Tulevaisuudessa tarvitaan lisää maksajia, saadaksemme palvelut ja eläkkeet hoidetuksi, mutta mistä raha? Maksuilla,veroa lisäämällä, tukia vähentämällä. Kaikki käypäsiä asioita, mutta ne ei riitä.
Pitäisi kai löytää keinoja mistä noita maksuja, ja veroja otettaisiin, ja miettiä mitä tukia vähentää. Ehkä pitäisi, vaikkapa......
Vähentää työnantajamaksuja alkuun vaikka 30%!
Tuo vaikuttaisi suoraan työnantajien kykyyn työllistää lisää ihmisiä. Eli näin parantaa oleellisesti työllisyyttä.
Voisi vapauttaa verosta kaikki alle 16000€ vuodessa ansaitsevat työntekijät, näin saataisiin nuoria töihin, ja kasvamaan kisällistä mestariksi vähän joka alalla. Tuo menetetty vero-osuus palautuisi takaisin, nopeasti kasvavana kulutuksena eli raha kiertäisi nopeammin.
Oppisopimuskoulutus otettava yhdeksi lisääntyväksi opiskelumuodoksi. Nykyinen määrä on riittämätön elinkeinoelämän tarpeisiin.
Pakollinen terveydehoito vakuutus kaikkien työssäkäviöiden hankittavaksi. Näin helpotettaisiin yhteiskuntaan kohdistuvia terveydenhoito kuluja, sekä niiden palvelujen saatavuutta, ja nopeutumista.
Subjektiivisten palveluiden tarkistamista on myös tehtävä. Esim. päivähoito ja koulupuolella olisi tiettyä tarkistamisen varaa. Myöskin kulttuuripalvelut vaatii uutta priorisointia.
Pitäisi kai löytää keinoja mistä noita maksuja, ja veroja otettaisiin, ja miettiä mitä tukia vähentää. Ehkä pitäisi, vaikkapa......
Vähentää työnantajamaksuja alkuun vaikka 30%!
Tuo vaikuttaisi suoraan työnantajien kykyyn työllistää lisää ihmisiä. Eli näin parantaa oleellisesti työllisyyttä.
Voisi vapauttaa verosta kaikki alle 16000€ vuodessa ansaitsevat työntekijät, näin saataisiin nuoria töihin, ja kasvamaan kisällistä mestariksi vähän joka alalla. Tuo menetetty vero-osuus palautuisi takaisin, nopeasti kasvavana kulutuksena eli raha kiertäisi nopeammin.
Oppisopimuskoulutus otettava yhdeksi lisääntyväksi opiskelumuodoksi. Nykyinen määrä on riittämätön elinkeinoelämän tarpeisiin.
Pakollinen terveydehoito vakuutus kaikkien työssäkäviöiden hankittavaksi. Näin helpotettaisiin yhteiskuntaan kohdistuvia terveydenhoito kuluja, sekä niiden palvelujen saatavuutta, ja nopeutumista.
Subjektiivisten palveluiden tarkistamista on myös tehtävä. Esim. päivähoito ja koulupuolella olisi tiettyä tarkistamisen varaa. Myöskin kulttuuripalvelut vaatii uutta priorisointia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Voisi vapauttaa verosta kaikki alle 16000€ vuodessa ansaitsevat työntekijät,"
Kuulostaapa hienolta, eikä yhtään populismilta.
Mitä, jos laitetaan valtio maksamaan kaikki verot?
että näppäily virhe antoi liian suuren luvun. Ajatuksena oli 13000€, ei 16000€.
Valtio taas kustantaa ihan liian paljon asioita jo nyt.
Valitat, että yhteiskunnan varat ei riitä kaikkiin menoihin. Seuraavaksi esität tulojen pienentämistä!
Minkähän laisilla reunaehdoilla uskot tuon yhtälön toimivan?
Oppisopimuskoulutusta liian vähän?
Mikä on mielestäsi riittävä määrä?
> "Pakollinen terveydehoito vakuutus kaikkien työssäkäviöiden hankittavaksi."
Voi hyvät hyssälät! Meillähän on pakollinen sairaanhoitovakuutus. Ei vain työssäkäyvillä, vaan joka ikisellä verovelvollisella.
Mitähän reunaehtoja herra taas hakee?
Halvemmaksi tulee jokaisella laskutavalla olla ottamatta pienestä tulosta veroa, ja saada se kulutuksen ja niihin liityvien maksujen kautta takaisin. Luulisi ex-grynderinä ymmärtävän tuon asian. Nyt kun ko.summasta peritään vero,niin erillaiset tukitoimet tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi. Eikö?
Oppisopimus koulutusta pitäisi vähintään triplata nykyisestä, koska sillä keinoin saadaan nuoria työn ja opin ääreen, ja samalla tuotetaan työtä, sekä saadaan eri ammatteihin osaajia. Järjestelmä on kaikille osapuolille kistatta hyvä ja toimiva.
Tuo sinun sairausvakuutus on aivan eri asia kuin mitä ehdotin, mutta senhän sinä tiesitkin, mutta pitihän sinun nyt vähän koittaa vääristää asiaa.
Olen kysellyt aikaisemminkin, millä taikatemppuja noita ehdotuksiasi toteuttaisit. Et ole halunnut kertoa. Syynkin kyllä ymmärtää: noilla ehdotuksillasi ei ole mitään reaalisuuspohjaa.
Esimerkiksi tuo oppisopimuspaikkojen "triplaaminen".
Nykyisin oppisopimuspaikkoja on 25.000, triplaamalla 75.000.
Ei oikein onnistu, kun ikäluokassaan on alle 70.000 henkilöä. Ehkä noistakin jotkut hakeutuvat yliopistoihin tai toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin. Ainakin aloituspaikkoja niissä on tarjolla runsaat 60.000.
Tyhjän päällä on myös ehdotuksesi veron alarajan nostamisesta 13.000 euroon.
Tässä niitä reunaehtoja:
Kuntien verotulot v. 2005 (ennakkotieto) yhteensä 14,3 Mrd euroa.
Nykyinen perusvähennys kunnallisverossa 1.980 euroa, ja sen saavat (käytännössä lähes) kaikki työssäkäyvät, joita oli n. 2,4 miljoonaa.
Jos nostetaan kaikkien perusvähennystä 11.000 eurolla, putoaa keskimääräisellä 18,5 äyrihinnalla kuntien verotulot n. 5 Mrd. Toimeentulotukimenot ovat siitä alle 10%. Ne ovat itseasiassa pienemmät kuin nettomaksut EU:lle. Siihen meillä tuntuu varoja riittävän, mutta ei omista köyhistämme huolehtimiseen!
Jotta yhtälösi voisi toimia, pitäisi keskimääräinen kunnallisvero toimeentulotukien vähentyminenkin huomioituna nostaa vähintään 23 - 24 %:iin
Korotustarve valtionverotuksessa olisi samaa suuruusluokkaa.
Kyllä minä tuosta sairausvakuutuksestakin ymmärsin, että pyrit kokoomuksen ajamaan amerikkalaiseen "ihanne"järjestelmään. Sen "tehokkuus" perustuu tunnetusti siihen, että osa kansasta jätetään vaille hoitoa. Köyhillä ei siihen ole varaa, mutta eivät voi kuollakaan, kun ei ole varaa siihenkään.
Eniten olisi kuitenkin kiinnostanut kuulemaan, millä tavalla uskot hoidon laadun/määrän paranevan sillä, että maksajana onkin vakuutusyhtiö KELA:n asemasta. Valuuttahan lienee sama, joten maksun saajan kannalta luulisi olevan yks hailee, miltä tililtä se tulee. Lisäksi pitäisi löytyä varat vielä niitten vakuutusyhtiöitten osinkojenkin maksamiseen.
Myös tuon terveysvakuutuksen "pakollisuuden" toteuttaminen kiinnostaisi. Mitä tehdään niille, joilla ei ole varaa siihen? Onko sanktiona putkaa-linnaa-vankeutta, vai jätetäänkö hoitamatta?
Et ehkä ole vielä(kään) huomannut, että Perussuomalaiset ei ole varjokokoomus, eikä sillä ole mitään syytä ryhtyä veisaamaan kokoomuksen lauluja. Eikä se tuohon kuoroon lähde yhden "KÄDEN" väännöllä. Parin vuoden höyryämisellähän et ole saanut ainoatakaan ehdotustasi edes puolueen ohjelmista päättävien elinten käsittelyyn.
Jos kokoomuksen ajamat asiat ovat sinulle mieleisiä, niin sehän järjestyy yksinkertaisimmin siirtymällä kokoomukseen. Kokemustahan sinulle tuollaisesta kierrätyksestäkin jo on.
niitä busseja,voi hyvät hyssykkät nuita sinun ajatuksiasi....
Annetaan kaikille töitä ja vähintään 2300 euroa palkkaa.
Sen lisäksi nostetaan eläkkeitä 60%.
Työnantaja maksuja pitää vähentää, ellei poistaa ne kokonaan, sehän luo työtä.
Kaikki tarvittava raha löytyy kyllä, kunhan on uusia ajatuksia eikä pidättäydytä vanhassa opissa.
Ai niin, mutta Käde itse on vedonnut 50 vuoden takaiseen toimintajärjestelmään sekä Hitlerin oppeihin vielä vanhemmalta ajalta.
Ja ei ole silmääni sattunut niitä Käden mainitsemia "tutkimuksia", joissa todistetaan, että homoseksuaalisuus kulkee geeneissä.
Viimeksi, kun kysyin, Käde kehotti etsimään itse sellaisia tutkimustuloksia, jotka tukevat Käden väitteitä!!
Harmi, kun Käde ei ole vedonlyöntimiehiä, koska voisin lyödä vetoa sen puolesta, että Kädeä ei valita 2007 EK-vaaleissa eduskuntaan.
Nyt kaikki äänestämään Tony Halmetta, siinä on mies jolla on kanttia toimia niiden puolesta eduskunnassa. (Tällä vaalikaudella jo 125 puheenvuoroa ja vain yksi (1) huomautus.
"Vähentää työnantajamaksuja alkuun vaikka 30%!
Tuo vaikuttaisi suoraan työnantajien kykyyn työllistää lisää ihmisiä. Eli näin parantaa oleellisesti työllisyyttä."
Yrityksethän ovat tehneet valtavat voitot. Ja kuitenkin työntekijät potkitaan kortistoon voittojen maksimoimiseksi. Investoinnit tehdään niin, että työntekijöitä voidaan vähentää.
http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/2933.msnw
"Pakollinen terveydehoito vakuutus kaikkien työssäkäviöiden hankittavaksi. Näin helpotettaisiin yhteiskuntaan kohdistuvia terveydenhoito kuluja, sekä niiden palvelujen saatavuutta, ja nopeutumista."
Olisit siis muuttamassa terveydenhuoltoa vakuutuspohjaiseksi? Kuten esim. Saksassa. Tiesitkö, että 90-luvulla saksalainen nelihenkinen perhe maksoi tulojen mukaan sairausvakuutusmaksuja 2000 Suomen markkaa ja siitä ylöspäin? Yksinäinen pienipalkkainen >600 mk. Sen lisäksi verot? Olisiko se oikea ratkaisu, mikä lisäisi kuluttajien ostovoimaa ja maksukykyä?
Ihmettelen, miksi meillä aina puhutaan, että Suomessa palkat pitää saada 'eurooppalaiselle tasolle', eikä huomioida systeemien erilaisuutta.
Julkisen liikenteen tukeminen on myös pohjaton kaivo helsinkiläisille veronmaksajille.
Lippujen hinnat niin korkeiksi,että yhtöt kannattavat ilman tukia.
Koululaiset kävelivät ja kulkivat pyörillä ennen.Terveyskulut alenisivat.
tukiaisissa pitäisi harjoittaa kovaa harkintaa. Jos yritys tai ammattilainen ei ole saattanut kilpailukykyään sille tasolle, että pärjää omillaan, onko järkevää antaa tekohengitystä yhteiskunnan kustannuksella?
Entä, jops Kädeltä loppuu duuni?
KÄDELTÄ ei duuni lopu. Vaikka ajamisen tuossa tulevaisuudessa jättäisi, niintuota muuta työtä on sen minkä kerkiää tekemään. Myöskin toimitila yritykselle on hakusessa, eli toimintaa riittää.
Sitä kun ei ole tottunut fattanluukulla roikkumaan.
Niin mitkä yritykset ovat tahkonneet noita voittoja? Jotkin harvat isot. Mutta pienet ja keskisuuret yritykset tuskailevat työnantjamaksujen taakan alla, eivätkä pysty kehittymään ja kasvamaan kun työllistäminen on niin kallista.
Eikä tuon terveydenhoitovakuutuksen tarkoitus ole korvata kokonaan yhteiskunnan tarjoamaa, mutta antaa se lisä mahdollisuuksia, niin nopeuden kuin laadunkin suhteen ja antaisi selkeitä kustannusetuja sekä turvaa. Kyllä tuollaisen vakuutuksen olemassa olo helpottaisi hoitoonpääsyä, ja kunnollisen hoidon saantia.
Sillä todennäköisesti saataisiin myös loppumaan turhat sairaspoissaolot joiden arvo on kuitenkin n.650 milj.€
Hyvä kuitenkin että sinä ymmärsit tuon asian tarkoituksen . Toisin kuin tuo JKa, joka kääntikin tuon asian nurin, vaikka vallan hyvin(oletettavasti) ymmärsi mitä tarkoitetaan.
Parempi myöhään kun ei milloinkaan,Käde pitkälti yli viisikymppisenä huomaa,että voisi tehdä jotain omaakin työtä.Tähän asti on ollut meidän siivellä ajaessaan meidän maksamaa joukkoliikennettä.
Kai Kontulaan vielä mahtuu kebab-paikka.
Onnea yrityksellesi.
tukea PK-yrityksiä muulla tavoin kuin kuin maksuja karsimalla. Yritystuet pitäisi antaa PK-yrityksille. Nykyään meillä tuetaan vain suuryrityksiä (vieläpä pörssiyrityksiä).
Yksityiset sairausvakuutukset tuskin tuovat mitään lisää. Onhan jo nyt vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden toiminta korvaustapauksissa pöyristyttävää.
Suhonen se koittaa panetella toisia, mutta tekee sen fattan koneella. Säälittävä tyyppi.
Yrittäminen ei ole mikään uusi asia allekirjoittaneelle. Suhoselta se ei ole luonnollisestikaan luontunut, kun savolaisena ei ole uskaltanut koskaan vastuuta kantaa.
Ja ei suhonen, kebab ei ole minun juttuni, ei ollenkaan. Ja jos sinä olet sitonut itsesi johonkin tietyyn ruutuun, niin ei se kaikkia koske.
Et vieläkään pysty esittämään mitään konkreettista teoistasi. Niitä kun ei ole.
Timo Soinihan on ihan samaa mieltä noista asioista tuon KÄDEn kanssa. En muista mikä lehti oli, mutta siihen tehty haastattelu oli sisällöltään ihan samaa tavaraa.
Olen Perussuomalaisten kannattaja, mutta esittämäsi kuvitelmat, poliittiset unelmat, ne ovat lähes Hyssälän lupausten kaltaisia valheita. Hyssälä lupasi 300 euron korotuksen minimi eläkkeisiin vaalipuheessaan, 12 euroa tuli ja tämäkin syöty jo moneen kertaan moniem muiden etujen leikkaamisten yhteydessä.
Toisin kuin 300 euron korotus minimieläkkeisiin, joka olisi täysin mahdollinen, jos vain halua löytyisi.... niin 16 000 euron veroton tuloraja ei ole edes realistinen, oletko sinä ihan aikuisen oikeasti terve? Toivottavasti et asetu edes ehdolle kun tuollaisia epärealistisia ehdotuksia latelet, asetat puolueen huonoon valoon. Pakkotyökin on mahdoton yhdistelmä toteuttaa, 4-5 prosentin työttömyydestä ei länsimaisessa yhteiskuntamallissa päästä koskaan eroon. Tällainen työttömyys on siedettävä ja siihen pitäisi pyrkiä, ei pakkokeinoilla vaan tarjoamalla edellytykset työntekoon.
- Pakollinen terveydehoito vakuutus kaikkien työssäkäviöiden hankittavaksi, ajat siis myös hyvinvointivaltion mallia alas.
- Vähentää työnantajamaksuja alkuun vaikka 30%!
Työnantaja maksuja on jo vähennetty, tämä ei liene enää ongelma Suomessa. Tietenkin se on jos kysytään monikansalliselta pörssiyhtiön johtokunnalta, mutta Euroopan mittakaavassa me olemme jo kilpailukykyisiä.
Itse en voisi kuvitella äänestäväni sinua, en, jos aikomuksesi on hyvinvointivaltion romuttaminen.