Puhe on ainutkertaista. Siinä ei voi palata taaksepäin. Puhe on tiiviisti aikaan sidottua. Siteeraaja ei voi todentaa siteerauksensa oikeellisuutta. Voi tietenkin kysyä siteeratulta: "Sanoinko oikein? Tarkoititko tätä?" Siteerattu vastaa mielensä mukaan. Jos siteeraajan tulkinta miellyttä siteerattua, hän saattaa myöntää tulkinnan tai ns. suoran lainauksen oikeaksi, riippumatta siitä mitä on alun perin sanonut. Tai hän voi sanoa: "en minä ole ikinä tuollaista sanonut!" Kyse ei ole valehtelusta tai välttämättä edes manipulaatiosta, vaan aivan normaalista puheen kulusta. Puhe koostuu paitsi sanoista niin paljon muustakin: painotuksista, ilmeistä, eleistä. Puheviestintä on alati muuttuvaa, dynaamista. Jos toinen ymmärtää väärin, voi hänelle yrittää selittää asian toisin. Ja kaikki tapahtuu samassa tilassa, samanaikaisesti - se mitä on sanottu on ikuisesti mennyttä, se mitä vielä sanotaan, on nyt tuntematonta.
Kansantarinoiden kertoja voi muuttaa tarinaansa kerta kerran jälkeen ja aina se on hänen kertomansa tarina. Tarina muuttu aikojen kuluessa, vaikka jotkut osat voivatkin pysyä jopa satoja vuosia tunnistettavasti samanlaisina. Elias Lönnrot julkaisi Kalevalan, suomalaisen kansanrunouden kokoelman. Mutta tiedämme, että itse asiassa Kalevala on kuin onkin Lönnrotin Kalevala. Lönnrot käytti jumalista kirjailijan oikeuttaan muokatessan kansanrunoista eheän teoksen. Kansanrunot ja-tarinat elävät omaa elämäänsä kertojalta toiselle, sukupolvelta toiselle.
Suullisen ilmaisemisen suuria käännekohtia olivat äänen tallentamisen ja puhelimen keksiminen. Puhe saattoikin ylittää ajallisuuden ja paikallisuuden, se saattoi tavoittaa vieraat kansat ja yhtä hyvin lähipiirin paikasta riippumatta. Kansanrunouden kerääjäkin saattaa äänittää tarinankertojaa, ja siten verifioida aineistonsa autenttisuuden ja alkuperän.
Puhe on kuitenkin ilmiönä varsin omalaatuinen: se sama tarina joka piti meidät maailmassaan herpaantumattomina, ei nauhoitettuna jaksa kiinnosta hetkeä kauempaa. Saati sitten keskustelut, joita käymme tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Niiden toistamisten kuuntelu on äärimmäisen kyllästyttävää - ne etenevät hitaasti, jos ollenkaan. On taukoja, on toistoja.
Mutta mikä ratkaiseva ero on nauhalle luetussa Seitsemässä veljeksessä ja painetussa kirjassa? Mikä ero on puhelinkeskustelussa ja sähköpostiviestissä?
Kuuntelen Seitsemän veljeksen tarinaa. Joku lukee sitä minulle nauhalta. Se on puhetta. Jokainen sana vajoaa menneisyyteen heti, kun se on sanottu. Niin käy joka kerta kun kelaan nauhaa taaksepäin ja kuuntelen uudelleen. Kuulen lukijan äänenpainot, hänen ääntämistapansa (hän on varmaankin kotoisin Länsi-Suomesta). Kirjailijan ja minun väliin on astunut tulkitsija, lukija.
Kuuntelen puhetta. Jos puhe on kirjoitettu edeltäkäsin, se on ääneen luettua kirjoitusta. Jos taas sitä ei ole kirjoitettu etukäteen, se on hetkessä, ajassa pysyvää puhetta. Jos tämä puhe nauhoitetaan, nauhoite voidaan säilyttää ja kuunnella milloin tahansa. Jos se translitteroidaan, se voidaan lukea eli nähdä. Ja silloin se voidaan myös määrittelemässämme mielessä kokea julkaisuksi.
(Julkaistaanhan myös äänilevyjä, cdeitä, elokuvia ja tämän julkaisemisen tuotteita sanotaan julkaisuiksi. Minä kuitenkin pitäydyn näköaistiin vetoavissa tekijän kanssa kahden elettävissä julkaisuissa ja julkaisemisen tavoissa. Jätän musiikin, teatterin ja elokuvat toistaiseksi pois. Julkistaminen on taas eri asia.)
Kirjoittamisen vaikeuksia on monia, mutta suuri osa niistä johtuu vain huonoista tottumuksista ja asenteista. Jos onnistumme raivaamaan nämä pois, voi kirjoittaminen muuttua paljon miellyttävämmäksi. Aina kuitenkin jää jäljelle ymmärtämisen ja ajattelemisen vaikeus: ennen kuin kannattaa kirjoittaa jostakin asiasta, on ensin saavutettava tietoa ja ymmärrystä siitä sekä lisäksi ajateltava, miten sen parhaiten esittäisi lukijoille.
Eräs vanha ohje sanoo: pidä kiinni asiasta, niin sanat seuraavat perässä. Aina kirjoittaminen ei ole ihan niin helppoa, mutta ohje on silti hyvä. Jos itse hukkaat esityksesi juonen, niin ei lukijakaan pysy kärryillä.
Kirjoittamisessa on myös sellaisia vaikeuksia, jotka eivät johdu vääristä opeista vaan asioiden ja niiden ajattelemisen vaikeudesta. Harva meistä osaa kirjoittaa selkeämmin kuin ajattelee. Toisaalta kirjoittaminen voi olla tehokas ajattelun väline: kun panee asiat paperille sellaisina, kuin ne nyt ymmärtää, voi paremmin nähdä, missä on epäselvyyttä ja sekavuutta. Monimutkaisia asioita voi usein miettiä paremmin, kun ne on kirjoitettu mahdollisimman selkeästi, koska silloin muisti saa apua kirjoituksesta. Muuan nyrkkisääntö sanoo, että ihminen voi pitää hetkellisesti mielessään enintään noin seitsemän asiaa. Tämä tarkoittaa, että ilman kirjoituksen apua voimme samanaikaisesti tarkastella vain seitsemää näkökulmaa, piirrettä tai osa-aluetta. Tämä on usein aivan liian vähän, ja ne seitsemän, jotka pidämme mielessämme, eivät välttämättä ole ne tärkeimmät. Kun asiat on listattu paperille, niistä voi paremmin pyrkiä poimimaan olennaisimmat.
Kirjoittaminen on taito, joka paranee harjaannuksen myötä, usein aika hitaasti. Ei siis pidä masentua siitä, että kirjoittaminen tuntuu aluksi vaikealta, jopa ylivoimaiselta. Kirjoittaminen on kuitenkin vain kielen käyttöä, ja ihmisellä on synnynnäinen, "sisäänrakennettu" kyky oppia kielen käyttö. Ei kukaan meistä osaa heti synnyttyään kävellä, ja kuitenkin lähes kaikki oppivat kävelemään. Kirjoittaminen on vähän samanlainen asia; se vain vaatii pitemmän opettelun.
On melko yleisesti tunnettua, että on paljon vaikeampaa ja hitaampaa kirjoittaa lyhyt ohje kuin pitkä. Syynä on ennen muuta se, että lyhyttä ohjetta kirjoitettaessa pitää ajatella enemmän - sekä asiaa että lukijaa. Siinä täytyy päättää, mikä on todella tärkeää ja miten se sanotaan lyhyesti mutta ymmärrettävästi. Pitkän jutun kirjoittaja voi panna mukaan kaiken mitä asiasta tietää ja vähän muutakin.
Pitkää juttua voi toki lyhentää, mutta tulos on lähes aina huonompi kuin jos olisi alun perin suunniteltu ja tehty lyhyt juttu. Vielä hassummin käy, jos juttu annetaan toisen ihmisen lyhennettäväksi. Tosin tulos voi olla kohtuullinen, jos lyhentäjä tuntee erittäin hyvin jutun aihetta ja osaa kirjoittaa, mutta silloinhan hänen kai olisi alun perinkin pitänyt olla jutun kirjoittaja. Jälkikäteen tehtävän lyhentämisen vaikeuksia on monia, mutta mainittakoon tässä se, joka on henkisesti ehkä rasittavin: jos on käyttänyt aikaa ja nähnyt vaivaa kirjoittaakseen jotakin, on vaikeaa pyyhkiä se pois, vaikka se olisi miten tarpeeton. Voipa käydä niinkin, että omaa tekstiään lyhentäessään tekee valinnan mukaan ottamisen tai pois jättämisen välillä sen mukaan, miten hyvin on mielestään asian ilmaissut, eikä asian tärkeyden mukaan.
Kirjoittamisen harjoittelu kannattaakin ehkä aloittaa pitkistä jutuista. Pitkä juttu on yleensä mielekäs vain silloin, kun se on tarkoitettu aihepiiristä erityisesti kiinnostuneille ja sitä jo ainakin jossain määrin tunteville ihmisille. Silloin viestinnän perustilanne on mahdollisimman edullinen: kirjoittaja ja lukija ovat - kirjoituksen aihepiirin kannalta - samoissa sfääreissä, vertaisia, ehkäpä hengenheimolaisiakin, ja kaltaisilleen on paljon helpompi kirjoittaa kuin joukolle mitä erilaisimpia ihmisiä.
Suomessa sattuu vuosittain runsaat 1 400 säärimurtumaa. Murtumissa on selvä ikä- ja sukupuolijako: suhteessa eniten niitä tulee 15–19-vuotiaille miehille ja 50–54-vuotiaille naisille. Kaikista säärimurtumapotilaista miehiä on yli puolet, 61 prosenttia.
Säärimurtuman hoito määräytyy murtuman luonteen ja vakavuuden mukaan. Murtuman paikka, murtuman aiheuttama siirtymä sääriluussa, luun pirstaleisuus, luupuutokset, lihasvaurioiden laajuus ja mahdolliset hermo- ja verisuonivauriot vaikuttavat murtuman hoitoon. Vaikeusasteen luokittelussa otetaan huomioon myös murtuman syntytapa, sillä törmäyksen rajuuskin vaikuttaa hoitopaikan valintaan ja hoitotapaan. Myös muut samanaikaiset vammat, potilaan ikä ja hänen mahdolliset perussairautensa otetaan huomioon hoitomenetelmää valittaessa.
Tasamaalla kaatuminen on tyypillinen yksinkertainen vamma, jossa iho on yleensä ehjä. Portaissa kaatumisesta ihoon voi tulla pinnallinen ruhje tai haava. Kun auto törmää jalankulkijaan, seurauksena voi olla pirstaleinen sääriluun murtuma ja haava ihossa. Luussa saattaa myös olla suuri siirtymä. Potilaalla voi säärivamman ohella olla muitakin vammoja.
Liikenneonnettomuudessa sattuvat säärimurtumat ovat usein vaikeita: murtuma on pirstaleinen, ja murtumakohdassa voi olla haava ja pehmytkudosvamma. Tällöin puhutaan avomurtumasta. Ihonalaiskudos voi olla irti, ja vammaan voi liittyä myös verisuonivaurio. Muutkin vaikeat vammat ovat mahdollisia.
Niin sanottu riimattu salpaydinnaulaus on syrjäyttänyt perinteisen kipsauksen muissa kuin hyväasentoisissa murtumissa. Sen etuja kipsihoitoon verrattuna ovat lyhyempi luutumisaika, virheasentojen vähyys, nopeampi polven ja nilkan liikkeiden parantuminen, potilaan toimintakyvyn joutuisampi palautuminen ja lyhempi työkyvyttömyysaika. Merkittäviä haittoja vanhaan menetelmään verrattuna ei juuri ole. Sääriluun murtuma voidaan korjata myös levykiinnityksellä, joka tietyissä murtumatyypeissä tukee luuta paremmin kuin naula.
Yksinkertainen murtuma, jossa luu ei ole siirtynyt paikaltaan ja murtuman asento on hyvä, voidaan hoitaa kipulääkityksen turvin kipsaamalla. Kipsaus tehdään päivystystoimenpiteenä. Jos murtuma ei kolmessa kuukaudessa ole lujittunut, tehdään yleensä ydinnaulaus. Joskus leikkaushoito on aiheellinen aikaisemminkin.
Lihasaitio-oireyhtymä on etenkin nuorilla potilailla yleisin akuutin vaiheen lisävaiva. Erityisen suuressa vaarassa ovat nuoret, terveet miehet. Alkuoireena on kova lihaskipu sääressä. Hoitona on säären neljän lihaksen lihaskalvon avaaminen. Se tulisi tehdä kuuden tunnin kuluessa oireiden alkamisesta ja ennen kuin mahdolliset halvausoireet ehtivät kehittyä. Hoitamaton tila johtaa pysyviin hermo- ja lihasvaurioihin.
Säärimurtumiin liittyy suuri syvän laskimotukoksen eli veritulpan riski. Sitä lisäävät potilaan ikä, pitkä leikkausaika ja pitkä odotusaika ennen leikkausta. Syvän laskimotukoksen ehkäisy kuuluu kaikkien sairaalassa hoidettavien säärimurtumapotilaiden hoitoon. Niille potilaille, joiden veritulppariski on tavallista suurempi, lääkitys voi olla tarpeen koko kipsaushoidonkin ajan. Avomurtumapotilas tarvitsee yleensä laskimonsisäisen antibioottihoidon, joka tulisi aloittaa jo ensiapupoliklinikassa.
Lukiko kukaan loppuunsaakka?
Kansantarinoiden kertoja voi muuttaa tarinaansa kerta kerran jälkeen ja aina se on hänen kertomansa tarina. Tarina muuttu aikojen kuluessa, vaikka jotkut osat voivatkin pysyä jopa satoja vuosia tunnistettavasti samanlaisina. Elias Lönnrot julkaisi Kalevalan, suomalaisen kansanrunouden kokoelman. Mutta tiedämme, että itse asiassa Kalevala on kuin onkin Lönnrotin Kalevala. Lönnrot käytti jumalista kirjailijan oikeuttaan muokatessan kansanrunoista eheän teoksen. Kansanrunot ja-tarinat elävät omaa elämäänsä kertojalta toiselle, sukupolvelta toiselle.
Suullisen ilmaisemisen suuria käännekohtia olivat äänen tallentamisen ja puhelimen keksiminen. Puhe saattoikin ylittää ajallisuuden ja paikallisuuden, se saattoi tavoittaa vieraat kansat ja yhtä hyvin lähipiirin paikasta riippumatta. Kansanrunouden kerääjäkin saattaa äänittää tarinankertojaa, ja siten verifioida aineistonsa autenttisuuden ja alkuperän.
Puhe on kuitenkin ilmiönä varsin omalaatuinen: se sama tarina joka piti meidät maailmassaan herpaantumattomina, ei nauhoitettuna jaksa kiinnosta hetkeä kauempaa. Saati sitten keskustelut, joita käymme tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Niiden toistamisten kuuntelu on äärimmäisen kyllästyttävää - ne etenevät hitaasti, jos ollenkaan. On taukoja, on toistoja.
Mutta mikä ratkaiseva ero on nauhalle luetussa Seitsemässä veljeksessä ja painetussa kirjassa? Mikä ero on puhelinkeskustelussa ja sähköpostiviestissä?
Kuuntelen Seitsemän veljeksen tarinaa. Joku lukee sitä minulle nauhalta. Se on puhetta. Jokainen sana vajoaa menneisyyteen heti, kun se on sanottu. Niin käy joka kerta kun kelaan nauhaa taaksepäin ja kuuntelen uudelleen. Kuulen lukijan äänenpainot, hänen ääntämistapansa (hän on varmaankin kotoisin Länsi-Suomesta). Kirjailijan ja minun väliin on astunut tulkitsija, lukija.
Kuuntelen puhetta. Jos puhe on kirjoitettu edeltäkäsin, se on ääneen luettua kirjoitusta. Jos taas sitä ei ole kirjoitettu etukäteen, se on hetkessä, ajassa pysyvää puhetta. Jos tämä puhe nauhoitetaan, nauhoite voidaan säilyttää ja kuunnella milloin tahansa. Jos se translitteroidaan, se voidaan lukea eli nähdä. Ja silloin se voidaan myös määrittelemässämme mielessä kokea julkaisuksi.
(Julkaistaanhan myös äänilevyjä, cdeitä, elokuvia ja tämän julkaisemisen tuotteita sanotaan julkaisuiksi. Minä kuitenkin pitäydyn näköaistiin vetoavissa tekijän kanssa kahden elettävissä julkaisuissa ja julkaisemisen tavoissa. Jätän musiikin, teatterin ja elokuvat toistaiseksi pois. Julkistaminen on taas eri asia.)
Kirjoittamisen vaikeuksia on monia, mutta suuri osa niistä johtuu vain huonoista tottumuksista ja asenteista. Jos onnistumme raivaamaan nämä pois, voi kirjoittaminen muuttua paljon miellyttävämmäksi. Aina kuitenkin jää jäljelle ymmärtämisen ja ajattelemisen vaikeus: ennen kuin kannattaa kirjoittaa jostakin asiasta, on ensin saavutettava tietoa ja ymmärrystä siitä sekä lisäksi ajateltava, miten sen parhaiten esittäisi lukijoille.
Eräs vanha ohje sanoo: pidä kiinni asiasta, niin sanat seuraavat perässä. Aina kirjoittaminen ei ole ihan niin helppoa, mutta ohje on silti hyvä. Jos itse hukkaat esityksesi juonen, niin ei lukijakaan pysy kärryillä.
Kirjoittamisessa on myös sellaisia vaikeuksia, jotka eivät johdu vääristä opeista vaan asioiden ja niiden ajattelemisen vaikeudesta. Harva meistä osaa kirjoittaa selkeämmin kuin ajattelee. Toisaalta kirjoittaminen voi olla tehokas ajattelun väline: kun panee asiat paperille sellaisina, kuin ne nyt ymmärtää, voi paremmin nähdä, missä on epäselvyyttä ja sekavuutta. Monimutkaisia asioita voi usein miettiä paremmin, kun ne on kirjoitettu mahdollisimman selkeästi, koska silloin muisti saa apua kirjoituksesta. Muuan nyrkkisääntö sanoo, että ihminen voi pitää hetkellisesti mielessään enintään noin seitsemän asiaa. Tämä tarkoittaa, että ilman kirjoituksen apua voimme samanaikaisesti tarkastella vain seitsemää näkökulmaa, piirrettä tai osa-aluetta. Tämä on usein aivan liian vähän, ja ne seitsemän, jotka pidämme mielessämme, eivät välttämättä ole ne tärkeimmät. Kun asiat on listattu paperille, niistä voi paremmin pyrkiä poimimaan olennaisimmat.
Kirjoittaminen on taito, joka paranee harjaannuksen myötä, usein aika hitaasti. Ei siis pidä masentua siitä, että kirjoittaminen tuntuu aluksi vaikealta, jopa ylivoimaiselta. Kirjoittaminen on kuitenkin vain kielen käyttöä, ja ihmisellä on synnynnäinen, "sisäänrakennettu" kyky oppia kielen käyttö. Ei kukaan meistä osaa heti synnyttyään kävellä, ja kuitenkin lähes kaikki oppivat kävelemään. Kirjoittaminen on vähän samanlainen asia; se vain vaatii pitemmän opettelun.
On melko yleisesti tunnettua, että on paljon vaikeampaa ja hitaampaa kirjoittaa lyhyt ohje kuin pitkä. Syynä on ennen muuta se, että lyhyttä ohjetta kirjoitettaessa pitää ajatella enemmän - sekä asiaa että lukijaa. Siinä täytyy päättää, mikä on todella tärkeää ja miten se sanotaan lyhyesti mutta ymmärrettävästi. Pitkän jutun kirjoittaja voi panna mukaan kaiken mitä asiasta tietää ja vähän muutakin.
Pitkää juttua voi toki lyhentää, mutta tulos on lähes aina huonompi kuin jos olisi alun perin suunniteltu ja tehty lyhyt juttu. Vielä hassummin käy, jos juttu annetaan toisen ihmisen lyhennettäväksi. Tosin tulos voi olla kohtuullinen, jos lyhentäjä tuntee erittäin hyvin jutun aihetta ja osaa kirjoittaa, mutta silloinhan hänen kai olisi alun perinkin pitänyt olla jutun kirjoittaja. Jälkikäteen tehtävän lyhentämisen vaikeuksia on monia, mutta mainittakoon tässä se, joka on henkisesti ehkä rasittavin: jos on käyttänyt aikaa ja nähnyt vaivaa kirjoittaakseen jotakin, on vaikeaa pyyhkiä se pois, vaikka se olisi miten tarpeeton. Voipa käydä niinkin, että omaa tekstiään lyhentäessään tekee valinnan mukaan ottamisen tai pois jättämisen välillä sen mukaan, miten hyvin on mielestään asian ilmaissut, eikä asian tärkeyden mukaan.
Kirjoittamisen harjoittelu kannattaakin ehkä aloittaa pitkistä jutuista. Pitkä juttu on yleensä mielekäs vain silloin, kun se on tarkoitettu aihepiiristä erityisesti kiinnostuneille ja sitä jo ainakin jossain määrin tunteville ihmisille. Silloin viestinnän perustilanne on mahdollisimman edullinen: kirjoittaja ja lukija ovat - kirjoituksen aihepiirin kannalta - samoissa sfääreissä, vertaisia, ehkäpä hengenheimolaisiakin, ja kaltaisilleen on paljon helpompi kirjoittaa kuin joukolle mitä erilaisimpia ihmisiä.
Suomessa sattuu vuosittain runsaat 1 400 säärimurtumaa. Murtumissa on selvä ikä- ja sukupuolijako: suhteessa eniten niitä tulee 15–19-vuotiaille miehille ja 50–54-vuotiaille naisille. Kaikista säärimurtumapotilaista miehiä on yli puolet, 61 prosenttia.
Säärimurtuman hoito määräytyy murtuman luonteen ja vakavuuden mukaan. Murtuman paikka, murtuman aiheuttama siirtymä sääriluussa, luun pirstaleisuus, luupuutokset, lihasvaurioiden laajuus ja mahdolliset hermo- ja verisuonivauriot vaikuttavat murtuman hoitoon. Vaikeusasteen luokittelussa otetaan huomioon myös murtuman syntytapa, sillä törmäyksen rajuuskin vaikuttaa hoitopaikan valintaan ja hoitotapaan. Myös muut samanaikaiset vammat, potilaan ikä ja hänen mahdolliset perussairautensa otetaan huomioon hoitomenetelmää valittaessa.
Tasamaalla kaatuminen on tyypillinen yksinkertainen vamma, jossa iho on yleensä ehjä. Portaissa kaatumisesta ihoon voi tulla pinnallinen ruhje tai haava. Kun auto törmää jalankulkijaan, seurauksena voi olla pirstaleinen sääriluun murtuma ja haava ihossa. Luussa saattaa myös olla suuri siirtymä. Potilaalla voi säärivamman ohella olla muitakin vammoja.
Liikenneonnettomuudessa sattuvat säärimurtumat ovat usein vaikeita: murtuma on pirstaleinen, ja murtumakohdassa voi olla haava ja pehmytkudosvamma. Tällöin puhutaan avomurtumasta. Ihonalaiskudos voi olla irti, ja vammaan voi liittyä myös verisuonivaurio. Muutkin vaikeat vammat ovat mahdollisia.
Niin sanottu riimattu salpaydinnaulaus on syrjäyttänyt perinteisen kipsauksen muissa kuin hyväasentoisissa murtumissa. Sen etuja kipsihoitoon verrattuna ovat lyhyempi luutumisaika, virheasentojen vähyys, nopeampi polven ja nilkan liikkeiden parantuminen, potilaan toimintakyvyn joutuisampi palautuminen ja lyhempi työkyvyttömyysaika. Merkittäviä haittoja vanhaan menetelmään verrattuna ei juuri ole. Sääriluun murtuma voidaan korjata myös levykiinnityksellä, joka tietyissä murtumatyypeissä tukee luuta paremmin kuin naula.
Yksinkertainen murtuma, jossa luu ei ole siirtynyt paikaltaan ja murtuman asento on hyvä, voidaan hoitaa kipulääkityksen turvin kipsaamalla. Kipsaus tehdään päivystystoimenpiteenä. Jos murtuma ei kolmessa kuukaudessa ole lujittunut, tehdään yleensä ydinnaulaus. Joskus leikkaushoito on aiheellinen aikaisemminkin.
Lihasaitio-oireyhtymä on etenkin nuorilla potilailla yleisin akuutin vaiheen lisävaiva. Erityisen suuressa vaarassa ovat nuoret, terveet miehet. Alkuoireena on kova lihaskipu sääressä. Hoitona on säären neljän lihaksen lihaskalvon avaaminen. Se tulisi tehdä kuuden tunnin kuluessa oireiden alkamisesta ja ennen kuin mahdolliset halvausoireet ehtivät kehittyä. Hoitamaton tila johtaa pysyviin hermo- ja lihasvaurioihin.
Säärimurtumiin liittyy suuri syvän laskimotukoksen eli veritulpan riski. Sitä lisäävät potilaan ikä, pitkä leikkausaika ja pitkä odotusaika ennen leikkausta. Syvän laskimotukoksen ehkäisy kuuluu kaikkien sairaalassa hoidettavien säärimurtumapotilaiden hoitoon. Niille potilaille, joiden veritulppariski on tavallista suurempi, lääkitys voi olla tarpeen koko kipsaushoidonkin ajan. Avomurtumapotilas tarvitsee yleensä laskimonsisäisen antibioottihoidon, joka tulisi aloittaa jo ensiapupoliklinikassa.
Lukiko kukaan loppuunsaakka?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei hilsekään pölähtänyt!
siinä oli sitä potkua, tallaista tänne kaivattiinkin. en ole aikoihin tollasta sillisalaattia lukenutkaan
Olet oppinut copy/paste:n
Samassa jutussa, josta osia on lainattu on edellisen otsikon aihe:
Tekstien alkuperäisyys. Tekijänoikeudet.
Oliskohan kannattanut lukea se ensin ja myöskin näiden sivustojen käyttöehdot.
Linkki:http://www.valt.helsinki.fi/staff/mainkine/luola.thm
Lisää lainattua:http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00045