tietääkö

Tiedättekö demarit paljonko työttömyyspäivärahoista viedään veroa??
Kyllä te sen demareina tiedätte, mutta törkeää se on. Te olette ylimielisiksi käynyt pulju. Te ette kuuntele kansan mielipiteitä. Lippos natsisteja olette kaikki. Minä äänestän vaikka aidan seivästä ennemmin, kuin noita mykiksi vainnettuja ehdokkaitanne,
6221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eivät kaikki demarit niin huonoja ole mitä ulospäin puolue esittää. Kannattaa äänestää sellaista demaria joka ei halua työttömyyden ylläpitoa. Eli kysykää ehdokkaalta jota muuten haluaisitte äänestää haluaako hän laajentaa työttömyysturvan kaikille (ei lisää nykyisiä kustannuksia) ja jos haluaa (antaa allekirjoitetun lupauksen) niin äänestäkää häntä.

Jos näin saamme enemmistön (demari tarkoittaa demokratiaa eli enemmistön kanta ratkaisee) työttömyysturvalain muuttamiseen ehdottamallani tavalla niin työttömyys poistuu muutamassa vuodessa ja se tietää sinne tilillesi tulevien tulojesi tuplaantumista. Eli jos sinne tulee nyt tonni kuussa niin työttömyyden poistumisen jälkeen sinne tulee kaksi tonnia kuussa.

Jokainen voi itse kirjoittaa vaikka A4:lle pienen tekstin käsin tai koneella ja tahtoa siihen ehdokkaan nimmarin. Siihen on hyvä vedota jos ehdokas ei toimi kuten on luvannut. Ja jos ei ehdokas itse suostu allekirjoittamaan, ottakaa kaksi todistajaa mukaan ja kuunnelkaa mitä ehdokas sanoo ja todistajat allekirjoittavat mitä ehdokas sanoi. Tällaiset paperit kannattaa pitää aina mukana jotta ne ovat olemassa kun sattuu ehdokas kohdalle.

"Tulen viemään eteenpäin Hallitusnikkarin ehdottamaa työttömyysturvalain muutosta (joka on esitetty sivulla http://www.geocities.com/ohitte/tlaki ) ja äänestämään sitä kun ehdotus tulee eduskunnan käsittelyyn.

Päiväys ja allekirjoitus"

Ja jos haluaa, voi liitteeksi tulostaa myös ehdotukseni, jos ehdokas ei sitä sattuisi tuntemaan.

TYÖTTÖMYYSTURVALAIN MUUTOSEHDOTUS

Hallitusnikkari on ehdottanut tehtäväksi nykyiseen työttömyysturvalakiin seuraavat muutokset työttömyyden poistamiseksi. Nämä muutokset eivät lisää nykyisiä kustannuksia, eli rahasta muutokset eivät ole kiinni.

1. Ensimmäinen muutos

NYKYINEN LAKI

2 luku

Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
1 §

Työtön työnhakija

Työttömyysetuuteen on tässä laissa säädetyin edellytyksin oikeus kokoaikatyötä vailla olevalla ja sitä hakevalla työttömällä työnhakijalla, joka on työmarkkinoiden käytettävissä niillä yleisesti sovellettavin ehdoin, ja jolle ei ole tarjolla työtä tai ei voida osoittaa koulutusta.

Työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä saavalla työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen, vaikka hän ei hae kokoaikatyötä.

Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa tai päätoimisesti työllisty yrittäjänä tai omassa työssä. Työttömänä pidetään lisäksi kokoaikaisesti lomautettua ja jäljempänä 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua henkilöä. Työnhakijana pidetään työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmään työnhakijaksi rekisteröityä henkilöä, joka on pitänyt työhakemuksensa työvoimatoimistossa voimassa siten kuin julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa säädetään, ja joka on ilmoittanut työvoimatoimistolle työtarjouksia ja muita yhteydenottoja varten postiosoitteensa ja mahdolliset muut yhteystietonsa, joiden avulla hänet voidaan viivytyksettä tavoittaa.

Kokoaikatyötä hakevana pidetään työnhakijaa, jonka työhakemuksen ja mahdollisen työnhakusuunnitelman tai työllistymisohjelman tavoitteena on työllistyminen kokoaikatyöhön. (23.6.2005/459)

HALLITUSNIKKARIN EHDOTUS:

2 luku
Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
1 §

Työtön työnhakija

Työttömyysetuuteen on tässä laissa säädetyin edellytyksin oikeus kokoaikatyötä vailla olevalla ja sitä hakevalla työttömällä työnhakijalla, joka on työmarkkinoiden käytettävissä niillä yleisesti sovellettavin ehdoin, ja jolle ei ole tarjolla työtä tai ei voida osoittaa koulutusta. Työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä saavalla työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen, vaikka hän ei hae kokoaikatyötä.

Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa. Työttömänä pidetään myös henkilöä joka työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai omassa työssä mikäli hän hyväksyy 4 luvun 4 §:ssä mainitun tuloarvion käytön. Työttömänä pidetään lisäksi kokoaikaisesti lomautettua ja jäljempänä 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua henkilöä. Työnhakijana pidetään työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmään työnhakijaksi rekisteröityä henkilöä, joka on pitänyt työhakemuksensa työvoimatoimistossa voimassa siten kuin julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa säädetään, ja joka on ilmoittanut työvoimatoimistolle työtarjouksia ja muita yhteydenottoja varten postiosoitteensa ja mahdolliset muut yhteystietonsa, joiden avulla hänet voidaan viivytyksettä tavoittaa.

Kokoaikatyötä hakevana pidetään työnhakijaa, jonka työhakemuksen ja mahdollisen työnhakusuunnitelman tai työllistymisohjelman tavoitteena on työllistyminen kokoaikatyöhön. (23.6.2005/459)

2. Toinen muutos

2 luku
Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
NYKYINEN LAKI

4 §

Yritystoiminta

Henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään. Yrityksenä pidetään myös maatalousyritystä.
Henkilön, joka aloittaa 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetun yritystoiminnan tai oman työn, katsotaan työllistyvän siinä päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Yritystoiminta voidaan katsoa aloitetuksi aikaisintaan varsinaisen tuotannollisen tai taloudellisen toiminnan aloittamisesta, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Yritystoiminnan ja oman työn aloittamisajankohdasta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Yritystoiminta tai oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilön työssäolon perusteella tai muutoin voidaan päätellä yritystoiminnan tai oman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.

HALLITUSNIKKARIN ESITYS

2 luku

Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
4 §

Yritystoiminta

Henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään eikä hän hyväksy käytettäväksi 4 luvun 4 §:ssä olevan tuloarvion käyttämistä. Yrityksenä pidetään myös maatalousyritystä.

Henkilön, joka aloittaa 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetun yritystoiminnan tai oman työn, katsotaan työllistyvän siinä päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Yritystoiminta voidaan katsoa aloitetuksi aikaisintaan varsinaisen tuotannollisen tai taloudellisen toiminnan aloittamisesta, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Yritystoiminnan ja oman työn aloittamisajankohdasta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Yritystoiminta tai oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilön työssäolon perusteella tai muutoin voidaan päätellä yritystoiminnan tai oman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle tai jos työnhakija hyväksyy 4 luvun 4 §:ssä mainitun tuloarvion käytön.

3. Kolmas muutos

NYKYINEN LAKI

4 luku
Soviteltu ja vähennetty työttömyysetuus

4 §

Sovittelussa huomioon otettava tulo

Sovittelussa tulona otetaan huomioon palkka tai muu ansiotulona pidettävä vastike, joka on saatu korvauksena työstä. Jos yritystoiminnan sovittelujakson tulot eivät ole luotettavasti osoitettavissa, ne voidaan arvioida verotustietojen perusteella.

Määrättäessä soviteltua työttömyysetuutta 2 §:n 4 momentin mukaisen sovittelujakson perusteella sovittelujakson tulo on muutettava laskennalliseksi tuloksi kertomalla päiväpalkka luvulla 21,5. Päiväpalkka saadaan jakamalla työstä saatu tulo sovittelujaksoon sisältyvien laskennallisten työpäivien lukumäärällä.

Työttömyysetuuden sovittelussa huomioon otettavasta tulosta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

HALLITUSNIKKARIN ESITYS:

4 luku
Soviteltu ja vähennetty työttömyysetuus
4 §

Sovittelussa huomioon otettava tulo

Sovittelussa tulona otetaan huomioon palkka tai muu ansiotulona pidettävä vastike, joka on saatu korvauksena työstä. Jos yritystoiminnan sovittelujakson tulot eivät ole luotettavasti osoitettavissa, ne voidaan arvioida verotustietojen perusteella.

Määrättäessä soviteltua työttömyysetuutta 2 §:n 4 momentin mukaisen sovittelujakson perusteella sovittelujakson tulo on muutettava laskennalliseksi tuloksi kertomalla päiväpalkka luvulla 21,5. Päiväpalkka saadaan jakamalla työstä saatu tulo sovittelujaksoon sisältyvien laskennallisten työpäivien lukumäärällä.

Muun kuin palkkatulon osalta työnhakijalla on oikeus ilmoittaa tuloarvio, jonka mukaan työttömyysetuus maksetaan. Lopullinen sovitteluun huomioitava vuositulo muiden kuin palkkatulojen osalta tarkistetaan tulevien verotustietojen perusteella. Ilmoittaessaan tuloarvion työntekijä hyväksyy samalla työttömyystuen takaisinperinnän jos hänelle on vuoden aikana maksettu liikaa työttömyysetuutta ja vastaavasti palautuksen jos työttömyysetuutta on maksettu vuoden aikana liian vähän.

Takaisinperintään ja palautukseen käytetään samoja ehtoja kuin verolaissa määrätty. Sovitellun työttömyysetuuden tuloiksi katsotaan kaikki työnhakijan ja hänen omistamansa yrityksen saamat rahasuoritteet, lukuun ottamatta arpajaislain mukaisia voittoja joista on maksettu verot. Yrittäjäksi osaomistajuuden perusteena katsottavalla tuloksi lasketaan työnhakijan muun tulon lisäksi vastaavalla tavalla kaikki yrityksen saamien rahavirtojen osuus työnhakijalle. Täsmäys tehdään seuraavien verotustietojen perusteella.

Työttömyysetuuden sovittelussa huomioon otettavasta palkkatulosta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Äänestä
  • ei ole tullut tähän mennessä vastaan yhtään rehellistä, oikeaa demaria, ennen vaaleja luvataan pienelle ihmiselle paljon hyvää,,,,,,,,,vaalien jälkeen pienelle ihmiselle tulee paljon huonoa, leikkauksia, leikkauksien perään.

    Äänestä

  • ruusu piikkinen kirjoitti:

    ei ole tullut tähän mennessä vastaan yhtään rehellistä, oikeaa demaria, ennen vaaleja luvataan pienelle ihmiselle paljon hyvää,,,,,,,,,vaalien jälkeen pienelle ihmiselle tulee paljon huonoa, leikkauksia, leikkauksien perään.

    Asiaa auttaa paljon kun ottaa kirjallisen vakuutuksen mitä ehdokas on luvannut. Kun jokainen hankkii tällaisen vakuutuksen allekirjoituksella ja ne sitten julkistetaan vaalikauden aikana niin se karsii monia rötöstelyjä.

    Voitte vaatia jokaiselta ehdokkaalta listan mitä asioita hän lupaa ajaa eteenpäin jos saa äänenne. Asian voisi tietenkin tehdä niinkin että kukin ruksaisi äänestäjien listaan mitä hoitaa, mutta silloin olisi väärinkäytösten mahdollisuus olemassa. Joten pyytäkää listaa ehdokkaalta ja siihen henkilökohtainen allekirjoitus todistajien kera.

    Tärkeää olisi että listalta löytyisi Hallitusnikkarin ehdottaman työttömyysturvalain muutosehdotuksen eteenpäinvieminen. Ilman sitä ei kannata ääntä demarille antaa.

    SDP:hän on monessa suhteessa hyvä puolue, sen periaatteisiin kuuluu että kerätään veroja ja niillä huolehditaan heikompiosaisista ja pidetään yhteiskunta pystyssä. Valitettavasti nykyiset päättäjämme ovat unohtaneet tämän omien valtapyrkimystensä tiimellyksessä.

    Mutta asia voidaan hoitaa kun emme äänestä näitä johtajia enää eduskuntaan, vaan valitaan sinne hyvät demarit. Siis jokaiselta ehdokkaalta kirjallinen vakuutus mitä asioita aikovat hoitaa. Jos kirjallisessa vakuutuksessa luvataan kannattaa Hallitusnikkarin ehdotusta, silloin kyseistä demaria kannattaa äänestää.

    Jos ehdokas eduskuntaan päästyään lipeää lupauksestaan, tulemme tuomaan nämä asiat selvästi kaikkien nähtäville ja se tietää käytännössä kyseisen poliitikon uran loppua. Hänet on silloin merkitty epäluotettavaksi loppuelämäkseen. Julkisella ilmoitustaululla esitetty asia on tehokas.

    Tehkää taskuunne lappuja joihin voi pyytää allekirjoituksen kun tapaatte ehdokkaan. Ohje löytyy tuolta toisaalta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000019000628

    Kerätkää laput talteen ja kootaan ne sitten yhteiselle sivulle josta jokainen näkee kuinka monta vakuuttamista ehdokkailta löytyy millekin asialle.

    Hallitusnikkarin esittämä työttömyysturvalain muutos:

    xxxx xxxxxxxxxx 0 kpl
    xxxxx xxxx 234 kpl
    xxxxxxx xxxxxxxx 182 kpl

    Kivisen ehdottama opintotuen nosto kymmenellä prosentilla:

    xxxx xxxxxxxxxx 23 kpl
    xxxxx xxxx 74 kpl
    xxxxxxx xxxxxxxx 231 kpl

    Sorasen ehdottama perintöveron poistaminen:

    xxxx xxxxxxxxxx 3 kpl
    xxxxx xxxx 17 kpl
    xxxxxxx xxxxxxxx 54 kpl

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Näennäisdemokratia toimii - ja on aina toiminut niin, että johtajat päättävät, miten äänestetään.
    Siinä eivät lupaukset paina mitään; ei tullut se elintarvikevirastokaan...

    Äänestä

  • toimii.. kirjoitti:

    Näennäisdemokratia toimii - ja on aina toiminut niin, että johtajat päättävät, miten äänestetään.
    Siinä eivät lupaukset paina mitään; ei tullut se elintarvikevirastokaan...

    Eipä niin, mutta eihän lupauksista olekaan tehty numeroa. Se on mennyt kivuttomasti normaalin loanheiton piikkiin. Elintarvikevirastoa ei luvattu allekirjoitetuilla lupauksilla vaan epämääräisenä median esittämänä asiana.

    On toista jos tavallisen kansanedustajan lupaus on paperilla allekirjoituksineen. Jo siinä vaiheessa kun joutuu allekirjoittamaan, ehdokas ajattelee asiaa enemmän kuin pitäessään populistista vaalipuhettaan.

    Ja toiseksi, kuten olen sanonut, Hallitusnikkari aikoo tehdä yllätyksen. Monet odottavat uutta puoluetta. Olen sanonut että uuden puolueen perustaminen alusta saakka on suuri prosessi. Mutta jos on olemassa riittävän suuri puolue, sen valjastaminen oikeiden asioiden eteenpäinviemiseen on paljon helpompaa. Siis kaikkien kannattaa kysyä ehdokkaalta miten hän suhtautuu hallitusnikkarin ehdotuksen toteuttamiseen.

    Mielipidekeskusteluissa on moni moittinut Hallitusnikkarin esitystä. Meillä näyttää olevan sellainen tapa, että kaikki pitää haukkua. Harva näyttää edes tutustuneen mitä olen ehdottanut. Se selittää se, että niin moni on vastustanut ehdotustani. Ei kai muuten voisi olla mahdollista että omien tulojen tuplaamista vastustetaan niin ankarasti.

    Onneksi tämä on nyt vähentynyt, ihmiset ovat alkaneet ymmärtää. Toki on vielä paljon näitä demariaatteen sokaisemia kansalaisia, joille kaikki muutos on porvareiden propagandaa. Mutta sehän vain kertoo etteivät nämä ymmärrä mitään, he vain toistavat nuorena opittuja lauseitaan kuvitellen olevansa fiksuja. Onneksi tämä on häviävä joukko.

    demarit paljonko työttömyyspäivärahasta kynitään veroa.AINAKIN KOLMASOSAN ENEMMÄN, KUIN VASTAAVASTA PALKKA TAI ELÄKETULOSTA. Se on väärin vai mitä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuomioja kirjoitti:

Tiedättekö demarit paljonko työttömyyspäivärahoista viedään veroa??
Kyllä te sen demareina tiedätte, mutta törkeää se on. Te olette ylimielisiksi käynyt pulju. Te ette kuuntele kansan mielipiteitä. Lippos natsisteja olette kaikki. Minä äänestän vaikka aidan seivästä ennemmin, kuin noita mykiksi vainnettuja ehdokkaitanne,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu