Lasikuitukalusteen puhdistaminen ja korjaaminen

Millä saa puhdistettua vuosikymmenien aikana pinttyneen lian kaltoin kohdellusta lasikuitutuolista, vai saako millään? Entä pienet naarmut, voiko niitä paikata jotenkin?
1233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lasikuitulaminaatin poleyesterihartsi tuppaa aikaa myöten kellastumaan ja siihen pinttyy lika. Laminaatin pinnassa on ns. gel-coat kerros joka on yleensä noin 0,7 mm paksu, eli huomattavasti paljon paksumpi kuin esimerkiksi auton maalikerros. Pinta kestää useamman hiomisen.
Hio pinta joko käsin tai koneellisesti "cleaner:illa" eli hiovalla puhdistusvahalla. Tämän jälkeen vahaat pinnan esimerkiksi normaalilla autovahalla.
Kellastuma voi ulottua syvällekin, mutta pinttynyt lika ja naarmut häipyvät ja pinta on huomattavasti siistimpi.
Käytössä on edelleeen vuosikymmeniä vanhoja veneitä joiden kyljet ja muut muoviosat ovat lähes kuin uudet. Niitä on säännöllisesti hoisettu. Eli eiköhän kalusteesi tule uutta vastaavaan kuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saturnus kuntoon kirjoitti:

Millä saa puhdistettua vuosikymmenien aikana pinttyneen lian kaltoin kohdellusta lasikuitutuolista, vai saako millään? Entä pienet naarmut, voiko niitä paikata jotenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu