Kun luen Kiven Seitsemää veljestä, seuraan romaanin vuoropuhelun kautta kuvausta seitsemän miehen elämästä, ja samalla kuvausta suomalaisuudesta. Kannattaa muuten lukea!
Innokkaana kuunnelmien ystävänä olen seurannut useitakin erilaisia Radioteatterin tulkintoja veljesten henkilöistä ja heidän toimistaan.
Jotkut nimimerkit täällä ovat esittäneet että teatteri on sellaisenaan kaikkineen synnillistä, sinänsä.
Millä perusteella? Väitän ettei tuolel leimalle ole perusteita.
Tiedämme että moni uskovainen seuuraa Radioteatterin esityksiä. Sitä ei pidetä elävässä kristillisyydessä syntinä!
Kun Nurmijärvellä kesäteatterissa esitetään sama Seitsemän veljestä, mikä siitä tekee synnillisen radioteatteriin tai itse näytelmän lukemiseen rinnastettuna? Näytelmä, romaani, runo, novelli, ne lienevät sanataiteen erilaisia muotoja.
Mikä tekee juuri tekstin esittämistä synnillisen?
Koulussa ja päiväkodissa esitetyt näytelmät ovat puolestaan kuitenkin sallittuja.
Itse tunnen omassatunnossani, ettei niillä ole keskenään eroa, ne ovat "synnillisyyden" suhteen neutraaleja ilmaisumuotoja. Sopivuuden/synnillisyyden suhteen "sisältö ratkaisee", mihin kristitty aikaansa käyttää.
On kiusallista, että kristillisyydessä on vallassa luvattoman epämääräisiä ja huonosti Raamatulla perusteltavissa olevia näkemyksiä.
Innokkaana kuunnelmien ystävänä olen seurannut useitakin erilaisia Radioteatterin tulkintoja veljesten henkilöistä ja heidän toimistaan.
Jotkut nimimerkit täällä ovat esittäneet että teatteri on sellaisenaan kaikkineen synnillistä, sinänsä.
Millä perusteella? Väitän ettei tuolel leimalle ole perusteita.
Tiedämme että moni uskovainen seuuraa Radioteatterin esityksiä. Sitä ei pidetä elävässä kristillisyydessä syntinä!
Kun Nurmijärvellä kesäteatterissa esitetään sama Seitsemän veljestä, mikä siitä tekee synnillisen radioteatteriin tai itse näytelmän lukemiseen rinnastettuna? Näytelmä, romaani, runo, novelli, ne lienevät sanataiteen erilaisia muotoja.
Mikä tekee juuri tekstin esittämistä synnillisen?
Koulussa ja päiväkodissa esitetyt näytelmät ovat puolestaan kuitenkin sallittuja.
Itse tunnen omassatunnossani, ettei niillä ole keskenään eroa, ne ovat "synnillisyyden" suhteen neutraaleja ilmaisumuotoja. Sopivuuden/synnillisyyden suhteen "sisältö ratkaisee", mihin kristitty aikaansa käyttää.
On kiusallista, että kristillisyydessä on vallassa luvattoman epämääräisiä ja huonosti Raamatulla perusteltavissa olevia näkemyksiä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
tiedän uskovaisia, jotka ovat olleet kiinnostuneita tietyistä teatterinäytöksistä mutta eivät kai ole menneet katsomaan kuitenkaan. luulisin että omatunto tässä sanoo, mikä kannattaa ja mikä ei. en ole ollut kauaa uskomassa, ja entisessä elämässäni seurasin ahkerasti teattereiden ohjelmistoa. olen seurustellut näyttelijän kanssa ja työskennellyt itse eräässä teatterissa useita vuosia. voin kertoa, että valitettavan vähän ohjelmistossa on sellaista, joka on uskovaiselle soveliasta. vähän niinkuin televisiossa. monet näytelmät ja musikaalit sisältävät kaiken laista musiikkia ja laulua, joiden sisältö on sanoitukseltaan maailmallista eikä johdata Jumalan Sanaa pohtimaan. näytelmien dialogi saattaa olla ronskia ja rivoa ja sellaista, joka esittelee juuri maailman elämästä sitä kaikkein kurjinta äärilaitaa.
ahkerasti teatterissa käyneenä noin kymmenen vuoden ajan on vastaan tullut muutamia hyviä, joissa on ollut esimerkiksi kysymys Suomen sota-ajasta tai suomalaisesta maalaiselämästä tai vastaavasta, tai aihepiirejä jotka laittavat muuten ajattelemaan syvällisiä, vaikkapa lapsen kuolemaa. uskoisin että teatteri sinänsä ei ole synti, vaan aihealueet joiden ympärille teatterilaitos rakentuu. uskomassa oleva poikaystäväni näki kristillisen näytelmän, joka käsitteli lähetystyötä, ja hän oli hyvin liikuttunut. näytelmä toteutettiin opiskelijaympyröissä, joissa ei ollut uskovaisia. me molemmat tiesimme tämän, ja silti näytelmän sisältö oli hyvin puhutteleva.
sukulaiseni kuuntelevat radioteatterin dramatisoituja kuunnelmia ja teatterimaisesti toteutettuja äänikirjoja erikoistehosteineen. Mutta jos saman näkee silmillä esitettynä se muuttuukin synniksi. Miten ihmeessä?
Minun nuoruudessani kuunnelmatkin olivat kiellettyjä siksi, että niitä esitti nimenomaan radioteatteri (teatteri = paha synti).
Tuli mieleen toinenkin esimerkki: Ainakin aikoinaan Väinö Linnan Tuntematon Sotilas oli erittäin arvostettu romaani vl-piireissä. Mutta me pojatpa erehdyimme katsomaan sen videolta alkuperäisenä elokuvaversiona (mustavalkoinen ja melko kesy, siis). Siitäkös (jatko-)sota syttyikin! Meinasivat saman tien heittää koko poikaporukan firmasta pihalle kun kyseenalaistimme arvostetun tarinan muuttumisen synniksi esitystavan vaihtuessa..
Minkä ikäisiä olitte ja mikä oli vuosiluku kun katsoitte videota? Video oli siis ilmeiseste Edvin Laineen v.1955 elokuvasta? Oliko se siis alkuperäinen eli koko elokuva sisältyi tuohon Videoon?
Yleisradion Tallennepalvelu julkaisi vuonna 1984 Laineen elokuvan VHS-videona.
DVD-tallenteen toi markkinoille Finnkino v. 2001.
Rauni Mollbergin ohjaus on tuuotettu samalla tavoin VHS- ja DVD -tallenteina.
80-luvun puolivälissä sen katsoimme, eri-ikäisiä nuoria miehiä olimme. Elokuva oli tallennettu kahdelle vhs-kasetille ja pääsimme katsomaan sen eräällä kerhotilalla. Videoita sihen aikaan ei kodeissa ollut.
se elokuva oli mielestäsi kesy? Mustavalkoisuusko sen vaikutti? Juttelitteko keskenänne siitä, että mikä oli tuon täyden elokuvan ikäraja tuolloin?
niin ei tarvitse kysellä tyhmiä...
Aleksis Kiven 7 veljestä on näytelmäkirjallisuuden klassikoita. Itsekin sen teatterissa nähneenä ja koulussa kirjana lukeneena pidän sitä kovin taide- ja kulttuurinäkökulmasta arvossaan.
Ei ole Kiven kaltaisia kirjoittajia montaa tähän maahan tulla tupsahtanut, mutta onneksi joitain kuitenkin.
En pidä teatteria syntinä, enkä kirjan lukemistakaan. Kirjahan on tasan sama tarina mikä teatterissa esitetään lavalla. Kiellättekö lapsiltanne etteivät saa koulussa lukea 7 veljestä? Sehän on näytelmäkirjallisuutta parhaimmillaan. Syntiäkö? Ei ole syntiä, en kieltäisi lapsiltani, mutta en olekaan vl.
On tosiaan jo aika jättää tällaiset meikäläisyyden kummajaiskäsitykset asiattomina taakse. Ei _esitystapa_ ole syntiä.
Esitystapa tai "formaatti" on tekninen tapa välittää jokin sisältö toisille.
Esitystapa eli formaatti voi olla painettu kirja, nettisivut, äänite, tiettynä aikana tietyssä paikassa tapahtuva esitys kuten teatteri- tai musiikkiesitys, se voi olla laadittu elokuvaksi ja tallennettu DVD:lle tai tarjotaan katsottavaksi elokuvateatterissa, netissä, tai televisiossa, tai tarjottu kuunneltavaksi radiossa tai netissä.
Kaikkeen tähän voimme kristittyinä suhtautua neutraalisti.
Me pysähdymme arvioimaan vain sitä, mikä on sisältö, mikä on hyvää ja rakentavaa, mikä taas pelkkää ihmisarvoa alentavaa ja kristillisyyden arvomaailmaa loukkaavaa roskaviihdettä.
Milloin tästä saisi selväkielisen ja raikkaan kirjoituksen lukea Päivämiehestä?
Näiden kysymysten ympärillä esiintyy tavattoman paljon aiheettomia pelkoja ja toisten uskovaisten leimaamista.
Miksi se juuri pitäisi saada lukea Päivämiehestä? On niitä muitakin lehtiä, lue niistä. Ei pidä olla lehtiuskovainen ja yhden lehden orja. KÄytä sitä omaatuntoasi, joka sinulle on suotu.
Koska Päivämies on uskonyhteisömme, jumalanlasten oma lehti, jossa on ajankohtaisisista aiheista aina kirjoituksia.
Odotan itse että näistä asioista meille tarjotaan kristillisyyden kirjoituksia siinä, en hae niitä näkemyksiä Helsingin Sanomista.
Mutta eihän kukaan voi panna päivämiehelle tai muullekaan lehdelle vastuuta tekemisistään? Kyllä ihminen on itse vastuussa tekemisistään.
Ajattele kun taivaan portilla kysytään ja vastaan, että totta kai toimin näin kun päivämiehessä sanottiin...
Minä en uskaltaisi luottaa lehteen. Omatunto on sitä varten ja henkilökohtainen rukous, että Jumala johdattaa ja ohjaa oikeaan.
Teatteri on musiikin ohella asia, johon suhtautumista leimaavat vl-liikkeessä voimakkaat ennakkoluulot. Olen nimimerkin "uskostaan iloinen" kanssa samaa mieltä siitä, että teatterin sisällöt ovat suurelta osin arveluttavia ja sikäli se ei kuitenkaan ole rinnastettavissa klassiseen musiikkiin, jossa en itse näe muuta kuin hyvää, kaunista ja rakentavaa. Jopa siinä määrin, että se todella kiinnostaa vain harvoja, keskimääräistä henkevämpiä ihmisiä.
Mutta pahasti äärilaitaan on ajauduttu silloin, kun keskusteluillassa rauhanyhdistyksellä ainoaksi puheenaiheeksi muodostuu se, saavatko jotkut käydä lastensa kanssa nukketeatterissa tai päästää nämä koulun esitykseen, jos jotkut toiset pitävät sitä syntinä. Silloin sana "teatteri" on saanut taikauskoon rinnastettavan hohteen ympärilleen. Eiväthän lapsellisen sadun mukaan heiluteltavat käsinuket VOI olla syntiä. Ei tietenkään.
Jos niin olisi, aivan julkista ryöttäsyntiä harjoitettaisiin Suomen rauhanuhdistyksillä joulujen edellä, jolloin tyypillisesti esitetään joulukuvaelmia. Sellainen esitys on puhdasoppinen perusesimerkki teatteriesityksestä, teatteria siis. Mutta kun sisältö on hyvä, niin ei kenelläkään tule mieleenkään pahentua.
Miksi siis pahentua samasta asiasta toisaalla, kun sisällöltään moitteetonta ja rakentavaa fiktiota esitetään samoin teatterin keinoin? Tämä johtaa epäoleelliseen takertumiseen ja sokeutumiseen sen suhteen, MITÄ synti on. Tästä Luther varoittaa paljon kritisoidessaan sanojaan säästelemättä isäin perinnäissääntöjä.
Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että "on kiusallista, että kristillisyydessä on vallassa luvattoman epämääräisiä ja huonosti Raamatulla perusteltavissa olevia näkemyksiä." Eikä se ole ainoastaan kiusallista, vaan myös vaarallista uskon kannalta. Tästä ajattelusta seuraavia lieveilmiöitä on varoittavan paljon näkyvillä.
Melko hupaisa on tuo radioteatteririnnastus. Niin tosiaan, teatteria! Miksi sitä voi kuunnella, mutta ei katsoa? Tähänkin kulminoituu se mielestäni kummallinen visuaalisten asioiden pelko vl-liikkeessä. Jos radioteatteri esittää kuunnelmaa, jonka juoni perustuu kuudennen käskyn rikkomiseen, jossa vedetään turpiin minkä ehditään, huudetaan rivouksia ja kiroillaan, niin kyllä kai jokainen vl pikku hiljaa käveleksii sulkemaan radion, ainakin jos on lapsia ympärillä eikä juoni ole ehtinyt temmata mukaansa. Mutta veikkaanpa, että mitään erityistä morkkista tuohon tilanteeseen ajautuminen ei meille aiheuta.
Sen sijaan jos olemme huoneessa, jossa on tv ja sieltä tulee luontodokumentti, jossa kerrotaan esim. leijonien yösaalistuksesta, tunnemme olomme siihen malliin epämukavaksi, että moni tulkitsee omantuntonsa kolkuttelevan.
Tämä osoittaa mielestäni tilanteen vääristyneisyyden, kun asennekasvatus vl-liikkeessä on 30 vuotta keskittynyt joidenkin, alkuperäisen sisältönsä menettäneiden asioiden mystifiointiin. Kun ei siis ole tarjota asiallisia ja yhtään lähempää tarkastelua kestäviä perusteleita, on turvauduttu kummalliseen salaperäisyyden illuusion synnyttämiseen; ikään kuin uskon mysteeri lepäjäisi sellaisissa käsittämättömyyksissä, kuin että teatteriesitys kuunnelmamuodossa on soveliasta, vaikka se sisältäisi mitä ruokottomuutta hyvänsä, mutta taas esitys visuaalisessa muodossa hyvästäkin sisällöstä huolimatta on syntiä. Tämä on juuri omaan mahdottomuuteensa kompastumaisillaan olevaa farisealaista ajattelua. Itsepintaisella kiinni pitämisellä tällaisesta taikauskoa muistuttavasta tavasta hahmottaa ympäröivää todellisuutta, on yksinkertaisesti lyhyet jäljet. Se ei ole totta! Eikä tule sitä yhtään enempää olemaan, vaikka vielä viiteenkymmeneen vuoteen ei virallisesti annettaisi piiruakaan periksi erehtymisen mahdollisuudelle.
Minäkin olen radioteatterin ystävä ja olen harmikseni pannut merkille, että liian iso osa tarjonnasta on niin ala-arvoista, ettei sitä viitsi kuunnella (toisaalta paljon tulee hyvääkin, mm. Todelliset tarinat). Olen antanut räävittömistä kuunnelmista jos useamman kerran palautetta Ylelle. Sama ilmiö lienee jossain määrin vallalla myös muun teatterin alueella, siitähän "uskostaan iloisella" oli omakohtaista kokemusta. Toisaalta tuntuu, että eikö ne kohta jo ole ne veet hoettu ja kaksimielisyydet loppuun kaluttu, niin että voitaisiin siirtyä jo vähän monipuolisempaan aihepiiriin?
Tosin hyvääkin teatteria on. Esimerkkinä itseäni ilahduttaneista "Niskavuori"-sarja, jonka olen kokonaisuudessaan katsonut elokuvaversiona.
sehän on klassista myös
oopperoiden juonet ja aiheet on usimmiten sitä kuudennen käskyn aihepiiriä kokonaan
onko se myös tavallista henkevämpien ihmisten harrastusta????
eihän vakaville asioille saa nauraa eihän?
Hyviä vertauksia:
luontodokumetti = syntiä
nukketeatteri = syntiä
Joulujuhlanäytelmä = ei syntiä....
Niskavuori sarja on muuten hyvä aikalaiskuvaus! Siinä näytetää useimmista asioista kaksi puolta.
En tiedä, kuvittelenko vain, mutta ikään kuin hieman piikikäs sävy välittyisi viestistäsi :-) Älä suotta!
Ajattelen kaikkien tällaisten asioiden kohdalla olevan kysymys siitä, ovatko ne sisällöllisesti rakentavia vai eivät. Esim. Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset-ooppera sopisi varmasti ihan hyvin uskovaisen laulajan esitettäväksi.
Mutta miten itse ajattelet? Voitko hyvällä omalla tunnolla kuunnella radiosta oopperaa, jonka sisältö ei soveltuisi kristilliseen maailmankatsomukseen? Vai liittyykö tämän asian ongelma mielestäsi vain katsottuun oopperaesitykseen? Onko näkeminen juuri se raja? Entä voiko niitä kyllä kuunnella ja katsella, mutta ei esittää? Miksi?
Alkuperäisen kysymyksesi kanssa tullaan sikäli ongelmalliselle alueelle, että taide on usein myös täysin fiktiivistä. Eli voiko kirjailija kirjoittaa tai laulaja esittää sen sisältöisiä asioita, joita ei itse allekirjoita? Mielestäni voi ja väkisinkin täytyy. Taiteen keinoillahan tarkastellaan eri ilmiöitä, synnytetään näkökulmia ja kenties otetaan kantaa niiden kautta. On naurettava ajatuskin, että taitelijat ihmisenä edustaisivat kaikkea sitä, mitä he taiteellaan tuovat esille. Että esim. dekkarikirjailija hyväksyisi ja kenties itsekin harrastaisi murhaamista jne.
Jos vastaat, että Sinun mielestäsi taiteilija ei voi esittää esim. sellaista fiktiivistä tarinaa, jota ei omantunnon- tai muista syistä voisi kuvitella itse käytännössä todeksi elävänsä, niin mietipä, voitko itse lukea lapsille satua juonittelevasta ja ilkeästä sudesta, millainen itse et uskovaisena ihmisenä voisi kuvitella olevasi? Allekirjoitatko sen, mitä esität?
Juuri näin Maria. Niin kornia nämä ry:n sääntöpelleilyt 70-luvun reliikkinä. Kansallisteatteri esittää pian Muumisarjaa isolla näyttämöllä ja ajattelin kyllä ostaa lippuja koko perheelle. Muumipappa ja Meri- teemalla käsitellään Suomessa eka kertaa kunnon teatteriversiolla muumien hellyyttäviä teemoja. Sisältö on kaikkien rakastama ja mitä sovelian. Yhteisen rakkauden nimissä tämä pitäisi kuitenkin jättää väliin, vaikka sama esitys pyörii DVD:llä? Kristillisyys on tullut mahdottomuuksien eteen näissä kysymyksissä ja mentaliteetti on muuttumassa valitettavasti ”voi tehdä, mutta kiinni ei saada” tasolle. Muuten jää kaikki hauska väliin. Joku on aina hernenenässä puhuttelemassa. Lähtisitkö kanssani Muumi teatteriin?
Joulun aikaan olen käynyt pari kertaa vanhimpien lasten kanssa katsomassa Kansallisoopperassa Tsaikovskin iki-ihanan Pähkinänsärkijä-baletin. Sen tarinassa ei ole mitään kaksinaismoraalia, ei halpamaisuutta eikä sopimattomuuksia.
Lelut lastenhuoneessa heräävät elämään - se on hieno ja kaunis satu, jonka upea musiikki kiehtoo lapsia kuuntelemaan jälkeenpäin sitä CD:ltä.
Kun he oppivat sitä kuuntelemaan,siitä on tullut yksi suosikeista.
Sitä kautta ovat innostuneet muutakin klassista nyut kuuntelemaan kotosalla.
Tosissaan hyvä kirjoitus.
Meillä ollaan ajateltu että ei epäilevä suhtautumine kulttuuriin enää ole uskovaisten tätä päivää. Olen aikuisena parannuksen armon saanut kuuden lapsen isä enkä ole kokenut mitään väärää sinnä etät ollaan lasten kanssa käyty katsomassa hyväksi tiedettyjä esityksiä.
Esimerkki: täällä Oulussa viime talven Mestaritontun seikkailut oli hieno tapaus. Suosittelen kaikille lapsiperheille. Nyt meillä on tarkoitus mennä uudestaan nuorempien kanssa ja ottaa naapurin kaksoset mukaan.
Parempi ottaa tavaksi lumoutua vanhasta viisaasta sadusta kuin istua hampurilaisravintolassa lasten kanssa!
Enpä ole kuullutkaan Muumi-esityksistä.
Jos ei oteta huomioon sitä paheksuttavaa seikkaa, ettei Muumeilla ole housuja, mitään sopimatonta noissa esityksissä tuskin on odotettavissa. Omia suuria suosikkejani ovat sekä Muumikirjat että japanilaiset Muumi-animaatiot, jotka ovat opettavaisia, humoristisia - ja aivan ihania!
Olen vähän sitä mieltä, että nämä asiat vääristyvät vääristymistään ja moni niistä muuttuu meille kultaiseksi vasikaksi, ellei ihan reippaasti myös sovelleta tervettä järkeä ja käsitetä tarvittaessa oikea vapaus.
Eli, lähden kyllä kanssasi Muumi-teatteriin!
Somersalon kertomus kuuluu oman lapsuuteni aarteisiin. Vaarini luki kirjaa ääneen kkun olin pieni. Olen pannut vahingon kiertämään ja lukenut sitä nyt omille lapsenlapsille. Voisiko joku esityksen nähnyt kertoa esityspaikan, kiitos.
Kävin katsomassa sen lapsenlapseni kanssa. Ihana! Melkein yhtä hyvä kuin luettuna.
Joskus olen ajatellut kunpa joku hyvä piirtäjä tekisi tarinasta piirrosfilmin. Siitä voisi tulla maailmanmenestys.
Oletko lukenut myös Päivikin sadun?
Mutta eikös juuri tuossa toisessa ketjussa vl:t sanoneet, että tanssi on syntiä vl-opin mukaan?
Raamatun mukaan tanssi ei toki ole syntiä, sillä RAamatussahan tanssittiin ja laulettiin ja Jumalaa ylistetiin..
mutta tuo baletti... ;)
Ainakin viime kauden teatteritarjonnassa oli Mestaritonttu listalla Oulun kaupungin teatterin näyttämöillä. :)
Jahas, tänään on taas mukava kuunnelma radioteatterissa. Toivottavasti parempi kuin eilen ja viime pyhänä. Pyh se mitään syntiä ole, kuunteleehan Kimmokin aina Knallin ja sateenvarjon. Mikä se on mua varottelemaan tästä kuuntelusta, kun itekin kuuntelee joskus.
Voishan tuota mennä Kivi-juhlillekin. Aika hyvin näyttelevät siellä, sitäpaitsi Seitsemää veljestä eikä mitään roskaa. Onko tuolla nyt väliä, lukeeko sen kirjasta vai kattooko livenä. Se Turkan filmikin oli mun mielestä ihan hyvä, vaikka ne ilmeet olikin välillä vähän outoja. No, Nurmijärvellä ollaan varmaan vähän fiksumpia.
Aika hyvin esittivät, täytyy sanoa. Ei siellä mikään maailman meno ollu, en ymmärrä noita kalkkiksia. Miten jotkut nuoretkin voi muka sanoa, ettei sinne sovi mennä, mahtavat olla melko aivopestyjä. Eivät vaan tiiä, kun eivät saa koskaan mennä muualle kuin seuroihin.
Kävin kattomassa Seitsemän veljestä uuestaan, nyt Kaupunginteatterissa. Ei ollu niin aidon tuntuinen kuin Palojoella, mutta aika hyvä silti. Onneksi ei ollu seurojen aikana, joten siitäkään eivät pääse syyttämään. Se toinen esitys, jonka sain kattoa samalla lipulla, oli aika jännä. Meinas vähän välillä jo kaduttaa, että menin kattomaan, mutta aika hyvät naurut tuli, kun viimeisessä näytöksessä se aviomies löysi vaimonsa...no en viitti kirjottaa enempää. Aika hyvä esitys silti ja tietyllä tapaa myös opettava. Ei pidä leikkiä tulella. Oikeestaan on hyvä, että tuommosiakin esityksiä on, niin uskottomatkin näkee, mihin semmonen meno johtaa.
Musiikinopettaja meinas, että voitais mennä koko luokalla kattomaan yhtä musikaalia, jossa kerrotaan juutalaisista. Sen nimi on Viulunsoittaja katolla. Tiiän yhen laulunkin siitä, se menee suunnilleen että "Tsimtsirimii, tsimtsirimii". Joskus soitin sitä kotona, mutta ukki oli sitä mieltä, ettei semmosia tarttis soitella, kun on Siionin laulutkin ja virsikirja. En viitti kuitenkaan jäädä enää poiskaan siitä musikaalista, kun lupasin jo mennä. Ja just se laulukin esitetään siellä. Niin, ja se maitomies laulaa sen "Rikas mies jos oisin", se on aika huvittava laulu. Sekin tuli kerran radiosta.
Vähän kai kaikki taputti sille musikaalille! Lainaan kyllä deeveedeen siitä ja katon sen uuestaan. En mä muita lainaa, tämän vaan. Pitää vaan kattoa semmonen päivä, ettei Inkeri oo töissä. Olis noloa jos se näkis, että lainaan semmosen levyn. Tai ei kai siinä muuta, mutta sen mies on puhuja eikä ne hyväksy ollenkaan mitään filmejä tai semmosia, vaikka kuulemma jotkut puhujatkin hyväksyvät. Vähän outoa kaksinaismoralismia niittenkin seassa kyllä on.
Pitää varmaan ostaa omiakin filmejä, kun en viitti aina lainata. Samuli sanoi, että ne näkee kirjastossa, mitä joku on lainannu. Harmi, jos Inkeri tietää kaikki ne muutkin filmit. Tietääköhän se myös ne kirjat? Tai mitä tuosta oikeestaan, tietää jos tietää. Voinhan mä aina lopettaa tämän, jos se sanoo siitä. Kai siinä pitää vähän parannustakin tehdä, mutta so what. Vaikka en mä toisaalta enää ymmärrä, mitä pahaa noissa filmeissä on. Ei ne oo mun uskoa vieny, niinkuin ei teatterikaan. Sitäpaitsi ainakin Jonnan kotona on jo teevee, ja jotkut sanoo että Feldrooseilla myös.
Hyvä kun tähän läppäriin sai teeveen, niin ei tarvi ostaa sitä töllötintä nurkkaan. Mattikaan ei näe, kun käy täällä. Varmaan kuitenkin kattelee sekin, kun sen kämppiksellä on semmonen pikkunen telkku. Parit seuratkin missasin, kun oli hyviä leffoja, mutta antaa isän ja äitin luulla, että olin seuroissa, eihän ne kuitenkaan tiiä mitään tästä. Illalla oli kyllä vähän ontto olo, kun jäi jo useammat seurat väliin. Täytyy kyllä tunnustaa, että jotenkin tekee pahaa monet tv-ohjelmatkin, varsinkin viihdeohjelmat ja filmit, mutta on sitä kyllä kiva katella. Ja enhän mä oo ite siinä menossa mukana, kattelen vaan, joten ei se oo niin syntistä kuin että ite tekis samalla lailla. Enkä mä edes vois koskaan tehdä kaikkea mitä niissä tehdään. Kaljaakaan en osta enää, sen oon päättänyt. Tiiän nyt, mitä ainetta se on, ja se tieto riittää mulle.
En ymmärrä, miten jouduin taas sinne ryyppypaikkaan, vaikka olin jo päättänyt, etten mee enää. Jätkiä nauratti sen nimi niin älyttömästi, että ne kai just siksi meni kattomaan, onko tarjoilijat samanlaisia. Nolotti, kun en osannu tanssia ollenkaan, mutta onneksi ne uskoi sen nivelsidejutun. Ei kai tuommonen valehtelu haittaa mitään, varsinkin kuun oon valehdellu kotiväelle jo monta kertaa seuroissakäynnistä. Pakko alkaa ottamaan tosissaan tää meininki, tai muuten loppuu rahat. Kotoakaan eivät anna enää, aavistaakohan ne jotain?
Onneksi sain lopetettua sen jokaviikkoisen kapakkareissun, mutta tää telkku mulla on vielä. Mutta seuroissa tuntuu aina, että puhuja puhuu vaan mun synneistä. Mattikaan ei käy enää juuri koskaan ja on seuroissakin omituisen varautunut mun kanssa.
Miten tässä nyt näin kävi? Enhän mä aikonut kuin vähän katella muutakin elämää kuin pelkkää "lesta-arkea". Nyt mulla on pelit ja vehkeet, mutta ei tää oikein luonnistu. Voi isä ja äiti, voi hyvä jumala, millä tästä oikein pääsee kuiville? Mä en tiiä, mikä mua auttais nyt. Illat menee filmien kanssa ja oon mä ostanu taas vähän kaljaakin. Kukahan mua ymmärtäis ja auttais? Eihän nyt kenellekään voi kertoa tämmösestä. Voi hyvä jumala, mitä mä nyt teen? Auta mua, jumala!
Jaksoitpa paljon nähdä vaivaa muokataksesi Turmiolan Tommi-tyylisen ja muinaisen Joulusta Jouluun -kirjan naiiveja tarinoita mukailevan jutun.
tarinasi ei onnistu hämärtämään sitä tosiasiaa, että meikäläisyydessä on viety epäraamatullinen syntikäsitys erittäin pitkälle.
Ei ihme että porukka on nöyränä valmis johdon käskystä rusikoimaan toisiaan epäinhimillisellä tavalla hoitokokouksissa. keskinäinen yhdenmukaisuuden vaatimus ja sairas toisten ihmisten kontrolloinnin halu on kohotettu muka uskon merkiksi.
Sellaisilla asioilla ei ole mitään tekemistä elävän kristillisyyden kanssa. Kristityn vapaus ja vastuu, omakohtainen uskominen ja lähimmäiserakkaus ovat kadonneet, muotohurskaus pikkutarkkaan hiustenhalkomiseen saakka tullut tilalle.
Oletko tietoinen siitä mikä kristityn erottaa ei-uskovaisesta?
Se ei ole televisiottomuus eikä kieltäytyminen klassisen muksiikin konserteista!
Synnin portaat eivät suinkaan ala kuunnelmasta.
Eivät ne ala oopperasta eivätkä runojen lukemisesta. Kirjoittajan käsitys on täysin sama kuin Jeesuksen ajan fariseusten ja lainoppineiden.
Mutta. Synni portaalle olet astunut silloin, kun ensi kerran katsot lähimmäistäsi leimaten hänet ja lokeroiden hänet. Kun jätät häntä kuuntelematta ja kohtaamatta omana itsenään.
"Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa." 1 Joh 3:15.
Kulttuuria välttelemällä ja sen vakavat, totuutta ja oikeutta tavoittelevat pyrkimykset totaalisesti synniksi leimaamalla joudut umpikujaan.
Syyllistyt myös väärän todistuksen antamiseen työntsä ammattimaisesti ja vakavasti suhtautuvista muusikoista ja muista taiteilijoista.
Omantunnon kannalta kysymys on, kuten täällä on todettu, sisällöstä, ja kysymys on silloin aina arvoista.
Taiteessa, kuten kaikilla muillakin elämänaloilla, voidaan palvella hyviä päämääriä tai huonoja. Aivan samoin kuin työelämässä, bisneksen eri aloilla.
Otanpa esimerkin lehdistön puolelta. Median seuraamista ja aikakauslehdistön lukemista ei ole meikäläisyydessä tuomittu synniksi.
Itse pidän syntinä jos kristitty seuraa sellaisia ihmisarvoa alentavia julkaisuja kuin "7 päivää" tms. Kehotan jokaista parhaansa mukaan tällaisia välttämään. Ne levittävät sairasta, ihmisessä olevaa Jumalan kuvaa loukkaavaa sisältöä.
Toistan siis vielä: sisältö ratkaisee.
missä mielessä juttusi kirjoitit, mutta minä näin siinä toisaalta varoituksen sanoman: "jos annat pahalle pikkusormen, se vie pian koko käden". Ehkäpä tämä oli tarkoitettu tarinasi keskeiseksi viestiksi.
Toisaalta näin siinä myöskin syvempää pohdintaa vl-uskon tiukkoihin syntikäsityksiin kasvatetun nuoren ihmisen ja arkitodellisuuden välisestä suhteesta.
Kysymys siitä, mikä oikeasti on syntiä Raamatun valossa, jäi siis ratkaisematta tarinassasi.
"Koska SRK ei ole aikakauslehtiä synniksi julistanut, niistä saa lukea ihan mitä potaskaa tahansa." -on yleinen käsitys riviuskovaisella. Juuri mainitsemasi 7-päivää-lehden tyyppiset Oho, Katso, ym roskalehdet eivät ole yhtään sen rakentavampaa ajanvietettä kuin pornolehdetkään.
Mutta elokuvat puolestaan ovat kiellettyjä kautta linjan, sisällöstä riippumatta..
Tiedättekö, rakkaat veljet ja sisaret... haluni on olla uskomassa ja niin olenkin saanut Jumalanvaltakunnassa asustella. Mutta tämä meikäläisten suhtautuminen taiteeseen ja kulttuuriin on alkanut risoa, siis suuoraan sanoen... MINUA HÄVETTÄÄ että meillä levitetään tällaisa kestämätöntä ajattelua muka krisitllisyytenä.
Taide ja kulttuuri kuten vaikkapa runous tai klassinen musiikki, kansanmusiikki, maalaustaide ja elokuva jne ovat kaikki Jumalan antaman taiteellisuuden lahjan ilmenemismuotoja. Silloin kun taiteilija käyttää lahjojaan hyvään, luodakseen taidetta ja tulkitakseen todellisuutta sellaisena kuin hän sen tulkitsee, hän toimii kuten Raamatussa kehotetaankin. Ei talentteiaan sovi kätkeä vaan tuoda vaihetuspöydälle.
Minua hävettää että meillä vaalitaan epä-älyllistä ja Raamattuun perustumatonta kulttuurivihamielisyyttä mukan uskon varjolla.
Nykytilanne on kestämätön.