Ennen pitkää huomataan, että ainoa toimiva ja kustannusehokas tapa toteuttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta on, että sosiaaliturvan ja tuloverotuksen ytimessä on suoraan kansalaisille automaattisesti ohjattava tulonsiirto eli perustulo tai kansalaispalkka.
Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu täystyöllisyyden ja agraaris-teollisen arvomaailman heijastamaan katteettomaan utopiaan, joka on jo tosiasiassa aikaa sitten romahtanut jättänyt vain jäänteekseen mielettömän sosiaaliturva- ja verotusbyrokratian ja sisällöttömät sekä ylimitoitetut aikuis- ja muut koulutuksen instituutiot.
Nyt pitäisi yhdistää kaikki hankkeen takana olevat poliittiset voimat, ja ryhtyä toimenpiteisiin. Jossain vaiheessa se on kuitenkin tehtävä.
Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu täystyöllisyyden ja agraaris-teollisen arvomaailman heijastamaan katteettomaan utopiaan, joka on jo tosiasiassa aikaa sitten romahtanut jättänyt vain jäänteekseen mielettömän sosiaaliturva- ja verotusbyrokratian ja sisällöttömät sekä ylimitoitetut aikuis- ja muut koulutuksen instituutiot.
Nyt pitäisi yhdistää kaikki hankkeen takana olevat poliittiset voimat, ja ryhtyä toimenpiteisiin. Jossain vaiheessa se on kuitenkin tehtävä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Minä en ainakaan suostu verorahoistani pummeja elättämään. Siirrän tietoni/veronmaksuni ulkomaille jos tällaiseen hyysäämiseen mennään.
Sä elätät verorahoistasi jo "pummeja". Sitä paitsi kalliilla tavalla ja liian paljon. Suomessa on ollut todellisuudessa perustulo-järjestelmä toimeentulotukilain ja muiden perusturvalakien muodossa jo vuosikymmeniä. Se on vaan huonompi malli kuin perustulo.
Nyt joutuu pummit selvittelemään tulonsa, antamaan tilitietonsa j.n.e
Joten nykyisen paremmuus perustuu kontrolliin. Eihän se kaikissa tapauksissa toimi, mutta aina roiskuu kun rapataan.
Perustulo nostaisi inflaation pilviin. Euro teki sen jo, ja lisäinflaatio kaataisi koko talouden.
En käsitä miksi ihmisten tulojatai tilitietoja pitäisi "kontrolloida". Se juuri on yhteiskunnan energian haaskausta, turhaa työtä. Perustulomallissa kansalainen maksaa veroa tuloistaan. Se kontrolloidaan. Jos ei ole tuloja, ei ole mitään kontrolloitavaa.
Mikä on perustulon ja inflaation välinen yhteys? Sosiaaliturva lisää kulutuskysyntää, mutta maksettavan sosiaaliturvan määrää ei ehkä kannattaisi nostaa. Mutta se ei ole nyt se kysymys, vaan se, että järjestelmä nyt otetaan käyttöön. Muuta kantaasi. Astu joukkoon. Perustulo voittaa joka tapauksessa. Se on vääjäämätön tosiasia.
"Mikä on perustulon ja inflaation välinen yhteys? Sosiaaliturva lisää kulutuskysyntää, mutta maksettavan sosiaaliturvan määrää ei ehkä kannattaisi nostaa."
Työnvieroksijoiden lisäksi myös kaikki työssäkäyvät saisivat 500 lisää rällättävää, koululaiset, eläkeläiset, opiskelijat j.n.e
Joten se nostaisi hintasoa huomattavasti. En muuta kantaa, se ei vain voi toimia.
Olet taloudellinen orja etkä vaan vielä valitettavasti tajua sitä itse. Maksat jopa orjuutesi kustannukset itse ja hymysuin.
Käteen saamasi nettopalkankin tuhlaat pitkälti veroihin tankatessasi ja osatessasi ajoneuvon, tupakkan ja viinaan - tai jopa ostaessasi Hesarin R-kioskista.
Perustulona jaettu raha vain kiertäisi yksityistilien kautta saman tien ruokakauppan ja lastenasustemyymälöiden tileille ja sieltä eteenpäin voitelemaan taloutta siten kuin rahan pitäisikin. Ennen pitkää se joutuu takaisin heinäluoman arkkuun uudelleen levitettäväksi.
Toinen asia on sitten että nykyisellään tekninen kehitys vie jatkuvasti työpaikkoja joita ei voidan korvata uusilla. Pummeja ei ole - on vain ihmisiä joita on kohdeltu huonosti ja vielä huonommin.
500 € ilmaista rahaa? Ei todellakaan näin. Parhaissa perustulomalleissa tuloverotus muutetaan tasaveroksi, joka tasoittaa nettotulon muodostumista.
Jätetään summat sikseen, mutta muutos on toteutettava järkevästi. Ja laajimmalla mahdollisella kannatuksella. Tärkeintä on löytää poliittinen tahto.
Perustulon aika on todellakin nyt.
Onko mallin idea siis tasoittaa entisestään nettotuloeroja? Siinä tapauksessa lopputulos on vain entistä voimakkaampi progressiivinen verotus eli mitä enemmän ansaitset, sitä enemmän maksat veroja suhteessa muihin. Rahat tähän järjestelmään saadaan kuitenkin edelleen tuottavaa työtä tekemällä.
Ja lopputuloksena on tilanne jossa kukaan ei viitsi tehdä työtä, koska saman tienestin saa lorvailemalla jolloin kukaan ei enää maksa veroja joista tätä "kansalaispalkkaa" maksettaisiin.
Toisaalta eipä olisi enää yrityksiä joissa sitä rahaa edes kuluttaisi kun kukaan ei viitis tehdä mitään minkään eteen.
Yrittäjät jotka tahtoisivat tienata pistäisivät pillit pusiin ja perustaisivat firmansa jonnekin muualle.
Sun olis pitäny loikata Neuvostoliittoon, sillon kun se viä oli pystyssä. Eipä ole enää, mistähän mahtaa johtua?
Meillä on käytössä enemmän tai vähemmän toimiva markkinatalous. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä että siitä ei kannata luopua. Perustulo edistää kansantalouden toimintaa ja luo uudenlaisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kulmakiven. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on sosiaaliutopioiden kaatopaikka.
Jos ajatellaan karkeasti, niin minusta on olemassa perustulo tasavero.
Jos kannatamme nettotuloeroja (oikeisto?) niin perustulo on pieni ja veroprosentti pieni.
Jos kannatamme nettotulojen tasausta (vasemmisto), perustulo on korkea ja verotus on korkea.
Itse olen sitä mieltä, että mallin pitäisi olla sellainen, että nettotuloerot säilyisivät ennallaan, jos mahdollista. Perustelen tätä sillä, että siirtymä on sitten helpompi toteuttaa, kun minimoidaan muutoksen aiheuttamia kokonaisvaikutuksia.
Rahat saadaan juuri nimenomaan työtä tekemälllä. Se on fakta.
Itse uskon että kohtuullinen perustulo on parempi kuin "riittävä" perustulo. Mutta nämä argumenttisi ovat pätemättömiä. Perustulomallia ei voi kumota, jos ei olla esitetty lukuja. En ole esittänyt lukuja, vaan mallin, tulonmuodostuksen logiikan, joka on ainoa suunta sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen tulevaisuudessa.
Suomeen vaan tarvitaan ihan uusi puolue ajamaan näitä asioita. Nykyiset ovat liian syvällä suossa pystyäkseen esittämään vaadittavia talousuudistuksia.
Kannattaa eritoten katsella mitä esim brittimajuri ja talousnero C.H Douglas esitti kansalaispalkan oikeutuksesta ja perusteluista jo 30-luvulla.
http://www.socialcredit.com/subpages_resources/whatis.htm
Myös Robert Anton Wilson on kirjoittanut ansiokkaasti aiheesta.
http://cc.shu.edu.tw/~tsungwu/national dividend.htm
Tässäkin on hyvä malli missä perustellaan myös sosiaaliseen luototukseen siirtymistä - nykyisestä pankkiluotototuksesta. Pankkiluotot tuottavat velkataakkaa - kun taas sosiaaluototus ei.
http://www.voy.com/61461/277.html
Iso-Britaniassa, Kandassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhduýsvalloissa on polittisia puolueita ja muita taloudellisia vaikuttajia joilla yksiselitteisesti ohjelmassaan kaksi asiaa:
1. Kansalaispalkka
2. Sosiaalinen luototus (eli luototus valtiovallalle mille see kuuluukin)
http://www.socialcredit.com/index.htm
http://www.monetary.org/
http://www.monetaryreform.org/
http://www.oldknobbley.com/links_pages/monetary_reform.php
Kansalaispalkan hyviä puolia :
- byrokratia vähenee
- selkeä järjestelmä
- kannustaisi pienituloisia lisäansioihin (lisätulot eivät vähentäisi tukea)
Kansalaispalkan huonoja puolia :
- tarveharkinta poistuisi
- sen saisi myös hyvätuloiset (rahan tarpeetonta kierrätystä)
- liian suuri summa passivoisi
Olit saanut kolme negatiivista asiaa. Minusta ei kovin negatiivisia.
Hyviä puolia on vaikka kuinka paljon mikro- ja pienyrittäjyyden kannattavuudesta omatarveviljelyyn ja taiteilija- ja käsityöaktiviteettien lisääntymiseen. Tasa-arvoisuuteen. Moniarvoisuuteen.
Kansalaispalkkaa vastustetaan enimmäkseen tunne- ei järkisyistä. Tai tiedon puutteen vuoksi.
Kaikille perustuloa 500e = kaikki kallistuu 500e.
Kaikille perustuloa 1000e = kaikki kallistuu 1000e.
Sen lisäksi paremmin ansaitsevat ja yritykset alkaisivat ennemmin tai myöhemmin, todennäköisesti ennemmin, harkita massapoistumista Suomesta.
Jäljelle jäisi jotakin joka muistuttaisi aika läheisesti Pohjois-Koreaa, sen jälkeen kun muut tarvittavat muutokset järjestelmän säilymiselle on toteutettu, kuten valtion rajojen sulkeminen.
Tuollainen ajattelu on virheellistä. Koska jokainen pankkilainakin nykyään lisää talletuksia (= rahamäärää taloudessa) vastaavissa määrin, tuon ajattelun mukaan hinnat nousiviat vain siksi että henkilö x lainaa rahaa pankista.
Kansalaispalkalle on satamäärin etuja. Sitä olisikin parempi sanoa "kansalliseksi osingoksi" (national dividend) kuten idean isä C.H Douglas itse teki jo aikanaan 1920-30-luvuilla.
Lainattu raha tuotetaan olemassaolevaksi vasta takaisinmaksuvaiheessa korkoineen. Se on normaalia tuottavuutta, rahan määrä ei lisäänny vastikkeetta.
Kansalaispalkassa rahaa taas annetaan vastikkeetta, rahaa vastaan ei saada tuottavuutta. Seurauksena inflaatio.
Viitettä tähän nähdään jo tämän päivän minimivuokrista, jotka ovat asettuneet aika tarkkaan yhteiskunnan korvaaman maksimin tasolle. Vuokralainen maksaa tämän verran mielellään, koska raha ei ole omaa.
Mitä enemmän rahaa jaetaan ilmaiseksi ulos sen enemmän nousevat hinnat kansalaispalkkalaisten useimmin käyttämissä hyödykkeissä ja palveluissa, kuten vuokraesimerkki antaa aihetta olettaa.
Tästä ei loppujen lopuksi hyödy kukaan muu paitsi ne, joilla ei ole koskaan aikomustakaan mennä töihin. Yhteiskunta ja elämää sosiaalipummien ehdoilla.
"Tuollainen ajattelu on virheellistä. Koska jokainen pankkilainakin nykyään lisää talletuksia (= rahamäärää taloudessa) vastaavissa määrin, tuon ajattelun mukaan hinnat nousiviat vain siksi että henkilö x lainaa rahaa pankista."
Noinhan just tapahtuu. Kun pankista saa tolkuttomasti lainaa, niin asuntojen hinnat nousee = inflaatio.
Vai oletko elänyt tynnyrissä viimeset 10 vuotta?
On se nyt aivan selvä, että tuloihin kohdistuva tuloa nostetaan vastaavasti tässä mallissa.
Eläkkeitä maksetaan perustulomallissa paljon vähemmän. Peruspäivärahat, starttirahat, lapsilisät, opintoraha ym. lakkaavat olemasta. Taiteilijoille ei tarvitse maksaa niin paljon apurahoja jne. jne.
Perustulo on kaikkien etu. Paitsi byrokraattien, jotka haluavat pitää työpaikkansa.
Hupss!
Jos tuloihin kohdistuvaa verotusta nostetaan entisestään, se ei kannusta työn tekemiseen. Ihmiset tekevät yleensä työtä sen takia, että saavat mahdollisimman hyvän toimeentulon ja palkan itselleen. Miksi tehdä edes saman verran töitä, jos verottaja vie siitä entistä suuremman osan? Suurin osa ihmisistä tuskin haluaa tehdä työtä hyväntekeväisyyden vuoksi tai sen takia.
Jos perustulo on riittävä, voihan jäädä sen varaan viettämään mukavaa elämää. Toisaalta jos työtä tehdään yhä vähemmän, niin mallin rahoituspohja murenee. Rahan ostovoima syntyy vain tehdyn työn ja siitä syntyvien palveluiden ja tuotteiden kautta, ei mitenkään muuten. Ääritapauksena jos kukaan ei tekisi työtä, ei rahalla saisi mitään. Kuka ne ostettavat tuotteet ja palvelut sitten tekisi?
Siis veroja nostetaan, koska kansalaisia subventoidaan perustulolla. Kokonaisvaikutus piätisi kyetä pitämään samalla tasolla kuin nykyäänkin.
Työn kannustavuus on olemassaoleva ongelma jo nykyäänkin. Se on poliittinen kysymys, johon en halua ottaa kantaa.
Mallin pitää ensin saada enemmistön kannatus, jotta sillä on mahdollisuuksia. Malli on esitetty jo viime vuosisadan alkupuolella ja siitä on keskusteltu aikojen saatossa. Miksi se ei ole jo laajemmassa käytössä tai korvannut kapitalismia, jos se on niin hyvä kuin väität?
Miten kokonaisvaikutus voi pysyä samalla tasolla, jos veroja nostetaan? Tällöin työtä tekevien eli tuottavalla tavalla rahaa ansaitsevien rasitus kasvaa. Toisaalta subvention osuus kasvaa eli jotkut saavat suhteessa enemmän rahaa vastikkeetta eli tekemättä tämän osuuden eteen työtä. Tämä siis entisestään vähentää työn kannustavuutta vielä nykyiseenkin malliin verrattuna. Yhä useampi voi alkaa laskea, että pärjää pelkällä perustulolla ja kieltäytyy tarjotusta työstä. Jos verotusta nostetaan kaiken järjen mukaan myös perustulo kasvaa lisääntyneen subventoinnin kautta?
Sitä paitsi esimerkiksi Suomessa työttömyyden ongelma liittyy aika suurelta osin rakennetyöttömyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjotun työn ja työntekijän osaaminen eivät kohtaa. Tätä ongelmaa ei pystytä suoralla subventiolla ratkaisemaan.
Joo...hmm - kyse oli nyt siitä että ei kansalaispalkkana maksettava virtuaaliraha yhtään eroa pankkien lainoista - inflatooriselta kannalta.
Ero on siinä lähinnä että pankkilainan velka+korko ovat kokonaistaloudellisesti ajalteltuna isompi riesa kuin valtiovallan likkeelle panema kansalaispalkka josta ei synny velkaa kellekään.
Lisiksi mikään mekanismi ei hillitse pankkien virtuaalirahan lisäämistä talouteen, kun taas valtiovallan hallinnassa kansalaisipalkka voitaisiin suhteuttaa BKT:hen tai johonkin toiseen mittariin jolla selvitetään rahantarve.
Nykyisellään pankkienvirtuaalivelkarahan osuus on 97% kaikesta rahasta taloudessamme - tätä osuutta tulisi kaikin keinoin pienentää - esittämäni kansalaispalkka on yksi keino tehdä tätä.
Tämä on kokonaisuudessaan hankala ongelma-alue jonka mekanismeja ja kauaskantoisia seurauksia harva on miettinyt riittävästi.
Suurin ongelma on kuitenkin nyt se että MIKSI meidän(sinun,minun,kuntien,kaupunkien,yritysten ja valtion)pitää ottaa velkaa jotta taloudessamme olisi riittävästi rahaa sen normaalitoimintoja varten ? Rahahuollon pitäisi olla valtion vastuulla - eikä olla delegoitu pankeille.
on sinä eikä kukaan muu.
Että inflaatiolta vältyttäisiin kun rahaa jaettaisiin ilmaiseksi ulos sen sijaan että lainattaisiin. Hahaha!
Ilman sen tarkempaa laskelma totean että esimerkiksi maksamalla 350 € perustuloa kaikille kansalaisille ja ottamalla käyttöön esim. 43 % veroaste (siis valtion vero + kunn. vero + verot ja maksut yhtensä) kaikista palkkatuloista saataisiin kannustava ja nykyistä veroprogressiota myötäilevä perusmalli, jota voitaisiin sitten täydentää.
Olen itse valmis joustamaan tästä perusmallista suuntaan ja toiseen, jotta perustuloa koskeva laki saataisiin voimaan. Toivon että perustuloa kannattavat muodostvat yhteisen rintaman, jolla tämä historiallinen käänne saadaan aikaan.
Kysyt "Miksi se ei ole jo laajemmassa käytössä tai korvannut kapitalismia, jos se on niin hyvä kuin väität?"
Maailmassa on ollut erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä. Monet oppineet ihmiset kannattavat kapitalistista talousjärjestelmää, jonka tukena on sosiaalisia tulonsiirtoja ja yhteiskunnan järjestämiä edullisia tai ilmaisia peruspalveluja.
Myös minä kannatan tällaista yhteiskuntajärjestelmää. Sen yksi tukipilari on perustulo. Nykyinen hyvinvointivaltiomallin tie on kuljettu loppuun.
Vielä tähän "miksi se ei ole laajemmassa käytössä?" Se johtuu siitä, että asialla ei ole ollut tarvittavaa poliittista voimaa. Kysymys on sitä paitsi hassu. Miksi sosialismi oli "laajemmin" käytössä, vaikka sitä vastustettiin. Ei kapitalismiakaan "Kannatettu" se vain syntyi.
Jos valtio alkaa jakaa ilimasta manitsuikkelia kansalle niin paljo että kellään ei oo puutetta, niin mitä sää pöljäke luulet sun lähikauppiaan, nurkkakioskin, vakkariparturin ja muiden omaa firmaa ja omalla riskillä omaa omaisuuttaan kartuttavien yrittäjien tekevän?
Arvaatko kaks kertaa vai riittääkö kerta?
Tiätysti on yks vaihtoehto: ottaa mallia ex-neukkulasta...
en ottanu kirjoituksessa kantaa tuen suuruuteen. Kohtuullinen perustulo tukisi erityisen hyvin minusta pienyrittäjiä.
Ilmaista rahaa on Suomessa jaettu kansalle jo 58 vuoden ajan. Sitä on jaettu liikaa ja väärin perustein. Tilanne on korjattava ja siihen auttaa perustulon käyttöönotto.
Onkos kyse tästä: http://douglassocialcredit.com/html/social_credit.html? Vaikuttaa aika ideologiselta. Sitten syytetään kapitalismia useasta synnistä, vaikka niitä on esiintynyt kautta ihmiskunnan historian.
Perustulo on moraalisempi, kustannustehokkaampi ja ennen kaikkea nykyaikainen ratkaisu moniinsosiaaluturvan, palkkaverotuksen ja yhteiskuntaelämän ongelmiin.
Nykyinen hyvinvointivaltiomallimme oli idealistinen. Siksi se epäonnistui.
Se on tuota joo. C.H. Douglas ideoi näitä asioita aikanaan - mutta onhan maailma muuttunut jonkin verran 30-luvulta näihin päiviin joten douglasin ajatuksia pitää muokata hieman.
Salomoninsaarilla uusi pääministeri Manasseh Sogavare (-54) edustaa SISCP-puoluetta eli (Salomon Islands social credit party) ja aikoo toteuttaa suuria uudistuksia douglasilaisen ajattelun mukaan.
http://abc.net.au/ra/pacbeat/stories/s1413084.htm
**
As part of its serious consideration to improve banking services, the government will also consider making appropriate amendments to relevant
banking laws in order to facilitate the introduction of a reformed monetary system.
The government believed this exercise will allow for other international and regional banks to invest in the country and provide them with special concessions in regard to entry cost and establishment requirements.
The Document also highlighted the government's vision to peg the Solomon Islands currency to a more appropriate single foreign currency that is
suitable for the development and trading needs of the country.
http://www.pmc.gov.sb/?q=node/373
Tuo on hyvin pieni maa ja lisäksi ilmeisesti kehitysmaa. Tuolta saatavilla tuloksilla saattaa yksin olla vaikea arvioida kuinka malli toimisi maailman suurissa valtioissa tai yleensäkin globaalisti.
Edelleenkin jää vastausta vaille yksi kysymys. Miten kokonaisvaikutus voi pysyä samalla tasolla, jos veroja nostetaan? Tällöin työtä tekevien eli tuottavalla tavalla rahaa ansaitsevien rasitus kasvaa. Toisaalta subvention osuus kasvaa eli jotkut saavat suhteessa enemmän rahaa vastikkeetta eli tekemättä tämän osuuden eteen työtä. Tämä siis entisestään vähentää työn kannustavuutta vielä nykyiseenkin malliin verrattuna. Yhä useampi voi alkaa laskea, että pärjää pelkällä perustulolla ja kieltäytyy tarjotusta työstä. Jos verotusta nostetaan kaiken järjen mukaan myös perustulo kasvaa lisääntyneen subventoinnin kautta? Miten social credit parantaa tilannetta nykyiseen järjestelmään verrattuna?
Lisäksi voidaan kysyä millä tavalla valtion omistama pankkijärjestelmä on parempi kuin nykyinen keskuspankkeihin ja yksityisiin pankkeihin perustuva järjestelmä? Tällöin pankkijärjestelmä olisi vahvasti kiinnitetty poliittiseen järjestelmään. Eihän oikeuslaitoskaan ole suoraan valtion alainen vaan erotettu poliittisesta päätöksenteosta demokraattisiin periaatteisiin pohjautuen. Valtiojohtoinen pankkijärjestelmä voisi olla jopa riskialtis järjestely. Liikaa valtaa yksissä käsissä on osoittautunut huonoksi järjestelyksi.
Perustuu varmasti pitkälti huuhaaseen niin kuin kommunistien visiotkin, että ihmiset hymyssä suin työskentelevät ilmaiseksi toistensa hyväksi.
Minä jätän ainakin työt heti jos tuollainen tulee ja keskityn itseni korkeakouluttamiseen. Sitten kun järjestelmä posahtaa omaan mahdottomuuteensa on tohtorinpapereilleni varmasti ottajia järkevämmän talousmallin maissa.
Chicagossa järjestetään AMI-montary conference 21-24.9 2006
Tervetuloa sinne toteamaan että tiedät näistä asioista yhtä paljon kuin tiedät "pingviinien kantasolujen mitokondrioiden DNA-sta"... mutta harva tietää näistä raha-asioista joten olet hyvässä seurassa.
http://www.monetary.org/2006schedule.html
AMI 2006 Monetary Reform Conference, at Roosevelt University in Chicago, September 21-24th.
katsoppas tätä:
http://www.monetary.org/2006schedule.html
" ...how our present fractional reserve banking system creates money through special legal privileges. He describes what it costs our society in terms of seigniorage and loss of control to have this kind of banking system in operation. Is there any way it could function equitably, or must it be reformed at its core? What difference would a more equitable system make in terms of money, life and warfare? The problem is not fiat money; the problem is the private creation of fiat money."
Vaikka yksityinen marginaalilainaus lopetettaisiin ja kaikki lainat tulisivat vain keskuspankilta ei kansalaispalkka siltikään ole realistinen järjestelmä, näillä kahdella asialla kun on aika vähän tekemistä keskenään.
Suuri ellei peräti suurin osa ihmisistä on patologisen laiskoja ja jos toimeen tulisi käymättä töissä niin kotiin ne jäisivät. Sitten tuotanto ja kilpailukyky romahtaa ja joudutaan taas menemään töihin, jokainen omille viljelypalstoilleen kun rahalla ei ole enää arvoa eikä ostettavaa.
Jos tälläinen niin kovasti kiehtoo niin mitäpä jos vain itse muutat Pohjois-Koreaan.