ne naiset

Missä oli Ahon kunniamerkki? Oliko Anneli ehdottanut vai jäilä Tarjalta myöntämättä? Esko jos kuka olisi sen ansainnut. Uhrannut itsensä yhteisille asioille, saanut palkkioksi pelkkää p:aa matalilta sieluilta, kateellisilta. Oli liian vaarallinen kilpailija. On vielälin kummankin yläpuolella sekä älykkyydessään, käytöksessään että rehtiydessään. Hävetkää, kiipijät! Muuten, juhlittiinko Linnassa Suomen itsenäisyyttä vai olivatko ne muumimamman vaalijuhlat? Jäi epäselväksi.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko muumimammalla vaalit? Äänestetäänkö uusista kotieläimistä vai?

Äänestä
  • Kun seuraa mammaa niin sen huomaa että se on koko ajan sitä, että tahtoo tulla uudestaan valituksi. Ei uskalla ottaa kantaa mihinkään ajankohtaiseen asiaan, ettei vaan menettäisi äänestäjiä. Linnan kutsut olivat enemmän mamman vaalitilaisuus kuin Suomen itsenäisyysjuhlat. Vapaista vieraista sinne kutsutaan aina vaalityöntekijät (Ahteet jne), joita on kestitty koko ajan, muina vieraina ovat tietysti taistolaiskaverit (Sokka ym, jotka nyt tuntuvat olevan muodissa) ja rokkarit, että tulisi nuorison ääniä. Mitä näillä on tekemistä itsenäisyyden kanssa? Mamma tähtää jo seuraavaan kauteen. Tässä vain muutama esimerkki. Seuraapa vähän sillä silmällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tane kirjoitti:

Missä oli Ahon kunniamerkki? Oliko Anneli ehdottanut vai jäilä Tarjalta myöntämättä? Esko jos kuka olisi sen ansainnut. Uhrannut itsensä yhteisille asioille, saanut palkkioksi pelkkää p:aa matalilta sieluilta, kateellisilta. Oli liian vaarallinen kilpailija. On vielälin kummankin yläpuolella sekä älykkyydessään, käytöksessään että rehtiydessään. Hävetkää, kiipijät! Muuten, juhlittiinko Linnassa Suomen itsenäisyyttä vai olivatko ne muumimamman vaalijuhlat? Jäi epäselväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu