Radio Novan kansalaistori-ohjelmassa valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.)oli sitä mieltä,että hän ei olisi valmis poistamaan perintöveroa millään aikavälillä Suomesta.
Ohjelma-idea on loistava,mutta mielestäni ei voi
väittää,että Eero Heinäluoma olisi joutunut mihinkään kovin vaikeisiin kysymyksiin vastaamaan ja 2 tunnin lähetyksestä suuri osa meni musiikkikappaleiden kuuntelemiseen,näinollen kysymysten määrä jäi varsin vähäiseksi.Radionkuuntelijana jäin kaipaamaan kysymyksien piinapenkkiä valtiovaraiministeri Heinäluomalle.Niihin vähäisiin kysymyksiin johon Heinäluoma vastasi,niin ehdottomasti hän oli vastauksissaan aika kevyin eväin varustettu.
Ohjelma-idea on loistava,mutta mielestäni ei voi
väittää,että Eero Heinäluoma olisi joutunut mihinkään kovin vaikeisiin kysymyksiin vastaamaan ja 2 tunnin lähetyksestä suuri osa meni musiikkikappaleiden kuuntelemiseen,näinollen kysymysten määrä jäi varsin vähäiseksi.Radionkuuntelijana jäin kaipaamaan kysymyksien piinapenkkiä valtiovaraiministeri Heinäluomalle.Niihin vähäisiin kysymyksiin johon Heinäluoma vastasi,niin ehdottomasti hän oli vastauksissaan aika kevyin eväin varustettu.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinpä, perintövero on hyvä tapa hävittää suomalaiset yritykset mitä pääsi syntymään ennen vuotta 1985, jolloin saatiin aikaan työttömyysturvalaki joka tekee työn synnyttämisestä rikollista Suomessa.
Demarijohto on myös sitä mieltä että työttömyysturvalakia ei tulla koskaan muuttamaan. Se on niin hyvä laki jolla estetään lähes kaiken työn syntyminen Suomessa ja pidetään kansalaiset riittävän köyhinä jotta he äänestävät demareita.
Nykyisen lain mukaanhan työttömyysturva loppuu kansalaiselta jos työvoimaviranomaiset voivat edes epäillä että kansalainen tekee jotain josta voisi syntyä uutta työtä.
Johto on sitä mieltä että näin pitää olla, yhtään uutta suomalaista työpaikkaa ei tule syntyä niin kauan kuin he ovat vallassa. Vain ulkomaiset yritykset voivat tarjota työtä ja nekin vain sen vuoksi ettei demareiden valta ulotu ulkomaille tuhoamaan myös niitä.
Ja mitä hassuinta, meillä on paljon demarikannattajia jotka toistavat tätä ja samat kannattajat valittavat sitten kun työstä maksetaan niin huonoa palkkaa, verot ovat niin suuret, ei ole työtä. Hölmöläiset ovat ihmejoukkoa.
aivan oikessapa olet.taidan muuttaa ruotsiin asumaan siellä on kaikki asiat paljon paremmin ja hoidossa.
ei suomeen enää voi sijoittaa kun rahan ahneet herrat vievät kaiken ryöstämällä kansalaisilta .
onko oikein jos kolmesataa henkilöä päättää nostaa omaa palkkaa, miksei kysytä asiaa kansalaisilta jotka omistaa maamme mihin ne loput 4500000 ääntä jäävät.
meillä on suomessa asiat päin vittua suoraan sanoen,
aina valehdellaan päin naamaan .
Oma näkemykseni virkamiesten palkasta olisi se, että palkan pitäisi muodostua kansalaisten tulon mukaan. Koska tällä hetkellä käteen jäävä tulo on puolet hyvin hoidetusta, pitäisi palkat puolittaa muun muassa kansanedustajilta.
Ja jos he haluavat enemmän palkkaa, niin he voisivat tehdä sellaisia päätöksiä että kansalaisten tulot nousisivat, silloin nousisi edustajienkin tulot.
Demarithan ovat nyt käytännössä vallassa ja he ylläpitävät suurta työttömyyttä (36.5 % työikäisistä ja työkykyisistä eivät voi tehdä tuottavaa työtä). Työttömyyden ylläpito on helppo lopettaa ja silloin kansanedustajat saisivat nykyisen palkan. Mutta myös kansalaisten tulot ja ostovoima kaksinkertaistuisivat.
Nykyisen tekniikan avulla olisi helppo muodostaa vertailu kansanmielipiteeseen. Jokainen äänestys joka eduskunnassa suoritetaan, olisi myös kansalaisten äänestettävissä. Näistä vertailuäänistä muodostettaisiin taustatiedon avulla grafiikka, joka kuvaisi kuinka kansanedustajat toimivat kansalaisten tahdon mukaisesti.
Seuraavissa vaaleissa olisi edustajan turha yrittää eduskuntaan jos hän ei ole toiminut äänestäjilleen lupaamallaan tavalla koska kaikki äänestäjät näkisivät eron grafiikasta.
Samalla tekniikalla olisi hyvin yksinkertaista toteuttaa myös kansalaisten lakiehdotuksia, jotka koottaisiin yhteen virkamiesten toimesta ja valitut edustajat ottaisivat niihin kantaa. Näin vaikuttamismahdollisuudet siirtyisivät enemmän kansalaisille koska heillä olisi muutakin vaikuttamismahdollisuutta kuin äänen antaminen ehdokkaalle.
Vertailuäänien annon ei tarvitse olla niin varmatoimista kuin virallinen äänestys, koska sen perusteella ei päätetä mitään, ainoastaan tehdään kansalaisten mielipide tiettäväksi. Kansalaiselta riittää siis normaali tunnus ja salasana salatulla yhteydellä ja tietokantojen pitäminen salattuina kahdessa paikassa (manipuloinnin estämiseksi).
Mikäli joku asia menee kansaedustajilla kansalaisten mielipiteen kanssa päinvastoin, voivat kansanedustajat selittää päätöksensä perustelut.
Kuka haluaa tällaista? Edustajat tuskin haluavat sillä heille tulisi vastuu päätöksistään.
http://www.geocities.com/ohitte/tlaki
eduskunnassa tai sinunlaisia olisi siellä paljon niin alkais maamme voimaan paljon paremmin ,kerrankin luin asiantuntevaa tekstiä.miks vitussa meillä on huono eduskunta?
Tässäkö (Guzenina) syy siihen, että Radio Nova sai Sävelradion toimiluvan (kuten asia virallisesti esitettiin)? Sikäli puolueeton kannanotto, etten kuuntele kumpaakaan ja molemmat ovat myös Alman omistuksessa.