missä he ovat harrastaneet suuseksiä. Jotkus paikat tuntuvat ihmeellisiltä ja taitavat olla vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Siksi kysyisinkin naisilta, Mikä on erikoisin paikka jossa olette saanut suuseksiä ja keneltä?
Siksi kysyisinkin naisilta, Mikä on erikoisin paikka jossa olette saanut suuseksiä ja keneltä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
paikka oli huoltoaseman miesten vessa ja tyyppi sellainen jonka tapasin varmaan 20 minuuttia aikaisemmin. Se tuntui silloin teininä rakkaudelta ensisilmäyksellä ja suurimmalta kiihkolta mitä ikuna (ja joskus jälkeenpäin muisteltuna voipa se olla sitä vieläkin:)). Harmi että kaikki meni lopulta tavalla, joka ei jätä muistelemisen aihetta... olin pihtari :(
Oi niitä aikoja - Tia
on pohjoisen junassa makuu osastolla. Ja antajana sekä saajana oli silloinen opiskelu sekä kämmppäkaverini.
Oltiin vähänaikaa aijemmin lyöty välit poikki poikakavereiden kanssa. Kaverillani oli matkaeväänä pari pulloa lippistä. Eli siinä lippistä nauttiessamme haukuttiin kaikki maailman miehet ja uhottiin ettei niitä kukaan tarvitse. Yksi asia johti toiseen ja kohta kaverini olikin jalkovälissäni nuolemassa minua. Lievä humala ,paikan erikoisuus ja ensimmäinen kokeilu naisen kanssa. Sai minut todella kiimaiseksi ja sen illan ja orkut muistan lopun elämääni.
No nyt on mieli muuttunut mitä tulee miehiin jo 20 vuotta sitten. Mutta monasti olen yksikseni sitä junamatkaa muistellut,joskus jopa haikeudella.;)
paikka on hotellin parvekkeella kreikassa. Ja antajana oli mun mies. Oli jo lähes puoliyö ja istuskeltiin parvekkeella. Mies levitti kaiteelle isot rantapyyhkeet ja sen suojassa sain suuhoidon. No saihan mieskin omansa. Lämmin musta Kreetan yö ja ihana orkku,mitä sitävoi enää matkaltaan toivoa.
erikoisin paikka jossa olen saanut on kylpylä saunassa.
etko muista, vai etkö halua muisraa?
muistan ne anovat pyynnöt uusinnasta. Mutta ei voinut mitään kadulle oli sinut laitettava. Älä kysy syytä,sillä en halua olla tyly.
.. on ravintolan pöydän alla.
Miehen 30 v -synttäreitä oltiin juhlistamassa. Mieheni rakastaa suihinottoja, joten tilasin lopuksi miehelleni jälkiruoan ja hivuttauduin pöydän alle. Pöydissä oli sellaiset isot liinat jotka ylsi lattiaan asti joten olin hyvin piilossa, oli vielä hiljainen ravintolakin ja musiikki aika isolla. Siinä sitten kaikessa rauhassa aukaisin mieheni sepaluksen ja annoin kunnon blowjobin.
Oli kuulemma paras lahja mitä oli ikinä saanut.
elokuvateatterin takapenkki. Ja antajana silloinen poikaystäväni. Leffa oli joku ranskalainen "eroottinen traama",no ainakin se oli tosi tylsä. Ja erotiikkaakin oli vain takapenkillä,mutta sitäkin parempaa.
takapenkillä pimeällä taipaleella kun kaverit olivat etupenkillä, höyrysaunassa uimahallissa, junassa normaalilla istumapaikalla, junassa vessassa ja makuuvaunussa, autopesussa, autossa metsätiellä. Tosin mikään ei mennyt loppuun asti...