan pelkopolille. Sain sinne lähetteen. Pelkokeskustelu oli todella hyvä. Näki sairaalan, synnytyssalin ja muut tilat sekä mukavan kätilön. Listasin paperille kaikki asiat kovakouriasesta kohtelusta sietämättömän kivun pelkoon, toimenpidepelkoni yms. Ne otetaan huomioon, kun sinne sitten on aika mennä.
Nyt on ihan positiivinen mieli. Se kipuasia vielä mietityttää, mutta ei minulla mitään paniikkia ole alunperin ollutkaan. Joillakin pelko voi olla niikin voimakasta. Itseäni en kuitenkaan luokittele varsinaisesti synnytyspelkoiseksi. Enkä vaatisi leikkausta pelkoni takia.
Raskaus on mennyt todella hyvin, mikä vielä lisää positiivisia mielikuvia myös synnytyksen suhteen. Uskon rentoutumisen voimaan, mikäli kaikki menee normaalisti. Käynnistystä en halua. Se tekee kivuliaamman synnytyksen, ainakin ystäväni kohdalla.
Juttele peloistasi ja luo hyvät suhteet hoitaviin ihmisiin. Tarkoitan sillä sitä, että osoitat heille kunnioitusta ja ehkä huumoriakin on hyvä olla mukana, mutta myös rohkeasti kerrot esim. senkin että "olen hieman herkkähipiäinen, ole helläkätinen". Näin henkilökemiat eivät tule ainakaan kauhukuviksi.
Kyllä me selvitään ja yritetään ottaa vastaan, mitä sitten ikinä eteen tuleekin!!! Käsiä olen itse ristinyt joka ilta.
Muista myös se, että mitä ihmiset puhuvat on heidän ehkä jo kaukaisempi kokemus synnytyksestä. Se ihanuus on jo ehkä unohtunut kaiken arjen keskellä. Jälkikäteenhän on niin mukava tyttöporukoissa kertoilla synnytystarinoita hieman liioitellusti, vaikka ne totta varmasti ovatkin.