Mitään diagnoosia minulle ei ole koskaan tehty, mutta muiden ihmisten joukossa minua alkaa ahdistamaan ja kuumottamaan, enkä kestä olla muiden ihmisten seurassa muutamaa tuntia pidempään. Kaupassakäyntikin ruuhka-aikaan on mahdottomuus. Lisäksi sosiaaliset tilanteet ovat hankalia. Lisäksi ajatus, että joutuisin olemaan puoli vuotta tai pidempään muiden kanssa ilman minkäänlaista vapautta päästä pois, tuntuu hirveältä. Voikohan näillä syillä saada armeijasta vapautusta ja jos uskaltaudun tästä psykiatrin juttusille, kannattaako heti kättelyssä kertoa, että tulin hakemaan vapautusta armeijaa koskien vai kuinka kannattaa menetellä? Kutsunnat ovat kuukauden kahden päästä, ja ymmärsin, että ennen niitä pitäisi saada psykiatrilta jonkinlainen todistus.
Armeijasta vapautus
miepä
136097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tottakai voit pyytää vapautusta tai ainakin siirtoa sille. luulis niiden ymmärtävän tilanteesi psykiatrilla. kysy ainakin . et menetä mitään.
Itselläni on vain hieman vaikeaa aloittaa keskustelua, joten helpolta tuntuisi aloittaa "tulin hakemaan vapautusta" tms kun ruveta kertomaan ongelmistani. Ja kun en todella koskaan aikasemmin ole käynyt psykiatrilla niin psykiatri voi helposti tulla siihen tulokseen, että tulin vain vapautuksen takia hänen juttusilleen? Ja vaikka nyt jonkinlaisen lääkityksen saisinkin, niin en silti halua armeijaan, vaikka olo hyvältä tuntuisikin, aiheuttaako tämä ongelmia?
ongelmia. mitä tarkoitit? mitäs pelkäät. ei varmaankaan aiheuta ongelmia. kerro vaan suoraan asiat niinkuin ne on. luulis että jos asiat siinä mallissa niin vapautuksen saat. ainakaan sun ei sinne ole pakko mennä tänä päivänä. ilmotat vaan ettet mene sinne ja sillä siisti. paljon haetaan vapautuksia armeijasta tänä päivänä etkä ole ainoa.
t. armeijan käynyt
En varsinaisesti pelkää mitään enkä usko että kukaan
tuttavistani edes välttämättä tietää näistä "murheistani", mutta sosiaaliset tilanteet, tuntemattomien kanssa juttelu ja esitelmät ym muut tuottavat tuskaa. Punastun helposti ja sen jälkeen ongelmat alkavat, hikoilen & kihelmöi jne. Jotenkin tuntuu helpommalta, että jos esimerkiksi joku asia tarvitsee hoitaa, esimerkiksi kaupassa käynti, niin sen hoitaminen tuntuu aamulla helpommalta kuin illalla. Lisäksi iltaisin baareissa ei juuri ollenkaan tule tästä syystä käytyä, kun pelkään punastuvani ja ympärillä on paljon ihmisiä jne. Suoranaista paniikkia ei iske
että äkkiä täältä pois, mutta en tunnu oloani kovinkaan mukavaksi. Hetken aikaa jaksan olla, mutta sitten ahdistus alkaa saamaan otetta ja haluan ulos.
Vaikka näistä oirestani pääsisinkin eroon, niin tarkoituksena ei ole käydä armeijaa eikä myöskään sivaria, onnistuuko se näillä oireilla?
Ehkä ei ihan näillä sanoilla kannata aloittaa vaan kertoa oireista ja miten ne vaikuttaa elämään ja kertoa armeijaan meno ym. Luulen että jos lääkäri saa sinulle diagnoosin aikaiseksi ja lääkitystäkin et armeijaan joudu. rohkeasti aikaa varaamaan ja tsemppiä elämääsi!
Itsellä muutaman vuoden armeija"ura" takana ns. pakollisen harmaiden suorituksen jälkeen, joten jotain osaan siltä pohjalta sanoa.
Eli nykyäänhän tilanne menee aivan liukuhihnalta niin, (mennyt jo kauan) että jos et halua inttiin ja valmis olet c:n paperit ottamaan niin ne myös saa. Voipi sanoa, että parhaimmillaan on muutama kymmenen varusmiehiä per yhden paikan saapumiserä, jotka lopettavat ensimmäisen kuukauden sisään. Yleensä jo valtaosa lopettajista ensimmäisen viikon aikana.
Ei se todellakaan vaadi mitään muuta kuin, että sanot ettet jaksa olla tai jopa ihan ettei huvita. Puoli rangaistukseksi jos nyt kaveri vaikuttaa olevan ihan ok, pidetään pari päivää Veksissä eikä pidetä kauheata kiirettä poislaskemisessa mutta kyllä se 1-2 vuoden lykkäys paukkuu jokaiselle joka vain pois haluaa. Ei nykyään tarvitse olla edes hullu, riittää että sanoo ettei jää niin heitetään pihalle muiden olemista häiritsemästä. (Suurin syy melkein onkin, että tiedetään ettei haluttoman kanssa tule hommasta mitään, kuin että syy olisi henkilön itsensä jaksaminen. Pienin riesa kaikille antaa lähteä).
Siviilissä vapautuksen hakeminen vaatii yleensä n. 2-6 kk n. 1-2 kertaa kk psykiatrilla käynnin ja asioista juttelun. Yleensä intissä ei annetakaan kenellekään suoraa vapautusta kuin fyysisistä syistä ja muut sitten joutuvat lykkäyksen aikana hakemaan siviilissä vapautuksen tai mitä nyt tekevätkään. Jos todella joku d:n paperit saa, eli vapautettu myös sota-aikana niin silloin on jo oikeasti hullu, niitä ei saa kusetettua mutta kyllä ihan ns. haluttomuus c:n saa kokolailla helposti.
Yleensä jos ei ole edes käynyt intissä, mutta on ihan terveet taustat ja ei rekistereitä niin joutuu vähän pidempään käymään seurannassa ennen lopullista päätöstä. Lähinnä nyt ei heti kirjoiteta terveenoloiselle, koska TODELLA moni terveenä hakenut katuu jälkikäteen ja pidempi seuranta herättää loppupeleissä monella pohdinnan: "Josko mä nyt sittenkin kävisin ainakin kokeilemassa".
Yleensä terveehkön henkilön kyseessä ollen jo lääkärikunnankin puolelta tuodaan ainakin vihjaillen ilmi mitä kaikkea merkitsee vapautus ja kuinka se voi hankaloittaa elämää jatkossa. Tosin jos kallotohtori katsoo, että tämä on oikeasti hullu niin voidaan kirjoittaa vapautus muutaman käynnin jälkeen jo ensimmäiseksi ja sen jälkeen vasta aletaan jutella hoitojaksoista ja -menetelmistä...
Niinkin voi käydä jos todella on jotain ongelmia pääkopassa mutta psykiatreja ei onnistu kyllä kusettamaan terve ihminen ja toisaalta se on aika turhaakin. Sitä kun ei todellakaan tarvitse edes valehdella, sanoo vain ettei mene inttiin ja piste.
Lähinnä pohjoisessa suomessa ollaan edelleen vapautusten kanssa tarkempia, mutta etenkin Etelän kunnissa/kaupungeissa kyllä kirjoitetaan ihan varmasti jossakin vaiheessa jos katsotaan että toivoton tapaus tai niin haluton että ok, älköön sitten menkö. MUTTA papereihin jää aina "hullun merkinnät" ja niistä on monesti todellista rasitetta tulevaisuudessa. Eli jos vähänkin miettii edes kokeilua niin ehkä kannattaa käydä edes kääntymässä. Moni muuttaa mielensäkin.
Eli mieti tarkoin mitä teet, mutta itse suosittelisin kyllä että kävisi edes kokeilemassa jos ei todellisia aivan selkeitä ongelmia nupissa ole. Se on kuitenkin aivan sama, käykö muutaman päivän katsomassa touhua ja jos ei iske niin lähtee pois. Vaikka itsekin olen intissä tosiaan ollut töissäkin, niin mielipide on silti se, että jos tosiaan ei homma iske niin veks sitten. Mutta tosiaan edes käy porttien sisäpuolella kääntymässä-.
..en ole armeijaa käynyt,enkä siten tiedä kuin läheisen kautta.Mielestäni kuvailemasi tilantet kaupoissa ja ihmisten joukossa ovat täyttä totta ja pitänevät sisällään paniikkihäiriön ja sosiaalisen fobian.Olen maallikko,mutta uskon,että näillä jo saat vapautuksen.Kummatkin ovat luokiteltu sairauksiksi.Tilaa aika psykiatrilta,jos on varaa mene yksityiselle,varmaan saat aiemmin jo todistuksen vapautuksesta.
Kiitos hienoista vastauksista, auttoivat kovasti! Itselleni koko käytäntö on täysin vieras, soitan paikkaan jossa on yksityisiä psykiatrin vastaanottoja, kerronko vain, että haluan keskustella psykiatrin kanssa vai tarvitseeko minun antaa päivystävälle puhelintytölle jonkinlaista informaatiota "vaivoistani"? Tuntuu varsin hankalalta kuvailla ongelmiani muutamin sanoin.
Voinko ottaa heti keskustelun alkuvaiheessa esille, että olen täälä osittain myös siksi, että haluan armeijasta vapautuksen vai kannattaako asiasta olla hiljaa? Uskon, että vaikutan ulkopuolisesti varsin terveelta ja iloiselta, joten luulen psykiatrin aluksi luulevan, että hamuan vain vapautusta, miten tähän kannattaisi suhtautua, näytellä "sairaampaa" kuin todellisuudessa on? Kutsunnat ovat noin reilun kuukauden kuluttua, joten kovin moneen käyntiin ei ole aikaa. Ymmärsin, että jos c-papereita hamuaa, niin kannattaa yksityisen suositus hommata ennen kutsuntoja ja ottaa ne sitten sinne mukaan? Luultavasti näistäkin "oireistani" pääsee kevyellä lääkityksellä & harjoittelulla ajan myötä eroon, mitenkäs sitten käy armeijan kanssa, koska periaattessahan olisin silloin terve?
Pojallani kävi näin. Meni kyllä armeijaan, mutta tuli heti pois. Armeijan lääkäri kirjoitti lykkäystä khdeksi vuodeksi. Kaksi vuotta kului, olisi joutunut uudelleen kutsuntoihin, mutta meni psykiatrille juttusille ja sai lykkäystä toiset kaksi vuotta. Nyt olisi taas kutsunnat joulukuussa jos kykenee sinne menemään tai sitten noin kolmea viikkoa aikaisemmin menee psykiatrin juttusille joka kirjoittaa vapautuksen rauhan ajaksi.(jos ei kykene menemään). Poikani on kyllä ihan normaalin tuntuinen kaveri muuten, mutta ei myöskään kyene olemaan oudoissa tilanteissa.Lääkitystä hänellä ei ole.On vain hiukan erilainen. Hulluudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ihmiset ovat vain erilaisia.Muuten se psykiatri lähetti sieltä vastaanotolta kaiken paprisodan suoraan esikuntaan, josta sitten tuli lausunto, lykkäyksestä.Mene vain rohkeasti ja selitä rauhallisesti asiasi. Ei se sinua ihmisenä huonommaksi tee aikka et pysty armeijaan menemään.
takana on jokin neurobiologinen oireyhtymä ja lähinnä tulee Asperger mieleen. Eräs samantyyppinen As-nuori mies halusi sivariksi ja se järjestyi. Ei Assius ole hulluutta vaan kyse on ns "erilaisuudesta". Assit tuntevat itsensä oman tien kulkijoiksi, toisaalta paljon lahjakkuuksia ja toisaalta uudet oudot tilanteet ovat liikaa. Iso ongelma voi olla, että ei kykene nukkumaan samassa tilassa useiden kanssa jne...eli sosiaaliset tilanteet. Eikä diagnoosi ole välttämätön jos pärjää elämässä muuten. Asseja on diagnosoitu vasta 90-luvun puolelta ja heitä on keskuudessamme n 50 000. Vain murto-oaslla on dg.
Ei suoraan nyt liity tähän asiaan, mutta kumpi yllämainituista on se, jolta erilaiset lausunnot saa?
Kannattaa hankkia psykiatrilta lausunto. Kyllä psykologikin kirjoittaa lausuntoja. Ei taida vain riittää vapautuksiin ja lykkäyksiin.Luulisin.
Sivariin siitä! Ei mihinkään inttiin!
Rauhaa..