Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

mikä

Aikaa on jo vierähtänyt enkä ole enää x:n kanssa yhdessä. Vieläkin mietityttää miksi koko 10 vuoden ajan sain sexiä vain kun hän oli humalassa tai pari pulloa ottaneena. Hän piti minua ainakin mukavan näköisenä jos ei nyt kauniina sentään. Suhde olisi jatkunut edelleen ellen olisi lopettanut. Vastatkaa jos teillä on ehdotuksia tai tietoa. Jos olette kokenut samaa. En pääse siitä asiasta eroon ja haluaisin viimeisenkin asian poistuvan ajatuksistani jatkaakseni eteenpäin elämässsäni.
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen eronnut nainen,meillä sexielämää oli myös pelkästään silloin ,kun ex mies oli ottanut ryypyn tai kaksi tai kaljotellut,,sanoinkin aina, että olen hänen juoppo huoransa,oli tosi alentavaa, kun ei kelvannut muuta kuin känniselle.

Äänestä

Seksi miesystäväni kanssa on aivan uskomattoman ihanaa, mutta minua on alkanut häiritä juuri tuo juomisasia. Harrastamme seksiä vain silloin kun hän on joko humalassa tai krapulassa. Krapulassa hän sanoo vain yhden paikan kropassaan toimivan ja se todellakin toimii. Mutta olen todella alkanut miettiä eikö hän todellakaan tunne minkäänlaista vetoa minua kohtaan selvinpäin. Vastauksia en ole saanut kun olen kysellyt. Olen miettinyt suhteemme perustaa tuon asian takia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takana? kirjoitti:

Aikaa on jo vierähtänyt enkä ole enää x:n kanssa yhdessä. Vieläkin mietityttää miksi koko 10 vuoden ajan sain sexiä vain kun hän oli humalassa tai pari pulloa ottaneena. Hän piti minua ainakin mukavan näköisenä jos ei nyt kauniina sentään. Suhde olisi jatkunut edelleen ellen olisi lopettanut. Vastatkaa jos teillä on ehdotuksia tai tietoa. Jos olette kokenut samaa. En pääse siitä asiasta eroon ja haluaisin viimeisenkin asian poistuvan ajatuksistani jatkaakseni eteenpäin elämässsäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu