Tällä palstalla on nyt todettu se jo arkielämässä pitkään näkynyt fakta, että säännöt eivät ole samat kaikille uskovaisille.
Ry.lläkin "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta... toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."!
Eli kahden kerroksen väkeä -ilmiö on totta.
Meikäläisyydessä on eri säännöt tavallisille junteille ja eri säännöt ns. kermaporukalle.
uskominen käytännöss eli syntinormit ovat erilaisia sellaisissa vl-piireissä, joissa on ollut jo pitempään syvempää sivistyspohjaa, perheen vanhemmilla ja usein jo näiden vanhemmilla hyvä koulutus, usein merkittävä sosiaalinen asema ja lähipiiri kaiken kaikkiaan tietoa, sivistystä ja kulttuuria arvostava. Vanhoillislestadiolaisuus on hengeltään erilaista.
Uskotaan samalla tavoin armosta synnit anteeksi kuin "tavallinen junttikansakin", mutta synnillisten asioiden lista on kokonaan erilainen. Elämänpiiri ja maailmankuva on muutoinkin kaikin puolin ihmisen omaatuntoa, ja omaa arvostelu- ja harkintakykyä kunnioittava. Ja kokserteissakin sopii käydä!
Samoin naiskysymyksessä on näissä suvuissa ja porukoissa rohkaistu tasa-arvoisuuteen. Esimerkiksi perhesuunnittelua ei ole pidetty syntinä näissä sivistyneemmissä usk.piireissä. "Ei lapsia tarvitse tehdä enempää kuin itse tuntee jaksavansa."
Vaikka aina suurissa seuroissa ja Päivämiehessä korostetaan yhtä yhdenmukaista uskoa, sen tulkinnat käytännön arjessa vaihtelevat sosiaaliryhmän ja lähipiirin sivistystason mukaan, ns. paremmissa piireissä on erilaiset säännöt ja periaatteet kuin "junttien" porukoissa.
Voimm kysyä, haittaako se mitään. Sopiihan se hyvin että on erilaiset säännöt. Ei meidän tarvitse suinkaan olla kaikisat arkipäiväisistä asioista samaa mieltä.
Mutta meille "junttiporukassakin" vaeltaville olisi hyvä kertoa etteivät ne kadottavina synteinä pitämämme asiat sitä suinkaan olekaan.
Ry.lläkin "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta... toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."!
Eli kahden kerroksen väkeä -ilmiö on totta.
Meikäläisyydessä on eri säännöt tavallisille junteille ja eri säännöt ns. kermaporukalle.
uskominen käytännöss eli syntinormit ovat erilaisia sellaisissa vl-piireissä, joissa on ollut jo pitempään syvempää sivistyspohjaa, perheen vanhemmilla ja usein jo näiden vanhemmilla hyvä koulutus, usein merkittävä sosiaalinen asema ja lähipiiri kaiken kaikkiaan tietoa, sivistystä ja kulttuuria arvostava. Vanhoillislestadiolaisuus on hengeltään erilaista.
Uskotaan samalla tavoin armosta synnit anteeksi kuin "tavallinen junttikansakin", mutta synnillisten asioiden lista on kokonaan erilainen. Elämänpiiri ja maailmankuva on muutoinkin kaikin puolin ihmisen omaatuntoa, ja omaa arvostelu- ja harkintakykyä kunnioittava. Ja kokserteissakin sopii käydä!
Samoin naiskysymyksessä on näissä suvuissa ja porukoissa rohkaistu tasa-arvoisuuteen. Esimerkiksi perhesuunnittelua ei ole pidetty syntinä näissä sivistyneemmissä usk.piireissä. "Ei lapsia tarvitse tehdä enempää kuin itse tuntee jaksavansa."
Vaikka aina suurissa seuroissa ja Päivämiehessä korostetaan yhtä yhdenmukaista uskoa, sen tulkinnat käytännön arjessa vaihtelevat sosiaaliryhmän ja lähipiirin sivistystason mukaan, ns. paremmissa piireissä on erilaiset säännöt ja periaatteet kuin "junttien" porukoissa.
Voimm kysyä, haittaako se mitään. Sopiihan se hyvin että on erilaiset säännöt. Ei meidän tarvitse suinkaan olla kaikisat arkipäiväisistä asioista samaa mieltä.
Mutta meille "junttiporukassakin" vaeltaville olisi hyvä kertoa etteivät ne kadottavina synteinä pitämämme asiat sitä suinkaan olekaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Heidän tulisi toimia juuri niin kuin Sinä viestisi viimeisessä kappaleessa esität: kertoa kaikille, että eivät ne kadottavina pidetyt asiat kadottavia olekaan.
Sääntöjen julkisesta kyseenalaistmisestako puhut?
Kenellä sellaiseen löytyy rohkeutta ja selkärankaa?
Vaikka itse ja oma lähipiiri ei pidäkään sääntöjä oikeina, eikä niitä noudata, antavat ihmiset mieluiten virallisen julkisivun pysyä säröttömänä. Eihän se vl-yläluokkaa haittaa, että tavallinen kansa luottaa sokeasti johdon mielen mukaisiin naiiveihin lepertelyihin Päivämiehen kirjoituksissa.
ovat hyvänä esimerkkinä kahden kerroksen säännöistä. VL-piireissä vain silmäätekevien sukujen jäsenet saavat ottaa avioeron. Muut sidotaan syntiinsä ja heitetään ulkoiseen pimeyteen jos ovat avioeron ottaneet.
Mitä on ajateltava siitä, että Sotkamon suviseurojen tiedotustilaisuudessa Aarno Haho on ilmoittanut seuraavaa:
"Suhde televisioon ei tule muuttumaan. Se ei ole uskovaisen kodin huonekalu tai kapine."
"Televisio itsessään ei ole paha, vaan se ohjelma on paha."
Tähän Juhani Uljas jatkoi:
"Kun internet teki tuloansa ja siitä keskusteltiin kymmenen vuuotta sitten, niin aika pian ajateltiin, että kieltoa ei voida ajatella, koska se on jotain niin kokonaisvaltaista. Silloin korostui omantunnon kontrolli."
Tuossa pyörivät sukat jo vähempäänkin logiikkaan tottuneella. Juhani Uljas puhuu "kiellosta": "Internetin kieltoa ei voitu ajatella."
KIELTOJA EI OLE, ovat monet vl-uskovaiset tällä palstalla väittäneet... :-)
Nyt Juhani Uljas on myöntänyt että kieltoja todellakin on. On siten olemassa toisaalta "televisiovastaanotinta koskeva kielto" ja toisaalta Internetin suhteen "korostuu omantunnon kontrolli".
Tulee hakematta mieleen Jeesuksen ajan taistelut farisealaisuutta vastaan...
esimerkkiä farisealaisuudesta tänä päivänä voisi olla.
Miten SRK:n kiellot ja käskyt eroavat farisealaisten isien perinnäissäännöistä? Eivät mitenkään, samaa ihmissääntöpotaskaa nekin ovat.
Vilhelmiina ja kumppanit keskustelivat tästä yli vuosi sitten:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007609313#22000000007609313
VL-herätysliikkeessä on todellakin varsin selvä luokkajako.
Tosin se on ääneen lausumaton ja ilmenee käytännön elämässä, mutta sitä ei tehdä avoimeksi keskusteluissa eikä kirjoituksissa. Se halutaan kiistää.
Olen seurannut esimerkiksi suviseuroissa, miten jotkut puhujat ja heidän läheisensä toimivat, ja olen kuullut miten he esittävät milloin minkäkinlaisia vaatimuksia asemansa perusteella. Siellä on todella arvonsa tuntevaa väkeä, ja onpa siellä tullut kuulluksi hyvin ylenkatseellisia kommentteja.
Tavallinen seurakansa ei tätä asiaa kohtaa.
Luokkajako menee myös sukupuolen ja siviilisäädyn mukaan, suurin piirtein samaan tapaan kuin agraariarvojen maalaiskylässä joskus 50-luvulla Suomessa. Tai nykyäänkin vielä jossain turkkilaisessa tai kreikkalaisessa kylässä, joissa on konservatiivinen ortodoksinen tai islamilainen arvomaailma. Se menee suunnilleen näin:
1. Miehillä on suurempi uskottavuus ja korkeampi asema kuin naisilla, aivan riippumatta siitä onko heillä kykyjä tai koulutusta.
2. Arvostettuja ovat monilapsiset perheet, ja erityisesti arvostetaan niiden miehiä, isä on tietysti ykkönen. Miehellä tulee olla hyvä ammatti ja on tärkeää että hän menestyy. Luusereita ei tietenkään arvosteta.
3. Naimattomilla miehillä ei ole yhtä vakaata statusta kuin naimisissa olevilla, mutta naimattomat miehet ovat erittäin tavoiteltuja. Kaikkien tutkimusten mukaan uskonnollisissa liikkeissä on paljon enemmän naisia kuin miehiä. Tämä aiheuttaa paljon traagisia tapauksia. Mutta jos mies on naimaton vielä alkaessaan olla jo kolmi-nelikyppinen, hän on vaarassa syrjäytyä arvostetuimmasta porukasta.
4. Miehillä on kaikenkaikkiaan suurempi liikkumavapaus ja vapaus toteuttaa itseään erilaisten harrastusten sekä ammattityönsä kautta.
5. Naisilla asema ja arvostus SRK-lestadiolaisuudessa riippuu lasten määrästä. Lasten määrä on tärkeämpi kuin persoonallisuus, luonne, sosiaaliset taidot, hankittu koulutus tai työura.
6. Lapset ovat suuressa arvossa ja yhteisön silmäterä. Heidät on kasvatettava omaksumaan yhteisön tiukka normisto, ja SRK käyttääkin paljon varoistaan lapsi- ja nuorisotyöhön.
Lapsuudesta asti syvälle mieleen ja suorastaan tiedostamattomaan asti omaksuttuja ajattelumalleja koululaitos, opinnot ja elämänkokemukset harvoin muuttavat, ja lapsi säilyttää solidaarisuutensa yhteisölle.
Vanhempien kannaltahan kyse on huolenpidosta, ajatellaan että jos lapsen ja nuoren elämä onkin monella tavoin rajoitettua ja kapea-alaisempaa uskovaisena, uskonto kuitenkin suojelee monilta vaaroilta, kuten huumeet, perheen ristiriidat ja avioerot, rikollisuus. Ajatellaan, että lestadiolaisuus pitää ihmisen ikään kuin pumpulissa.
Tämähän on virheellinen luulo, sillä me kaikki joudumme kohtaamaan jossain vaiheessa omat kysymyksemme. Silloin olisi suuri voimavara, jos perheen sisäiset välit ovat olleet hyväksyvät ja avoimet eikä nuoren ole tarvinnut salaa käydä urheilumatseissa tai elokuvissa tai piilotella jotain meikkaamista tai nuorisomusiikin kuuntelua, kuten monissa lestadiolaisperheissä tapahtuu. Avoimuus ja hyväksyntä tuo perheeseen todellista voimaa ja aitoa vastuuta omista valinnoista. Salailu taas opettaa näyttelemään, teeskentelemään.
7. Naimaton nainen on vähiten arvostettu. Nuoret naiset ovat tietenkin sen muutaman vuoden ajan kiinnostavia vaimokandidaatteina. Nuoret naiset ja heidän moraalinsa onkin tiukan kontrollin ja koko yhteisön arvioinnin alaisena.
Naisilla on käyttöä rauhanyhdistyksen käytännön työmyyrinä, mutta mitä vanhemmaksi naimaton nainen tulee, sitä kapea-alaisemmaksi hänen elämänsä tulee uskovaisten yhteisössä. Perheet harrastavat kanssakäymistä vain keskenään perheinä, ja monet sinkkunaiset kärsivät syrjinnästä ja yksinäisyydestä.
On toki myös sinkkunaisporukoita, eritoten koulutettuja naisia, jotka osaavat järjestää hauskaa keskenään ja saavat toisiltaan tukea.
Vanhempi luokanopettaja on vl-piireissä erityisen arvostettu henkilö, koska hän pitää itsekin itseään niin erityisen pätevänä. Lähes kuusikymppisen naisen on mahdollista tuntea olevansa todella pätevä kahdeksanvuotiaiden seurassa päivittäin. Ihmekös tuo jos omahyväisyys kukoistaa kun kosketuspinta "tasavertaisempiin" vastustajiin on perin suppea..
Surkiaa... näin vanhanapiikana ei ollut kiva lukee että ihan kaikkein huonoimpaan kastiin meidät pistit analyysissas!
Onneks mun vapaata ja onnellista, ennen kaikkea ITSENÄISTÄ elämääni eivät luokittelut yhtään heilauta. :-)
En vaihtaisi osaani kenenkään kanssa!
Hyvää jatkoa ennen kaikkea kaikille sinkuille!!
Vai miksi niin iloinen? Se oli vitsi.
Kun osaa amislaisten keskuudessa loistaa tiedoillaan, luulee olevansa sitä myös oikeassa elämässä. Siitä monen silmäätekevän suvun omahyväisyys johtuu.
Entä jos molemmat puolisot ovat opettajia (vaikka luokanopettaja ja ammattikoulun opettaja), kuinkahan erinomaisia heidän lapsensa omasta mielestään ovat?
"Olen seurannut esimerkiksi suviseuroissa, miten jotkut puhujat ja heidän läheisensä toimivat, ja olen kuullut miten he esittävät milloin minkäkinlaisia vaatimuksia asemansa perusteella. Siellä on todella arvonsa tuntevaa väkeä, ja onpa siellä tullut kuulluksi hyvin ylenkatseellisia kommentteja.
Tavallinen seurakansa ei tätä asiaa kohtaa."
pitääkö tämä oikeasti paikkansa? Miten se ilmenee, minkälaisia vaatimuksia he esittävät?
Niin pahankurinen ja ilkeä, että keräsimme adressin. Surku, siirsivät toiseen kouluun kiusaamaan oppilaita.
Itsekin silloin olimme vielä koko perhe liikkeessä mukana, tämä tapahtui ennen hoitokokousaikoja.
Muistan pääasiassa kouluajoilta inhottavia vl-opettajia, niin arvonsa tuntevia ylimielisiä. Poikkeus mahtuu joukkoon. Lukiossa oli eräs naisopettaja, joka oli tosi ihana opettaja, ymmärtäväinen ja auttavainen. Hän osasi hyvin opettaa ja oli kannustavainen. Hänellä ei ollut asema "noussut päähän". Hänestä jäi hyvä muisto.
Palstan Moppi on vl-opettaja, ja hän on tuuota joustavaa ja hyväluonteista osastoa vl-opettajissa. Hänessä en ole havainnut ylimielisyyttä.
Tottapa turajat. Olen kouluttautuneen perheen vesa ja meillä ei todellakaan ole ollut mitään ns. sääntöjä lapsuudenkodissa. Niinpä en edelleenkään oikein säännöistä perusta. Sen sijaan koitan laitimmaiselta paikalta uskoa päivän kerrallaan. Ja mitä elämäntapoihin tulee, ne eivät ole täsmälleen samanlaiset, mitä opistoissa nuorille opetetaan.