Miten ootte jaksanu olla lasten kanssa nyt odotusaikana? Tietty riippuu käytkö töissä ja minkä ikäsiä lapsia jo entuudestaan. Mulla on 2-vuotias poika joka on oikea mammanpoika, kokoajan pitäs olla siinä kiinni, ei saa edes vessaa mennä ilman et poika tulee mukaa tai muuten huutaa oven takana ja hakkaa ovea. Mies on päivät koulussa ja ite olen myös opiskelija mut nyt olen ollu toukokuusta asti kesälomalla ja kotona pojan kanssa ja hermot on niin riekaleina, ei saa nukuttua kun pitää juosta vessassa ja kääntää kylkeä koko ajan, olen päivisin tosi väsynyt ja hormonit riehuu ja sit tää yks viikari tekee kaikkee mahollist pahaa mitä voi vaa kuvitella, oikein mahasta vihloo kun huudan kitarisat pitkänä ja tuntuu et verisuonet pullistuu päästä. Tää ei varmaa oo hyväks vauvallekkaa....
Onneks koht pääsen takas kouluu, se tuntuu nyt lomalta ja poika menee hoitoo...kunnes sit taas äippäloma alkaa ja sama hermojen repiminen!
En haluis olla sellanen äiti joka vaa huutaa mut en maha itelleni mitää, tää on tosi rankkaa, pitäs tän kaiken keskel viel yrittää laittaa ruokaa ja tehä muita kotihommia....
Onneks koht pääsen takas kouluu, se tuntuu nyt lomalta ja poika menee hoitoo...kunnes sit taas äippäloma alkaa ja sama hermojen repiminen!
En haluis olla sellanen äiti joka vaa huutaa mut en maha itelleni mitää, tää on tosi rankkaa, pitäs tän kaiken keskel viel yrittää laittaa ruokaa ja tehä muita kotihommia....
Vastaukset 9
Vanhimmat
täällä ihan sama tilanne, meillä tosin esikoinen on _erittäin, erittäin_ villi tapaus ja 4 vuotias. mikään normaali puhe tai ohjaus ei tehoa, ollaan niin omapäisiä kuin vain mahdollista (keneltä lie geenit ;) )
paha mieli minullakin, en millään haluaisi rähjätä joka päivä samoista asioista, mut minkäs teet. sairauslomalla ennenaikasista suppareista ja istukka vuotaa ja v**uttaa ja liitokset särkee ja pissahätä juoksuttaa... ei vaan tahdo hermo kestää jankata joka ikinen päivä samoja asioita sataan kertaan ja kun vessassa käyt on tää täystuho vetäny tussilla komiat piirustukset tapettiin =C
nielurisan arvet vilkkuu täälläkin, vaikka miten koitan hillitä itseäni mut ei oikein tunnu onnistuvan ku mieli myllertää hormoneista ja joka paikkaan sattuu eikä varmana oo hyvä vauvallekaan. mut ei auta, jotenkin on koitettava kestää ku mieskin tekee pitkää päivää =/
joka päivä yritän silti mahdollisimman pitkälle säilyttää hermoni ja joka välissä ottaa syliin ja suukottaa ja vannoa et äiti rakastaa yli kaiken vaikka suuttuukin välillä... toivottavasti auttaa...
Tuli heti parempi olo....ei tää ehkä meistä huonoja äitejä tee.
Mä myös halin paljon ja kerron rakastavani häntä monta kertaa päivässä ja suukottelen tosi paljon :-)
Yritetään kestää!
Rauhallista loopuodotusta :-)
Mulla on nyt 4 ja 5 vuotiaat lapset, olen itse töistä saikulla kaksosraskaudesta johtuvien ongelmien vuoksi. Eipä nuo lapsoset raasta hermoja normaalia enempää, vaikka kerkeeväisiä ovatkin. Enkä ole mikään superäiti!!
Kaikille sattuu vahinkoja, jopa äideillekin, joten suhtautuminen hölmöilyihin ja sottaamisiin kannattaa suhteuttaa sattuneeseen vahinkoon. Lasi tippuu lapsen kädestä ja menee sirpaleiksi, mitäs sitten? Sotkut siivotaan pois ja yritetään seuraavaksi olla varovaisempia. Uusia laseja saa kaupasta halvalla, mutta mistä ostaa karjumalla hajotetun omatunnon tilalle uusi?
Olen myös todennut sen, että jos lapsi turhautuu, eikä ole mielekästä tekemistä, niin silloin alkaa sattua ja tapahtua. Lapsesi on vielä niin pieni, että tarvitsee isomman ihmisen ohjausta ainakin leikin alkuun. Jos hän ei saa "hyvässä" huomiota, niin sitten haetaan se huomio "pahassa".
Meillä lapset on pienestä pitäen osallistuneet kotitöihin, leikin varjolla tietenkin. Ollaan pesty käsitiskiä yhdessä, viety pyykkejä pesuun ja ripustettavaksi, imuroitu, järjestetty tavaroita ja kaappeja, jne. jne. Ei asiat silloin tietystikään suju nopeasti ja vaivattomasti, mutta ainakin lapset pysyvät poissa pahan teosta ja samalla oppivat kullan arvoisia taitoja.
Ja voin lohduttaa, tuo takertuminen äitiin ei kauaa kestä. Vuoden parin päästä voit joutua tilanteeseen, että pyytämällä saat pyytää edes pientä halausta lapseltasi... ;) Jaksamista!
Hyvä kohtalotoveri, et ole tunteittesi kanssa yksin. Meillä täällä on sama tilanne, paitsi että pojalla on ikää vasta reilu vuosi. Olenkin tässä välillä miettinyt että kuinka sitä vois hermojaan vähän lepuuttaa etteikä huutais koko ajan, mutta ainahan se hillittely ei auta. Nyt mies oli viikon kotona joten sain sen viikon aikana hyvää mieltä sen verran että toivon todella meidän täällä nyt pärjäävän pojun kanssa. On hän kuitenkin niin ihana, että pahaa mieltä siinä vaan tulee kaikille kun itekkin menee "lapsen tasolle" kiukutellessa. Mutta hyvä on tietää että me ei olla täällä yksin näitten "ongelmien" kera, vaan että kohtalotovereita löytyy ja puhuminen auttaa. Tsemppiä ja hyvää mieltä.
Meillä kohta 4v autisti poika ja olin kesän hänen kanssaan lähestulkoon kokoajan kaksistaan kun isä joutui olemaan paljon töissä ilman kesälomaa..
Hermot oli riekaleina, väsytti, itketti ja vi*utti jatkuvasti.. Olin niin henkisesti kuin fyysisestikkin ihan lopussa.. Onneksi tämän kuun alussa poika aloitti uudessa päiväkodissa ja olen saanut levähtää ja laittaa vauvan tavarat valmiiksi! Päivääkään en olisi enää jaksanut..
Tsemppiä ja jaksamisia sinulle!!
ihanaa miten rohkaisevia viestejä sain, luulin että minut haukutaan pystyyn kun sanoin huutavani 2-vuotiaalle lapselle mutta olen iloisesti yllättynyt saamistani viesteistä.
Tsemppiä ja jaksamista myös kaikille vastanneille.
Näinhän se on ettei meistä kaikista olisi kotiäideiksi, mulle se olisi huonoin vaihtoehto kaikista maailman ammateista...niin paljon kuin lastani rakastankaan!
lapseni ovat minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä koko maailmassa.
ja silti musta ei todellakaan olis kotiäidiksi. se on toisenlaisilla hermoilla varustettuja ihmisiä varten =))
kaikki kunnia heille! ihanaa että on ihmisiä jotka jaksaa piiperoita 24/7/52. pääsevät minunkin lapseni ihanalle ihmiselle hoitoon =))
erilainen.Ulkopuolisesta saattaa tuntua helpolta.Ainakin kaikki sanoo, että sullahan on helppoa kun on iso lapsi,joka voi auttaa ym.Mutta ei tääkään nyt mitään harmoniaa oo.Mä raskaana ja lapsella murrosikä.Täällä me huudetaan toisillemme.Oikea hormoonipläjäys.Välillä tosi paha mieli ja hyvinä hetkinä naurattaa koko tilanne.Useimmiten itkettää.
Vanhemmat lapset on 3,5v ja 1v10kk ja nyt la 02/07.
Oon ollut kotiäitinä siitä asti, kun jäin ä-lomalle melkein 4v sitten...
Mun työpaikka on päiväkodissa, eli sekin on helpottanut päätöstä pysyä kotona omien lasten kanssa, kun töissäolo ei tosiaan oo mitään "hermolepoa" :) Vaan ihan sitä samaa kuin kotona!
Meillä myös välillä huudetaan (äidin ääni kuuluu päällimmäisenä *nolo*) ja välillä halataan. Se kaikki kuuluu elämään! Kyllä lasten on hyvä oppia pienestä asti, että kaikenlaiset tunteet voi näyttää. Toista ei kuitenkaan saa vahingoittaa.
Välillä on niin pinna tiukalla, ettei tiedä mitä tekis, sitten parin minuutin päästä ajattelee, että voiko noin ihania lapsia ollakaan :)?! Vaikka onkin rankkaa, niin ajattelen, että ne on meidän omia lapsia ja haluan tuntea ne läpikotaisin -sekä hyvät- että huonotpuolet. Eihän sellaista ihmistä ookaan joka aina jaksaa olla "kiltti" ja hymyileväinen! Ei lapsissakaan. Ja ne kiukut on turvallisinta käydä läpi yhdessä aikuisen kanssa jonka kokee turvalliseksi ja johon luottaa.
Ja useinhan käy niin, että lapsi on kuin enkeli pk:ssa ja sitten kun isi/äiti tulee hakemaan, niin kiukku alkaa. Mulla on mahollisuus nähdä myös se enkeli-puoli lapsista, kun ollaan kotona :)
Mutta ei ole maailman helpoin ammatti tämä kotiäitiys! Eikä sen rankkuutta ymmärrä, ellei ole itse kokenut.
Paljon tsemppiä kaikille!