Miehille ei

ei todellakaan pidä paikkaansa, enempi uskon siihen että yh-äidit on niin nirsoja ja valikoivia eronsa johdosta (tai jätetyksi) että ei ole sellaista miestä joka tuohon kuvioon sopii millään....

itse olin aviossa yh-äidin kanssa (tosin erosimme usean vuoden avioliiton jälkeen) ja ei minulla ollut mitään ongelmaa, tällä naisella oli...jätän kertomatta mikä mutta liittyi meidän suhteeseemme.

Seuran laatu riippuu omasta miesmausta ja siitä, mistä niitä miehiä etsii. Jos etsit miehiä vain baareista ja ihastut sellaisiin kukkoileviin pelimies-tyyppeihin, niin ei mikään ihme että saat vain seksiseuraa. Yksinhuoltajuudella ei ole asiaan mitään vaikutusta.

Pieni yh-äitien vähemmistö on pilannut kaikkien maineen. Nimittäin itse olen törmännyt silloin tällöin yh-äiteihin joiden ainoa tavoite on ollut saada yhden yön hoito.

(Herneet ovat tarjouksessa K-kaupassa)

Kauheeta katsella deittipalstoilta itseni ikäisiä naisia kun yh-äitejä on joukossa jo melko lailla. Ei siinä mielessä että yh:t olisivat kamalia, mutta kun tunnen itseni liian lapselliseksi, että voisin edes harkita tuollaista suhdetta vielä.

Yh on aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.Eiku jono pystyyn.Voi olla yh omasta tahosta tai ei kyll sen aika näyttää.Ja eiköhän ne sex ja silloin tällöin seuraa hakevat kelepuuta kaiken sorttisia.Eläkää vetäkö noin yks oikosia johtopäätöksiä

Miksi taas pitää asettaa yh-äidit kakkosluokan kansalaisiksi? Jos naisella on lapsi, niin on yhdentekevää, onko lapsi tehty parisuhteessa vai yksin, vaikka tietysti useimmat haluavat lapset vasta suhteessa. Tahdon vain sanoa, että äidin siviilisääty ei kerro mitään äidistä ihmisestä eikä varsinkaan lasta saa arvottaa sen mukaan, onko äiti yksin vai kaksin.

Ihailen itse suunnattomasti yksinhuoltajaäitejä, jotka selviävät kunnialla lapsenhoidosta. Ja erityisesti kunnioitan niitä naisia, joilla on rohkeutta pitää lapsi "vahinkoraskauden" yllättäessä. Abortteja tehdään ihan riittävästi muutenkin.

Ja tämä ei ollut mikään katkeran yh:n vuodatus, vaan olen ollut naimisissa itse jo kolmatta vuotta ja lapsemme syntyy toivottuna avioliittoon. Siltikään en pysty hyväksymään ihmisten luokittelua sillä perusteella, minkälaisiin oloihin he ovat lapsensa tehneet.

Yksinhuoltajan tapauksessa se riippuu niin monesta seikasta, eli muuttujia (mahdollisia esteitä todelliselle suhteelle) on niin monta.

Ensimmäinen tekijä on tietysti se nainen ja hänen luonne, sitten on lapset, niiden lukumäärä ja luonteet, sitten on vielä lasten isä/isät ja hänen/niiden luonne. Lisäksi vielä lastentapaamisjärjestelyt ja -määrät, näihin liittyvien riitelyiden määrät ja laadut.

Kun kaikesta tästä selvitään, niin sitten on vielä kaikki se maallinen, joka suhteisiin liittyy, elatussuhteet yms.

Eli jos on itse lapseton, niin kyllä siinä täytyy melkoista harkintaa käyttää ja iso kolahtaminen olla taustalla, ennen kuin yh-naisen kanssa alkaa vakavaan suhteeseen.

Joku tietysti nyt väittää, että ethän sinä ala niiden lasten tai ex-miesten kanssa suhteeseen, vaan sen naisen. Muuten kyllä totta, mutta tosielämässä viimeistään yhteenmuuttovaiheessa nämä edelläkuvatut ongelmat voivat konkretisoitua. Eikä sitä rauhalliseen ja lapsettomaan poikamieselämään tottunut miehenpuolikas kovin mielellään ala todistelemaan yllämainittuun "perhe"elämään liittyviä ongelmia ja välien selvittelyjä.

Enkä voi kuin omalta osaltani vastata...

Tuntuu, että jotkui liian paljon ajattelee kaikkea etukäteen----> siitä sitten muodostuu paikkansapitämätön ennakkoluulo.

Toivon, että yksin lapsensa kasvattavia kunnioitettaisin arvokkaan elämäntehtävän tekevinä ihmisinä. En saata ymmärtää missä vaiheessa lasten arvo on romahtanut niin, ettei heidän kasvatustaan nähdä tärkeäksi ja vaativakti tehtäväksi, josta siis yksihuoltaja vastaa yksin!!

Minun tapauksessani miehestä ei ole kuulunut kuuteen vai seitsemään vuoteen...eli lasten isä ei 'hylkäsi' lapset jo allekouluikaisenä. Taloudellisesti olen tiukoilla, mutta pärjätty ollaan. Nykyään voin lähteä omiin harrastuksiini ja olla kotoakin pois eikä lastenhoidossa ole niin kiinni kuin silloin, kun tyttäreni olivat pieniä.

Lapseni ovat reippaita, touhukkaita ja fiksuja, menestyvät koulussa. Nytkin toisen ystävä on meillä yötä ja nukkuvatminun parisängyssäni ja itsemenen tyttären huoneeseen nukkumaan. Leipoivat yhdessä vadelmamuffinsseja järjettömän määrän pullaa pakasteeseen...loppujen paistamisessaautoin, kun alkoivat väsähtää.

Sen jälkeen, (-94) kun jätin väkivaltaisen mieheni ennen toisen tyttären syntymää, minulla on ollut yksi yhden yön juttu, jostatäälläkin olen kirjoittanut ja kaksi pitempää seurustelua, joista toinen päätyi pahasti katastrofiin. Viimeisetviisi vuotta olen ollut ilman miesystävää... kunne nyt tämän vuoden helmikuussaajattelin etsiskellä keskustelupalstojen kautta (siis tutustumallaajatuksiin) ystäviä... jopa miesystävää. Muutama hyvä ystävä minulla on livessä ja perhetuttuja tullut omien ja lasten harrastusten kautta viime vuosina.

Niin, että minut tämä lapsista-yksin-huolehtiminen on imenyt kokonaan. Kaikki ylimääräinen 'seuraelämä' on kutistunut sellaisiin, joilla itsellään lapsia tai jotka halunneetauttaa minua lastenhoidossa. Yksin olen leffoissa, kirjastossa, uimassa ja pyöräilemässä käynyt. Yksin kerännyt sienet, mutta marjastuskaveri minulla viime vuonna oli ekaa kertaa.

Ehkä en ole kovin sosiaalinen ollutkaan.

No kun mies ajattelee yh:ista vähän niinkuin näin:

1) Tuo nainen ei osaa valita itselleen sopivaa miestä kun on jo yhden virhevalinnan tehnyt. Varmaan minäkin olen sille epäsopivaa tyyppiä ja sen kanssa tulee ero ennemmin tai myöhemmin.

2) Naisella on lyhyt pinna ja se vaihtaa miestä kuin autoa kun kyllästyy entiseen. Miksi minä ajaisin itseni siihen samaan joukkoon.

3) Kassien tyhjentämiseen se kyllä kelpaa.

Tosin yhtään niin fiksua ja mukavaa yh:ta en ole tavannut että huvittaisi edes kylässä käydä.

Vakavat suhteet on valitettavasti melko poisluettu juttu. Pari hyvää kaveriani on pitkään suhteeseen yh:n kanssa sukeltanut ja molempia petettiin rankasti. Not for me, thx.