KATAINEN

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen jäi nalkkiin lentoaseman tullissa Aamulehden tietojen mukaan.Jyrki Kataisen laukusta löydettiin metsästysaseen lukko ja Kataisen omien sanojen hän oli vain viemässä asetarviketta vain puhdistukseen kotiin.Mitähän mahtaa Kataisen päässä liikkua,kun yrittää salakuljettaa aseen osia tullin läpi?Kataisen päässä taida liikkua mitään.Huvittavaa on kun eduskunnan jäsen ei tiedä,että ampumatarvikkeita ei saa viedä lentokoneeseen,vaikka hyvin on tiedossa tiukat turvallisuuskriteerit nykyään.Ei tule Kataisesta ainakaan sisäministeriäkään näiden salakuljetusyritys uutisten jälkeen tai ylipäätänsäkään ministeriä.Pitkät piuhat ovat Kataisella siis
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi kataista ei pidätetty todennäköisin syin epäiltynä terrorismista.

Kokoomuslaiset ovat aiemminkin pyrkineet tuhoamaan suomesta demokratian. Ajatelkaapa vaikka itsenäisyytemme alun kokoomuksen haaveita suomen kuningaskunnasta, suomen piti olla saksalaisen prinssin johtama, eli paskat demokratiasta.

Äänestä
  • on se, että CIA voi luokitella hänet terrorismista epäillyksi ja sen johdosta ei-toivotuksi vierailemaan USA:ssa. Siinä tapauksessa eipä taida olla kovin hääppöinen tulevaisuus Kataisen politiikon uralla

    Äänestä

Jos tuo tapaus on totta, niin viranomaisilla on erittäin suuri syy epäillä Kataista terroristiksi. Saa nähdä vaikuttaako tuo tapaus Kataisen kohteluun, kun hän aikoo matkustaa esim. USA:han.

Äänestä
  • Ei Kataisen kohdalla mitään erikoispoikkeusta voi millään tehdä.Asia pitää tutkia perinpohjaisesti ja antaa oikeuden käsitellä asia ja langettaa mahdollinen sanktio.Mielestäni vankeustuomio ei ole Kataisella kaukana.

    Äänestä

  • sanktioita kirjoitti:

    Ei Kataisen kohdalla mitään erikoispoikkeusta voi millään tehdä.Asia pitää tutkia perinpohjaisesti ja antaa oikeuden käsitellä asia ja langettaa mahdollinen sanktio.Mielestäni vankeustuomio ei ole Kataisella kaukana.

    Voi ihme sentään.Menkää kukkahattutädit ja -sedät jo rauhoittumaan.Johan olis käräjäsalit ja vankilat täynnä,jos kaikista takavarikoiduista tavaroista tehtäisiin tälläinen numero.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JÄI KIINNI kirjoitti:

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen jäi nalkkiin lentoaseman tullissa Aamulehden tietojen mukaan.Jyrki Kataisen laukusta löydettiin metsästysaseen lukko ja Kataisen omien sanojen hän oli vain viemässä asetarviketta vain puhdistukseen kotiin.Mitähän mahtaa Kataisen päässä liikkua,kun yrittää salakuljettaa aseen osia tullin läpi?Kataisen päässä taida liikkua mitään.Huvittavaa on kun eduskunnan jäsen ei tiedä,että ampumatarvikkeita ei saa viedä lentokoneeseen,vaikka hyvin on tiedossa tiukat turvallisuuskriteerit nykyään.Ei tule Kataisesta ainakaan sisäministeriäkään näiden salakuljetusyritys uutisten jälkeen tai ylipäätänsäkään ministeriä.Pitkät piuhat ovat Kataisella siis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu