Huuto! AAAGH!

KAIKKI TYÖTTÖMÄT KITUVAT SUOMESSA KÖYHYYSRAJAN ALAPUOLELLA!

Työttömien päivärahoja ei korotettu, koska työttömistä ei ole uhkaa yhteiskuntarauhalle!

MATTI VANHASEN hallitus valtiovarainministeri EERO HEINÄLUOMAN säestyksellä jakoi vain rusinoita pullasta eläkeläisille ja yksihuoltajille. Esimerkiksi työttömät jäivät tyystin heitteille, koska heistä ei ole poliittiseksi uhaksi tai yhteiskuntarauhan rikkojiksi. Vanhasen ja muiden vallan väärinkäyttäjien logiikan mukaan työttömien on siis noustava barrikadeille saadakseen jotain, eikä se joku olekaan aivan pientä. Kansainvälisen köyhyysmittarin mukaan köyhyysraja on noin 700 euron kohdalla kuukaudessa, siis työttömyyspäiväraha kaksinkertaisena! Ei ihme että kepuleiden pitää polttaa puoluetukiverovaroja enemmän kuin koskaan aiemmin pärjätäkseen ensi kevään eduskuntavaaleissa. Työttömiä tarvitaan vain äänestäjinä. Vallan sokaisemat tietävät että äänestäjät antavat äänensä aina vain eliitin edustajille.
0118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


E. Munck kirjoitti:

KAIKKI TYÖTTÖMÄT KITUVAT SUOMESSA KÖYHYYSRAJAN ALAPUOLELLA!

Työttömien päivärahoja ei korotettu, koska työttömistä ei ole uhkaa yhteiskuntarauhalle!

MATTI VANHASEN hallitus valtiovarainministeri EERO HEINÄLUOMAN säestyksellä jakoi vain rusinoita pullasta eläkeläisille ja yksihuoltajille. Esimerkiksi työttömät jäivät tyystin heitteille, koska heistä ei ole poliittiseksi uhaksi tai yhteiskuntarauhan rikkojiksi. Vanhasen ja muiden vallan väärinkäyttäjien logiikan mukaan työttömien on siis noustava barrikadeille saadakseen jotain, eikä se joku olekaan aivan pientä. Kansainvälisen köyhyysmittarin mukaan köyhyysraja on noin 700 euron kohdalla kuukaudessa, siis työttömyyspäiväraha kaksinkertaisena! Ei ihme että kepuleiden pitää polttaa puoluetukiverovaroja enemmän kuin koskaan aiemmin pärjätäkseen ensi kevään eduskuntavaaleissa. Työttömiä tarvitaan vain äänestäjinä. Vallan sokaisemat tietävät että äänestäjät antavat äänensä aina vain eliitin edustajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu