Ja syksy on saapunut

Huh huh, näin se aika vaan rientää. Kesä on vaihtunut syksyyn ja Italia juhli futiksen maailmanmestaruutta. Mitään uuttahan ei naitvissin leirissä ole kuitenkaan tapahtunut. Yhä vain toinen osapuoli syyttää toistaan josta saamme sitten lukea iltapäivälehdistä. Mutta nyt iltapäivälehdet ovat onneksi löytäneet jotain oikeasti tärkeää kirjoitettavaa kuten esim. Sievisten ero. Mutta sitten tämä mediahässäkkä alkaa uudestaan kun mr. peräkammarinpoika ilmoittaa uuden laulajan nimen...

No eipä ne nw:n pojat aivan hiljaa ole olleet kesän aikana. Ovat nimittääin tehneet uuden pohjanoteerauksen. Niin säälittävä julkisuudenhaku tempaus tämä videoblog systeemi oli. Pitäähän sitä julkisuudessa pysyä tauon aikana ettei ihmiset unohda ja seuraava levy möisi liian vähän. Mutta kyllä Tuomas pysyy julkisuudessa, vaikkei haluakkaan. Siitä pitävät huolen Cabuli ja Turunen jotka joka kuukausi laukovat jotain idioottimaista iltapäivälehdille. Kaikkea se katkeruus teettää...

Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista tietää, mitä asiasta on mieltä herra Sami Vänskä. Yökalan ex-basisti, jonka Tuomas erotti vuonna 2001. Eikä silloinkaan herra voinut sitä itse kasvoitusten ilmoittaa. Kertoo kyllä jotain siitä millainen pelle Tuomas on. Nykyisinhan Sami soittelee bassoa Root Remedy nimisessä jazz-poppoossa.

Demoja on tullut reippaasti, mutta laulaja puuttuu. Etsiikö Tuomas Tarjalle korvaajaa myös hänelle henkilökohtaisella tavalla. Sillä erotuksella vain että tämä tyttönen ei antasi rukkasia. Kova on urakka, löytää laulaja JA tyttöystävä. Ehkäpä naitvissin pitäisi jatkaa mieslaulajalla ettei Tuomas ihastuisi laulajaan. Vai mistä sen aina tietää......

Ennustan että tässä saadaan vielä jonkinlainen saippuaooppera käyntiin kunhan peräkammarin poika löytää sen sopivan laulajan. Onhan se melko surullista että sitten iltapäivälehdet eivät muusta tule kirjoittamaan kuin kyseisestä asiasta seuraavaan kuukauteen. Ja pitäähän sinne saada välillä Turusenkin kommentit siitä kuinkä järkyttynyt hän on. Aivan loistavaa syksyä kaikille palataan asiaan myöhemmin.

Toivoo ystävänne Pellemeininki :)

11

1243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rock´ kukko

      Näyttää siltä, että Tuomas Holopainen on sinulle sama kun härälle punainen vaate. Tuomasta on vihattava, on kaivettava, kaikki mitä miehen historiasta löytyy, jos sieltä löytyisi jotain millä hutkia.

      Kuule, ei nyt Tuomas etsi itselleen uutta tyttöystävää eikä missään tapauksessa Tarjan korviketta, vaan bändiin sopivaa naissolistia. Toisekseen, vaikka haukut Tuomasta idiootiksi - peräkamarin pojaksi, Nightwish etsii solistia yhtyeenä, siis kaikkien mielipide painaa valinnassa.

      Musiikkielämää ja taiteilijoita tuntevana en pidä Tuomasta mitenkään sulkeutuneena ja omituisena otuksena, hänen lausuntonsa mediassa erottamisjupakan jälkeen ovat olleet hillittyjä sekä asiallisia. Tuomaksen lausunnot ovat paljon asiallisempia ja hyvin perusteltuja verrattuna vaikka kiistan toiseen osapuoleen ja heidän leirinsä lausuntoihin.

      Muistaakseni heti jupakan alettua keväällä, Tuomas ja Marco kertoivat solistivalinnan jäävän loppuvuoteen ja tulevaan talveen, nyt elämme elokuuta herran vuotta 2006....mihinkä sinulla on kiire bändillä ei ole mitään kiirettä.

    • ei kai taas

      Huh huh... Kyllä se pelle jaksaa. Jauhoi tätä paskaa jo viime kesänä

    • ...............

      Hanki elämä!

    • Dafaga

      En ole aiemmin huomannut, mutta näyttää vierailleen aiemminkin täällä.

    • -Secrecy-

      Itse puhut katkeruudesta, kuin se olisi joku sairaus, mutta itsekkin olet katkera, koska ah-se-niin-ihana-Tarja olikin ihmisenä jotain aivan muuta, kuin se mukava tyttönen, jota hän mediassa on monesti esittänyt.

      Tiedoksesi vain: Samin potkut (Uskomantonta, että ne vedettiin nyt viiden vuoden päästä esiin.) olivat varmasti helpotus myöskin Samille itselleen. Äläkä esitä tuollaista pyhimystä "Kaikki pitää pystyä tekemään sovussa keskutellen." Eihän mistään Nightwishissa pystytty puhumaan Tarjan kanssa, koska Marcelo vartoi häntä, kuin vihainen koira. Ja eikö tämä ole sanottu miljoonia kertoja: Jos Tarja oltaisiin erotettu sen takia, että Tuomas oli ihastunut häneen, niin miksi KAIKKIEN BÄNDIN JÄSENTEN NIMET OLIVAT PAPERISSA? Selitäppäs se tuolla suorastaan loisteliaalla älykkyydellesi. Tarja erotettiin koska:
      1.Hän perui monia keikkoja, sekä Pohjois-Amerikan kiertueenkin.
      2.Hän osallistui Marcelon hämäriin bisneksiin (Esim. Bootlegit.)
      3.Hän toitotti jokaiseen lehteen "En haluaisi olla metal-bändin laulaja, koska olen oopperalaulaja. Metal = EVVK!"

      • Puolustinko minä missään kohtaa tekstissäni Tarjaa?
        Enpä usko.
        Olenko antanut itsestäni sen kuvan että olisin näitä vitun tarja-on-niin-hyvä-laulaja-muulla-ei-ole-mitään-väiä-idiootteja?
        Enpä usko.
        Entä olenko antanut itsestäni kuvan että olisin näitä vitun tuomas ihquttajia.
        Sitä kaikkein vähiten.

        Ehkäpä Tarja todellakin käyttäytyi niin idioottimaisesti kun Tuomas kertoi tuossa kirjeessä. Ja olen ollus aina sitä mieltä että naivissi olisi vähemmän surkea jos se epävireinen Turunen ei laulaisi siinä. Mutta se tapa jolla Tuomas erotti Tarjan oli vähintäänkin yhtä idioottimainen. Joten eivätkös he olisivatkin kuin luodut toisilleen ;). Ja Tuomashan on itsekin yhtä ahne kuin Turunen. Vai millä sinä selität tuon aivan helvetinmoisen oheiskrääsän määrän. Ja turha alkaa ulisemaan jostain vitun levy-yhtiöstä. Niihin tarvitaan aina bändin suostumus.

        Rakkain terveisin Pellemeininki

      • tyttö.
        Pellemeininki kirjoitti:

        Puolustinko minä missään kohtaa tekstissäni Tarjaa?

        "epävireinen Turunen"? En itsekkään ole mikää Tarja-fani,mutta minun käsittääkseni Turunen on aika lahjakas laulaja.Aika monen teinin suusta olen kyllä ennnenkin kuullut tuon "se ei osaa laulaa"-jutun,kun ei muuta olla paremman puuttessa keksitty. :)

        Okei, ensimmäisenä pyydän anteeksi, kun erehdyin luulemaan sinua Tarja-takas-ku-se-o-nii-vitu-paras -hyypiöksi.

        Ja sanotaanpas, että minunkin mielestäni tapa jolla Tarja erotettiin oli väärä, mutta en kuitenkaan tuomitse Tuomasta. He olivat kuitenkin monta vuotta ystäviä ja sen takia ymmärrän, että Tarjan erottaminen oli todella raskasta.

        Kyllä muillakin bändeillä on paljon oheistuotteita, mutta haukutaanko heitä rahanahneiksi? Miksi bändi haluaisi kieltää ne oheistuotteet? Jos niitä ei olisi, jotkut fanit alkaisivat bändin sivuilla ulisemaan: "Miksei teillä oo sitä ja sitä oheituotetta ja blaa blaa"... ;)

        Mutta voitaisiinko nyt unohtaa nämä potkut ja antaa molempien uusille albumeille mahdollisuus tai ainakin pidetään suu kiinni? Muista en tiedä, mutta minä lopetan tähän potkuista jauhamisen, koska aihe ei liene kovin ajankohtainen... ;)

      • nythän on niin
        tyttö. kirjoitti:

        "epävireinen Turunen"? En itsekkään ole mikää Tarja-fani,mutta minun käsittääkseni Turunen on aika lahjakas laulaja.Aika monen teinin suusta olen kyllä ennnenkin kuullut tuon "se ei osaa laulaa"-jutun,kun ei muuta olla paremman puuttessa keksitty. :)

        Että pikku epävireisyyttä on kyllä havaittavissa etenkin live-taltioinneissa.

    • harharharharhaaarr

      - Tuomas on homo

      - Tuomas on rahanahne

      - Tuomas on selkäänpuukottaja

      - Tuomas on peräkamarin poika

      - Tuomas on Aku ankkoja lukeva kakara

      - Tuomas on tyranni jonka oikkujen mukaan bändin pitää elää

      • Menestysonhuikeaa

        Oliko muuta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe