Lasten

Uskon oppi-isien mukaan ei ole mitään väliä, vaikka teini-ikäiset lapsetkin tuomittaisiin teloitettavaksi sivistysvaltiona itseään pitävässä maassa. Silläkään ei ole mitään väliä, vaikka lapsia tuhotaan korttelipommeilla (aivan hiljattainkin).

Tärkeintähän on sikiön hyvinvointi - lasten hyvinvointi ja kärsimykset ovat mitättömyys tähän verrattuna.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miten halpa-arvoinen on palestiinalais- tai hizbullahterroristin silmissä on lapsi, vanhus, nainen jopa raskaana oleva nainen, vammainen...
Kylmästi heitä käytetään ihmiskilpinä ja viedään surmansuuhun taloihin, joiden katoille on laitettu ohjuksia.

Mielestäni Suomen EU:n puheenjohtajamaana pitäisi ehdottomasti puuttua ja ottaa esille tämä hirvittävä epäkohta lastensuojelun mallimaana.
Suomessahan ei lasta saa millään tavalla kurittaa eikä muutenkaan tuollaisiin tilanteisiin laittaa

Kuvaava onkin sarjakuva, jossa palestiinalais- tai hizbullahurho ampuu kiväärillä lastenvaunujen takaa israelilaissotilasta, joka on suojaamassa lastenvaunuja.

Tuo kuvaus kertoo hyvin, mistä tuolla alueella on kysymys!

Ehkäpä surullinen suomalaishengen menetys muistuttaa meitä puuttumaan ajoissa tuollaisiin vääryyksiin, ettei tilanne karkaa käsistä kuten Libanonissa kävi.

Hienoa, että olet ottanut tuon räikeän epäkohdan esille!
Kiitos!
Olen samaa mieltä!

Äänestä
  • tilaisuus puuttua tuohon karmeuteen Al-Jazeeratv:n haastattelussa, mutta ei sanallakaan maininnut asiasta.
    Hyväksyi jopa haastattelun lopussa annetun Allah-siunauksen mukaan kaiken tuon lasten, naisten, vanhusten jne. tappamisen, kun sanoi: "Kiitos!"

    Äänestä

  • Suurimmat tuhot olivat Beirutissa. Minun tietääkseni "Katjusha" -raketteja ammuttiin Israelin rajan läheisyydestä. Miten oli se lämpövoimala - oliko sekin rakettitukikohta? Eiköhän sovita yhteisesti, että massiivinen kaupunkien tuhoaminen on sodan logiikkaa, tuhotaan asumuksia ja siinä sivussa lapsiperheitä, jolloin saadaan moraali murtumaan. Riittävän pitkään jatkuessaan vaikutus voi olla päinvastainenkin. Onhan tuo huomatti Lähi-idässä.

    Äänestä

  • Harhaanjohdettu kirjoitti:

    Suurimmat tuhot olivat Beirutissa. Minun tietääkseni "Katjusha" -raketteja ammuttiin Israelin rajan läheisyydestä. Miten oli se lämpövoimala - oliko sekin rakettitukikohta? Eiköhän sovita yhteisesti, että massiivinen kaupunkien tuhoaminen on sodan logiikkaa, tuhotaan asumuksia ja siinä sivussa lapsiperheitä, jolloin saadaan moraali murtumaan. Riittävän pitkään jatkuessaan vaikutus voi olla päinvastainenkin. Onhan tuo huomatti Lähi-idässä.

    ratsuväki raakaa, niin se on aina ollut sodan logiikka. Ammu tai tule ammutuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teloitus kirjoitti:

Uskon oppi-isien mukaan ei ole mitään väliä, vaikka teini-ikäiset lapsetkin tuomittaisiin teloitettavaksi sivistysvaltiona itseään pitävässä maassa. Silläkään ei ole mitään väliä, vaikka lapsia tuhotaan korttelipommeilla (aivan hiljattainkin).

Tärkeintähän on sikiön hyvinvointi - lasten hyvinvointi ja kärsimykset ovat mitättömyys tähän verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu