Aika tavalla on mieli herkistynyt näin synnytyksen jälkeen, muttei nyt sentään masennuksesta voida puhua. Silti aina kun ajattelee vauvamasua niin tulee paha olo. Sitä on kauhea ikävä! Eikä tätä vauvaa miellä samaksi kuin se masu. Vaikka minulla ei ollut helppoa sen mahan kanssa, mutta kaikki jutut mitä siihen liittyy on nyt poissa. Se lähti ikäänkuin liian nopeaa pois. Enkä pysty laulamaan samoja lauluja vauvalle kuin mitä lauleskelin masulle. Mutta kaipa tämä on ohimenevää. Kuulemma hyvin yleistä tämä "herkistyminen".
Silti itkettää kun muistelen miten vielä viikko sitten ähräsin sen vatsan kanssa kaikenlaista.
Vauva on onneksi terve vaikka vatsaongelmien kanssa valvottaakin kovasti.
Muilla samanlaisia tuntemuksia?
Silti itkettää kun muistelen miten vielä viikko sitten ähräsin sen vatsan kanssa kaikenlaista.
Vauva on onneksi terve vaikka vatsaongelmien kanssa valvottaakin kovasti.
Muilla samanlaisia tuntemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin älä vain teekään itsellesi tuosta asiasta mitään "masennusta". Se herkistyminen on aivan luonnollista ja kuuluu asiaan. Sillä tavoin olet valmiimpi vauvan tarpeille.
Ajattelepa miten mukavaa siitä vatsasta oli päästä eroon. Mitä kaikkea pystyt nyt helpommin tekemään kun se ei ole tiellä.
Mikset voi laulaa samoja lauluja? Laulamaan vain ja heti!
Itse olin ensimmäisen jälkeen niin herkkänä, että kun ensimmäinen kerran lähdin vaippa-, ym. ostoksille omin päin ilman vauvaa ja metrossa oli joku muu vauva joka itki, aloin itse itkeä kun tuli se oma vauva mieleen. Ja vauva oli hyvässä hoidossa isän ollessa kotona!
Samoin näin kauheita unia miten vaunut lähtee käsistä tai ihan kävelylenkillä alamäessä kuvittelin jos otteeni lipeää ja vauva syöksyy kuolemaan. Nämä kaikki ajatukset ja tunteet ja "kauheudet" on ihan luonnollisia, niitä ei kannata pelätä eikä ajatella että no nyt mä olen ihan seko! (Kuule kun olet vähän useamman vauvan tehnyt niin se on helpotus päästä siitä masusta eroon kaikista vaivoista ja ongelmista joista ei itselläkään ollut ensimmäisen kohdalla tietoakaan.)
Itse jouduin tämän nyt 5v. synnytyksen jälkeen jonkinliseen "koomaan".
Olin kuin toisessa maailmassa.
Vanhempi 1,5 vuotias ei päässyt ulos, minä menin jopa pissalle vauva sylissä.
Kannoin kainalossa pari kuukautta.
Synnytys meni sen 2 viikkoa yliajan.
Sanoin ukolle ettei ole mitään lasta, kun kaikki muut kolme syntyivät laskettuna päivänä.
Eli nuppi sekosi jo ennen tytön syntymää.
2 kuukautta olin sisällä tyttö koko ajan kainalossa, syötiin pika ruokaa en pystynyt tekemään.
Neuvolaan vei isä tytön, ihmettelivät ja lopulta kiitos neuvolan tädin tuli yllättäen käymään.
Istuin lattialla vauva sylissä ja itkin.
Suoraan lääkäriin, iskä jäi lasten kanssa.
Itkin noin 2 tuntia ja sitten lääkitys päälle
Olen aina ollut "kova mimmi" ja itkin tai näytin herkimpiä tunteita tosi harvoin. Esikoinen syntyi ja nyt on tippa linssissä pienimmistäkin asioista! Lapsi on jo kaksi mutta herkkyys senku jatkuu :)
Tv-ohjelmassa voi joku sanoa jotain kaunista toiselle, minä itken ku oli niin nätisti sanottu. Sit nää hää ohjelmat, minä itken ---> ilosta!
Halaan miestäni ja kerron kuinka ihana ja rakas hän on, itku tulee väkisin! välilä meinaa jo hävettää jatkuva vetistely. Mut toisaalta, huomaan olevani onnellisempi näin herkkänä ku sellaisena "koviksena".