Ulkovuorauksen ilmanvaihdon puuttuminen?

Asun vuonna 2000 rakennetussa rivitalossa, jossa on ylhäällä vaakapanelointi ja alhaalla pystypanelointi. Pystypaneelien alaosa on ihan kiinni sokkelissa ja osittain myös sokkelin sisäpuolella. Meidän mielestä vuoraus on tehty väärin ja olemme reklamoineet rakennuttajaa. Rakennuttaja oli tulossa porailemaan seiniin reikiä mutta saimme sen estettyä. Rakennuttajan valitseman asiantuntijan mukaan vuoraus saa ilmaa hitaasti paneelien "tappourista". Laudan päät eivät ole viistetty eikä niitä ole maalattu. Rakennuttaja aikoo korja ongelman sillälailla että se viistää paneloinnin paikallaan ja maalaa sen jälkeen viistetyt päät. Sen jälkeen siihen varmaan tulee ilmarako mutta saattaa näkyä tuulensuojalevyt komeasti alta. Vaakakoolauksessa kuulemma SAATTAA olla moottorisahalla tehtyjä uria joista ilma pääsisi ylöspäin. Mielipiteitä? Oikeustoimet?
61347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se kosteuden tiivistyminen on lähinnä teoreettista. Jos taloa ei ole lateksilla tms. hengittämättömällä maalilla maalattu, niin asiat ovat kunnossa.

Lautataloja tehtiin yli 50 vuotta sitten ilman höyrysulkuja ja tuuletusrakoja. Hyviä taloja ovat ne ovat vieläkin.

Äänestä
  • on muuttunut "hengittämättömäksi."Nimenomaan lateksimaali hengittää.Vuonna 2000 rakennetun talon ulkovuoren tuuletusraon kuuluu olla vähintään 25mm.Katso RT kortistosta.kysyjän kuvauksen perusteella,on todella kyseessä sellainen rakentaja,jonka ei pitäisi tehdä autokatosta(yhdenauton)vaativampaa rakennusta.Samoin myös rakennuksen/rakennusten valvojien ammattitaito on riittämätön tai sitten ovat todella vastuuttomia henkilöitä,jotka antavat tehdä ko.työnjälkeä.

    Äänestä

puu muuten kunnolla kuivu. Eli ilman pitää jostain päästä laudoituksen alle ja ylhäältä pois.

Ei nuo lautaurat mitään tuuleta.

Ja moottorisaha jutuille voi vain nauraa.

Vinosade menee aina laudasta läpi, saumoista (teoriassa) ja miten se kuivaa jos ei ole ilmarakoja?

Äänestä
  • Kasvutuoreen, aisanpaksuisen puukapulan kuivaamiseksi riittää, kun se on lyöty kirveellä halki. Puolikkaat saavat jäädä yhteen, ja silti puu kuivuu kasaan heitettynäkin.

    Jos seinälaudat pääsevät hengittämään, asia on kunnossa.

    Äänestä

  • Moi

    Jos puuvuorauksen alaosa viistetään niin että ilma pääsee panelin taakse pitää muistaa että siellä tuulilevyn ja paneelin takana saisi olla vähintään 2 cm tuuletusrako. Toisaalta tuuletusrako alhaalla ei auta mitään jos sitä ei ole myös ylhäällä eli ilman pitää todella kulkea.

    Jos pysty vaakapanelointi on samalla tasolla ulkoa päin katsottaessa ja tuuletusväli on 2 cm voi olla niin että pystypaneli on koolattu vaakaan ja vaakapaneeli taas pystyyn. Tämä tarkoittaa että ilma ei vaakakoolauksen takia kulje ollenkaan. Jos koolaus olisi tehty minusta oikein pitäisi tuuletusväli olla lähempänä 5 cm jolloin koko matkalla tuulilevyä vasten ensin pystykoolaus. Tämän päälle alas laitettu vaakakoolaus pystypaneelia varten ja ylös kasvatettu pystykoolaus samalle tasolle.

    Kale

    Äänestä

  • Kale kirjoitti:

    Moi

    Sillälailla se on nuissa naapuritaloissakin tehty (sama rakentaja)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hallituksen jäsen kirjoitti:

Asun vuonna 2000 rakennetussa rivitalossa, jossa on ylhäällä vaakapanelointi ja alhaalla pystypanelointi. Pystypaneelien alaosa on ihan kiinni sokkelissa ja osittain myös sokkelin sisäpuolella. Meidän mielestä vuoraus on tehty väärin ja olemme reklamoineet rakennuttajaa. Rakennuttaja oli tulossa porailemaan seiniin reikiä mutta saimme sen estettyä. Rakennuttajan valitseman asiantuntijan mukaan vuoraus saa ilmaa hitaasti paneelien "tappourista". Laudan päät eivät ole viistetty eikä niitä ole maalattu. Rakennuttaja aikoo korja ongelman sillälailla että se viistää paneloinnin paikallaan ja maalaa sen jälkeen viistetyt päät. Sen jälkeen siihen varmaan tulee ilmarako mutta saattaa näkyä tuulensuojalevyt komeasti alta. Vaakakoolauksessa kuulemma SAATTAA olla moottorisahalla tehtyjä uria joista ilma pääsisi ylöspäin. Mielipiteitä? Oikeustoimet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu