Söinpä sitten purkillisen Pringlessejä. Arvatkaapa vit*ttaako??!!
No voi Helvet.....aaaargh
PieniJaHento
141512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mä katoin äsken leffan ja söin sen aikana pannukakkua kokonaisen sellasen uunipellin,sellasta jännää leipää ihan hemmetisti makuunin irtiksiä koko pussin.Joten eipäs masennuta ;D
oi..aika..heh paljon..:)En vittuile, kuhan vaan ihmettelen..Miten tämä pääsi tapahtumaan???Vai et taidakaan olla syömishäiriöinen kuin noin sitä hehkutat...?
Koko viikon eläny naurettavan pienellä kalorimäärällä,nii eilen sit vähän repsahti..mut tänään palaan takasin normaaliin.
Jos tarpeeksi paastoaa ja kieltää itseltään kaiken, loppupeleissä noin tulee käymään AINA. Kun sitten viimein "saa" herkkuja käsiinsä, ei tulekaan minkäänlaista rajaa niiden syömiseen. Sen jälkeinen olo on pelkkä helvetti, jonka jälkeen taas paastoaa viikon,pari, kolme.. palauttaakseen hyvän omantunnon. Mutta se on väärin! Seuraavalla kerralla käy taas samalla tavalla ja kaava jatkuu ties kuinka kauan, ellei asioille rupea tekemään jotakin. Ahmiminen voi myös mennä sairaaksi, joten suosittelisin apuun hakeutumista jo ajoissa!
Nimim. kokemusta on.
Ei varmasti tule käymään aina noin :D Puhu vaan omasta puolestasi. Itse en ole herkkuja syönyt sitten ala-asteen 3. luokan. Syön päivässä 300 kcal ja näin on jatkunut jo monta kuukautta. Ei edes tee mieli syödä mitään kaloripommeja. Itsekurini on myös loistava, että kyllä TIEDÄN, etten mihinkään ahmimiseen voisi mitenkään sortua.
Kuinkas monta kaloria söit kuukausia sitten? Eli 300 kcal "kuurisi" ei ole ollut ikuista. (Noh, riippuen tietenkin söitkö ennen sitten vähemmän kun 300 mutta...)
Myöskään en tarkoittanut pelkkiä herkkuja.
Myöskään en puhu pelkän itseni puolesta, vaan aika monen ;) Mitä nyt näitäkin keskusteluja lukee...
Joten puhu SINÄ vaan oman loistavan itsekurisi puolesta :)
Niin puhunkin omasta puolestani ja sanoinkin sen. Mutta sinä käytit sanaa AINA ja yleistit liikaa. Maalaisjärkeä varmaan pystyy käyttämään, etten ole sillä 300kcal/päivässä iäti elänyt. Pikkuhiljaa rupesin laskemaan kalorimääriä jostain 700 kalorista, kun tein tietoisen päätöksen, että haluan laihtua erityisen nopeasti. Hyvä päätös tämä ei tietenkään ollut. Pelkään, että juuri tämän liian hyvän itsekurini ansiosta pian makaan jossain laitoksessa letkuissa.
"Pelkään, että juuri tämän liian hyvän itsekurini ansiosta pian makaan jossain laitoksessa letkuissa."
Anorexialla ei ole mitään tekemistä itsekurin kanssa. Anorektikko ilman bulimisia oireita voi tosiaankin lopettaa lopullisesti syömisen ja kuihtua pois koskaan repsahtamatta, mutta itsekuria se ei ole vaan pidättyvyyden ja ruuan pelon saa aikaan paha psyykkinen häiriö.
Anorektikon ollessa kyseessä voi hyvästä itsekurista puhua vain, jos hän ajatuksensa voimalla saa itsensä noudattamaan terveellistä ruokavaliota ja kohtuuliikuntaa, vaikka sairaus vaatisi toisin. Eli, sinun itsekurisi on 300 kalorin tasoa, millä minä en ainakaan lähtisi kehuskelemaan; repsahdat näemmä joka ikinen päivä sairauteen!
"Itsekuri on tahto tai taito omilla aivoilla hallita ja määrätä siitä mitä itse päättää tehdä. Aivoissa on tieto siitä, mikä on parasta tehdä halutun tuloksen saavuttamiseksi. Mutta miten itse kukin tätä tietoa käyttää, johtuu itsestä, itsekurista. Miksi ja miten siis kurittaisin itseäni?"
Nappasin tämän yhdestä artikkelista.
"Anorektikko ilman bulimisia oireita voi tosiaankin lopettaa lopullisesti syömisen ja kuihtua pois koskaan repsahtamatta, mutta itsekuria se ei ole vaan pidättyvyyden ja ruuan pelon saa aikaan paha psyykkinen häiriö."
Toki, mutta jostain se aina lähtee. Minä tein tietoisen päätöksen, että syön vain tietyn määrän laihtuakseni. Ilman vahvaa tahtoa onnistumisesta en olisi pystynyt jatkamaan muutamaa päivää pidempää. Sairaudesta ei silloin vielä kuitenkaan ollut kysymys.
"Eli, sinun itsekurisi on 300 kalorin tasoa, millä minä en ainakaan lähtisi kehuskelemaan; repsahdat näemmä joka ikinen päivä sairauteen!"
En tehnytkään päätöstä terveellisistä elämäntavoista vaan laihtumisesta.
"Toki, mutta jostain se aina lähtee. Minä tein tietoisen päätöksen, että syön vain tietyn määrän laihtuakseni. Ilman vahvaa tahtoa onnistumisesta en olisi pystynyt jatkamaan muutamaa päivää pidempää. Sairaudesta ei silloin vielä kuitenkaan ollut kysymys.
En tehnytkään päätöstä terveellisistä elämäntavoista vaan laihtumisesta."
Puhut itsesi pussiin. Mikäli ihmisellä ei vippaa päässä hän ei riskeeraa terveyttään nopean laihtumisen vuoksi - terve, liikkuva ihminen kun laihtuu ihan terveellisinkin keinoin ja tietää tämän. Väitätpä mitä tahansa, niin ongelmasi (tai kuten itse sitä kutsut; loistava itsekurisi) on psyykeen häiriö, joka ilmenee kehon tuhoavana itseinhona, ts. sairas mielesi inhoaa tervettä kehoasi niin paljon, että tuhoaa sen mahdollisimman nopeasti ympäriltään – ja sinä kutsut tätä itsekuriksi?!
Sinua paljon paremman itsekurin omaavat ihmiset, jotka jaksavat laihduttaa terveellisesti, kärsivällisesti ja samalla kehostaan huolehtien – se, se vasta itsekuria vaatii!
et ole koskaan tainnut nähdä anorektikkoa livenä, tai et ainakaan läheisesti tunne yhtään? Määrätynlaiseen anorexiaan sairastunut tekee kaikkensa, jottei hänen tarvitse syödä. Kyllä siinä vierustoveri heti tietää ettei kyse ole itsekurista, vaan siitä ettei henkilö kerta kaikkiaan pysty syömään.
Jos siis kohdallasi tosiaan on kyse itsekurista kuten väität, eli pakotat itsesi laihduttamaan; kuritat itseäsi ja kärsit, niin silloin sinulla taipumusta bulimiseen anorexiaan ja repsahdus vaanii enemmin tai myöhemmin ovella.
Väitätkö, että esimerkiksi kaikilla kaalikeittodieetillä olevilla "vippaa päästä", koska haluavat nopeita tuloksia? Ja sairaudesta puhuessani tarkoitin anoreksiaa, minkä varmasti hyvin tajusit.
"Väitätpä mitä tahansa, niin ongelmasi (tai kuten itse sitä kutsut; loistava itsekurisi) on psyykeen häiriö, joka ilmenee kehon tuhoavana itseinhona, ts. sairas mielesi inhoaa tervettä kehoasi niin paljon, että tuhoaa sen mahdollisimman nopeasti ympäriltään – ja sinä kutsut tätä itsekuriksi?!"
Tiedän, että olen psyykkeeltäni sairas, mutta sitä en laihdutuksen alussa ollut.
"Sinua paljon paremman itsekurin omaavat ihmiset, jotka jaksavat laihduttaa terveellisesti, kärsivällisesti ja samalla kehostaan huolehtien – se, se vasta itsekuria vaatii!"
En ole heitä väheksynytkään.
Enkä jaksa alkaa väitellä kanssasi enempää.
"Itsekuri on tahto tai taito omilla aivoilla hallita ja määrätä siitä mitä itse päättää tehdä."
Jos olen saavuttanut elämässäni lähes kaikki tavoitteeni, jotka olen asettanut, eikö minulla sitten ole hyvä itsekuri?
Ehkä nyt olisi aika tutkia niiden tavoitteiden terveyttä ja turvallisuutta. Minäkin olen saavuttanut lähes kaikki tavoitteeni, mutta aina silloin tällöin huomannut että hinta oli liian kova ja silloin yleensä sattuu ja lujaa.
Itsekuri on arvokas asia mutta jos mopo lähtee niin pahasti keulimaan ettei enää näe missä kulkee järjen ja turvallisuuden raja, on kyse jostain muusta.
...minusta kaalikeitto- tai millä muulla tahansa yksipuolisella ihmedieetillä laihduttajilla, jos ei nyt suorastaan vippaa päästä, niin ainakin on heikko sisälukutaito. Ihmedieetit eivät ole oikotie onneen. Nopea laihtuminen syö rasvan lisäksi lihaskudosta, kehon lihasmassa katoaa, ja jossain vaiheessa paino nousee takaisin vielä rajummin. Tai sitten ihminen valjastaa terveen itsesäätelykyvyn sairauden palvelukseen. Mikä on tietysti sekin oire, mistä ihmistä ei voida syyttää, mutta olen sitä mieltä että noista kaalisoppapelleilyistä alkaa moni syömishäiriö.