Vanhemmat päätävät millaista ruokaa lapsi syö. Heillä on velvollisuus opettaa lapsi noudattamaan terveellisiä elämäntapoja. Lapsi ei tajua vielä mitään ruoan tervellisyydestä yms. ja haluaa siksi syödä kokoajan kaikkea pikaruokapaskaa ja kaikkea makeaa, koska luulee sen olevan hyvän makuista. Hyvät vanhemmat estävät tämän ymmärtäen, että se on lapsen parhaaksi. Hyvät vanhemmat myös pistävät lapsensa harrastamaan jotain liikunnallista heti alusta asti. Lasta ei tietenkään saa pakottaa minkään tietyn lajin pariin vaan häntä on tuettava lajivalinnassa. Minua ei lapsena koitettu saada harrastamaan kuin jotain joukkuelajeja joista en ollut kiinnostunut, muita ei edes ehdotettu. Heti kun itse aloin tajuamaan jotain oikeanlaisesta ruoasta ja vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostamaan jouduin suorastaan tappelemaan äitini kanssa siitä, että hän lopettaa jääkaapin täyttämisen paskalla. Laihduin heti paljon ja innostuin liikunnasta(pyöräily). Itse hän syö vieläkin paskaa eikä harrasta liikuntaa, mutta omat ovat hautajaisensa...
Lapsen lihavuus on aikuisten vika
eräs lapsena lihava nuorimies
291801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
samankaltainen tarina kuin minullakin.vittu mikään oo hirveämpää kuin herätä murrosiässä todellisuuteen.vanhemmat tekivät omalle pojalleen melkoisen karhun palveluksen.kuinka lihava lapsi(tai nuori)olit?minulla oli elopainoa noin 130-140 kg tullessa murrosikään.nyt olen saanut aika hyvin elämääni järjestykseen mutta siinä kului useampi vuosi.
Mulla todellisuuteen herääminen oli sitä hirveämpää, kun yhtäkkiä koulussa olisi pitänyt olla niin hoikkaa ja simpsakkaa ja samaan aikaan kotona äiti ja muut naispuoliset sukulaiset alkoivat huomautella painosta aika ronskiinkin sävyyn. Häpesin itseäni aivan tolkuttoman paljon! Tuntui todella julmalta, että äitikin syötti minulle herkkuja aivan mahdottomasti, mutta sitten yhtäkkiä joskus 12-13-vuotiaana minun olisi vain pitänyt kai alkaa kieltäytyä niistä. Hän nimittäin jäkätti painostani JA samaan aikaan osti kotiin sipsiä ja suklaata. Joka päivä. Ja ruoaksi valmispitsoja yms. "vähärasvaista"!
En vieläkään ole oikein osannut pohtia äitini kohdalla jonkin sortin mielenterveydellisen ongelman olemassaoloa. Niin ristiriitaista ja sekoa tuo toiminta oli. Onneksi isäni ei sentään koskaan arvostellut tms.
Sinulla oli sitten enemmän liikapainoa kuin minulla. Itse olin 163 cm / 75 kg.
Tuli mieleen yksi kysymys luettuani tämän viestiketjun läpi: miksi vanhemmat syöttävät/antavat lastensa syödä enemmän kuin on tarve? Niin kuin täällä on todettu, lihavuus ei ole lapsen syy, mutta mikä on vanhempien syy tähän lasten ylisyöttämiseen? Kumpia silloin pitäisi hoitaa, vanhempia vai lapsia?
Minun teoriani on,että kun vanhemmilla ei ole aikaa lapsille,he korvaavat sen herkuilla.Vähän samaan tapaan kuin tavaroiden ostelulla.Lapsille tulee(mukamas)hyvä olo,kun heidät on huomioitu herkuilla...
.. lihavuus lapsena oli ehkä vielä tympeämpi kokemus kuin pojilla yleensä. Tytöthän jo varhain koulitaan pitämään ulkonäköä hyvin, hyvin tärkeänä. :(
Olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä, että VANHEMMISSA on syy, jos lapsi on lihava. Ja vanhemmat, te PILAATTE, sabotoitte ja tuhoatte lapsenne elämää syöttämällä lasta kuin jouluporsasta! Uskokaa minua, koska olin lapsena lihava ja kärsin siitä. Se vaikutti itsetuntooni, sosiaaliseen elämääni - ihan kaikkeen! Voi olla vaikea uskoa sitä nyt ja luultavasti monet lihavan lapsen vanhemmat uskovat lapsensa olevan "ihan onnellinen", mutta näin ei läheskään aina ole. Lapset ovat joskus vähän merkillisiä, taisin olla itsekin. Olin koulukiusattu, mutta en koskaan puhunut asiasta vanhemmilleni. He eivät vieläkään tiedä siitä. Jostakin syystä häpesin kiusaamista niin, että pidin kotona yllä vain onnellisen mukulan naamiota. :( Siihen aikaan ei koulukiusaamista noteerattu niin kuin nyt, eli opettajat yms. eivät siihen reagoineet, vaikka täytyihän heidän siitä tietää??? Ei se ollut mitenkään kauhean näkymätöntä.
Tiedän että omalta lapselta on valtavan vaikeaa kieltää ruokaa tai herkkuja. Mutta et kai antaisi lapsesi juosta heikoille jäillekään, vaikka hän kuinka sinne parkuisi? Vanhempien on oltava se osapuoli, joka ajattelee asioita pitkällä tähtäyksellä. Lapsi on luonnostaan impulsiivinen eikä siihen pysty, eikä pidä olettaakaan hänen siihen pystyvän. Se on vanhempien homma. Ja vanhempien homma on myös joskus olla se kalkkispari, joka sanoo ei ja nietu kaikkeen "kivaan".
Oma tarinani oli aika tyypillinen: äitini on koulunsa 15-16-vuotiaana jättänyt nainen, jota ei ruoanlaitto ole koskaan kiinnostanut. Hyvä ruoka on hänelle kourallinen voita ja litra kermaa, noin vähän kärjistettynä. Lapsensa (alle kouluikäisenä) ollessani hän saattoi hyvin laittaa minulle ruoaksi lautasellisen keitettyä makaronia ja karmean köntin voita siihen päälle. Voileipä oli aina meillä nimensä veroinen: VOIleipä. Sentti voita päällä ja rasvaisia leikkeleitä.
Joskus 12-vuotiaana vanhempieni avioliitossa alkoi olla ongelmia. Eräs ilmenemismuoto oli sellainen, ettei äitiä enää huvittanut sekään vähä ruoanlaitto mitä ennen oli harrastettu. Samaan aikaan alkoi markkinoille tulla valmisruokia ja kaikkia erilaisia rasvapommeja sipsilaatuja. Joten niillä mami sitten korvasi terveelliset ateriat. Isä muutti pois kotoa, ja siihen loppuivat säännölliset ruokailut.
Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni, mutta tietyssä mielessä koen jonkinasteista kaunaa hänen valinnoistaan. Teini-ikäni vietin häveten hänen "kaappijuoppouttaan", joka ilmeni jatkuvana kaljan litkimisenä työpäivän jälkeen. Tietysti avioliiton kariutuminen on raskasta, mutta ainakaan hän ei joutunut kamppailemaan samanlaisten taloudellisten ongelmien kanssa kuten vaikkapa monet yh:t, jotka eivät saa miehiltä edes elatusmaksuja perittyä.
Sitten kun olin teini, niin äitini alkoi syyttää minua lihavuudesta. Lihavuudesta, jolle HÄN oli luonut perustan! Ei kai voida olettaa 0-10-vuotiaan lapsen vastaavan itse omasta ruokavaliostaan? Tietysti silloin syö sitä mitä kotona tarjotaan!
Äitini muuten vieläkin syö samalla lailla kuin silloin, kun olin lapsi. Sentti, pari voita leivän päälle, jatkuvaa napostelua, pullaa ja voita. Jatkuvasti hän on myös "dieetillä" (tarkoittaa päivän tai kahden nälkäkuureja ja sen jälkeen taas palataan entiseen, oluesta ei luovuta jne. ja voita kuluu) eikä ole tyytyväinen ylipainoonsa. Itse olen muuttanut jo aikoja sitten kotoa ja muutin ruokailutottumuksiani. Olen nykyisin normaalipainoinen ja aion sellaisena pysyäkin. Ikinä en tahdo elää äitini tavalla tai muistuttaa häntä muutenkaan. Harmittaa vain joskus siellä kyläillessä se järkyttävä ruoan ja rasvaisten juttujen TUPUTTAMINEN. Kun olen muka niin "laiha" (ei pidä paikkaansa - BMI 22-23, eli täysin normaali!!). Mami paistaa kokonaisen pussillisen jotain valmispasteijoita ja nehän suorastaan tihkuvat rasvaa.. yäks.. :( Vaikka kuinka sanon, että mitään ei tarvita, niin aina laitetaan mukaan levykaupalla suklaata ja sipsiä. Pois ne tulee annettua, eteenpäin kavereille, jotka herkuista pitää.
Vanhemmat, jos oikeasti lapsenne onnellisuus ja TERVEYS ovat teille tärkeitä, niin pitäkää huoli siitä, ettei lapsi liho. Pieni pyöreyskin on tietysti parempi kuin joku sairaalloinen liikapaino, eli kauheasti ei tarvitse stressata. Karkkipäiväksi vaikka lauantai ja muu viikko olkoon arkea. Voidaanhan täällä keskustelupalstalla väitellä vaikka maailman tappiin asti siitä, saako lihavia kiusata (ei tietenkään saa) tai ovatko lihavat muita huonompia ihmisiä (eivät), mutta fakta on se, että ulkopuolinen maailma on julma - minulla on siitä paljon omaa kokemusta - joten miksi vaikeuttaa lapsen elämää ja riskeerata hänen terveytensä siinä samassa? Terveellistä, vähärasvaista kotiruokaa, kasviksia ja liikuntaa. Karkkia vain lauantaina. Siitä se lähtee!
täysin oikeassa.lapset yleensäkin pitää kasvattaa pärjäämään maailmassa.monesti vanhemmilta unohtuu että siitä lapsestakin kasvaa joku päivä aikuinen, jonka pitää itse pärjätä maailmassa.ylipaino ei todellakaan ole hyväksi murrosikäiselle nuorelle.murrosikäinen jos joku kaipaa toisten ja etenkin vastakkaisen sukupuolen hyväksyntää.vanhemmat älkää pilatko lastenne parhaita vuosia!niitä kun ei saa ikinä takaisin :(
Ihmettelen tässä sellaista yleisempääkin ongelmaa, eli vanhempien uskomatonta mukavuudenhalua ja lepsuutta. Miksi sitä EI sanaa ei osata käyttää? Sitä tarvitaan karkkihyllyn luona ja sitä tarvitaan jos ollaan kylässä, sitä tarvitaan nukkumaanmenoaikaan. Parasta olisi vain vanhempien opetella kieltämään lasta, koska tässä elämässä ei kaikki lapsen haluaminen ole hyväksi hänelle itselleen. Kyllä minusta vanhempien rakkauden täytyy olla kaukonäköisempää kuin joidenkin välittömien mielihalujen tyydyttäminen.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että lapsi pitää kasvattaa pärjäämään tässä maailmassa. Pärjäämistä on myös tieto oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Lapsuudenkodissa opitut hyvät ruokailutottumukset ovat kullanarvoinen juttu ja pääoma aikuisuuteen. Ihan samoin jos kotona opetetaan lapsille terveellisen ja hyvän ruoan tekoa, niin se taito säilyy sittenkin, kun muutetaan omilleen. Ei tarvitse joka päivä vetää Grandiosan jättipitsaa naamaan.
Kyllä näin on! Jos lapsi on alle kouluikäsenä jo lihava, niin swilloin on kyllä syyh kotona!
Ja voi melkein yleistää että jos näet lihavan lapsen, niin kun näet sen jälkeen vanhemmat he ovat myös ylipainoisia.
Eräs entinen koulukaverinkin molemmat lapset olivat vauva iästä lähtien reilusti ylipainoisia ja myös ovat vanhemmat kamppailleet ylipainon kanssa ko ikänsä. Ja heidän ruokavalionsa kotona on aivan kammottava! Ja äiti ei uskalla sanoa tytölleen mitään syömisistä kun pelkää että siitä tulee heti anoreksia tai bulimania! Tyttöä kiusataan ylipainon vuoksi aika paljoam nyt ikää 13 v! Mikä on vanhempien vastuu...
Minulla on kaksi lasta, toinen kahdeksan ja toinen kuusi vuotias. He ovat toistensa vastakohdat. Vanhempi pulskempi, hitaampiliikkeinen ja nälkäisempi ja toinen pitkä, hoikka, liukasliikeinen ja syö huomattavasti vähempi.
Me syömme tavallista suomalaista perusruokaa, johon kuuluu runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Peruna on ruoanlaitossa numero yksi. Rasvassa ei paisteta mitään, eikä sitä lisätä ruokaan. Leivänpäällä 28%:sta levitettä. Makkaraa ei syödä, vain leikkeleitä (kevyitä sellaisia), juusto kevyemmästä päästä. Kalaa, kanaa suositaan ja jos lihaa halutaan, se on melkein aina rasvatonta hirvenlihaa.
Karkkipäivä kerran viikossa ja sitä kohtuudella. Jäätelöä näin kesällä viikoittain, mutta kohtuus siinäkin.
Välipalana on usein leipää, levitettä, leikkelettä, kurkkua ja hedelmää tai vähäkalorista mehukeittoa. Juomana maitoa tai mummonmehua.
Roskaruokaa (pizzoja, hampurilaisia ym.) meillä syödään ehkä 4-6 kertaa vuodessa.
Syömme myös säännöllisesti siis aamupala, kouluruoka, välipala, illallinen ja iltapala.
Ruokapuoli on mielestäni kondiksessa... mutta toinen lapsista on isokokoinen. Mistä tämä siis voi johtua? Olen vahvasti sitä mieltä, että myös perintötekijöillä on osuutta asiaan. Minä itse olen isompikokoinen ja isä vastaavasti pitkä ja hoikka.
Molemmat lapset tuntuvat olevan koko ajan liikkeellä, joten energiaa kuluu valtavasti pihaleikeissä.
Toinen lapsistani kuitenkin rakastaa ruokaa ja hän ei tule kylläiseksi siitä määrästä, mistä velipoikansa. Joskus tuntuu vaikealta tietää mitä tehdä, kun lapsi sanoo olevansa vielä nälkäinen ja hän on jo syönyt reippaan annoksen ruokaa (jopa enempi kuin aikuiset). Paha mieli tulee niin vanhemmille kuin lapsellekkin, jos vain kieltää ottamasta enää ruokaa.
Tälläinen tapaus meillä. En ole kuitenkaan huolissani lapseni tulevaisuudesta, sillä meillä on ruokailutottumukset mielestäni kondiksessa. Lapsi kasvaa ja pituutta tulee lisää. Uskon, että paino tasaantuu ajan kanssa. Tarkkana kuitenkin minun tulee olla, että suunta ei ole ylöspäin. Jos teillä on vinkkejä tämän asian suhteen, olisi kiva kuulla niistä
Suosittelen sinulle melko tuoretta kirjaa "Painonsa arvoiset", jonka voi kirjastosta lainata tai ostaa omaksi. Kirjoittajina ovat lastenlääkäri ja sairaanhoitaja, joilla on paljon kokemusta ylipainoisten lasten hoitamisessa. Ennaltaehkäisy on usein parempi vaihtoehto kuin se, että aletaan toimia ongelmien jo ollessa valtavia.
Ehkä voisit antaa lapselle santsiannokseksi kasviksia, jos hän valittaa nälkäänsä, vaikka on syönyt reilusti? Muistaakseni tuossa kirjassa (vai oliko se "Mahtavat muksut", jompi kumpi) sanottiin kyllä siitäkin, ettei santsaamista ruokapöydässä pitäisi ottaa tavaksi ollenkaan. Mutta kasviksia voi varmasti hyvin syödä.
Fysiikan lait ovat aika lahjomattomia: jos syöt enemmän kuin kulutat, niin lihot. Kun syöt vähemmän kuin kulutat, niin laihdut. Selittämätöntä lihomista ei olekaan. Jos lapsesi syö mielestäsi normaalisti ja paino nousee vaan, niin suosittelen käyntiä terveyskeskuksessa. Lääkäri voi määrätä lapsen kilpirauhasverikokeeseen. Tosin lasten kilpirauhasongelmat ovat HYVIN harvinaisia ja usein niihin liittyy myös pituuskasvun pysähtymistä ja oppimisvaikeuksia. Kannattaa kuitenkin harkita sitä vaihtoehtoa.
Meillä on lähisuvun piirissä sellainen perhe, jossa vanhempi lapsi on jo luokiteltu erittäin ylipainoiseksi. Nuorempi on normaali, suorastaan hoikka. Perheen äiti yritti ynnäillä lihavan lapsen syömiä kaloreita, mutta oli aivan metsässä. Hän ei nimittäin muuta nähnyt kuin sen makaranilaatikkolautasellisen, jonka tyttö söi perheen kanssa aterialla. Tämä tyttö on nimittäin napostelija, hän saa paljon nautintoa syömisestä. Viikkorahansa on hyvin runsas, ja se menee herkkuihin. Ilmankos sitä lihoo, vaikka kotona ei söisikään kuin sen yhden lautasellisen makaronilaatikkoa.
Tietysti lapset ovat erilaisia, joku nauttii syömisestä enemmän kuin toinen. Mutta mistä se johtuu? Lähinnä tulee mieleen sellaista, että jotkut lapset esim. tämä esimerkkiperheen lapsi, elää jotenkin kauhean köyhää elämää. Kavereita ei ole, kun ylipainon vuoksi jo kiusataankin. Kotona pelataan pleikkarilla kaiket illat. Tuntuu vähän siltä, että vanhemmat eivät ole opettaneet, että nautintoa voi saada muustakin kuin syömisestä. Nämä ovat puhtaasti totuttelukysymyksiä. Tiedän sen itse, koska minua ohjattiin kodissani siihen suuntaan, että syöminen oli muutakin kuin nälän tyydyttämistä - se oli nautintoa tuottavaa toimintaa, parasta kaikista. Pystyin kuitenkin monien vuosien kamppailun jälkeen löytämään iloni vaikka sadekävelystä ulkona, tuoreista kasviksista, hedelmistä. Karkkipäivien suklaa vaihtui kohtuulliseksi määräksi marmeladia - siinä on vähemmän energiaa kuin suklaassa. Opin myös nauttimaan rankastakin liikunnasta, vaikka kotona minua ei tosiaankaan rohkaistu liikkumaan millään tavalla.
Onneksi nämä lasten tottumukset eivät vielä ole kiveen kirjoitettuja! Mitä aikaisemmin asioihin yrittää vaikuttaa, niin sen parempi lapsen kannalta. Voisi olla hyvä yrittää opetella erottamaan suun nälkä ja vatsan nälkä. Jos lapsen tekee mieli santsia, niin hyvä idea voi olla sanoa niinkin, että odota kymmenen minuuttia, sitten saat. Kylläisyydentunnehan ei heti ala edes kehittyä, vaan heti syömisen jälkeen (vallankin jos on nopeaan syöty) voi vatsassa vielä kurnia, vaikkei tarvetta lisäruoalle edes ole.
kuitenkin rajoitettava lapsen annos kokoja.tuollaisesta "ahmimisesta" voi tulla koko eliniän kestävä tapa.jos hän söisi vastaisuudessa saman verran kuin veljensäkin.kasvu korjaisi ylipainon.hän voisi vaikka juoda ennen ruokailua ison lasin vettä.voisi auttaa pienentämään annoskokoa.
Niin, ei lihominen johdu aina vääränlaisesta ruoasta, vaan myös ruoan määrä voi olla liian iso.
Perunaa ei kannattaisi pitää ruoan perustana, koska se on ravintoarvollisesti kovin köyhä ja sisältää kuitenkin suhteellisen paljon energiaa. Vaihda peruna vaikka kukkakaaliin tai bataattiin.
Jos lapsi valittaa että hänellä on vielä nälkä yhden normaalin annoksen syötyään, annan lapselle salaattia tai jotain vähäkalorista millä täyttää maha. Voisit ottaa myös selvää miten paljon lapsesi peruskulutus on, ja annostella hänelle ruokaa vain ainoastaan sen peruskulutuksen verran ja jos vielä on nälkä niin loppu hoidetaan vihanneksilla ja kasviksilla ja rajoitetusti myös hedelmillä. Pidä myös huolta että molemmat juovat riittävästsi vettä, joskus janontunne sekoitetaan näläntunteeseen.
Sama määrä ruokaa ja sama määrä liikuntaa - toinen on lihava ja toinen on laiha. Fysiikka on erilainen. Jopa sisaruksilla.
pitää toisen lapsen oppia syömään kulutuksena mukaisesti.muuten tulevaisuudessa odotettavissa koulukiusaamista sun muuta "kivaa".ja lapsena opitut tavat seuraavat mukana koko elämän.
.. vaikuttaa ruokavalionne. Liiallinen rasvojen karsiminenkaan lapsen ruokavaliosta ei ole hyväksi. Pulskempi lapsesi saattaa olla ns. yliherkkä hiilihydraateille ja hänen verensokerinsa saattaa heitellä, jos hän on koko ajan nälkäinen. Karsi huonoja hiilihydraatteja, eli perunaa, vaaleaa leipää jne. Korvaa kasviksilla, lihalla, täysjyvällä ja maitotuotteilla (tuossa järjestyksessä) ja voitte kaikki paremmin. Lapset kuitenkin tarvitsevat rasvoja: rasva ja kolesteroli on aivojen kehitykselle ja toiminnalle välttämättömiä.
Ensinnäkään en usko missään perheessä sisarusten syövän aina TASAN saman verran ja liikkuvan tasan saman verran. Ja siksi toisekseen fysiikan lait koskevat meitä kaikkia. Energiaa ei tule tyhjästä, rasva ei "synny" kehoon tyhjästä. Asian voi vaikka varmistaa halutessaan lääkäriltä, jos ei tällaisella palstalla saatu informaatio vakuuta. :)
Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, niin sen vähemmän vanhemmat oikeasti tietävät hänen syömisistään. Lapset viettävät yllättävän nuorella iällä paljon aikaa poissa vanhempien luota, ja energian saantia on jo siksikin vaikeaa arvioida. Parasta olisi jo pienestä opettaa terveelliset elämäntavat osaksi nautinnollista arkea, koska tosiaan lapsen viettäessä aikaa muualla, alkaa olla jo työläämpää muuttaa asenteita. Toki se onnistuu yhä, mutta on vaikeampaa.
Ja vielä tuosta kulutuksesta, energiasta ja rasvasta: olen jo sanonutkin, että jos vanhempi on OIKEASTI sitä mieltä, että samalla energiansaannilla ja liikunnalla toinen lapsi lihoo ja toinen on normaali, niin KANNATTAA MENNÄ LÄÄKÄRIIN. Kilpirauhasen vajaatoiminta on lapsella harvinainen tila, mutta se mahdollisuus on syytä sulkea pois! Pahimmillaan siihen liittyy nimittäin kasvun pysähtymisen mahdollisuus, oppimishäiriöitä yms.
Onpa joidenkin vaikea tajuta että lihavuus periytyy. Ihan turha väittää vastaan koska lihavuusgeeni on löydetty ja aiheesta on tehty tutkimuksia. Paljon luonnollisempi tällainen selitys kuin kilpirauhasen vajaatoiminta lapsella. Kautta aikojen on sisarusparvissa ollut erilaisella ruumiinrakenteella varustettuja. Samalla ravinnolla voi todellakin toinen pysyä hoikkana ja toinen lihoa. En ikinä tule ymmärtämään tätä ajojahtia joka aloitetaan jo vaippaikäisistä. Keneltä se on pois jos toinen on tuhdimpi kuin toinen? Useita kymmeniä vuosia sitten liikunta oli vielä itsestäänselvempi osa jokapäiväistä elämää kuin nyt. Liikuntaa myös pakkosyötettiin koulussa rankalla kädellä. Silti oli lihavia lapsia. Ihminen ei ole mikään kone vaan meissä on paljon sellaista jota ei selitetä "fysiikan laeilla".
eihän nyt kenenkään lapsen ole pakko olla ylipainoinen.ei se ole minkään korkeimman käsissä.ylipaino periytyy koska ruokailutottumukset siirtyvät vanhemmilta lapsille.lihavuudelle altistava geeni on olemassa.mutta kaikki voivat olla hoikkia ja hyväkuntoisia(pois lukien jotkut sairaat)lapsi on hyvä opettaa syömään terveellisesti ja urheilemaan.ei missään nimessä saa nostaa käsiä pystyyn!lapsi kärsii aina lihavuudesta.
Geeneissä periytyy ALTTIUS lihoa, ei itse lihavuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti saavat ruoasta enemmän nautintoa kuin toiset. Tämä ei todellakaan merkitse ihmisen olevan tuomittu lihomiseen. Ympäristö ja kasvatus, näistä kaikki on kiinni.
Ruoasta paljon nautintoa saava ihminen, joka mahdollisesti kantaa lihavuusgeeniä, EI LIHO mikäli kotona ohjataan nauttimaan kevyistä herkuista. Tuoreet kasvikset ovat aina turvallista syötävää ja hedelmiä voi hyvin kohtuudella nauttia. Eikä liho, vaikka kuinka kantaisi lihavuusgeeniä.
On kirjoitettu myös rikollisuusgeenistä. Ei tämäkään tarkoita sitä, että geenin kantaja olisi tuomittu rikolliseksi. Se saattaa lisätä alttiutta, mataloittaa kynnystä rötöstelyyn, mutta se ei "pakota" ketään rikolliseksi.
Jos suomalainen vauva syntyisi nälkää näkevään maahan, niin vauvasta ei todellakaan kasvaisi pyöreää lasta. Ei, vaikka kuinka olisi geenit nämä suomalaiset. Lihavuus ei ole samanlainen fyysinen ominaisuus kuin vaikkapa silmien väri. Lihavuus on tila, johon vaikuttavat elämäntapavalinnat, ruokavalio ja liikkuminen.
Monet sellaisetkin ihmiset, joiden vanhemmat tai isovanhemmat eivät ole olleet lihavia, ovat ylipainoisia. Se johtuu tästä elämäntyylistä. Epäsäännöllisistä ruoka-ajoista, napostelukulttuurista, rasvaisesta ruoasta ja makeisten ylenpalttisuudesta. On hukattu syömisessä arjen ja juhlan välinen ero. Arjesta on tullut juhlaa ja juhlasta arkea.
Minä en tässä ole mitään ajojahteja järjestämässä. Olen itse ollut lihava lapsi ja tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, kuinka tympeä kokemus se on. Haluaisin säästää muut lapset siltä, jos vain voin. Ensimmäinen askel on myöntää se, että ongelma on. Toinen on lähteä miettimään, mistä ongelma johtuu. Minusta aivan liian helposti nykyisin syytetään geenejä, yhteiskuntaa, joulupukkia.. kun todellinen syy on jossakin paljon lähempänä: omassa itsessä. Kun ongelma on myönnetty ja sen alkuperä samaten, niin voidaan lähteä pohtimaan ratkaisuja. Jos vanhempi TODELLA haluaa lapsensa parasta, niin hänen on oltava aikuinen. Aikuinen ajattelee asioita pitkällä tähtäyksellä, eikä ole kuten lapsi, joka arvioi namista saatavan hetken mielihyvän tärkeämmäksi kuin siitä seuraavat haitat (lihominen yms.).
Geeneistä, perimästä ja yksilöllisistä eroista: aineenvaihdunnassa on eri yksilöillä myös eroavaisuuksia. Olen lukenut aiheesta. Haastatellut lääkärit ovat kuitenkin sillä kannalla, etteivät perusaineenvaihdunnan erot tarkoita ihmisen lihomista, jos syö kulutukseensa nähden sopivan määrän kaloreita. Erot ovat kuitenkin niin pieniä, kun on terveistä ihmisistä kyse. Kilpirauhasen vajaatoiminta yms. SAIRAUDET ovat sitten asia erikseen.
siis totta on että vanhemmat opettavat ruokakulttuurin salat. Minua aina kehotettiin harrastamaan jotain urheilullista, mutta en tyännyt. Minua kannustettiin muuhunkin kuin joukuelajeihin, siis mihin vaan, mutten innostunut. Halusin taidetta, taidetta. No, nyt harrastan taidetta ja sitä arvostetaan. Pointti oli siis se, että älkää hyvät ihmiset pakottako sitten missään tapauksessa lastanne urheilemaan, se tekee siitä vaan vastenmielistä puuhaa. Nykyään olen itse totutellut liikunnan iloihin, koska se ei ollut minulle pakkopullaa. Kannustakaa ja kehukaa, kertokaa liikunnan terveellisyydestä ja antakaa kokeilla. Mutta älkää pakottako.
Minulla on 4-vuotias poika, joka tietää jo nyt, mikä on terveellistä ja mikä ei. Jonkun mielestä ehkä liian aikaista, mutta kun lapsi on valmis omaksumaan tietoa, miksi sitä häneltä pimittäisin. Hän ei edes suostu syömään hampurilaisia ja aina uuteen ruokaan tutustuessaan kysyy: "Onko tämä terveellistä?"
Ei meillä fanaattisesti vahdita syömisiä, eikä edes lihomisen pelossa, kunhan pyritään syömään terveellisesti ja opetan lapseni samaan pienestä pitäen. Ruoasta nautitaan ja välillä herkutellaankin, mutta kohtuudella. Kun siihen oppii jo pienenä, sujuu se myöhemmällä iällä niin itsestään, ettei siihen tarvitse edes kiinnittää huomiota.
Samoin opetan hänelle omien valintojeni perusteluita: esim. eettistä näkökantaa valitessa kanamunia ym. kuin myös "ylipakattuja" vältämme.
Liikunta kuuluu myös elämäämme päivittäin, lapsi liikkuu leikin varjolla ja aikuiset liikkumisen vuoksi. Lapsen kasvaessa hän oppii siihen, että liikunta on osa elämää, eikä siitä edes osaa luopua, kun se on elämänmalli, johon on tottunut.
Pienestä se alkaa ja mitä aikaisemmin, sitä parempi. On todella julmaa ja välinpitämätöntä vanhemmilta välittää lapsilleen huonot ruokailutottumukset ja elämäntavat. Sehän on sama, kuin toivoisi tarkoituksella huonoa elämänlaatua ja ennenaikaista kuolemaa omille lapsilleen.
Onnitteluni teille kaikille, jotka olette pystyneet muuttamaan elämäntapanne vanhemmistanne huolimatta, se on hieno saavutus! :)
juuri tuollaista kasvatusta arvostan.ei mitään suoraa kieltoa vaan selitetään lapselle miksi joitain tiettyjä ruokia rajoitetaan.ja liikuntahan on kivaa siitä terve lapsi nauttii :)
Kyllä se on suurimmaksi osaksi vanhempien laiskuuta lasten lihominen.
Helpompi ostaa kaupasta einespitsa ja vanukas ruoaksi tai välipalaksi, viikonloppunakaan ei jakseta tehdä kotiruokaa, mäkkärille tai pitsalle vaan...
Eräskin tuttu sanoi pitävänsä aina limuja ja naksuja kaapissa, jos ei vaikka jaksa laittaa muksuille ruokaa duunin jälkeen niin voi passittaa ne kyseiselle kaapille...
Toinen hänen vaalimansa "elämää suurempi keksintö" on pistää lapset illalla katsomaan joku video/DVD, niin ei tarvitse itse istua sängyn vieressä satua lukemassa.
Voiko tähän edes sanoa mitään?
Olen edelleenkin äidilleni katkera kun aikuisuuden kynnyksellä havahduin 142kg painoisena tyttösenä. Meillä ei kotona koskaan saanut jättää ruokaa, aina tuputettiin lisää vaan. Jos oli jostakin paha mieli niin siihen oli tarjolla avuksi sipsipussi tai levy suklaata. Olkapäätä johon tukeutua ei ollut tarjolla. Kun äitini jätti minut 10-12vuotiaana viikonlopuksi yksin kotiin oli jääkaappi lastattu herkuilla ettei tulisi ikävä...
16v menin painonvartioihin kun paino oli 126kg, silloin äiti kannusti ostamalla pussillisen munkkeja sekä lihistä nakeilla.
Nyt kun olen muutaman vuoden taistellut painoni kanssa omillani, omassa huushollissa olen vihdoin päässyt vauhtiin. 20kg on lähtenyt huhtikuusta ja olen löytänyt liikkumisen ilon. Ostin polkupyörän ja sillä poljen painoa alaspäin, toki myöskin ruokavali on remontoitu;)
Saan itseni aina suuttumaan kun käyn äitini luona, siskoni(14v) nimittäin saa samanlaiset ruokailutottumukset/lohdutukset kuin minä aikoinaan...kyllä äiti pitää siitä huolen.
kärsinyt samanlaisen lapsuuden/nuoruuden paitsi että olen mies.painokin oli samoilla paikkeilla no ehkä vähän enemmän :) hyvä että olet ottanut ohjat omiin käsiisi.havahduttua karuun todellisuuteen (vasta aikuisiällä)laihdutin noin 90 kiloa ja nyt alkaa jo vähän päästä elämään kiinni.sinulla on täysi oikeus olla vanhemmillesi vihainen.ikävä kyllä mennyttä aikaa ei voi saada takaisin mutta tulevaisuutta voi kyllä jossain määrin muokata.itse olen nyt 24 vuotias enkä usko että ikinä saan annettua anteeksi vanhemmilleni.ikävää että nuorella iällä joutuu kärsimään toisten tekemien vääryyksien takia :( mutta ehkä meilläkin on vielä vähän nuoruutta jäljellä.kyllä sä siihen pystyt.
kyllä tiedän että onnistun tällä kertaa karistamaan lopullisesti ylipainon...mutta nyt 20kg kevyempänä sitä on jo alkanut murehtimaan ja vähän jännittämäänkin tulevaa. Millaista elämä on sitten normaalipainoisena, sitä kun ei aikaisemmin ole kokenut. Tiedän että olen sama ihminen, mutta kuka on se vieras joka minua katsoo peilistä? Miten oppii tuntemaan taas oman vartalonsa? Vielä on n.45kg matkaa taivallettavana joten vielä kestää muutaman vuoden ennen kuin alkaa elämä nro.2. Hienoa että olet pystynyt karistamaan 90kg painostasi, onneksi olkoon ihan koko sydämestäni. Sinä sait valettua minuun taas pienen lisämurusen tsemppiä;)
Minä olen vihainen vanhemmilleni siitä,että he opettivat minut syömään väärin.Luulen,että äitini on aina syönyt suruunsa ja opetti sen myös minulle jo pienestä pitäen.Muutenkin meillä syötiin tosi epäterveellisesti:ei yhteisiä aterioita,ei aamupaloja ja syöminen keskittyi iltaan.Minulle ei myöskään suositeltu liikuntaharrastuksia ja teininä minua ei kannustettu laihduttamaan.Syy:"kun meidän suvussa melkein jokainen on vähän pyöreä."
Rakastan vanhempiani,mutta suutun todella,kun äiti vieläkin tuputtaa herkkuja aina,kun menen käymään.Yritän selittää,että yritän pudottaa painoa,mutta silti pitäisi tunnin välein syödä jotain...Ja kaiken huippu on se,että isä käskee minun lähes joka kerta laihduttaa!
Kun minä joskus saan lapsia,meillä opetellaan syömään terveellisesti ja harrastamaan liikuntaa.Edes sen verran,että käydään kerran viikossa yhdessä kävelyllä.En halua,että lapseni joutuvat kokemaan saman kuin minä.