Apua! Laitoin itse klitorikseeni lävärin ja nyt minulla on sellainen ongelma että orgasmi saattaa tulla keskellä kirkasta paivää ihan itsekseen.
Tää on todella kiusallista esimerkiksi kaupassa tai jossain yleisellä paikalla kun en edes pysty seisomaan kun tulee.
Vai voiko tää edes johtua siitä läväristä?
Tää on todella kiusallista esimerkiksi kaupassa tai jossain yleisellä paikalla kun en edes pysty seisomaan kun tulee.
Vai voiko tää edes johtua siitä läväristä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
teit elämäsi mokan!
Tähänhän varmaan sillä lävärillä tietoisesti pyritkin? Onko se sinusta hyvä vai huono juttu?
Pitää sanoa, että saat asian kuulostamaan
aika kiihottavalle näin miehisessä mielessäni.
Toisaalta, itse asiaan, eli voin olla
väärässäkin, mutta näen tuon itse tekemäsi
lävärin esimerkiksi herkistäneen jonkin
klitoriksen alueella sijaitsevan hermon tai
vastaavan hermonpään jotenkin niin,
että se yksinkertaisesti saa aikaan orkun
herkemmin tai ainakin voi auttaa asiassa?
Kyllä se kiusallisia tilanteita sinulle
varmaan aiheuttaa, ja voi se vaikka tosin
johtua just siitä läväristä.
päinvastoin jos lävityksen tekee maallikko siitä saattaa tulla suuria ongelmia. klitorikseen ei edes kaikki ammattilaisetkaan halua tehdä koska se saattaa viedä tunnon kokonaan pois.
Ota se pois, hyvä ihminen!