Ostimme nyt kesällä 50-luvulla rakennetun, 80-luvun lopulla peruskorjatun/laajennetun rintamamiestalon. Tiesimme jo ostaessamme (kuntotarkastusraportista), että lämpövuotoa katolle tapahtuu, lumet olivat talvella jäätyneet kattoon ja räystäillä oli ollut pitkät jääpuikot. Myyjä muisteli, että katossa olisi liian ohuelti lämpöeristystä (ainakin nykysäädöksiin nähden), lisäksi ylhäältä puuttuivat kokonaan ilmanvaihtoventtiilit. (Näiden laittamista suositeltiin raportissa, samoin eristepaksuuden lisäystä.) No, teimme heti kohta muuttomme jälkeen tarkistusluukun (tätäkään ei siis aiemmin ollut, ja kuntotarkastus ei ollut ulottunut siis näihin tiloihin), ja yllätys oli suuri, kun löysimme homeisen ullakkotilan. Eli ilmeisesti katosta tiivistynyt vesi oli jo vuosien ajan kostuttanut kattotuoleja ja eristeitä, kaikki nämä olivat homeessa. Nyt odotamme kuntotarkastajaa uudelle visiitille tutkimaan, mitä olisi tehtävä ja olisiko mitään tehtävissä. Ahdistaa! Myyjä on tietoinen asiasta ja lupautunut riitelemättä maksumieheksi, ullakon tila oli vilpitön yllätys hänellekin. Voiko hän vielä riitauttaa maksuasiaa? Eikö kyseessä ole ilman muuta nk. piilevä vika? Entäs jos nuo kyseiset eristepaksuudet ja ilmanvaihtoventtiilien puuttuminen olivat "sallittuja" silloin 80-luvulla, onko vastuu silti myyjällä? Ei kai talo homehtua saa? Onko kellään tietoa/kokemusta tällaisesta? Jos kattotuolit ovat homeessa, täytyykö koko katto purkaa/vaihtaa? Täytyyköhän yläkerran huoneidenkin katot purkaa kokonaan? (Kosteudet yläkerran huoneiden katoista mitattuna olleet normaalit.) Onkohan kosteus voinut laskeutua seiniinkin? Saakohan tästä vielä ylipäätään kunnollista taloa? Paikka on meille kovan etsinnän tulos ja kylläpä harmittaa, jos tästä ei enää tulekaan mitään.
Jos täällä on ihmisiä, jotka tietävät näistä asioista, kertokaa ihmeessä!
Jos täällä on ihmisiä, jotka tietävät näistä asioista, kertokaa ihmeessä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
eli homehtuneiden kattotuolien puhdistuksesta, korjauksesta ja kaikki muu jää teille.
Noissa kaikissa 50- luvun taloissa on perusvikana höyrysulun puuttuminen, liian pienet eristevahvuudet ja olematon tuuletusrako katossa sekä ne puuttuvat tuuletusräppänät yläkolmiossa.
Piilovian osuus korjauskustannuksista on 20 % luokkaa eli 50000 eurosta noin 10000 noin hatusta vedettynä. Siihen kannattaa tyytyä ja korjata loput omilla varoilla.
edellistä. On tainnut itse saada kunnolla selkäänsä pimitettyään ongelman.
Perusteellisten tutkimusten jälkeen ongelmaanne tarvitaan puolueettoman rakennesuunnittelijan suunnitelma (ei urakoitsija tai rakennustavaran myyjä).
Onko varsinaisen kattopinnan (pelti, tiili, huopa) alla aluskatete jota pitkin kattopinnan alapuolelle tiivistyvä kondenssivesi liritelee ulos?
Varsinkin peltikaton alapintaan muodostuu paljon kondenssivettä ulkolämpötilolan vaihtelun vuoksi.
Lämpöeristeen vähäisyys ei ole homehtumisen syy.
Seuraavat toimenpiteet tulee heti mieleen:
Katon korjaus (vuodonkorj. tai aluskate)
Vanhat eristeet pois
Puurakenteiden kunnostus ja puhdistus tai vaihto
Uusi höyrysulku
Uudet eristeet
Ilmanvaihtoaukotuksen teko
Jatkuva koneellinen tuuletus