Kun katsoo näitä tämänpäivän suosituimpia elokuvia, niin ihmettelee mistä niiden suosio johtuu. Ymmärrän kyllä elokuvien suosion, mutta ihmettelen ohjaajien saamaa arvostusta, mikä osaltaan on ansaitsematonta.
George Lucas on Tähtien Sodallaan luonut kiehtovan ja mielenkiintoisen maailman. Tämän elokuvasarjan suosio on pitkälti ansaittu, mutta taustalla on myös tarkkaan harkittu markkinointikoneisto, joka manipuloi nimenomaan teini-ikäistä katsojakuntaa. Yksikään Tähtien Sota elokuva ei tajoa mitään ihmeellistä jos niitä katsoo vähäänkään kriittisemmin. Elokuvien jedi-filosofia on köyhää ja monilta osin Tähtien Sodan maailmankuva on naiiviudessaan suorastaan uskomatonta. Eri asia onkin, kannattaako Tähtien Sotia katsella kriittisesti. Eskapismilla on sijansa ja viihteenä ne ovat erittäin toimivia elokuvia.
Itse nostan Lucasille hattua tämän maailman luomisesta ja pitkälti myös toteutuksesta, mutta ohjaajana Lucas on kovin keskinkertainen kyky. Jos tarkastelee hänen kamerankäyttöä, niin se on varsin keskinkertaista. Kamerakulmat ovat yllätyksettömiä, kamera-ajot vaatimattomia ja mielenkiintoisimmillaankin Lucasin työskentely on tietokoneen luomaa harhaa.
Peter Jacksonilla on Taru Sormusten Herran kanssa sama juttu. Hänellä on tukenaan Tolkienin lumoava kirja, johon nojata. Tosin Jackson hallitsee myös kamera-ajot ja hänellä on silmää kuvakulmille, joten minusta Jackson on askeleen kaksi edellä Lucasia. Jacksonin ratsastuskohtaukset ovat upeita, muttei kuitenkaan mitään ennennäkemättömän hienoa.
Monet uudet ohjaajat tulevat elokuvien pariin mainoselokuvien maailmasta. Mainoksissa opitaan tiivistämään kerronta, voisi jopa puhua suorannaisesta pakkaamisesta. Mainoksien nopeat leikkaukset saavat katsojat hengästymään kuvallisen tulvan mukana, niin etteivät ehdi useinkaan miettiä näkemäänsä. Kun tämä tuodaan elokuviin, niin usein saadaan nopeatempoista kuvallista kerrontaa, mutta usein unohdetaan sisältö. Tästä pidän Matrixia hyvänä esimerkkinä. Näyttävä elokuva, joka on kuvallisesti kiihkeää, muttei tarjoa mitään jälkikäteen pureskeltavaksi.
Nopeat leikkaukset pelastaa ohjaajan myös ottojen virheiltä. Kohtaukset voidaan koostaa useammasta otosta, mikä sallii paitsi ohjaajalle, myös näyttelijöille tietyn virhemarginaalin. Pitkät otokset vaatii suunnittelua, ammattitaitoa, koko kuvausryhmän skarppaamista, mutta ennen kaikkea se vaatii ohjaajalta ja kuvaajalta paljon. Elokuvat jotka sisältää pitkiä otoksia ja kamera-ajoja kielivät aina vankasta ammattitaidosta. Kiihkeätempoinen kuvarytmi voi olla vallan mainiosti pätevää työtä, mutta pitkien otosten leffa on sitä vuorenvarmasti.
Pari varsin tuoretta elokuvaa, joissa kameraa on käytetty näyttävästi ovat Jeunetin Amelie ja Luhrmannin Moulin Rouge. Ei nämäkään tarinoiltaan kummoisia elokuvia ole, mutta katseluelämyksinä ne ovat uusista elokuvista vertaansa vailla. Ainakin itse ihailen kumpaakin leffaa ja voin katsella niitä pelkästään visuaalisesti nauttien. Molemmissa on myös nopeaa leikkaustyöskentelyä varsin runsaasti ihan vain malliksi, että sekin hallitaan tarvittaessa. Moulin Rougessa ehkä liikaakin, sillä hieman rauhallisempi kerronta olisi antanut niin puvustukselle kuin lavastukselle enemmän niiden ansaitsemaa huomiota.
Jos lähdetään katsomaan kamerankäytön mestareita, niin Hitchcock taitaa edelleenkin olla omaa luokkaansa. Hitchcock paitsi leikitteli, niin myös hallitsi kameratyöskentelyn paremmin kuin muut aikalaisensa, monessa mielessä hänen saavutuksiaan ei vieläkään olla ylitetty. Nykyohjaajista Hitchcockilta eniten on vaikutteita saanut Brian De Palma. Palmalla on myös tapana leikitellä kuvauksen kanssa, mutta Palma on myös armottoman taitava kamera-ajoissaan. Jos joku haluaa nähdä miten kamera-ajo tehdään, niin voi katsoa Raising Cain elokuvan. Siinä yhdessä pitkässä otossa liikutaan lähes kaksi minuuttia niin ettei katsoja edes huomaa kaiken olevan yhtä ottoa. En viitsi tässä paljastaa enempää ettei halukkailta mene hoksaamisen ilo kokonaan ohi suun. Itse katsoin kerran kohtauksen viisi kertaa peräjälkeen ja jokaisen kerran jälkeen olin yhä enemmän haltioissani. Samalla eräiden näyttelijöiden arvo nousi silmissäni. Joskus sitä vain löytää elokuvista jotain, joka paljastaa ammattitaidon.
Myös Tarantino hallitsee kamera-ajot. Jackie Brownin lopussa on kohtaus, missä pääosaa esittävä näyttelijä poistuu rikospaikalta. Siinä on pitkä yhtä ottoa oleva kohtaus, jossa kamera kiertää näyttelijää tämän koko ajan kävellessä. Moisen kohtauksen onnistuminen vaatii melkoisen määrän ajoittamista, sillä kuvan taustalla näkyy koko ajan statisteja kuvan kiertäessä. Ei muuten ole mikään helppo homma.
En halua viedä kunniaa Jacksonilta, Lucasilta tai muiltakaan, mutta kovasti pitää heidän töitä tehdä ennen kuin saavat minun silmissä mestarin tittelin.
George Lucas on Tähtien Sodallaan luonut kiehtovan ja mielenkiintoisen maailman. Tämän elokuvasarjan suosio on pitkälti ansaittu, mutta taustalla on myös tarkkaan harkittu markkinointikoneisto, joka manipuloi nimenomaan teini-ikäistä katsojakuntaa. Yksikään Tähtien Sota elokuva ei tajoa mitään ihmeellistä jos niitä katsoo vähäänkään kriittisemmin. Elokuvien jedi-filosofia on köyhää ja monilta osin Tähtien Sodan maailmankuva on naiiviudessaan suorastaan uskomatonta. Eri asia onkin, kannattaako Tähtien Sotia katsella kriittisesti. Eskapismilla on sijansa ja viihteenä ne ovat erittäin toimivia elokuvia.
Itse nostan Lucasille hattua tämän maailman luomisesta ja pitkälti myös toteutuksesta, mutta ohjaajana Lucas on kovin keskinkertainen kyky. Jos tarkastelee hänen kamerankäyttöä, niin se on varsin keskinkertaista. Kamerakulmat ovat yllätyksettömiä, kamera-ajot vaatimattomia ja mielenkiintoisimmillaankin Lucasin työskentely on tietokoneen luomaa harhaa.
Peter Jacksonilla on Taru Sormusten Herran kanssa sama juttu. Hänellä on tukenaan Tolkienin lumoava kirja, johon nojata. Tosin Jackson hallitsee myös kamera-ajot ja hänellä on silmää kuvakulmille, joten minusta Jackson on askeleen kaksi edellä Lucasia. Jacksonin ratsastuskohtaukset ovat upeita, muttei kuitenkaan mitään ennennäkemättömän hienoa.
Monet uudet ohjaajat tulevat elokuvien pariin mainoselokuvien maailmasta. Mainoksissa opitaan tiivistämään kerronta, voisi jopa puhua suorannaisesta pakkaamisesta. Mainoksien nopeat leikkaukset saavat katsojat hengästymään kuvallisen tulvan mukana, niin etteivät ehdi useinkaan miettiä näkemäänsä. Kun tämä tuodaan elokuviin, niin usein saadaan nopeatempoista kuvallista kerrontaa, mutta usein unohdetaan sisältö. Tästä pidän Matrixia hyvänä esimerkkinä. Näyttävä elokuva, joka on kuvallisesti kiihkeää, muttei tarjoa mitään jälkikäteen pureskeltavaksi.
Nopeat leikkaukset pelastaa ohjaajan myös ottojen virheiltä. Kohtaukset voidaan koostaa useammasta otosta, mikä sallii paitsi ohjaajalle, myös näyttelijöille tietyn virhemarginaalin. Pitkät otokset vaatii suunnittelua, ammattitaitoa, koko kuvausryhmän skarppaamista, mutta ennen kaikkea se vaatii ohjaajalta ja kuvaajalta paljon. Elokuvat jotka sisältää pitkiä otoksia ja kamera-ajoja kielivät aina vankasta ammattitaidosta. Kiihkeätempoinen kuvarytmi voi olla vallan mainiosti pätevää työtä, mutta pitkien otosten leffa on sitä vuorenvarmasti.
Pari varsin tuoretta elokuvaa, joissa kameraa on käytetty näyttävästi ovat Jeunetin Amelie ja Luhrmannin Moulin Rouge. Ei nämäkään tarinoiltaan kummoisia elokuvia ole, mutta katseluelämyksinä ne ovat uusista elokuvista vertaansa vailla. Ainakin itse ihailen kumpaakin leffaa ja voin katsella niitä pelkästään visuaalisesti nauttien. Molemmissa on myös nopeaa leikkaustyöskentelyä varsin runsaasti ihan vain malliksi, että sekin hallitaan tarvittaessa. Moulin Rougessa ehkä liikaakin, sillä hieman rauhallisempi kerronta olisi antanut niin puvustukselle kuin lavastukselle enemmän niiden ansaitsemaa huomiota.
Jos lähdetään katsomaan kamerankäytön mestareita, niin Hitchcock taitaa edelleenkin olla omaa luokkaansa. Hitchcock paitsi leikitteli, niin myös hallitsi kameratyöskentelyn paremmin kuin muut aikalaisensa, monessa mielessä hänen saavutuksiaan ei vieläkään olla ylitetty. Nykyohjaajista Hitchcockilta eniten on vaikutteita saanut Brian De Palma. Palmalla on myös tapana leikitellä kuvauksen kanssa, mutta Palma on myös armottoman taitava kamera-ajoissaan. Jos joku haluaa nähdä miten kamera-ajo tehdään, niin voi katsoa Raising Cain elokuvan. Siinä yhdessä pitkässä otossa liikutaan lähes kaksi minuuttia niin ettei katsoja edes huomaa kaiken olevan yhtä ottoa. En viitsi tässä paljastaa enempää ettei halukkailta mene hoksaamisen ilo kokonaan ohi suun. Itse katsoin kerran kohtauksen viisi kertaa peräjälkeen ja jokaisen kerran jälkeen olin yhä enemmän haltioissani. Samalla eräiden näyttelijöiden arvo nousi silmissäni. Joskus sitä vain löytää elokuvista jotain, joka paljastaa ammattitaidon.
Myös Tarantino hallitsee kamera-ajot. Jackie Brownin lopussa on kohtaus, missä pääosaa esittävä näyttelijä poistuu rikospaikalta. Siinä on pitkä yhtä ottoa oleva kohtaus, jossa kamera kiertää näyttelijää tämän koko ajan kävellessä. Moisen kohtauksen onnistuminen vaatii melkoisen määrän ajoittamista, sillä kuvan taustalla näkyy koko ajan statisteja kuvan kiertäessä. Ei muuten ole mikään helppo homma.
En halua viedä kunniaa Jacksonilta, Lucasilta tai muiltakaan, mutta kovasti pitää heidän töitä tehdä ennen kuin saavat minun silmissä mestarin tittelin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..."mutta ohjaajana Lucas on kovin keskinkertainen kyky"
--samaa mieltä
"Monet uudet ohjaajat tulevat elokuvien pariin mainoselokuvien maailmasta. Mainoksissa opitaan tiivistämään kerronta, voisi jopa puhua suorannaisesta pakkaamisesta. Mainoksien nopeat leikkaukset saavat katsojat hengästymään kuvallisen tulvan mukana, niin etteivät ehdi useinkaan miettiä näkemäänsä. Kun tämä tuodaan elokuviin, niin usein saadaan nopeatempoista kuvallista kerrontaa, mutta usein unohdetaan sisältö. Tästä pidän Matrixia hyvänä esimerkkinä. Näyttävä elokuva, joka on kuvallisesti kiihkeää, muttei tarjoa mitään jälkikäteen pureskeltavaksi"
--Itelläni on tosta myös yksi esimerkki: Tappava Ase 3. Liian hätäistä kuvakulmien vaihtoa, ilmeisesti Richard Donner(joka ei suinkaan tullut mainoselokuvista), jota pidän kohtuullisena ohjaajana halusi leikkiä kameroiden kanssa huomattuaan, että ideat oli kulutettu jo Ykkösessä ja kakkosessa, sisältö olisi siis jäänyt edellisten toistoksi. RAHASTUSTA!
--"Nopeat leikkaukset pelastaa ohjaajan myös ottojen virheiltä. Kohtaukset voidaan koostaa useammasta otosta, mikä sallii paitsi ohjaajalle, myös näyttelijöille tietyn virhemarginaalin. Pitkät otokset vaatii suunnittelua, ammattitaitoa, koko kuvausryhmän skarppaamista, mutta ennen kaikkea se vaatii ohjaajalta ja kuvaajalta paljon. Elokuvat jotka sisältää pitkiä otoksia ja kamera-ajoja kielivät aina vankasta ammattitaidosta. Kiihkeätempoinen kuvarytmi voi olla vallan mainiosti pätevää työtä, mutta pitkien otosten leffa on sitä vuorenvarmasti.
--jeps, taitaa muuten olla Tarkowskilla yksi elokuvahistorian pisimmistä otoista hallussaan, muistaakseni 8min hänen viimeisessä elokuvassaan??
--Moulin Rouge ja Amelie näkemättä.
--Noihin loppuihin ei voi kuin nyökytellä, kirjoitit asiaa.
Jatketaan matkaa..=)
Moulin Rougen väittäminen Taru Sormusten Herrasta elokuvia paremmaksi oli kyllä pahemman luokan moka. Niin hyvä elokuva Moulin Rouge ei sentään ole. Siinä on puolensa, tietyiltä osin aivan mahtavaa katsottavaa, mutta paketti ei valitettavasti pysy kasassa. Eilen nähty Kaksi Tornia oli elämys, kuten ensimmäinenkin osa. Jackson tekee kuitenkin erittäin hyvää työtä mahdottoman edessä eli Tolkienin trilogia taipuu yllättävän hyväksi elokuva-sarjaksi. On Moulin Rougekin elämys, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa.
Ite en ole sitä Moulin Rougea edes nähnyt. Mutta jos pitää möläyttää jotain tohon TSH asiaan, niin oma mielipiteeni siitä on edelleenkin, että se on lähes täydellinen elokuva joka ei kiinnosta paskankaan vertaa. Siis hyvän ja paskan jonkinlainen kombinaatio konsanaan=)
Ohjaajat ohjaavat, näyttelijät näyttelevät, kuvaajat kuvaavat ja leikkaajat leikkaavat. Kamera-ajot, turhaa lätinää...